Erkki Tuomioja

No niin, populismin huippu on saavutettu.
Tuomioja myy UPM:n osakkeensa, koska ei halua olla osakkeenomistajana tukemassa UPM:ä

Kuinka sopivaa, osakkeen kurssi sattuu olemaan juuri nyt korkealla.

Kyllä se on mukavaa jeesustella kun voi samalla kotiuttaa voitot ikäänkuin "oikeutetusti".

Osakkeista vapautuvat rahat Tuomioja aikoo sijoittaa Suomalaiseen yhtiöön joka "eettisesti kestävämmällä pohjalla".
Mielenkiintoista seurata eli minkä yhtiön sisäpiiri tietoa hyväksikäyttäen hän rahat sijoittaa.
5852
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Ajattelin vaan, kun uutisissa luki, ettei Erkki vielä tiedä, mitä rahoillaan tekee. Mikäli hän ääniä kalastaa, hänen pitäisi antaa voitot lyhentämättömänä suoraan köyhille ja työttömille.

Eikös Ahtisaari antanut aikanaan palkankorotuksensa työttömille?

Äänestä

Erkki on aivan oikeassa! Olisi hyvä jos suomalaiset myisivät Suomesta pois lähtevien yritysten osakkeensa puoleen hintaan muslimeille ja Venäjän mafialle! Saisivat siellä Kiinassa kuunnella "omistajan ääntä", hehheh!!

Äänestä

Tekee niin tai näin, aina väärinpäin.

Äänestä

Pörssimiesten aatelia ja osaa kotiuttaa voitot sopivaan aikaan.

Kannattaa teidän taatelin tallaajien ottaa selvää mihin Eki sijoittaa voitot.

Sieltä voi tippua pari sijoitus-helmeä sioille...

Äänestä
  • vai miten se meni...

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 19 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Kurgan60 kirjoitti:

No niin, populismin huippu on saavutettu.
Tuomioja myy UPM:n osakkeensa, koska ei halua olla osakkeenomistajana tukemassa UPM:ä

Kuinka sopivaa, osakkeen kurssi sattuu olemaan juuri nyt korkealla.

Kyllä se on mukavaa jeesustella kun voi samalla kotiuttaa voitot ikäänkuin "oikeutetusti".

Osakkeista vapautuvat rahat Tuomioja aikoo sijoittaa Suomalaiseen yhtiöön joka "eettisesti kestävämmällä pohjalla".
Mielenkiintoista seurata eli minkä yhtiön sisäpiiri tietoa hyväksikäyttäen hän rahat sijoittaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu