Viikinki

Median tietojen mukaan Tony Halme on muodostunut taakaksi Perussuomalaisille. Halme itse on kuitenkin ilmoittanut haluavansa jatkaa eduskunnassa ensi eduskuntavaalien jälkeenkin.

Tiettävästi Halme onkin siirtymässä Suomi-Isänmaa puolueen eduskuntavaaliehdokkaaksi ensi vaaleissa. Samaan vaalipiiriin asettuu ehdolle puheenjohtaja Väinö Kuisma, jonka läpimeno varmistuu Viikingin äänillä. Näin Suomeen saadaan TODELLISTA ISÄNMAALLISUUTTA edustava eduskuntaryhmä, joka aloittaa uuden uuden kukoistuksen kauden kansallemme johdattaen meidät LOPULLISEEN VOITTOON ylikansallisten pääomatahojen korruptiohallinnosta.

Turun rupuporukan Mustalaisruhtinas Mäenpää jää jälleen kerran nuolemaan näppejään - vai pitäisikö sanoa pippeliään(jos taipuisi). Rotannaamasta ei ole muuhun kuin istumaan vaalitentissä sormi pystyssä pälvikalju ja luomi loistaen. Vaan eipä siitäkään taida tulla mitään, sillä jos samaan studioon satutaan niin Mustalaisruhtinas joutuu ruikuttaen poistumaan Aureli-Anukseen hellään homokäsittelyyn.

Ainoa lohtu Mustalaisruhtinaalle lienevät rupuporukan homosessiot. Leskihän on heittänyt Mustalaisruhtinaan pihalle jo aikoja sitten, ja lesken vainajamiehen vaatteetkin ovat jo pahasti reikiintyneet. UFF:n laatikot ovat pahasti kärsineet Rotannaaman ratsauksista.

Kuulemma romanssissa "Kreivi Rosenthalin" kanssakin on jälleen säröjä Mustalaisruhtinaan saatua "Rommelin marsalkansauvaa" Hengist Analin toimiessa veturina. Homo mikä homo.
11951
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Halmeen olisi pitänyt jo aikaisemmin mennä puolueeseen joka arvostaa häntä.

Mikäli tämä nyt pitää paikkansa.

Äänestä
  • Pikkutunneilla on taas humalan suoman rohkeuden turvin kirjoitettu.

    Ainoastaan Kuisma mittaa ihmisen poliittisen uskottavuuden lihasmassalla.

    Tuo pakonomainen, yksityiskohtainen homolitania
    on eriskummallista.
    Mielestäni moinen vuodatus kielii ihmisen pelosta omaa piilotettua homoseksuaalisuutta kohtaan.

    Halme menettäisi uskottavuutensa suomi-isänmaan riveissä, sillä muassaan tuoman julkisuuden myötä puolueen vähintään hämärän johtajiston rikosrekisteri kaiveltaisiin esille.
    Mäenpää älysi muuten jo aikoinaan suoraan tunnustaa tiedotusvälineille mokansa.

    Kuisma tuskin uskaltaisi.

    Äänestä

  • Ludwig Väinö kirjoitti:

    Pikkutunneilla on taas humalan suoman rohkeuden turvin kirjoitettu.

    Ainoastaan Kuisma mittaa ihmisen poliittisen uskottavuuden lihasmassalla.

    Tuo pakonomainen, yksityiskohtainen homolitania
    on eriskummallista.
    Mielestäni moinen vuodatus kielii ihmisen pelosta omaa piilotettua homoseksuaalisuutta kohtaan.

    Halme menettäisi uskottavuutensa suomi-isänmaan riveissä, sillä muassaan tuoman julkisuuden myötä puolueen vähintään hämärän johtajiston rikosrekisteri kaiveltaisiin esille.
    Mäenpää älysi muuten jo aikoinaan suoraan tunnustaa tiedotusvälineille mokansa.

    Kuisma tuskin uskaltaisi.

    Mäenpää, Taberman, Alander jne. päivänvaloa ei kestä yksikään "mies". Suomi - Isänmaa on mahdollisista pikkutöppäilyistä huolimatta aidosti kansallismielinen vaihtoehto toisin kuin mustalaisruhtinaan kaljakassana toimiva SKS.

    Äänestä

  • Kenraali_Neohumanisti kirjoitti:

    Mäenpää, Taberman, Alander jne. päivänvaloa ei kestä yksikään "mies". Suomi - Isänmaa on mahdollisista pikkutöppäilyistä huolimatta aidosti kansallismielinen vaihtoehto toisin kuin mustalaisruhtinaan kaljakassana toimiva SKS.

    Suomi-isänmaa ei ole mikään liike yksinkertaisesta syystä.
    Siihen ei kuulu kukaan.

    Kaljakassanahan edellämainittu puolue on kuulemma ihan oikeasti toiminut.
    Tällä palstalla sitä on jaksettu nauraa.

    Millä lailla aidosti kansallismielinen?
    Pitkäaikaistyötön puheenjohtajana eikä jäseniäkään kuin ehkä kaksi.
    Aika hajanainen ja merkityksetön mielisyys...

    Äänestä

Tony äänestetää toiselle kaudelle Ja se saa täyden kansanedustajaeläkkeen.

Äänestä

Tony äänestetää toiselle kaudelle Ja se saa täyden kansanedustajaeläkkeen.

Äänestä

Tuo tieto ei todellakaan pidä paikkaansa! :D

Äänestä

Kyllä sen verran Tonya tiedän, että hän perustaa ennemmin oman puolueen, mitä lähtee Kuisman "puoluuen" matkaan. Eikös se Kuisma uhonnut jollakin nettisivulla joku aika sitten pieksää Tonyn, ja samalla Kuisma haukkui Halmetta pelkuriksi. Olisipa mielenkiintoista nähdä, kuinka ja millä voimilla Kuisma pistää Tonya "lättyyn"... :) heh heh...

Äänestä

Toisen kansanedustajakauden aikana tulee seuraavat presidentin vaalit ja silloin mietitään,että pannaanko paperit vetämään.Kakku kahveilla sitten nähdään!

Äänestä
  • pitkään aikaan hauskin keskustelunavaus, sieltä Lahden suunnalta. xD

    Good work!

    -Keimo

    Äänestä

nykyään lauantaiyönä näille palstoille, kun et enään uskalla "homo, homo - soittojasi viljellä, sillä seuraavaksi saattaisi napsahtaa hilut kinttuihin. Tosin maaliskuussa olet aina ennenkin aktivoitunut, kuten kaikki kaltaisesi.

Kerroppa, mistä kautta olet saanut nettiyhteyden kotiisi? Siskosi (Hassan) ja veljesi on sen arvattavasti säälistä sinulle Kulmakadulle järkänneet, kun joutuivat sinut potkaisemaan pellolle Vähäntalonkadun kummituslinnasta.

Pistäydyppäs Kuisma katsomaan Vähäntalonkadun tontille, kuinka koko sinun elämäsi identiteetti on pussitettu sataan jätesäkkiin - ja matka kohti kaatopaikkaa voi alkaa. Yhteiskunnalle tulisi tietenkin halvaksi, että menisit itsekin yhteen jätesäkkiin - Kelan työttömyysklappujesi kera - ja liittyisit samaan säkkiseurueeseen!

Muista Kuisma, että sinusta ei tule koskaan yhtään sen valmiinpaa, mitä kummituslinnan ulkohuussin ruumaan sinua suremaan jääneet "jälkeläisesi" - muuten elämäsi ainoat!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Bodwig Lurga kirjoitti:

Median tietojen mukaan Tony Halme on muodostunut taakaksi Perussuomalaisille. Halme itse on kuitenkin ilmoittanut haluavansa jatkaa eduskunnassa ensi eduskuntavaalien jälkeenkin.

Tiettävästi Halme onkin siirtymässä Suomi-Isänmaa puolueen eduskuntavaaliehdokkaaksi ensi vaaleissa. Samaan vaalipiiriin asettuu ehdolle puheenjohtaja Väinö Kuisma, jonka läpimeno varmistuu Viikingin äänillä. Näin Suomeen saadaan TODELLISTA ISÄNMAALLISUUTTA edustava eduskuntaryhmä, joka aloittaa uuden uuden kukoistuksen kauden kansallemme johdattaen meidät LOPULLISEEN VOITTOON ylikansallisten pääomatahojen korruptiohallinnosta.

Turun rupuporukan Mustalaisruhtinas Mäenpää jää jälleen kerran nuolemaan näppejään - vai pitäisikö sanoa pippeliään(jos taipuisi). Rotannaamasta ei ole muuhun kuin istumaan vaalitentissä sormi pystyssä pälvikalju ja luomi loistaen. Vaan eipä siitäkään taida tulla mitään, sillä jos samaan studioon satutaan niin Mustalaisruhtinas joutuu ruikuttaen poistumaan Aureli-Anukseen hellään homokäsittelyyn.

Ainoa lohtu Mustalaisruhtinaalle lienevät rupuporukan homosessiot. Leskihän on heittänyt Mustalaisruhtinaan pihalle jo aikoja sitten, ja lesken vainajamiehen vaatteetkin ovat jo pahasti reikiintyneet. UFF:n laatikot ovat pahasti kärsineet Rotannaaman ratsauksista.

Kuulemma romanssissa "Kreivi Rosenthalin" kanssakin on jälleen säröjä Mustalaisruhtinaan saatua "Rommelin marsalkansauvaa" Hengist Analin toimiessa veturina. Homo mikä homo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu