Piispa koulussa

Olisikohan "tasapuoliseen kulttuurinopetukseen" luettava sekin, minkä näin Hufvudstadsbladetissa lauantaina 11.3.?

Siinä oli kuva piispa Erik Vikströmin vierailulta ("piispanvisitaatiolta") Finnoolla ala-asteen kouluun. Kuvassa lapset istuvat lattialla silmät kiinni ja kädet ristissä "viiden sekunnin rukouksessa".

Missä lieneekään uskonnonharjoittamiseen pakottamisen ja suomalaiseen "kansanperinteeseen tutustuttamisen" raja? Kumpaa kuvassa tapahtuva mielestämme on?
2247
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

painostamiselta uskonnonharjoittamiseen. Ala-asteikäiseltä lapselta vaatii aika paljon asettua vastahankaan, kun joukossa rukoilutetaan piispan seurassa.

Mutta huolimatta kirkon epätoivoisesta satsaamisesta lapsiin ja nuoriin yhä useammat nuoret aikuiset eroavat kirkosta :). Sitten ihmetellään, mikä on mennyt pieleen, kun eivät "kirkon arvot" kelpaa. Uskontunnustuksen sisältöhän on liian nolo jotta kirkossa haluttaisiin ottaa sitä tarkasteltavaksi.

Äänestä

Käykö kouluissa muiden uskontokuntien edustajia?

Kulttuuriopetus ei ole tasapuolista, jos edustettuna on vain yksi kulttuuri.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Atte Ateisti kirjoitti:

Olisikohan "tasapuoliseen kulttuurinopetukseen" luettava sekin, minkä näin Hufvudstadsbladetissa lauantaina 11.3.?

Siinä oli kuva piispa Erik Vikströmin vierailulta ("piispanvisitaatiolta") Finnoolla ala-asteen kouluun. Kuvassa lapset istuvat lattialla silmät kiinni ja kädet ristissä "viiden sekunnin rukouksessa".

Missä lieneekään uskonnonharjoittamiseen pakottamisen ja suomalaiseen "kansanperinteeseen tutustuttamisen" raja? Kumpaa kuvassa tapahtuva mielestämme on?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu