Lipponen menetti vaaleissa pääministeriyden. Hän ei vuosia käymästä vaalitaistelusta Suomen pääministerinä huolimatta päässyt unionin komission puheenjohtajaksi. Lisäksi Lipposen himoitsemat unionin presidentin ja ulkoministerin virat ovat jäissä, kun perustuslakiuudistus on jumiutunut. Lipponen ei enää uskalla asettua pienen äänimäärän pelossa asettua ensi vaaleissa kansanedustajaehdokkaaksi, jolloin häntä ei voida valita enää puhemieheksikään. Näin miehellä näyttää olevan ura lopussa.
Mutta eipä hätää, eduskunta, jonka johtaja Lipponen on, on puuhaamassa uutta mahtavaa laitosta ulkopolitiikan tutkimusta varten. On tarkoitus tämän laitoksen johtajuus annetaan Lipposelle.
Meillä on ennestään arvovaltainen Paasikivi-seuran aloitteesta perustettu Ulkopoliittinen instituutti, joka on valtionapua saava riippumaton tutkimuslaitos. Sen on hyvin vastannut tarpeita alan tutkimuksesta. Paavo Lipponenkin oli sen Johtajana 80/90-lukujen vaihteessa pari vuotta.
Mutta nytkö tarvitaan Paavolle oikein ikioma instituutti? Pipponen on eläkeiässä, synt.-41. Eiköhän päästetä mies ansaisemalleen eläkkeelle vuoden päästä kun hänen puhemiehen jobinsa loppuu vuoden päästä ja säästetään tuon uuden instituutin vaatimat rahat vaikkapa Voikkaan jälkihoitoon.
Mutta eipä hätää, eduskunta, jonka johtaja Lipponen on, on puuhaamassa uutta mahtavaa laitosta ulkopolitiikan tutkimusta varten. On tarkoitus tämän laitoksen johtajuus annetaan Lipposelle.
Meillä on ennestään arvovaltainen Paasikivi-seuran aloitteesta perustettu Ulkopoliittinen instituutti, joka on valtionapua saava riippumaton tutkimuslaitos. Sen on hyvin vastannut tarpeita alan tutkimuksesta. Paavo Lipponenkin oli sen Johtajana 80/90-lukujen vaihteessa pari vuotta.
Mutta nytkö tarvitaan Paavolle oikein ikioma instituutti? Pipponen on eläkeiässä, synt.-41. Eiköhän päästetä mies ansaisemalleen eläkkeelle vuoden päästä kun hänen puhemiehen jobinsa loppuu vuoden päästä ja säästetään tuon uuden instituutin vaatimat rahat vaikkapa Voikkaan jälkihoitoon.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei tullut Lipposestakaan sitten minkäänlaista suurmiestä vaikka piti kansakuntaa kahdella hallituksella kurimuksessa omien ja SDP:n virkojensa saamiseksi EU:ssa ja kotimaassa.
SDP:ssä tulisi jo tunnustaa, että geenit ei riitä suurmiehiksi. Lapiomiehistä ei saa valtiomiehiä.
Tässä myös yksi, josta ei tullut mitään vaikka siitä joku tyhjäpää niin hehkuttelee aina:
http://194.252.88.3/radioarkistoweb.nsf/sivut/poliitikko?opendocument&pageid=Content15143790888
... tulikin pieni mies. Löi päänsä buskamäntyyn ja tuli pieni mies. Niin pieni.
... isänmaalle aina sodan loppupuolelle saakka. Sodan lopputuloksen yli hän ei päässyt. Pahimman vahingon hän teki puolueelleen ja Suomelle, kun huudatti itsensä vielä -57 sossujen puheenjohtajaksi.
Lipposella on vähän samanlainen kohtalo, uransa loppupuolella hän sohlaa maineensa.
Urhon poika kertoo
Kirjoittanut: lol 12.3.2006 klo 08.38
Matti Kekkonen järjesti Urho Kekkosen ja KGB:n tapaamisia
Presidentti Urho Kekkosen poika Matti Kekkonen järjesti presidentin ja
Neuvostoliiton tiedustelupalvelun KGB:n edustajien tapaamisia omassa
kodissaan. Näin tapaamiset pystyttiin pitämään salassa mm. suojelupoliisilta.
Hallitusneuvos Matti Kekkonen, 70, kertoi tapaamisista TV2:n
keskusteluohjelmassa Punaisessa langassa.
Matti Kekkosen mielestä nämä salaiset keskustelut palvelivat kuitenkin
isänmaan asiaa. Urho Kekkonen halusi tulla mahdollisimman informoiduksi
Neuvostoliiton puolelta. Hän piti keskusteluyhteyttä ns. puoluelinjan
miehiin, jotka yleensä olivat KGB:n palveluksessa.
-Tarjosin heille mahdollisuuden tavata minun kotonani. Aluksi se tapahtui
heti isäni tultua valituksi, kertoi Kekkonen haastattelussa.
Matti Kekkonen uskoo, että salailu onnistui, eikä suojelupoliisi saanut
tietää tapaamisista. Hän myönsi tunteneensa itsensä lähes salaliittolaiseksi.
Matti Kekkonen myönsi pienen harkinnan jälkeen, että Neuvostoliitto
vaikutti Suomen sisäpolitiikkaan. Hän mainitsi tässä yhteydessä etenkin ns.
yöpakkashallituksen.
Kekkosen mukaan hänen isänsä alkoi pitää itsekin itseään korvaamattomana.
Työkuntoon vaikuttavat verenkiertohäiriöt alkoivat vaikuttaa vasta lähellä
vuotta 1980. Kekkosen mielestä presidentin olisi pitänyt jo erota 1978.
Mutta henkilöitä ja puolueita, jotka painostivat jatkamaan, oli paljon.
Matti Kekkonen oli paikalla, kun presidentti allekirjoitti erokirjeensä
lokakuussa 1981. Allekirjoitus valmiiksi kirjoitettuun paperiin haettiin
Tamminiemestä kansliapäällikkö Juhani Perttusen kanssa.
-Me saimme valtioneuvostolta tehtäväksi yrittää saada tämä allekirjoitus.
Ei tietenkään ollut varmaa, saadaanko, koska hän oli niin huonossa
kunnossa, mutta hän ymmärsi, mistä on kysymys ja allekirjoitti, kertoi
Matti Kekkonen. Matti Kekkosen muistin mukaan presidentti ei kommentoinut
mitenkään, ja seuraavana päivänä hän oli unohtanut asian.
--- ja sitten?
Ja Kekkonen kepulimaalaisliittolaisena kuuluu palstan aihepiiriin enmmän kuin Lipponen, josta joillekin kepuloisille näkyy tulleen ylipääsemätön trauma.
Purkakoon keppanat traumaansa demaripalstalla tai psykologilla tai missä vaan, kunhan ei täällä.
Muuten, jos Kekkonen ei olisi vielä kuollut, hän varmaan arvelisi vielä tänäkin päivänä olevansa Suomen presidentti.
... tuolla alempana asianomaisessa yhteydessä. Juttusi ei sovi tähän avukseen.
Sinun "avuksesi" ei sovi palstan aihepiiriin.
... sopii aina Kepun palstalle, sillä Lipponen viimeisen 15 vuoden aikana keskittynyt taisteluun kepua vastaan - ja hävisi sen taistelun.
.. sinut tunnetaan..
Ja vaikka sen valeheksi vannotkin, niin kyllä sua uskotaan.
Terv. iloiset kepuveikot
asioista tiedät.
Onko totta, että NL antoi maalaisliitto/kepulle ns. vuotuista "lisäapua" (rahallista), jolla oli tarkoitus kitkeä ML/kepuvastaisia voimia Suomesta?
Kerro myös siitä Korsimon pyytämästä rahallisesta avustuksesta Kekkosen vaalikampanjan kulujen maksamiseen, josta kerrotan tuon vuotuisen lisäavun saaneen alkunsa.
Kekkosen ja Maalaisliiton Suomen hyväksi tekemistä operaatioista ei teillä punaisilla Kuusisen kannattajilla ole mitään käsitystä.
Itsellänne (SDP:llä) kun ei ole muuta kuin tappamista ja kaksi kertaa kapinayritys 1918 ja 1939.
Aivan, mutta, kun kysymys koskikin tavallaan sitä, millä rahamäärällä NL tuki noita 'hyviä tekoja'.
Tappamisista voit käydä lukemassa sotasurmat-hakusanalla.
Näet, kuinka paljon tapettiin ja millä tavoin ennen kuin ulkovallat puuttuivat asiaan.
... Korsimon aikaisista raha-asioista. Etpä taida sinäkään tietää mitään varmaa. Se tiedetään varmasti, että tannerilaisten asevelisosialistien hallitess sossupuoluetta 60/70-lukujen vaiheilla sossujen kuriiri jäi kiinni Suomen tullissa, kun oli matkalaukulla tuomassa läntistä, tod.näköisesti CIA:n, rahaa puolueensa vaalikassaan.
Empä ihmettele, vaikka neukut olisivat ainakin tarjonneet rahaa kepulle, olihan kepu ja Kekkonen siihen aikaan varmin tae Suomen uuden rauhanomaisen idänpolitiikan suhteen. Kuuluimme siihen aikaan sodan seurauksena N-liiton etupiiriin. Neukuille oli tärkeää, että saattoivat luottaa siihen, että Suomi ei ala hyysätä Lännen kanssa.
Enhän minä tiedäkään mitään varmaa, niin.
Siksi minä kysynkin sinulta, kun sinä joskus esität tietäväsi niin varmasti asioita.
Pidä kiinni siitä, ettei Anneli valehdellut, ettet vaan pääsissi näyttämään täyspäiseltä.
Öitä.
Jos on suurta olla pieni maa, kuten Veijo Meri muotoilee, Suomella tuo kansainvälinen suuruus on paljolti sitä suuruutta jonka Kekkonen omalla toiminnallaan maallemme toi. Kekkosen nerokkaalla otteella Suomi osasi käyttää hyväkseen erikoisen asemamme idän ja lännen välissä, ja tämä geopoliittinen tosiseikka, joka jollekin muulle kansanjohtajalle olisi muodostunut kestämättömäksi, muuttui Kekkosen käsissä loistavaksi, ETY-kokoukseen huipentuneeksi menestykseksi.
Kekkonen priorisoi ulkopolitiikan sisäpolitiikkaan nähden. Hänen arvojärjestyksensä oli se että valtioiden väliset hyvät suhteet ja rauhantila maailmassa olivat ensimmäiset ja tärkeimmät arvot, ja jos niistä pidetään huolta, energiaa riittää sitten myös kansojen vaurastumiselle. Kekkosen mukaan Suomelle sopii lääkärin, ei tuomarin rooli. Ja näissä arvoissaan ja asenteissaan, koko ulkopoliittisessa doktriinissaan, Kekkonen nautti luottamusta ja arvonantoa yhtä lailla lännessä kuin hankalasti käsiteltävässä itänaapurissakin.
Jos ajatellaan sitä mitä Kekkonen oli, siis edusti ja teki, on aika helppoa hahmottaa mielessään jonkinlainen vastakohta Kekkoselle. Millainen olisi tämä antikekkonen, kekkosmaisten ominaisuuksien käänteisilmentymä? Ruvetaanpa rakentamaan tätä mielikuvituskonstruktiota.
Antikekkonen olisi poliitikko, joka ajattelisi vain itseään ja omaa valtaansa. Hän mielistelisi omasta mielistelynhalustaan, ei saavuttaakseen turvallisuutta ja hyötyä yhteiselle kansalle. Hän ei hoitaisi hyviä suhteita kaikkiin suuntiin, vaan selvästi valitsisi puolensa. Omaa etuaan tavoittelevan hännystelevän mielistelijän tavoin hän pyrkisi aina olemaan sen puolella jonka kulloinkin kokee edustavan suurinta valtaa. Oman valtapoliittisen intressinsä hän toteuttaisi aina välittämättä siitä mikä on sen kansan mielipide jota hän mukamas edustaa. Jos hän jäisi kiinni törkeästä oman edun ajamisesta tai toimimisesta vastoin kansan suuren enemmistön tuntoja, hän ei suostuisi kuuntelemaan kritiikkiä, ja tarpeen mukaan hän olisi valmis eliminoimaan häntä kritisoivat tahot vaikka millaisia keinoja käyttäen.
Tällainen antikekkonen meillä on joukossamme. Hänen nimensä on Paavo Lipponen.
Lipponen käänsi takkinsa nuorena harrastamastaan neuvostoliittolaisten vallanpitäjien nuoleskelusta amerikkalaisen vallanpitäjän mielistelyksi. Hän hörhötteli Bushin korvaan että "Suomen kansa tukee politiikkaanne", vaikka kahdeksan kymmenestä suomalaisesta oli nimenomaan tuota politiikkaa vastaan. Ja kun hänen tökerö mielistelynsä asetettiin kritiikin kohteeksi, hän masinoi koko hallussaan olevan poliittisen koneiston ajojahtiin kriitikkoa vastaan.
Tällaisella poliitikolla ei mielestäni ole mitään hyveitä eikä mitään kunniaa. Politiikan mädännäisyyden huippu on, jos tällaista poliitikkoa varten perustetaan ulkopolitiikan tutkimuslaitos, johon tämä poliitikko kannatuksensa menetettyään asettuisi tutkimusta johtamaan.
Se olisi mädännäisyyden huippu monella tavalla. Ei vain siksi, että tällainen poliitikko edustaa kaikkea Suomen kunniakkaan suurvaltapolitiikassa ansiokkaita maailmanhistoriallisia liennytysvaikutuksia aikaansaaneen toimintaroolin vastakohtaa, vaan myös siinä, että näin pantaisiin itse pukki kaalimaan vartijaksi. Instituutti, jonka johtajana on vain omia vallanhimoisia pyrkimyksiään ohi kaikkien yhteisten etujen ajanut härkäpäinen valtapoliitikko, ei olisi mikään tutkimuslaitos. Tieteellisen työn edellyttämää kriittistä etäisyyttä tutkimuskohteisiinsa sillä ei olisi.
Se olisi hutkija, ei tutkija. Se olisi tuomari, ei lääkäri. Mutta se olisi nimenomaan huono tuomari, jonka tehtävä olisi jättää syylliset tuomitsematta ja tuomita kriitikot.