Lainaus:
"”Neuvostoliiton viimeinen puolustusministeri ja viimeinen Neuvostoliiton marsalkka D. Jazov väittää omissa kirjoissaan, artikkeleissaan ja julkisissa esiintymisissään, että vajaan kahden vuoden aikana Neuvostoliitossa mobili-soitiin 125 uutta divisioonaa. Niitä 125 divisioonaa mainitaan myös hänen viimeisessä kirjassaan. (121, sivu 178). Vertailuksi – kylmän sodan huippukoh-dalla USA:n armeijassa oli 16 divisioonaa, Iso-Britannian armeijassa 4 divisioonaa. Yhden uuden divisioonan perustamiseen kuluisi demokraattisessa valtiossa parlamenttiväittelyihin kokonainen vuosi. Kuitenkin Jazovin sanojen mukaan Stalin perusti vähemmässä kuin kahdessa vuodessa 125 divisioonaa niiden lisäksi, mitä hänellä oli ennestään. Kuka sitä voisi uskoa? Sitä ei voi uskoa. - - Kuunnelkaamme muita mielipiteitä uusien divisioonien määrästä.
Neuvostoliiton marsalkka K. Moskalenko: ”Vuoden 1939 syyskuusta vuoden 1941 kesäkuuhun perustettiin 125 uutta jalkaväkidivisioonaa.” (69., sivu 9.)
Neuvostoliiton marsalkka I. Bagramjan: ”Mobilisoitiin 125 uutta jalkaväkidivi-sioonaa ja huomattava määrä muita sotatoimiyhtymiä sekä joukko-osastoja muissa aselajeissa.” (9. sivu 39.)
Huomaatteko eroa? Jazov puhuu 125 uudesta divisioonasta, mutta Moskalenko ja Bagramjan 125 uudesta jalkaväkidivisioonasta. Marsalkka Jazov jätti tiedostaen tai tiedostamatta pois sanan jalkaväki. Mutta sen sanan puuttuminen vääristää koko ajatuksen, sillä 125 jalkaväkidivisioonan lisäksi toveri Stalin mobilisoi myös muita divisioonia, esimerkiksi moottoroituja jalkaväkidivisioonia ja moottoroituja divisioonia. Jalkaväkidivisioonilla, moottoroi-duilla jalkaväkidivisioonilla ja moottoroiduilla divisioonilla oli yhteinen numerointi, siksi ilmestyikin jo vuoden 1941 maaliskuussa siihen järjestelmään numerot 250. 251. 252 jne. Kaikki aukot numerojonossa oli täytetty.
Lisäksi perustettiin myös panssaridivisioonia. Vain yhdessä vuodessa – kesäkuusta 1940 kesäkuuhun 1941 perustettiin 61 uutta panssaridivisioonaa. Niillä oli omat numerot 1. – 69. Aukot numerojonossa viittaavat siihen, että perustaminen jatkui.
Vähemmän kuin vuodessa luotiin vuoden 1941 kesäkuuhun mennessä 79 uutta ilmavoimien divisioonaa. Stalinin mielestä se ei ollut vielä katto, divisioonien numerot vain kasvoivat ja kasvoivat. Vuoden 1941 huhtikuussa perustettiin Smolenskin lähistöllä jo 81. kaukopommittajadivisioona.
Mutta ehkä neuvostodivisioonat olivat pikkuruisia? Ei suinkaan. Saksan panssaridivisioonissa oli vuoden 1941 kesäkuussa erilainen organisaatio-rakenne ja erilainen panssarivaunujen lukumäärä, niitä oli divisioonissa 147 – 299. Panssarivaunut olivat joko keveitä tai keskiraskaita. Raskaita panssarivaunuja Saksalla ei silloin ollutkaan. Neuvostopanssari-divisioonassa oli vuonna 1941 375 kevyttä, keskiraskasta tai raskasta panssarivaunua. Välillä divisioonat eivät olleet määrävahvuisia, esimerkiksi 1. panssaridivisioona lähti sotaan 370 panssarivaunulla ja 53 panssaroidulla miehistönkuljetusvaunulla (137., 1988., nro 9, sivu 18.)
Saksan moottoroiduissa divisioonissa ei ollut vuonna 1941 lainkaan panssarivaunuja. Mutta Neuvostoliiton moottoroiduissa divisioonissa oli vuonna 1941 275 panssarivaunua. Saksan ainoassa ratsuväkidivisioonassa ei ollut panssarivaunuja, mutta Neuvostoliiton ratsuväkidivisioonissa oli jokaisessa 64 panssarivaunua.
Saksan jalkaväkidivisioonissa ei ollut panssareita, mutta tavallisessa Neuvostoliiton jalkaväkidivisioonassa oli 16 panssarivaunua. Joillakin niistä oli 60 – 70 panssaria. Esimerkiksi 4. Saksan Proletariaatin (niminen) jalkaväki-divisioona lähti sotaan 64 panssarivaunun kera. (88., sivu 32.)
Neuvostoliiton ilmavoimien divisioonissa oli 200, välillä myös 300 lentokonetta. Saattoi olla myös 400. Esimerkiksi 9. sekalentodivisioonassa oli 21.6.1941 409 lentokonetta.
Siten perustettiin vähemmässä kuin kahdessa vuodessa ei 125 divisioonaa, kuten marsalkka Jazov väittää, vaan 295 uutta divisioonaa… Siten jos emme ota huomioon uusia NKVD:n moottoroituja jalkaväkidivisioonia.
Mutta myöskään 295 divisioonaa ei ole vielä jutun loppu, se ei ole vielä koko totuus. Onnistuin kerran käymään 8., Leninin kunniamerkillä, Punalipulla, Suvorovin kunniamerkillä palkitun, Neuvostoliiton sankarin kenraalimajuri I. Panfilovin nimisessä Rezhitsin kaartin moottoroidun jalkaväkidivisioonan museossa. -- Lukuisien dokumenttien ja pyhäinjäännösten seassa näin keltaiseksi haalistuneen, pienellä kirjoitetun paperin – päiväkäskyn divisioonan perustamisesta. Ennen minua oli sen päiväkäskyn lukenut tuhannet museon vierailijat. Mutta ehkä he vain katsoivat sitä, mutta ei lukeneet. Voi olla, että lukivat, mutta eivät osanneet kiinnittää huomiota kaikkein tärkeimpään asiaan. Ensivilkaisulla kuten päiväkäsky yleensäkin: perustaa, määrätä jne., jne. Mutta päivämäärä!
Päivämäärä oli 12. kesäkuuta 1941! Seuraavana päivänä TASS luki eetteriin epätavallisen tiedonannon siitä, että Neuvostoliitto ei aio hyökätä Saksaan. Kuitenkin olivat Neuvostodivisioonien järjestysnumerot hypänneet jo yli 300. En meinannut uskoa, että 252. divisioonan jälkeen perustettiin heti 316. divisioona… Niin se ei voinut olla! Aloin kontrolloimaan muita numeroita ja kykenin varmistamaan, että 261., 272., 289., 291., 301 ja monet muut divisioonat olivat perustettu kyllä vuoden 1941 heinäkuussa, mutta päiväkäskyt niiden perustamisesta oli annettu ENNEN SAKSAN HYÖKKÄYSTÄ.
Niinpä tulisikin puhua, että vähemmässä kuin kahdessa vuodessa Stalin perusti 125 uutta jalkaväkidivisioonaa, 30 uutta moottoroitua divisioonaa, 61 panssaridivisioonaa, 79 lentodivisioonaa ja sen lisäksi hän ennen Saksan hyökkäystä aloitti vähintään 60 jalkaväki-, moottoroitu jalkaväki- ja moottoroidun divisioonan perustamisen.
Kontrolloin myös panssaridivisioonia. Stalinilla oli niitä 64. Se virallisesti. Todellisuudessa ylittivät panssaridivisioonien numerot jo vuoden 1941 maaliskuussa yli sadan ja muuttuivat aina vain suuremmiksi. Ei tarvitsekaan tunkeutua täysin salaisiin arkistoihin, että voisi sitä väittää. Riittää kun vilkaisee tietosanakirjaa. (20., sivu 206.) Teos läpäisi valtiollisen ja sotaväen sensuurin, sen toimittajina oli mm. armeijankenraalit M. Kozlov, kenraalieversti G. Sredin, kenraaliluutnantti P. Zhilin ja vielä useat kuuluisat kenraalit, professorit, tieteiden tohtorit ja kirjeenvaihtajajäsenet. Siitä teoksesta saamme tietää, että armeijankenraali A. Getman (vuonna 1941 eversti) määrättiin 112. panssaridi-visioonan komentajaksi vuoden 1941 maaliskuussa. On myös muita lähteitä, jotka viittaavat siihen. Jos joku sotahistorioitsija epäilee väitettäni, hänen tulisi yksinkertaisesti kontrolloida tietoja muista kolmenumeroisista panssaridivisi-oonista. Esimerkiksi 111. panssaridivisioona. Se sijaitsi Taka-Baikalilla. 22. kesäkuuta, Saksan hyökkäyksen jälkeen tapahtuivat kaikkialla kokoukset väestön ja selustassa olevien joukko-osastojen osallistumisella. Baikalin takaisen maanpuolustusalueen historia kertoo 96. sivulla, että 22.6.1941 oli kokoukset 36. ja 57. jalkaväkidivisioonassa sekä 61. ja 111. panssaridivisioo-nassa. Mutta 111. panssaridivisioonan närkästyneet sotilaat eivät olisi saaneet pitää kokousta, ellei divisioonaa olisi ollut olemassa ennen 22.6.
Vilkaiskoon jokainen historiasta kiinnostunut omaan materiaalikokoel-maansa ja tukekoon minua: Vuoden 1941 kesäkuun 22. päivään mennessä oli olemassa (vähintään) seuraavat sadasta suuremman järjestysnumeron omaavat panssaridivisioonat 101. eversti G. Mihhailovin, 102. eversti I. Illarionovin, 104., eversti V. Burkovin, 106. eversti A. Pervushinin, 107. eversti P. Domratshevin johdolla.
Voidaan väittää, ettei ne olleet määrävahvuisia. Neuvostoliiton marsalkka I. Konev esimerkiksi puhuu, että vuoden 1941 syyskuussa oli 107. panssaridivisioonassa vain 153 panssarivaunua. (49., sivu 561.) Se on tosiaankin niin, mutta sen perusteluksi oli jo päättynyt julma Smolenskin taistelu. 153 panssarivaunua sellaisen taistelun jälkeen – se ei olekaan erityisen vähän. Vuoden 1941 syyskuussa oli kaikista Saksan panssaridivisioonista vain kaksi, jota voisi vertailla panssarien lukumäärän suhteen neuvostodivisioonien kanssa – 6. divisioonassa oli 188 tankkia ja 8. divisioonassa 155 tankkia.
Palauttakaamme nyt mieleen, että vuoden 1939 syyskuussa Hitler lähti sotaan ainoastaan KUUDELLA panssaridivisioonalla. Valtava enemmistö niistä oli keveitä panssarivaunuja. Kaikkiaan Saksalla oli 31.8.1939 vain 211 keskiraskasta panssarivaunua. Raskaita vaunuja ei ollut, eikä niitä myöskään valmistettu, eikä niiden valmistamista ollut edes suunniteltu. Sillä perusteella tehdyn analyysin mukaan tulivat monet historioitsijat johtopäätökseen, että koska Hitlerillä oli kuusi keveiden panssarivaunujen divisioonaa, niin hän aikoi alistaa itselleen koko maailman.
Vuoden 1941 keväällä perusti puolueeton Stalin panssaridivisioonia enemmän, kuin oli kaikkina aikoina, kaikissa maailman valtioissa ollut yhteensä, niin Stalinin eläessä kuin myöhemminkään. Neuvostoliitto oli vuonna 1941 ainoa valtio maailmassa, jonka aseistuksessa jo oli raskaat panssarivaunut.
Ja nyt yksi kysymys historioitsijoille: jos kuuden panssaridivisioonan olemassa olo on vastaan väittämätön todiste aloittaa sota ja valloittaa koko maailma, mistä sitten todistaa 61 panssaridivisioonan perustaminen yhden ainoan vuoden kuluessa ja vielä samanlaisen määrän divisioonia perustamisen aloittaminen?
60 panssaridivisioonaa ei kykene ylläpitämään yksikään valtio maailmassa. Sadasta ja enemmästä minä en puhukaan. Panssaridivisioonien lisäksi Stalinilla oli myös yli 300 jalkaväki-, ja moottoroitua divisioonaa. Myöskään sitä määrää ei ole taloudellisesti mahdollista ylläpitää. En edes puhu lento-, ja muista divisioo-nista. Niitä ei ole mahdollista ylläpitää edes vähennetyssä kokoonpanossa. Kuitenkin ne perustettiin ja myös miehitettiin ja aseistettiin täysimittaisiksi. Se tarkoitti vain yhtä – aloittaa sota jo vuonna 1941. Ja sotia jo ennen kuin kaikki divisioonat on loppuunsa mobilisoitu. Sillä jos se kaikki perustetaan ja saatetaan määrävahvuisiksi kerralla, romahtaa talous välittömästi kasaan.
Siitä syystä myös nerokas Karl von Clausewitz arveli, että ”sodan olemuksesta johtuu, ettei ole mahdollista saavuttaa kaikkien joukkojen samanaikaista valmiina oloa niiden viivyttämättömäksi ja samanaikaiseksi käyttämiseksi.”
Siksi myös Stalin valmisti voimakkaan armeijan, mutta sen lisäksi vielä myös loputtoman reservin divisioonia, joiden perustamista vasta aloitettiin. Sodan aikana on helpompi lopettaa perustaminen, kuin aloittaa nollasta niiden perustamista.
Mitään siihen verrattavaa Hitlerillä ei ollut. Hän paiskasi Stalinia vastaan 17 panssaridivisioonaa, jotka eivät olleet määrävahvuisia ja joita ei ollut mahdollista millään vahvistaa. Kaikki Saksan Itärintamalla olleet panssarivaunut oli jaettu neljään panssariryhmään. Jokaisessa ryhmässä oli 8-15 divisioonaa, niistä 3-5 panssaridivisioonaa, 2-3 moottoroitua divisioonaa ja loput jalkaväkidivisioonia.
Vuoden 1941 syyskuun 4. päivänä oli kenraalieversti Guderianin 2. panssariryhmässä jäljellä 190 kelvollista panssarivaunua. Panssariryhmä oli kutistunut alivahvuiseksi panssaridivisioonaksi, sen divisioonista oli tullut pataljoonia: 3. divisioonassa oli 41 ehjää panssarivaunua, 4:ssä 49, 17:ta 38 ja 18:ta 62. Lisäksi oli vielä katastrofaalinen varaosien ja polttoaineen puute. Kaikki se oli ennen syksyä, ennen kaatosateita ja liejua, ennen teiden muuttumista pohjattomiksi ja ennen sitä seuraavaa lumisen ja kylmän Venäjän talven saapumista – joka Hitlerin piti myös ottaa huomioon. Historioitsijat väittelevät vielä tänä päivänäkin siitä, mitä Hitlerin olisi pitänyt tehdä vuoden 1941 syyskuun alussa: suunnatako Guderianin panssarivaunut valloittamaan Kiova vaiko mennä suoraan Moskovaan. Minua ne väittelyt ihmetyttävät: jos panssariryhmästä on jäljellä enää neljännes alkuperäisestä määrästä, niin se pitäisi suunnata ei suinkaan valloittamaan Kiovaa tai Moskovaa, vaan uudelleenperustettavaksi ja saatettavaksi määrävahvuiseksi. Sen sijaan taisteluun olisi pitänyt viedä verekset divisioonat.
Mutta Hitler ei saanut sellaista itselleen luvata. Stalin ei antanut hänelle sitä varten aikaa. Stalin itse huolehti kyllä sellaisista asioista. Määrävahvuisten divisioonien lisäksi hänellä oli vielä toisen aallon divisioonat, kylläkään ei vielä määrävahvuiset, ja vielä kolmannen ja neljännen aallon divisioonat. Ensi-iskujen ja julkisen liikekannallepanon kuuluttamisen jälkeen sai niitä panssaridivisioonia varustaa ja lähettää taisteluihin tarpeen mukaan kymmeniä kerrallaan.
Pääasia oli siinä, että Leningradin ja Harkovin tehtaat olisivat antaneet niin paljon panssarivaunuja, että niitä olisi riittänyt (meidän hyökkäyksen tapauksessa) tappioiden täydelliseen korvaamiseen olemassa olevissa divisioonissa sekä uusia perustettavia divisioonia varten. Se olisi antanut Stalinille mahdollisuuden korvata tappiot divisioonissa, jotka jo taistelivat, sekä viedä taisteluun järjestään uusia divisioonia, nostaen niiden määrän sataan ja yli sen.
Itsemurhamaisella hyökkäyksellä, jossa hänellä oli käytettävissään vain 17 panssaridivisioonaa, Hitler ei antanut päästää valloilleen koko Neuvostoliiton panssarivaunutuotannon tehoa. Harkov kaatui, Leningrad oli saarrettu. Panssarivaunujen valmistaminen Gorkissa, Tsheljabinskissa, Nizhni Tagilissa ja Stalingradissa – se oli vain improvisaatio. Mutta jopa se improvisaatio mahdollisti Stalinin valmistaa suurina määrinä laadukkaita panssarivaunuja ja lopettaa sota Berliinissä.
Jos Stalin olisi ennättänyt iskemään ensimmäisenä, olisi panssarivaunujen valmistus Neuvostoliitossa voinut saavuttaa kauhistuttavan mittakaavan. Juuri sitä ajateltiinkin annettaessa käsky perustaa panssaridivisioona, jonka järjestysnumero oli 112.” (Viktor Suvorov – M-Päev; 1998; sivu 157)
"”Neuvostoliiton viimeinen puolustusministeri ja viimeinen Neuvostoliiton marsalkka D. Jazov väittää omissa kirjoissaan, artikkeleissaan ja julkisissa esiintymisissään, että vajaan kahden vuoden aikana Neuvostoliitossa mobili-soitiin 125 uutta divisioonaa. Niitä 125 divisioonaa mainitaan myös hänen viimeisessä kirjassaan. (121, sivu 178). Vertailuksi – kylmän sodan huippukoh-dalla USA:n armeijassa oli 16 divisioonaa, Iso-Britannian armeijassa 4 divisioonaa. Yhden uuden divisioonan perustamiseen kuluisi demokraattisessa valtiossa parlamenttiväittelyihin kokonainen vuosi. Kuitenkin Jazovin sanojen mukaan Stalin perusti vähemmässä kuin kahdessa vuodessa 125 divisioonaa niiden lisäksi, mitä hänellä oli ennestään. Kuka sitä voisi uskoa? Sitä ei voi uskoa. - - Kuunnelkaamme muita mielipiteitä uusien divisioonien määrästä.
Neuvostoliiton marsalkka K. Moskalenko: ”Vuoden 1939 syyskuusta vuoden 1941 kesäkuuhun perustettiin 125 uutta jalkaväkidivisioonaa.” (69., sivu 9.)
Neuvostoliiton marsalkka I. Bagramjan: ”Mobilisoitiin 125 uutta jalkaväkidivi-sioonaa ja huomattava määrä muita sotatoimiyhtymiä sekä joukko-osastoja muissa aselajeissa.” (9. sivu 39.)
Huomaatteko eroa? Jazov puhuu 125 uudesta divisioonasta, mutta Moskalenko ja Bagramjan 125 uudesta jalkaväkidivisioonasta. Marsalkka Jazov jätti tiedostaen tai tiedostamatta pois sanan jalkaväki. Mutta sen sanan puuttuminen vääristää koko ajatuksen, sillä 125 jalkaväkidivisioonan lisäksi toveri Stalin mobilisoi myös muita divisioonia, esimerkiksi moottoroituja jalkaväkidivisioonia ja moottoroituja divisioonia. Jalkaväkidivisioonilla, moottoroi-duilla jalkaväkidivisioonilla ja moottoroiduilla divisioonilla oli yhteinen numerointi, siksi ilmestyikin jo vuoden 1941 maaliskuussa siihen järjestelmään numerot 250. 251. 252 jne. Kaikki aukot numerojonossa oli täytetty.
Lisäksi perustettiin myös panssaridivisioonia. Vain yhdessä vuodessa – kesäkuusta 1940 kesäkuuhun 1941 perustettiin 61 uutta panssaridivisioonaa. Niillä oli omat numerot 1. – 69. Aukot numerojonossa viittaavat siihen, että perustaminen jatkui.
Vähemmän kuin vuodessa luotiin vuoden 1941 kesäkuuhun mennessä 79 uutta ilmavoimien divisioonaa. Stalinin mielestä se ei ollut vielä katto, divisioonien numerot vain kasvoivat ja kasvoivat. Vuoden 1941 huhtikuussa perustettiin Smolenskin lähistöllä jo 81. kaukopommittajadivisioona.
Mutta ehkä neuvostodivisioonat olivat pikkuruisia? Ei suinkaan. Saksan panssaridivisioonissa oli vuoden 1941 kesäkuussa erilainen organisaatio-rakenne ja erilainen panssarivaunujen lukumäärä, niitä oli divisioonissa 147 – 299. Panssarivaunut olivat joko keveitä tai keskiraskaita. Raskaita panssarivaunuja Saksalla ei silloin ollutkaan. Neuvostopanssari-divisioonassa oli vuonna 1941 375 kevyttä, keskiraskasta tai raskasta panssarivaunua. Välillä divisioonat eivät olleet määrävahvuisia, esimerkiksi 1. panssaridivisioona lähti sotaan 370 panssarivaunulla ja 53 panssaroidulla miehistönkuljetusvaunulla (137., 1988., nro 9, sivu 18.)
Saksan moottoroiduissa divisioonissa ei ollut vuonna 1941 lainkaan panssarivaunuja. Mutta Neuvostoliiton moottoroiduissa divisioonissa oli vuonna 1941 275 panssarivaunua. Saksan ainoassa ratsuväkidivisioonassa ei ollut panssarivaunuja, mutta Neuvostoliiton ratsuväkidivisioonissa oli jokaisessa 64 panssarivaunua.
Saksan jalkaväkidivisioonissa ei ollut panssareita, mutta tavallisessa Neuvostoliiton jalkaväkidivisioonassa oli 16 panssarivaunua. Joillakin niistä oli 60 – 70 panssaria. Esimerkiksi 4. Saksan Proletariaatin (niminen) jalkaväki-divisioona lähti sotaan 64 panssarivaunun kera. (88., sivu 32.)
Neuvostoliiton ilmavoimien divisioonissa oli 200, välillä myös 300 lentokonetta. Saattoi olla myös 400. Esimerkiksi 9. sekalentodivisioonassa oli 21.6.1941 409 lentokonetta.
Siten perustettiin vähemmässä kuin kahdessa vuodessa ei 125 divisioonaa, kuten marsalkka Jazov väittää, vaan 295 uutta divisioonaa… Siten jos emme ota huomioon uusia NKVD:n moottoroituja jalkaväkidivisioonia.
Mutta myöskään 295 divisioonaa ei ole vielä jutun loppu, se ei ole vielä koko totuus. Onnistuin kerran käymään 8., Leninin kunniamerkillä, Punalipulla, Suvorovin kunniamerkillä palkitun, Neuvostoliiton sankarin kenraalimajuri I. Panfilovin nimisessä Rezhitsin kaartin moottoroidun jalkaväkidivisioonan museossa. -- Lukuisien dokumenttien ja pyhäinjäännösten seassa näin keltaiseksi haalistuneen, pienellä kirjoitetun paperin – päiväkäskyn divisioonan perustamisesta. Ennen minua oli sen päiväkäskyn lukenut tuhannet museon vierailijat. Mutta ehkä he vain katsoivat sitä, mutta ei lukeneet. Voi olla, että lukivat, mutta eivät osanneet kiinnittää huomiota kaikkein tärkeimpään asiaan. Ensivilkaisulla kuten päiväkäsky yleensäkin: perustaa, määrätä jne., jne. Mutta päivämäärä!
Päivämäärä oli 12. kesäkuuta 1941! Seuraavana päivänä TASS luki eetteriin epätavallisen tiedonannon siitä, että Neuvostoliitto ei aio hyökätä Saksaan. Kuitenkin olivat Neuvostodivisioonien järjestysnumerot hypänneet jo yli 300. En meinannut uskoa, että 252. divisioonan jälkeen perustettiin heti 316. divisioona… Niin se ei voinut olla! Aloin kontrolloimaan muita numeroita ja kykenin varmistamaan, että 261., 272., 289., 291., 301 ja monet muut divisioonat olivat perustettu kyllä vuoden 1941 heinäkuussa, mutta päiväkäskyt niiden perustamisesta oli annettu ENNEN SAKSAN HYÖKKÄYSTÄ.
Niinpä tulisikin puhua, että vähemmässä kuin kahdessa vuodessa Stalin perusti 125 uutta jalkaväkidivisioonaa, 30 uutta moottoroitua divisioonaa, 61 panssaridivisioonaa, 79 lentodivisioonaa ja sen lisäksi hän ennen Saksan hyökkäystä aloitti vähintään 60 jalkaväki-, moottoroitu jalkaväki- ja moottoroidun divisioonan perustamisen.
Kontrolloin myös panssaridivisioonia. Stalinilla oli niitä 64. Se virallisesti. Todellisuudessa ylittivät panssaridivisioonien numerot jo vuoden 1941 maaliskuussa yli sadan ja muuttuivat aina vain suuremmiksi. Ei tarvitsekaan tunkeutua täysin salaisiin arkistoihin, että voisi sitä väittää. Riittää kun vilkaisee tietosanakirjaa. (20., sivu 206.) Teos läpäisi valtiollisen ja sotaväen sensuurin, sen toimittajina oli mm. armeijankenraalit M. Kozlov, kenraalieversti G. Sredin, kenraaliluutnantti P. Zhilin ja vielä useat kuuluisat kenraalit, professorit, tieteiden tohtorit ja kirjeenvaihtajajäsenet. Siitä teoksesta saamme tietää, että armeijankenraali A. Getman (vuonna 1941 eversti) määrättiin 112. panssaridi-visioonan komentajaksi vuoden 1941 maaliskuussa. On myös muita lähteitä, jotka viittaavat siihen. Jos joku sotahistorioitsija epäilee väitettäni, hänen tulisi yksinkertaisesti kontrolloida tietoja muista kolmenumeroisista panssaridivisi-oonista. Esimerkiksi 111. panssaridivisioona. Se sijaitsi Taka-Baikalilla. 22. kesäkuuta, Saksan hyökkäyksen jälkeen tapahtuivat kaikkialla kokoukset väestön ja selustassa olevien joukko-osastojen osallistumisella. Baikalin takaisen maanpuolustusalueen historia kertoo 96. sivulla, että 22.6.1941 oli kokoukset 36. ja 57. jalkaväkidivisioonassa sekä 61. ja 111. panssaridivisioo-nassa. Mutta 111. panssaridivisioonan närkästyneet sotilaat eivät olisi saaneet pitää kokousta, ellei divisioonaa olisi ollut olemassa ennen 22.6.
Vilkaiskoon jokainen historiasta kiinnostunut omaan materiaalikokoel-maansa ja tukekoon minua: Vuoden 1941 kesäkuun 22. päivään mennessä oli olemassa (vähintään) seuraavat sadasta suuremman järjestysnumeron omaavat panssaridivisioonat 101. eversti G. Mihhailovin, 102. eversti I. Illarionovin, 104., eversti V. Burkovin, 106. eversti A. Pervushinin, 107. eversti P. Domratshevin johdolla.
Voidaan väittää, ettei ne olleet määrävahvuisia. Neuvostoliiton marsalkka I. Konev esimerkiksi puhuu, että vuoden 1941 syyskuussa oli 107. panssaridivisioonassa vain 153 panssarivaunua. (49., sivu 561.) Se on tosiaankin niin, mutta sen perusteluksi oli jo päättynyt julma Smolenskin taistelu. 153 panssarivaunua sellaisen taistelun jälkeen – se ei olekaan erityisen vähän. Vuoden 1941 syyskuussa oli kaikista Saksan panssaridivisioonista vain kaksi, jota voisi vertailla panssarien lukumäärän suhteen neuvostodivisioonien kanssa – 6. divisioonassa oli 188 tankkia ja 8. divisioonassa 155 tankkia.
Palauttakaamme nyt mieleen, että vuoden 1939 syyskuussa Hitler lähti sotaan ainoastaan KUUDELLA panssaridivisioonalla. Valtava enemmistö niistä oli keveitä panssarivaunuja. Kaikkiaan Saksalla oli 31.8.1939 vain 211 keskiraskasta panssarivaunua. Raskaita vaunuja ei ollut, eikä niitä myöskään valmistettu, eikä niiden valmistamista ollut edes suunniteltu. Sillä perusteella tehdyn analyysin mukaan tulivat monet historioitsijat johtopäätökseen, että koska Hitlerillä oli kuusi keveiden panssarivaunujen divisioonaa, niin hän aikoi alistaa itselleen koko maailman.
Vuoden 1941 keväällä perusti puolueeton Stalin panssaridivisioonia enemmän, kuin oli kaikkina aikoina, kaikissa maailman valtioissa ollut yhteensä, niin Stalinin eläessä kuin myöhemminkään. Neuvostoliitto oli vuonna 1941 ainoa valtio maailmassa, jonka aseistuksessa jo oli raskaat panssarivaunut.
Ja nyt yksi kysymys historioitsijoille: jos kuuden panssaridivisioonan olemassa olo on vastaan väittämätön todiste aloittaa sota ja valloittaa koko maailma, mistä sitten todistaa 61 panssaridivisioonan perustaminen yhden ainoan vuoden kuluessa ja vielä samanlaisen määrän divisioonia perustamisen aloittaminen?
60 panssaridivisioonaa ei kykene ylläpitämään yksikään valtio maailmassa. Sadasta ja enemmästä minä en puhukaan. Panssaridivisioonien lisäksi Stalinilla oli myös yli 300 jalkaväki-, ja moottoroitua divisioonaa. Myöskään sitä määrää ei ole taloudellisesti mahdollista ylläpitää. En edes puhu lento-, ja muista divisioo-nista. Niitä ei ole mahdollista ylläpitää edes vähennetyssä kokoonpanossa. Kuitenkin ne perustettiin ja myös miehitettiin ja aseistettiin täysimittaisiksi. Se tarkoitti vain yhtä – aloittaa sota jo vuonna 1941. Ja sotia jo ennen kuin kaikki divisioonat on loppuunsa mobilisoitu. Sillä jos se kaikki perustetaan ja saatetaan määrävahvuisiksi kerralla, romahtaa talous välittömästi kasaan.
Siitä syystä myös nerokas Karl von Clausewitz arveli, että ”sodan olemuksesta johtuu, ettei ole mahdollista saavuttaa kaikkien joukkojen samanaikaista valmiina oloa niiden viivyttämättömäksi ja samanaikaiseksi käyttämiseksi.”
Siksi myös Stalin valmisti voimakkaan armeijan, mutta sen lisäksi vielä myös loputtoman reservin divisioonia, joiden perustamista vasta aloitettiin. Sodan aikana on helpompi lopettaa perustaminen, kuin aloittaa nollasta niiden perustamista.
Mitään siihen verrattavaa Hitlerillä ei ollut. Hän paiskasi Stalinia vastaan 17 panssaridivisioonaa, jotka eivät olleet määrävahvuisia ja joita ei ollut mahdollista millään vahvistaa. Kaikki Saksan Itärintamalla olleet panssarivaunut oli jaettu neljään panssariryhmään. Jokaisessa ryhmässä oli 8-15 divisioonaa, niistä 3-5 panssaridivisioonaa, 2-3 moottoroitua divisioonaa ja loput jalkaväkidivisioonia.
Vuoden 1941 syyskuun 4. päivänä oli kenraalieversti Guderianin 2. panssariryhmässä jäljellä 190 kelvollista panssarivaunua. Panssariryhmä oli kutistunut alivahvuiseksi panssaridivisioonaksi, sen divisioonista oli tullut pataljoonia: 3. divisioonassa oli 41 ehjää panssarivaunua, 4:ssä 49, 17:ta 38 ja 18:ta 62. Lisäksi oli vielä katastrofaalinen varaosien ja polttoaineen puute. Kaikki se oli ennen syksyä, ennen kaatosateita ja liejua, ennen teiden muuttumista pohjattomiksi ja ennen sitä seuraavaa lumisen ja kylmän Venäjän talven saapumista – joka Hitlerin piti myös ottaa huomioon. Historioitsijat väittelevät vielä tänä päivänäkin siitä, mitä Hitlerin olisi pitänyt tehdä vuoden 1941 syyskuun alussa: suunnatako Guderianin panssarivaunut valloittamaan Kiova vaiko mennä suoraan Moskovaan. Minua ne väittelyt ihmetyttävät: jos panssariryhmästä on jäljellä enää neljännes alkuperäisestä määrästä, niin se pitäisi suunnata ei suinkaan valloittamaan Kiovaa tai Moskovaa, vaan uudelleenperustettavaksi ja saatettavaksi määrävahvuiseksi. Sen sijaan taisteluun olisi pitänyt viedä verekset divisioonat.
Mutta Hitler ei saanut sellaista itselleen luvata. Stalin ei antanut hänelle sitä varten aikaa. Stalin itse huolehti kyllä sellaisista asioista. Määrävahvuisten divisioonien lisäksi hänellä oli vielä toisen aallon divisioonat, kylläkään ei vielä määrävahvuiset, ja vielä kolmannen ja neljännen aallon divisioonat. Ensi-iskujen ja julkisen liikekannallepanon kuuluttamisen jälkeen sai niitä panssaridivisioonia varustaa ja lähettää taisteluihin tarpeen mukaan kymmeniä kerrallaan.
Pääasia oli siinä, että Leningradin ja Harkovin tehtaat olisivat antaneet niin paljon panssarivaunuja, että niitä olisi riittänyt (meidän hyökkäyksen tapauksessa) tappioiden täydelliseen korvaamiseen olemassa olevissa divisioonissa sekä uusia perustettavia divisioonia varten. Se olisi antanut Stalinille mahdollisuuden korvata tappiot divisioonissa, jotka jo taistelivat, sekä viedä taisteluun järjestään uusia divisioonia, nostaen niiden määrän sataan ja yli sen.
Itsemurhamaisella hyökkäyksellä, jossa hänellä oli käytettävissään vain 17 panssaridivisioonaa, Hitler ei antanut päästää valloilleen koko Neuvostoliiton panssarivaunutuotannon tehoa. Harkov kaatui, Leningrad oli saarrettu. Panssarivaunujen valmistaminen Gorkissa, Tsheljabinskissa, Nizhni Tagilissa ja Stalingradissa – se oli vain improvisaatio. Mutta jopa se improvisaatio mahdollisti Stalinin valmistaa suurina määrinä laadukkaita panssarivaunuja ja lopettaa sota Berliinissä.
Jos Stalin olisi ennättänyt iskemään ensimmäisenä, olisi panssarivaunujen valmistus Neuvostoliitossa voinut saavuttaa kauhistuttavan mittakaavan. Juuri sitä ajateltiinkin annettaessa käsky perustaa panssaridivisioona, jonka järjestysnumero oli 112.” (Viktor Suvorov – M-Päev; 1998; sivu 157)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Mene hyvä mies hoitoon, ennen kuin tauti etenee krooniseksi. Jokainen joka jotain oikeasti historiasta tietää, on selvillä siitä, että vuoden -38 jälkeen NL ei kotiuttanut varusmiehiä. Kutsuipa pari ikäluokkaa takaisin palvelukseen.
että Natsi-Saksa sai kunnolla turpiinsa, ja siitä on kiittäminen Neuvostoliiton divisioonia. Muistan Hitlerin ihmetelleen Mannerheimille junassa vierailullaan Suomeen, että miten pirskatissa venäläiset tähän kykenivätkään...
...turhaan juhlit näitä divisioonia, sillä palstan "anti-Putkinen -osaston" mielestä niitä ei ollut olemassa. Kiittelet haamuja tai sitten oletkin Putkisen leirissä? Hyi sinua paha faskisti!!
ehei. Tuonhan nyt kertoo perushistorian opetus, että niitä on ollut just sopivasti koska sakut veti sielläki vesiperän.
Hyvä kirjoitus jälleen! Silmiinpistäväähän yleisessä historiankirjoituksessa on ollut Stalinin panssareiden laadun vähättely.