"Palkatonta työtä
Naisten tekemästä työstä 2/3 on sellaista, joka ei näy missään tilastoissa - lasten kasvatus, hoiva- ja hoitotyöt perheessä ja yhteisössä, niin kutsuttu kolmannen sektorin työ sekä omavaraistalouteen osallistuminen. Vaikka tämä työ on yhteiskunnalle elintärkeää, virallisesti näitä toimintoja ei pidetä työnä, sillä niistä ei makseta palkkaa. Vuonna 1993 UNDP arvio palkattoman hoitotyön rahalliseksi arvoksi $11 biljoonaa.
Tämä naisten palkaton työpanos mahdollistaa kaiken virallisen taloudellisen toiminnan, mutta tilastollisesti se on näkymätöntä. Kuitenkin taloudellista toimintaa suunnitellaan sillä oletuksella, että tämä työ jatkuu. Tämä johtaa vääriin arvioihin taloudellisen kaupan vapauttamisen vaikutuksista naisiin sekä työmarkkinoilla että niiden ulkopuolella - taloussopimuksissahan ei huomioida sitä, miten leipänsä ansaitseminen sovitetaan yhteen toisista huolehtimisen, lasten kasvatuksen, vanhojen ja sairaiden hoitamisen kanssa."
lähde:www.globalisaatio.net

Vastaukset 10
Vanhimmat
mutta mitä luulet miesten tekevän? kaikki eivät makaa sohvalla ja kisko lapparia.
ole niin väittänyt. :) Itse yllätyin vain tuosta rahallisesta arvosta ja tuumin että se on sen verran mielenkiintoista tietoa että muutkin haluavat lukea. Miksi aina feministien odotetaan syyttävän miehiä? Mun mielestä on ainakin tärkeää keskustella (useinmiten rauhallisesti;) ja antaa ihmisille ajateltavaa. Naisten tekemä työ on pitkälti näkymätöntä ja jopa toiset naiset vi**uilevat jos on kotona hoitamassa lapsia.. Ikävää mutta totta.
Netti on siitä hyvä paikka keskustella että se tavoittaa laajasti ihmisiä.
PS:hyvä jos sinä et pelkästään makaa sohvalla ja kisko lapparia. :)
miten kallista olisi palkata joku (ja nää ei nyt sitte oo sillä että ne ois naisten töitä):
- siivoamaan
- tiskaamaan
- laittamaan ruokaa
- hoitamaan lapset
- hoitamaan pihatyöt
- hoitamaan pikkurempat
- käymään kaupassa
jne. suomessa on kuitenkin aika paljon kotitalouksia (sic) kyllä noille äkkiä saa aika paljon rahallista arvoa. jos sille tielle lähtee.
"Naisten tekemästä työstä 2/3 on sellaista, joka ei näy missään tilastoissa - lasten kasvatus, hoiva- ja hoitotyöt perheessä ja yhteisössä, niin kutsuttu kolmannen sektorin työ sekä omavaraistalouteen osallistuminen. Vaikka tämä työ on yhteiskunnalle elintärkeää, virallisesti näitä toimintoja ei pidetä työnä, sillä niistä ei makseta palkkaa. Vuonna 1993 UNDP arvio palkattoman hoitotyön rahalliseksi arvoksi $11 biljoonaa."
Hauska näkökohta. Myös leijonalaumassa naaraat hoitavat jälkeläiset - urokset makaavat varjossa kun ivät muuta viitsi. Mikähän on tuon leijonanaaraiden työn arvo UNDP:n mukaan. Olisko 1,5 biljoona dollaria.
Koska leijonaurokset makaavaat varjossa, saavat naaraat edelleen hoitaa pesueensa kuivalla savanilla ja juosta seeprojen perässä jotta masu tulisi täyteen. yöt nukutaan taivasalla - satoi tai paistoi.
Leijonilla ei ole sosiaaliturvaa, työterveyshuoltoa, työttömyyskorvausta tai palkallista äitiyslomaa. Tämä siksi koska urokset yhä vaan makaavat varjossa vaikka voisivat rakentaa päiväkoteja, maanteitä, keskuslämpöverkkoja yms. mukavuusyhteiskunnan perustekijöitä. Luuletko että leijonanaaras haluaisi vaihtaa paikka kanssasi ?
leijonaurokset suojelevat laumaansa, se on heidän työtänsä.
Maksaa ne turvapalvelut suomessakin.
Leijonanaaras metsästää siksi koska on sirorakenteinen. Tämä nyt on puhdas fakta että vanttera leijonauros ei saa gaselleja kiinni.
leijonauroksen tehtävä?
leijona on alueen superpeto. leijonauroksen tehtävänä on pitää se superpetona.
Paljonko hinnoittelet kaupassa käynnin ja shoppailun, entäs sähkösaunan lämmityksen, asitiapesukoneen käynnistämisen?
Voi vittu, kun teillä on vaikeeta.
Eiköhän asia pidä laskea kuluneen ajan hinnalla.
Sanottaan vaikka jotain 50€/tunti ALV 0%