Kirja Raamatun ymmärtämisen opas (2001/2004):
Raamatun ajanlasku ja maallinen historia.
Usein kiinnitetään huomiota siihen, että Raamatun kertomukset täytyisi ”saattaa sopusointuun” tai ”saada pitämään yhtä” muinaisten maallisten muistiinmerkintöjen sisältämän ajanlaskun kanssa. Koska totuudella tarkoitetaan sitä, mikä vastaa tosiasioita tai todellisuutta, tällainen sopusointu olisi todellakin tarpeen – mikäli muinaiset maalliset muistiinmerkinnät voitaisiin osoittaa kiistattoman paikkansapitäviksi ja johdonmukaisen luotettaviksi ja niitä voitaisiin siksi pitää täsmällisyyden normina. Koska kriitikot ovat hyvin usein antaneet sen kuvan, että Raamatun ajanlasku on hatarampaa kuin pakanakansojen ajanlasku, on syytä tutkia joidenkin sellaisten kansojen ja kansakuntien vanhoja aikakirjoja, joiden elämä ja toiminta sivusivat Raamatussa kuvailtuja ihmisiä ja tapahtumia tai liittyivät niihin.
Egyptiläinen ajanlasku.
Koska Raamattu osoittaa vuoden 2370 eaa. maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen ajankohdaksi, Egyptin historian on täytynyt alkaa sen jälkeen. Edellä esitetyt egyptiläiseen ajanlaskuun liittyvät ongelmat ovat epäilemättä syynä niiden nykyhistorioitsijoiden ilmoittamiin lukuihin, jotka sanovat Egyptin historian ulottuvan aina vuoteen 3000 eaa. saakka.
Manethon teokset, joiden avulla puutteelliset luettelot ja muut piirtokirjoitukset on järjestetty, ovat säilyneet ainoastaan myöhempien historioitsijoiden kirjoituksissa.
T. Nicklinin kirjassa Studies in Egyptian Chronology (Blackburn, Englanti, 1928, s. 39) osoitetaan, että moniin Manethon mainitsemiin tavattoman pitkiin ajanjaksoihin ovat luultavasti syynä samanaikaiset eivätkä peräkkäiset hallituskaudet.
Assyrialainen ajanlasku.
Teoksessaan Assyrian Historiography (1916, s. 5, 6) Albert Olmstead kuvaili assyrialaisia seinäkirjoituksia seuraavasti: ”Voimme – – seinäkirjoituksen avulla täyttää aikakirjoissa [kuninkaallisissa kronikoissa, joissa luetellaan tapahtumat vuosittain] olevat aukot, mutta sillä ei ole vähäisintäkään arvovaltaa silloin kun se on ristiriidassa originaalinsa kanssa.” Osoitettuaan, että näiden seinäkirjoitusten päätarkoituksena ei ollut hallituskauden yhtenäisen historian esittäminen, hän lisää: ”Yhtä vakavaa on, että ne ovat harvoin aikajärjestyksessä. – – On selvää, että niitä tulee käyttää harkiten.”
Tähän voidaan lisätä D. D. Luckenbillin todistus: ”Pian voi havaita, että kuninkaallisia kirjureita ei ohjannut tarkoitus kuvata tapahtumia tarkasti siten kuin ne sattuivat vuosi vuodelta kuninkaan hallituskaudella. Toisinaan eri sotaretket näyttävät vaihtaneen paikkaa ilman mitään näkyvää syytä, mutta vielä useammin on selvää, että kuninkaan turhamaisuus vaati historiallisen tarkkuuden uhraamista.” (Ancient Records of Assyria and Babylonia, 1926, I osa, s. 7.)
Esimerkkejä tällaisesta selvästä joko tahallisesta tai muunlaisesta epäluotettavuudesta voitaisiin luetella lähes loputtomiin. Pakkoveroluetteloiden kokoojat julkesivat mainita jonkun vasallikuninkaan maksavan pakkoveroa, vaikka muut asiakirjat osoittivat hänen olleen tuolloin jo kuollut. George Smith kertoo tapauksesta, jossa sama Assarhaddonin pakkoveroluettelo luetaan hänen poikansa Assurbanipalin ansioksi 13 vuotta myöhemmin, ja sanoo, että tämä myöhempi luettelo on ”mitä luultavimmin tarkka kopio aikaisemmasta asiakirjasta, eikä ole yritettykään varmistaa, hallitsivatko nämä kuninkaat yhä ja maksoivatko he todella pakkoveroa” (The Assyrian Eponym Canon, Lontoo 1875, s. 179).
Babylonialainen ajanlasku.
Eräästä babylonialaisesta savitaulusta on apua babylonialaisen ja Raamatun ajanlaskun yhteensovittamisessa. Tämä taulu sisältää seuraavat tähtitieteelliset tiedot Kambyses II:n, Kyyros II:n pojan, seitsemänneltä vuodelta: ”Vuosi 7, tammus, 14. yö, 1 2⁄3 kaksoistuntia [kolme tuntia ja kaksikymmentä minuuttia] yön saapumisen jälkeen, kuunpimennys; näkyvissä koko ajan; ulottui [kuun] pohjoisen puolikkaan yli. Tebet, 14. yö, kahden ja puolen kaksoistunnin [viiden tunnin] kuluttua yöllä ennen aamua [yön loppupuolella] kuun kehrä pimeni; koko ajan näkyvissä; pimennys ulottui eteläisen ja pohjoisen osan yli.” (J. N. Strassmaier, Inschriften von Cambyses, König von Babylon, Leipzig 1890, nro 400, rivit 45–48; F. X. Kugler, Sternkunde und Sterndienst in Babel, Münster 1907, I osa, s. 70, 71.) Näiden kahden kuunpimennyksen voidaan ilmeisesti katsoa olevan samat kuin ne kuunpimennykset, jotka näkyivät Babylonissa 16. heinäkuuta 523 eaa. ja 10. tammikuuta 522 eaa. (Theodor v. Oppolzer, Canon der Finsternisse, 1887, s. 335). Tämä taulu siis osoittaa, että Kambyses II:n seitsemäs vuosi alkoi vuoden 523 eaa. keväällä.
Todellisuudessa historioitsijat eivät tiedä, mihin heidän pitäisi sijoittaa jotkut babylonialaiset kuninkaat, joista on olemassa muistiinmerkintöjä. Professori A. W. Ahl (Outline of Persian History, 1922, s. 84) sanoo: ”Borsippasta löydetyissä sopimustauluissa esiintyy babylonialaisten kuninkaiden nimiä, joita ei ole missään muualla. Varsin todennäköisesti ne kuuluvat Dareios I:n viimeisten päivien ja Kserkses I:n ensimmäisten päivien väliseen ajanjaksoon, kuten Ungnad arvelee.” Tämä on kuitenkin edelleen vain arvelua.
Persialainen ajanlasku.
Siihen, että Babylon kukistui vuonna 539 eaa., voidaan päätyä Ptolemaioksen kaanonin sekä muiden lähteiden perusteella.
Meidän aikaamme asti on säilynyt useita Persian kuninkaiden kirjoituksia, mutta niistä ei ole hyötyä Persian kuninkaiden hallituskausien pituutta määritettäessä. Esimerkiksi Persepoliista löydettiin joukko päivättyjä tauluja, mutta niissä ei ole kuninkaiden nimiä.
George Rawlinson syyttää Ktesiasta siitä, että tämä tahallaan pidensi Meedian kuningaskunnan valtakautta ”käyttämällä tietoisesti kopiointijärjestelmää”. Hän sanoo lisäksi: ”Jokainen Herodotoksen mainitsema kuningas tai ajanjakso esiintyy Ktesiaan luettelossa kahdesti – läpinäkyvä temppu, jota on kömpelösti peitelty turvautumalla halpaan keinoon, mielivaltaiseen nimien keksimiseen.” (The Seven Great Monarchies of the Ancient Eastern World, 1885, II osa, s. 85.)
Rooman historiaan sisältyvästä kuninkaiden ajasta (joka edelsi tasavallan perustamista) voimme lukea, että se ”ulottuu aina puhtaan mytologian alueelle saakka. Se on oikeastaan melkeinpä vain tarukokoelma, joka on kerrottu lähes kritiikittömästi ja jossa kronologiseen järjestykseen on kiinnitetty huomiota ainoastaan sen verran, että tarina on saatu etenemään juohevasti tai aukot on saatu täytettyä, esimerkiksi Aineiaan Troijasta tapahtuneen paon ja Rooman oletetun perustamisvuoden välinen aukko.” Jopa tasavallan perustamisen (n. 509 eaa.) jälkeisellä kaudellakin historioitsijat olivat yhä valmiita kirjoittamaan muistiin yleistä perimätietoa historiallisten tosiasioiden rinnalle tekemättä juurikaan eroa niiden välillä. ”Sukupuita tekaistiin, kuviteltuja konsulikausia [roomalainen ajanlasku perustui usein konsulikausiin] ja keksittyjä triumfeja lisättiin, ja sukujen perimätietoja – – liitettiin virallisesti valtion historiaan.” Roomalaisista annaalien kirjoittajista sanotaan: ”Mitä he löysivät kirjoitettuna, sen he kopioivat; aukot he täyttivät omakohtaisten kokemusten puuttuessa mielikuvituksen avulla.” (The Encyclopædia Britannica, 1911, XVI osa, s. 820, 821.)
Raamatun ajanlasku.
Kaikkia muinaisia maallisia tietolähteitä on selvästikin käytettävä varoen. Niiden tiedetään sisältävän monia epätarkkuuksia, ja on hyvin epätodennäköistä, että niiden sisältämä ajanlasku olisi jotenkin välttynyt niiltä. Raamattu on sen sijaan osoittautunut totuudelliseksi kaikilla esiin otetuilla aloilla, ja se esittää tarkimman kuvan käsittelemistään muinaisajoista. Sen ajanlaskukin on luotettavaa.
Kun luit yllä lainattua vakuuttavaa todisteaineistoa siitä, miten epävarmoihin todisteisiin maallinen ajanlasku perustuu, niin mitä ajatuksia se sinussa herättää?
Miten suhtaudut 2000-luvulla kirjoitetun Opas-kirjan esittämiin vakuuttaviin asiantuntijalainauksiin vuosilta.....?
Mitä mieltä olet viimeisimpien Egyptin, Assyrian tai Babylonian alueilta tehtyjen arkeologisten löydösten merkityksestä Opas-kirjan esittämään todistusaineistoon?
Raamatun ajanlasku ja maallinen historia.
Usein kiinnitetään huomiota siihen, että Raamatun kertomukset täytyisi ”saattaa sopusointuun” tai ”saada pitämään yhtä” muinaisten maallisten muistiinmerkintöjen sisältämän ajanlaskun kanssa. Koska totuudella tarkoitetaan sitä, mikä vastaa tosiasioita tai todellisuutta, tällainen sopusointu olisi todellakin tarpeen – mikäli muinaiset maalliset muistiinmerkinnät voitaisiin osoittaa kiistattoman paikkansapitäviksi ja johdonmukaisen luotettaviksi ja niitä voitaisiin siksi pitää täsmällisyyden normina. Koska kriitikot ovat hyvin usein antaneet sen kuvan, että Raamatun ajanlasku on hatarampaa kuin pakanakansojen ajanlasku, on syytä tutkia joidenkin sellaisten kansojen ja kansakuntien vanhoja aikakirjoja, joiden elämä ja toiminta sivusivat Raamatussa kuvailtuja ihmisiä ja tapahtumia tai liittyivät niihin.
Egyptiläinen ajanlasku.
Koska Raamattu osoittaa vuoden 2370 eaa. maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen ajankohdaksi, Egyptin historian on täytynyt alkaa sen jälkeen. Edellä esitetyt egyptiläiseen ajanlaskuun liittyvät ongelmat ovat epäilemättä syynä niiden nykyhistorioitsijoiden ilmoittamiin lukuihin, jotka sanovat Egyptin historian ulottuvan aina vuoteen 3000 eaa. saakka.
Manethon teokset, joiden avulla puutteelliset luettelot ja muut piirtokirjoitukset on järjestetty, ovat säilyneet ainoastaan myöhempien historioitsijoiden kirjoituksissa.
T. Nicklinin kirjassa Studies in Egyptian Chronology (Blackburn, Englanti, 1928, s. 39) osoitetaan, että moniin Manethon mainitsemiin tavattoman pitkiin ajanjaksoihin ovat luultavasti syynä samanaikaiset eivätkä peräkkäiset hallituskaudet.
Assyrialainen ajanlasku.
Teoksessaan Assyrian Historiography (1916, s. 5, 6) Albert Olmstead kuvaili assyrialaisia seinäkirjoituksia seuraavasti: ”Voimme – – seinäkirjoituksen avulla täyttää aikakirjoissa [kuninkaallisissa kronikoissa, joissa luetellaan tapahtumat vuosittain] olevat aukot, mutta sillä ei ole vähäisintäkään arvovaltaa silloin kun se on ristiriidassa originaalinsa kanssa.” Osoitettuaan, että näiden seinäkirjoitusten päätarkoituksena ei ollut hallituskauden yhtenäisen historian esittäminen, hän lisää: ”Yhtä vakavaa on, että ne ovat harvoin aikajärjestyksessä. – – On selvää, että niitä tulee käyttää harkiten.”
Tähän voidaan lisätä D. D. Luckenbillin todistus: ”Pian voi havaita, että kuninkaallisia kirjureita ei ohjannut tarkoitus kuvata tapahtumia tarkasti siten kuin ne sattuivat vuosi vuodelta kuninkaan hallituskaudella. Toisinaan eri sotaretket näyttävät vaihtaneen paikkaa ilman mitään näkyvää syytä, mutta vielä useammin on selvää, että kuninkaan turhamaisuus vaati historiallisen tarkkuuden uhraamista.” (Ancient Records of Assyria and Babylonia, 1926, I osa, s. 7.)
Esimerkkejä tällaisesta selvästä joko tahallisesta tai muunlaisesta epäluotettavuudesta voitaisiin luetella lähes loputtomiin. Pakkoveroluetteloiden kokoojat julkesivat mainita jonkun vasallikuninkaan maksavan pakkoveroa, vaikka muut asiakirjat osoittivat hänen olleen tuolloin jo kuollut. George Smith kertoo tapauksesta, jossa sama Assarhaddonin pakkoveroluettelo luetaan hänen poikansa Assurbanipalin ansioksi 13 vuotta myöhemmin, ja sanoo, että tämä myöhempi luettelo on ”mitä luultavimmin tarkka kopio aikaisemmasta asiakirjasta, eikä ole yritettykään varmistaa, hallitsivatko nämä kuninkaat yhä ja maksoivatko he todella pakkoveroa” (The Assyrian Eponym Canon, Lontoo 1875, s. 179).
Babylonialainen ajanlasku.
Eräästä babylonialaisesta savitaulusta on apua babylonialaisen ja Raamatun ajanlaskun yhteensovittamisessa. Tämä taulu sisältää seuraavat tähtitieteelliset tiedot Kambyses II:n, Kyyros II:n pojan, seitsemänneltä vuodelta: ”Vuosi 7, tammus, 14. yö, 1 2⁄3 kaksoistuntia [kolme tuntia ja kaksikymmentä minuuttia] yön saapumisen jälkeen, kuunpimennys; näkyvissä koko ajan; ulottui [kuun] pohjoisen puolikkaan yli. Tebet, 14. yö, kahden ja puolen kaksoistunnin [viiden tunnin] kuluttua yöllä ennen aamua [yön loppupuolella] kuun kehrä pimeni; koko ajan näkyvissä; pimennys ulottui eteläisen ja pohjoisen osan yli.” (J. N. Strassmaier, Inschriften von Cambyses, König von Babylon, Leipzig 1890, nro 400, rivit 45–48; F. X. Kugler, Sternkunde und Sterndienst in Babel, Münster 1907, I osa, s. 70, 71.) Näiden kahden kuunpimennyksen voidaan ilmeisesti katsoa olevan samat kuin ne kuunpimennykset, jotka näkyivät Babylonissa 16. heinäkuuta 523 eaa. ja 10. tammikuuta 522 eaa. (Theodor v. Oppolzer, Canon der Finsternisse, 1887, s. 335). Tämä taulu siis osoittaa, että Kambyses II:n seitsemäs vuosi alkoi vuoden 523 eaa. keväällä.
Todellisuudessa historioitsijat eivät tiedä, mihin heidän pitäisi sijoittaa jotkut babylonialaiset kuninkaat, joista on olemassa muistiinmerkintöjä. Professori A. W. Ahl (Outline of Persian History, 1922, s. 84) sanoo: ”Borsippasta löydetyissä sopimustauluissa esiintyy babylonialaisten kuninkaiden nimiä, joita ei ole missään muualla. Varsin todennäköisesti ne kuuluvat Dareios I:n viimeisten päivien ja Kserkses I:n ensimmäisten päivien väliseen ajanjaksoon, kuten Ungnad arvelee.” Tämä on kuitenkin edelleen vain arvelua.
Persialainen ajanlasku.
Siihen, että Babylon kukistui vuonna 539 eaa., voidaan päätyä Ptolemaioksen kaanonin sekä muiden lähteiden perusteella.
Meidän aikaamme asti on säilynyt useita Persian kuninkaiden kirjoituksia, mutta niistä ei ole hyötyä Persian kuninkaiden hallituskausien pituutta määritettäessä. Esimerkiksi Persepoliista löydettiin joukko päivättyjä tauluja, mutta niissä ei ole kuninkaiden nimiä.
George Rawlinson syyttää Ktesiasta siitä, että tämä tahallaan pidensi Meedian kuningaskunnan valtakautta ”käyttämällä tietoisesti kopiointijärjestelmää”. Hän sanoo lisäksi: ”Jokainen Herodotoksen mainitsema kuningas tai ajanjakso esiintyy Ktesiaan luettelossa kahdesti – läpinäkyvä temppu, jota on kömpelösti peitelty turvautumalla halpaan keinoon, mielivaltaiseen nimien keksimiseen.” (The Seven Great Monarchies of the Ancient Eastern World, 1885, II osa, s. 85.)
Rooman historiaan sisältyvästä kuninkaiden ajasta (joka edelsi tasavallan perustamista) voimme lukea, että se ”ulottuu aina puhtaan mytologian alueelle saakka. Se on oikeastaan melkeinpä vain tarukokoelma, joka on kerrottu lähes kritiikittömästi ja jossa kronologiseen järjestykseen on kiinnitetty huomiota ainoastaan sen verran, että tarina on saatu etenemään juohevasti tai aukot on saatu täytettyä, esimerkiksi Aineiaan Troijasta tapahtuneen paon ja Rooman oletetun perustamisvuoden välinen aukko.” Jopa tasavallan perustamisen (n. 509 eaa.) jälkeisellä kaudellakin historioitsijat olivat yhä valmiita kirjoittamaan muistiin yleistä perimätietoa historiallisten tosiasioiden rinnalle tekemättä juurikaan eroa niiden välillä. ”Sukupuita tekaistiin, kuviteltuja konsulikausia [roomalainen ajanlasku perustui usein konsulikausiin] ja keksittyjä triumfeja lisättiin, ja sukujen perimätietoja – – liitettiin virallisesti valtion historiaan.” Roomalaisista annaalien kirjoittajista sanotaan: ”Mitä he löysivät kirjoitettuna, sen he kopioivat; aukot he täyttivät omakohtaisten kokemusten puuttuessa mielikuvituksen avulla.” (The Encyclopædia Britannica, 1911, XVI osa, s. 820, 821.)
Raamatun ajanlasku.
Kaikkia muinaisia maallisia tietolähteitä on selvästikin käytettävä varoen. Niiden tiedetään sisältävän monia epätarkkuuksia, ja on hyvin epätodennäköistä, että niiden sisältämä ajanlasku olisi jotenkin välttynyt niiltä. Raamattu on sen sijaan osoittautunut totuudelliseksi kaikilla esiin otetuilla aloilla, ja se esittää tarkimman kuvan käsittelemistään muinaisajoista. Sen ajanlaskukin on luotettavaa.
Kun luit yllä lainattua vakuuttavaa todisteaineistoa siitä, miten epävarmoihin todisteisiin maallinen ajanlasku perustuu, niin mitä ajatuksia se sinussa herättää?
Miten suhtaudut 2000-luvulla kirjoitetun Opas-kirjan esittämiin vakuuttaviin asiantuntijalainauksiin vuosilta.....?
Mitä mieltä olet viimeisimpien Egyptin, Assyrian tai Babylonian alueilta tehtyjen arkeologisten löydösten merkityksestä Opas-kirjan esittämään todistusaineistoon?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ehdottomasti luotan Vartiotorniseuran Raamatub tulkintaan ajanlaskuissa.
Voiko joku todella väittää, ettei Harmagedonin taistelu ollut vuonna 1975?
Emmekö muka elä nyt Parattisissa?
Varmasti aikalaskelmat, joita Vartiotorniseura Raamatun laskelmiin perustaa, ovat ehdottoman tosia.
Esititpä tyhmän kysymyksen!!!!!
>>Emmekö muka elä nyt Parattisissa?
Vartiotorniseuran historian valossa tämä milleniumi tuntuu ihmiskunnalle olevan, yleisesti ottaen pari dekadia paratiisillisenpaa eloa kuin ensimmäisen milleniumin alussa.
Ensimmäinen millenium alkoi 1874 ja kun siinä paratiisissa, vaikka silloin ei ollut lampaantaputuskilpailuja vetonaulana, oli eletty neljä vuosikymmentä, niin syttyi ensimmäinen maailmansota. Katsotaan mitä seuraavat kymmenen vuotta tuovat mukanaan.
>>
Koska Raamattu osoittaa vuoden 2370 eaa. maailmanlaajuisen vedenpaisumuksen ajankohdaksi, Egyptin historian on täytynyt alkaa sen jälkeen. Edellä esitetyt egyptiläiseen ajanlaskuun liittyvät ongelmat ovat epäilemättä syynä niiden nykyhistorioitsijoiden ilmoittamiin lukuihin, jotka sanovat Egyptin historian ulottuvan aina vuoteen 3000 eaa. saakka.
>>
1. On melkoinen tulkinta että vedenpaisumus olisi tapahtunut v.2370 eaa. Tämä sisältää hyvin paljon tulkintaa ja oletuksia, mitä Raamatusta ei itsestään löydy.
2. On tolkutonta päätellä että Egyptin historian todisteet sen iästä olisivat vääriä koska ne ovat ristiriidassa sellaisen Raamatun tulinnan kanssa, mistä ei ole kunnollisia todisteita. Toisakseen, vaikka Raamatussa suoraankin ilmoitettaisiin jotain, mikä on ristiriidassa arkeologisten todisteiden kanssa, niin millä perusteella arkeologiset todisteet ovat väärässä, eikä Raamattu?
>>
Kun luit yllä lainattua vakuuttavaa todisteaineistoa siitä, miten epävarmoihin todisteisiin maallinen ajanlasku perustuu, niin mitä ajatuksia se sinussa herättää?
>>
Historiassa on kysymysmerkkejä niin Raamatun kertoman juutalaisen kulttuurin kuin muidenkin kulttuurien osalta. Kaikkea ei tiedetä, mutta vaikka Raamatussa onkin kuvattu juutalaisten historia hyvin verrattuna muihin sen aikaisten kulttuurien kertomaan, niin ei sekään ongelmatonta ole:
"Arkeologiset kaivaukset ovat paikoitellen tuottaneet tuloksia, jotka tukevat Raamatun kertomuksia, mutta toisten löytöpaikkojen arkeologinen aineisto ei ole ollut näiden kanssa sopusoinnussa. Siksi on tyydyttävä toteamaan, että Mooseksen kirjat samoin kuin Joosuan ja Tuomarien kirjat sisältävät israelilaisten perimätietoa omasta alkuperästään. Sitä pystytään harvoin todistamaan historiallisesti oikeaksi, mutta sitä voidaan pitää kansan traditiona sen omasta esihistoriasta (n. 1300-1000 eKr.)"
http://www.hum.utu.fi/uskontotiede/juutalaisuus/juutalaisuus1.htm
On aika outoa, et nykyaikaseen teokseen lainataan 100 vuotta vanhojen kirjojen tietoja. On kai siinä pikkasen jotain edistystäkin tapahtunu. Arkeologiassa on tehty noiden kansojen historioiden tiimoilta satoja ellei tuhansia uusia löytöjä, joilla niiden historiaa on voitu tarkentaa. Vähän on vanhaa valoa noi jehviksien tietolähteet.