Halosen palkka nousee 24000 euroa
Presidentti Tarja Halosen palkkio nousee lähes 25 prosenttia, kertoi Nelosen uutiset eilen. Nelosen mukaan valtioneuvosto päättää tänään korottaa presidentin verottoman palkkion 126 000 euroon vuodessa. Tähän asti palkkio on ollut 102 000 euroa vuodessa.
Valtioneuvosto aikoo korottaa myös presidentin vuosittaiset edustusmäärärahat 160 000:sta 171 000 euroon.
Samaan aikaan, kun valtioneuvosto aikoo nostaa 25 prosentilla presidentin palkkiota, Halonen ilmaisi eilisessä virkaanastujaispuheessaan huolensa kasvavista tuloeroista.
- Tuloerot ovat alkaneet kasvaa ja Suomeen on syntynyt uusköyhyyttä. Kokopäivätyön palkka ei riitä aina perheen elättämiseen. Naisen euro on edelleen vain 80 senttiä, Halonen sanoi.
Uudenvuodenpuheessaan Halonen puolestaan totesi:
- Maamme lisääntynyt hyvinvointi ei ole jakautunut tasaisesti. On syntynyt uudenlaista köyhyyttä ja syrjäytymistä.... Meidän tulee huolehtia entistä paremmin yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta.
Kun presidentti Martti Ahtisaari vuonna 1994 sai 9000 markan (n. 1500 euroa) kuukausittaisen palkkionkorotuksen, hän luovutti korotuksen vaalilupauksensa mukaisesti työttömille.

Vastaukset 6
Vanhimmat
mitään korotuksien luovuttamista kenellekkään, joten miksi sitten sen täytyis se antaa.
Joten tuki köyhä turpas ja tee sijoituksia omilla rahoillas.
Tuolla summalla ostaa jo paljon makkavaa, käytettäväksi molempiin päihin!
perverssi, provoistaan kiihottuva j.j asialla.
palstan sairain hörhö jatkaa päivittäisannoksensa
saantia.
Hyh hyh saastaa. Olet palstan inhokki no:1.
Rahoiksi..nimittäin UPM:n papereilla.
Mutta hänhän onkin tarjan entinen hellu.
moni muukin. Ehkä minäkin, tavan tallaaja.
sai 52% korotuksen. Meni milli rikki. 1.000.000.-- euroa