Kuinka meidän käy?
Juutalaisuus pelottaa
Illuminaatti
8578
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Israel on pieni valtio, joten älä ota turhia paineita.
Totta on, että heillä on ydinase, mutta eivät he meitä uhkaa.
Toivota vain Israelille onnea, sitä he tarvitsevat vihamielisten naapuriensa puristuksessa!
suomen kokoinen vaan lähinnä koko vastaa uuttamaata pinta-alaltaan.
Mutta eivät nämä pelokkaat pelkää israelia valtiona vaan he näkevät juutalaismafian lonkeroita kaikkialla. Tarkoin he eivät osaa juutalaispelkoaan yksilöidä vaan klimpittävät pelkonsa talouden tai jopa maailman herruuteen. Siitäkään he eivät osaa sanoa mitä se tarkoittaa heidän itsensä tai kenenkään muunkaan osalta, he vain pelkäävät kuin lapsi pimeää. Illuminati on heille rakas sana vaikka heistä useimmat eivät edes tiedä mitä se tarkoittaa mutta heidän huterossa mielessään se tarkoittaa kaikkea pahaa ja tuota pahaa edustaa juutalaiset.
Se minkä olen varmaksi todennut on tämä: Natseista 99% on äärimmäisen tyhmiä ja tietämättömiä tomppeleita ja juuri siksi he kai kannattavat ko. aatetta.
korjaus.
Israel ei ole kuin entisen Kymen-ja Uudenmaanläänin kokoinen maapalanen.
Sitä se idealismi teettää! Kun idealismi viedään äärimmilleen, ei sen esteenä saa olla mikään ja inhimillisyys ja järjenääni unohtuu, vain aate on tärkein. Onhan meilläkin täällä suomessa omat vakaumukselliset idealistimme, mutta en käy niitä tässä ruotimaan. Sanonpa vaan, että kyllä se tyhmyys tässäkin valtiossa kukoistaa. Oikein korkeimmalla pallilla, ja siellä erityisesti, oikein palkankorotuksen kera.
pelottava on sillä ääri-islamilaisuuteen kuuluu vääräuskoisten siis myös sinun hävittämisesi.
Pelottavaa on se ettei iranin presidentti usko holokaustin olleen totta, vaan haluaa asettaa tutkijat asialle tutkimaan länsimaista sotapropagandaa...huhhuh!
Tosi sairasta ja epäkunnioittavaa juutalaisia kohtaan sekä ihmisyyttä kohtaan ylipäätään kieltää keskitysleirien kauhut ja rotuvihan sairaus. Ja iranissa puuhataan ydinvarustelua tms.
Vaikka kevätaurinko paistaa niin kauniisti niin taantunutta, pimeää keskiaikaa eletään, monessa mielessä.
Korjatkaa mikäli olen väärässä?
Toisin kuin kristinusko aikoinaan ja muhamettilaisuus nykyään, jotka halusivat/haluavat levittää uskontoaan vaikka väkivallalla, juutalaisuus ei halua tehdä ns. lähetystyötä, koska juutalaisuus kuuluu vain juutalaisille, ei muiden uskonnon edustajille.
Oletko kuullut, että juutalaiset miekka tai pyssy kädessään vaatisivat jonkin muun uskonnon edustajaa tottelemaan Mooseksen lakia?