Synnit anteeksi

Monissa kirjoituksissa on tämä aihe ja aiheeseen liittyy usein kysymys, miten.

Vanhoillinen julistaa että vain ja ainostaan PH:n
saanut henkilö ja hänen suullinen julistuksensa Jeesuksen nimessä ja veressä on pätevä. Eikä ole ainoa purukka jossa on samaa opetusta, tosin julistajan seurakunta on eri niminen.

Synnit saa anteeksi ainoastaan yhdellä aineella ja se on viattoman Kristuksen verellä. Puhumme silloin veren priiskoituksesta tai vihmontaverestä. Liekö tässä -92 käännöksessä enää kumpaakaan nimitystä.

Hepr. 12:21   ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: "Minä olen peljästynyt ja vapisen"; *(lain vanhurskaus)

Hepr. 12:22   vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, *(Uskonvanhurskaus)

Hepr. 12:23   taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,
Hepr. 12:24   ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja VIHMONTAVEREN tykö, joka puhuu parempaa kuin

Syntien anteeksiantamus tapahtuu nyös kasteessa.
Se tapahtuu H.P. Ehtoollisen sakramentissa. Samoin julistetussa evankeliumin saarnassa syntien anteeksiannosta. Lukemalla Jumalan sanan lupauksia. Ripittäytyvälle julistetaan Jeesuksen nimessä synnit anteeksi, tai Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Metsässä kulkiessa voi aiemmin kuultu sana syntyä eläväksi sydämessä.

Mutta huomatkaa tärkeä seikka, ei missään näistä ole syntien anteeksiantoa ilman uskoa. Uskosi on sinut pelastanut. Epäuskolla ei menna muualle kun helvettiin, siinä ei auta mikään. Synti ei siis kadota, vaan epäusko. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.

Johannes kertoo meille, että Sana on Isä Poika ja Pyhä Henki. Sana julistaa meille ainoan autuuden Kristuksen, johon olemme kasteen kautta uskossa liitetyt, siis hänen ruumiiseensa. Tämä on se uusi liitto.

Herramme Jeesuksen ruumis ja veri, sinun edestäsi annettu ja vuodatettu. Jos tämän uskot, sen omistat muuta tietä ei ole.

Jeesuksen Kristuksen viaton elämä ja ansio, uskon ja kasteen kautta omistettu. Lahjaksi saatu ilman ansioita. Siinä on iankaikkinen elämä.
571385
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Gal. 3:23   Mutta ennenkuin usko tuli, vartioitiin meitä lain alle suljettuina uskoa varten, joka oli vastedes ilmestyvä.
Gal. 3:24   Niinmuodoin on laista tullut meille kasvattaja Kristukseen, että me uskosta vanhurskaiksi tulisimme.

Gal. 3:25   Mutta uskon tultua me emme enää ole kasvattajan alaisia.
Gal. 3:26   Sillä te olette kaikki uskon kautta Jumalan lapsia Kristuksessa Jeesuksessa.
Gal. 3:27   Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.

Gal. 3:28   Ei ole tässä juutalaista eikä kreikkalaista, ei ole orjaa eikä vapaata, ei ole miestä eikä naista; sillä kaikki te olette yhtä Kristuksessa Jeesuksessa.
Gal. 3:29   Mutta jos te olette Kristuksen omat, niin te siis olette Aabrahamin siementä, perillisiä lupauksen mukaan.
Gal. 4:1   Mutta minä sanon: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra;
Gal. 4:2   vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen isän määräämään aikaan asti.

Gal. 4:3   Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle.
Gal. 4:4   Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
Gal. 4:5   lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
Gal. 4:6   Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"

Mikä lihasta syntynyt on se on liha. Hengestä syntymistä kutsutaan uudeksi syntymäksi. Vesi yhdistettynä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen kanssa On syntyminen hengestä.

Joh. 3:4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
Joh. 3:5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
Joh. 3:6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.

Jumala inkarnoitui ihmiseksi tuli lihaksi Kristuksessa. Ihminen voi pelastua vain ja ainoastaan yhdistyneenä Kristuksen kautta Jumalassa. Syntyneenä vedestä ja Hengestä, sillä Jumalalle kelpaa vain täydellinen. Siksi Jeesus on tie totuus ja elämä. Muuta tietä ei ole!

Äänestä
  • ".....Jumalalle kelpaa vain täydellinen..."....eihän sellaista ihmisrä olekkaan! Pitäisikö ENSIN ajatella ja SITTEN vasta päästää mölyt masustaan??????

    Äänestä

  • ! ! ! ! ! ! kirjoitti:

    ".....Jumalalle kelpaa vain täydellinen..."....eihän sellaista ihmisrä olekkaan! Pitäisikö ENSIN ajatella ja SITTEN vasta päästää mölyt masustaan??????

    Lahjavanhurskautettu, Jumalan vanhurskauttama, ON TÄYDELLINEN Jumalan silmissä. Hän katsoo meitä Jeesuksen ristintyön läpi, ja siksi me olemme "täydellisiä".

    Ehkä nimimerkki tarkoitti sitä.

    INHIMILLISESTI täydellisiä meistä ei kukaan ole. Sinä puolestaan tarkoitit varmaankin sitä.

    Jaak. 3:2 Sillä monessa kohden me KAIKKI hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.

    Matt. 5:46   Sillä jos te rakastatte niitä, jotka teitä rakastavat, mikä palkka teille siitä on tuleva? Eivätkö publikaanitkin tee samoin?
    Matt. 5:47   Ja jos te osoitatte ystävällisyyttä ainoastaan veljillenne, mitä erinomaista te siinä teette? Eivätkö pakanatkin tee samoin?

    Matt. 5:48   Olkaa siis te TÄYDELLISET, niinkuin teidän TAIVAALLINEN ISÄNNE täydellinen on."

    Matt. 6:1   "Kavahtakaa, ettette harjoita vanhurskauttanne ihmisten nähden, että he teitä katselisivat; muutoin ette saa palkkaa Isältänne, joka on taivaissa.

    Äänestä

  • uskova kirjoitti:

    Lahjavanhurskautettu, Jumalan vanhurskauttama, ON TÄYDELLINEN Jumalan silmissä. Hän katsoo meitä Jeesuksen ristintyön läpi, ja siksi me olemme "täydellisiä".

    Ehkä nimimerkki tarkoitti sitä.

    INHIMILLISESTI täydellisiä meistä ei kukaan ole. Sinä puolestaan tarkoitit varmaankin sitä.

    Jaak. 3:2 Sillä monessa kohden me KAIKKI hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.

    Oleellinen kysymys ja oleellinen vastaus.

    Omavanhurksuas saatana näet kytkisi pelastukseen
    ihmisen omaa ansiota. Tämä oma ansio on saastainen vaate. Yksin uskosta, yksin armosta, yksin Kristuksen tähden. Tämä on ainoa oikea vanhurskauttamisoppi

    Äänestä

  • uskova kirjoitti:

    Lahjavanhurskautettu, Jumalan vanhurskauttama, ON TÄYDELLINEN Jumalan silmissä. Hän katsoo meitä Jeesuksen ristintyön läpi, ja siksi me olemme "täydellisiä".

    Ehkä nimimerkki tarkoitti sitä.

    INHIMILLISESTI täydellisiä meistä ei kukaan ole. Sinä puolestaan tarkoitit varmaankin sitä.

    Jaak. 3:2 Sillä monessa kohden me KAIKKI hairahdumme. Jos joku ei hairahdu puheessa, niin hän on täydellinen mies ja kykenee hillitsemään myös koko ruumiinsa.

    Mutta eikö täydellisessä ja "täydellisessä" ole mitään ristiriitaa?? Sanat ja teot käyvät käsi kädessä, miten siis toisia väheksyvä, jopa pilkkaava, "ymmärtämätön oman navan tuijottaja", ja suvaitsematon ihminen voi olla minkään läpi katsottuna mitenkään täydellinen?? Sitä mielestäni nimim. Aivan melko suuressa määrin on! Vai olisiko "hyökkäävä" kirjoitustyyli se, mikä ainakin saa hänet näyttämään edellämainitulta??

    Äänestä

"Syntien anteeksiantamus tapahtuu nyös kasteessa.
Se tapahtuu H.P. Ehtoollisen sakramentissa."

Näin kirjoitit. Mielestäni käsityksesi on väärä.
Laitan tähän hyvin tarkan selvityksen
ehtoollisen sakramentista. Voimme palata
myöhemmin kasteen sakramenttiin.
Minun käsityksen mukaan kummasaakaan ei ole syntien anteeksiantamusta.

Uuden liiton toinen sakramentti on Herran ehtoollinen eli alttarin sakramentti.
Kuten kasteen sakramentti, niin myös ehtoollinen vaatii uskoa ja sitä käytetään oikein silloin,
kun se uskossa otetaan vastaan ja sillä uskoa vahvistetaan. Sen käyttäminen ilman uskoa on hyödytön.
Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, etteikö epäuskoinen ehtoollisen sakramenttia nauttiessaan saisi
Kristuksen todellista ruumista ja verta. Jumalan lapset käyvät Herran ehtoolisella Kristuksen käskyn mukaisesti
uskonsa virvoitukseksi ja vahvistukseksi.

Ehtoollisen merkityksestä ja olemuksesta

Upsalan entinen arkkipiista Olaus Svebilius antaa varsin selkeän kuvan Herran ehtoollisen merkityksestä
ja olemuksesta selityksessään Lutherin Vähään katekismukseen (ns. Svebiliuksen katekismus):
Svebiliuksen katekismuksessa on viidentenä pääkappaleena "Rippi ja synninpäästö".
Tämän jälkeen tulee kuudentena pääkappaleena "Herran ehtoollinen eli Alttarin sakramentti".
Nämä kaksi pääkappaletta liittyvät läheisesti toisiinsa. Ripin ja synninpäästön käsittelyn yhteydessä
Svebilius opettaa havainnollisesti kysymyksin ja vastauksin seuraavia uskonelämän keskeisiä asioita:
kysymys:"Mistä usko tulee?"
Vataus:"Evankeliumin suloisesta opista, ja armon lupauksista, syntien anteeksi antamisesta Kristuksen tähden".
Kysymys:"Mikä on synnin päästö?"
Vastaus:"Se on lupaus ja vakuutus syntein anteeksi samisesta, annettu sanan palvelioilta Kristuksen puolesta."
Kysymys:"Millainen on päästön avain?"
Vastaus:"Se on voima, kuin Kristuksen palvelialle annettu on maan päällä, päästää katuvaista syntistä synneistänsä,
ja avata hänelle taivaan valtakuntaa."
Kysymys:"Millä meidän pitää vahvistaman meidän uskoamme syntein anteeksi antamisesta?"
Vastaus:"Herran korkialla Ehtoollisella eli alttarin Sakramenteilla."

Svebiliuksen opeetus on johdonmukainen. Hän opettaa ensiksi, miten ihminen tulee uskoon.
Se tapahtuu evankeliumin saarnan kautta. Evankeliumin ydin on synninpäästö, jonka julistaa Kristuksen palvelija.
Kristuksen palvelija tarkoittaa Pyhästä Hengestä osallisena olevaa -uskovaista (Joh. 20: 21-23).
Toiseksi Svebillius opettaa, että uskoon tullut tarvitsee matkalla uskonsa vahvistusta.
Tätä varten saa Jumalan lapsi nauttia Herran ehtoollista.
Seuraavassa on eräitä näkokohtia tiivistettynä ja nykykielellä Svebiliuksen Herran ehtoolisen eli alttarin
sakramentin raamatullisesta opetuksesta:

Ehtoollinen on Jeesuksen säätämä ja asettama. Siinä hän tutkimattomalla tavalla antaa meille siunatun leivän
kanssa totisen ruumiinsa syödä ja siunatun viinin kanssa verensä juoda, että me näin yhdistettynä Kristuksen
kanssa muistaisimme hänen kärsimystänsä ja kuolemaansa uskomme vahvistukseksi ja elämämme parannukseksi (Sveb. VI: 1).
Vaikka emme voikaan käsittää sitä, miten Kristus antaa meille ehtoollisessa ruumiinsa syötäväksi ja verensä
juotavaksi tulee meidän uskoa se, koska siitä on Jeesuksen oma sana. Jumalalle ei mikään ole mahdotonta (Sveb. VI. 9).
Herran ehtoolisessa on kolmenlaista syömistä. Ensiksi on luonnollinen ja tavallinen syöminen.
Toiseksi on hengellinen syöminen ja juominen uskon kautta. Kolmanneksi on sakramentillinen syöminen ja juominen,
jossa jokainen ehtoollisvieras, niin kelvollinen kuin kelvotonkin, ottaa suullansa Kristuksen totisen ruumiin
ja veren leivässä ja viinissä.(Sveb. VI. 10).
Sakramentillinen syöminen ja juominen tapahtuu ainoastaan Uuden testamentin seurakunnassa. Hengellinen on
tapahtunut ja tapahtuu kaikkina aikoina sekä Vanhan että uuden testamentin aikana. Sakramentillinen
nautitaan suulla ehtoollisessa leivässä ja viinissä, mutta hengellinen uskolla sekä ehtoollisessa että ilman
ehtoollista. Sakramentillisen ottavat vastaan sekä jumalattomat että uskovaiset, mutta hengellisen ainoastaan
uskovaiset (Sveb. VI: 11).
Ilman uskoa eli hengellistä syömistä ja juomista ei ehtoollisen sakramentti mitään auta. Se tulee tällaiselle
nauttijalle ennemminkin tuomioksi kuin autuudeksi (Sveb VI: 12).
Leipä ja viini eivät merkitse Kristuksen ruumista ja verta, sillä Kristus ei ole antanut ruumiinsa ja verensä
"paljaita merkkejä", vaan "totisen ruumiinsa ja verensä". Leipä ja viini eivät kuitenkaan muutu Kristuksen
ruumiiksi ja vereksi, vaan pysyvät ehtoollisessa leipänä ja viininä. "Sakramentillisen yhdistyksen voimasta saadaan
ehtoolisessa totisesti Kristuksen ruumis ja veri" leivässä ja viinissä, leivän ja viinin "alla" ja leivän ja viinin
kanssa. Tämän vahvistaa apostoli Paavali kirjoittaessaan korinntolaisille siunatusta kalkista ja leivästä
(1 Kor. 10: 16). (Sveb. VI 15-17).
Kristus on asettanut ehtoolisen, että me muistaisimme ja julistaisimme hänen suuria töitänsä ja häntä kiittäisimme.
Herran ehtoollisessa tulee meidän uskomme vahvistetuksi ja vakuutetuksi syntien anteeksi saamisesta.
Siinä tulemme yhdistetyksi Kristuksen kanssa. Ehtoollisessa tulee meidän uskomme vahvistetuksi ylösnousimisesta
iankaikkiseen elämään (Sveb. VI: 18-19).

Svebiliuksen ehtoollisopetus on selkeä. Siinä tulee yksinkertaisesti esille sakramentin merkitys olemus.
Hän ei sisällyttänyt ehtooliseen syntien anteekisantamusta, vaan opettaa Raamatun mukaisesti, että
synneistäpäästö kuuluu saarnaviralle eli Pyhän Hengen pappeudelle. Svebiliuksen katekismuksen kuudes pääkappale
päättyy yksiselitteisesti:

Kun Jumalan lapsi havaitsee rikkoneensa Jumalaa vastaan ja joutuneensa vikaan, "pitää hänen Ripille menemän,
tunustaman syntinsä, ja anoman synninpäästöä saarnaviralta, jolle voima on annettu on syntejä anteeksi antaa
Christuksen puolesta, ja sitten Kristillisesti menemän Herran Ehtoolliselle, uskonsa vahvistukseksi Jumalan armosta,
syntein anteeksisaamisesta ja iankaikkisesta elämästä, jonka Jumala meille kaikille Christuksen tähden,
armollisesti suokoon!" (Sveb. VI: 26).

Ehtoollisen raamatulliset perusteet

Jeesus aterioitsi opetuslastensa kanssa kiirastorstain iltana. He nauttivat yhdessä vanhan liiton sakramentin,
pääsäislampaan, ennen ehtoolisen asettamista. pääsiäoslampaan sakramentti vanhassa liitossa vastaa uuden liiton
ehtoolisen sakramenttia.
Raamatussa on neljä kertomusta ehtoollisen asettamisesta.

Matteuksen mukaan:
"Ja opetuslapset tekivät niinkuin Jeesus oli heitä käskenyt, ja valmistivat pääsiäislampaan. Mutta kun ehtoo tuli,
istui hän pöydän tykönä kahdentoistakymmenen kanssa. Ja heidän syödessänsä sanoi hän: totisesti sanon minä teille:
yksi teistä minun pettää.---Niin vastasi Juudas, joka hänen petti, ja sanoi: Mestari, olenko minä se? hän sanoi
hänelle: sinäpä sen sanoit. Mutta kuin he söivät, otti Jeesus leivän, ja kiitti, mursi ja antoi opetuslapsille,
ja sanoi: ottakaat, syökäät: tämä on minun ruumiini. Ja hän otti kalkin, ja kiitti, antoi heille, ja sanoi:
juokaat tästä kaikki; sillä tämä on minun vereni, sen Uuden Testamentin, joka monen tähden vuodatetaan
syntein anteeksi antamiseksi. Mutta minä sanon teille: en suinkaan minä silleen juo tästä viinapuun hedelmästä,
siihen päivään asti kuin minä juon teidän kanssanne sen uuden minun Isäni valtakunnassa" (Matt. 26: 19-21, 25-29).

Markuksen mukaan:
"Ja heidän syödessänsä otti Jeesus leivän, kiitti, mursi ja antoi heille, ja sanoi: ottakaat, syökäät:
tämä on minun ruumiini. Ja hän otti kalkin, kiitti ja antoi heille: tämä on minun vereni, sen Uuden Testamentin,
joka monen edestä vuodatetaan" (Mark. 14: 22-24).

Luukkaan mukaan:
"Ja hän (Jeesus) sanoi heille: minä olen halulla halainnut syödä tätä pääsiäislammasta teidän kanssanne,
ennenkuin minä kärsin. Sillä minä sanon teille, etten minä suinkaan silleen siitä syö, siihen asti kuin se
täytetään Jumalan valakunnassa. Ja hän otti kalkin, kiitti, ja sanoi: ottakaat ja jakakaat keskenänne.
Sillä minä sanon teille, etten minä suinkaan juo viinapuun hedelmää, siihen asti kuin Jumalan valtakunta tulee.
Ja hän otti leivän, kiitti ja mursi ja antoi heille, sanoen: tämä on minu ruumiini, joka teidän edestänne annetaan:
se tehkäät minun muistokseni; niin myös kalkin ehtoollisen (aterian) jälkeen, snoen: tämä kalkki on
Uusi Testamentti, minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan" (Luuk. 22:15-20).

Edellä esitetyt kertomukset Herran ehtoolisen asettamisesta eroavat jonkin verran sanonnaltaan, mutta eivät
poikkea toisistaan sisältönsä puolesta. Sanonnan erilaisuus valaisee ehtoollista eri puolilta ja rikastaa sen sisältöä.
Kertomuksista on tehtävissä muun muuassa seuraavat johtopäätkset:

Kristus on sanallaan asettanut Herran Pyhän ehtoollisen. Ehtoollisen aineelliset, näkyvät osat, ovat leipä ja viini.
Sen näkymättömät osat ovat Kristuksen ruumis ja veri. Sana liittyy näkyviin aineisiin. Tämän takia syntyy sakramentti.
Kristuksen sana saa aikaan sakramentin ja sen tähden se ole pelkkä leipä ja viini, vaan Kristuksen totinen ruumis ja
veri leivässä ja viinissä, leivän ja viinin kanssa.
Jeesus asetti ehtoollisen. Hän asetti sen opetuslapsilleen, jotka ottavat sen vastaan uskolla.
Ehtoolisen nauttiminen uskossa on näkyvä merkki, uskon vanhurskauden sinetti, uskovaiselle siitä, että jumala on hänet
ottanut omakseen Jeesuksen Kristuksen ansion tähden. "Tämä on minun ruumiini---tämä on minun vereni."
Sakramentti vahvistaa ja virvoittaa väsynyttä ja heikkoa uskoa. Jeesus siunaa Pyhässä Hengessä sanan kautta evankeliumilla
sodassa haavoja ssanutta ja virvoittaa sitten väsynyttä leivällä ja viinillä (Ks. 1 Moos. 14: 18,19 ja Hebr. 7: 1-3).
Paavali korostaa muistoaterian luonnetta. Jokainen ehtoollistilaisuus muistuttaa Kristuksen sovitustyöstä ja
sen julistamisesta. Näin myös muistoateriana ehtoollinen vahvistaa uskoa syntien anteeksiantamuksesta.
Ehtoollinen on myös kiitosateria. Se alkaa aina kiitoksella. Kiitos nousee uskon kautta Pyhässä Hengessä.
Jeesuksen verellä evankeliumin kautta synneistä vapahdettu sydän käy nauttimaan Kristuksen totisen ruumiin ja
veren rukoillen, kiittäen ja ylistäen. Ehtoollisen nauttinut sydän uskossa virvoitettuna edelleen kiittää
Jumalaa sakramentin siunauksesta.
Samalla kun Jumalan lapset kokevat ehtoollisessa Kristuksen läsnäolon, samalla tällä tällä pyhällä aterialla
tunnetaan kirkkauden valtakunnan suuren hääaterian odotus. Myös tämä tulevan odotus nostaa kristityn sydämen
iloitsemaan uskossa ja toivossa.
Herran ehtoollinen korostaa uskovaisten yhteyttä Kristukseen ja toinen toiseensa. Paavali kirjoittaa:
"Se siunattu kalkki, jota me siunaamme, eikö se ole Kristuksen veren osallisuus? Se leipä, jota me murramme,
eikö se ole Kristuksen ruumiin osallisuus? Sillä se on yksi leipä, niin mekin monta olemme yksi ruumis;
sillä me kaikki yhdestä leivästä olemme osalliset" (Kor. 10:16, 17).
Ehtoollinen annetaan myös epäuskoisille ja sydämen lankeemuksessa vaeltaville. Juudaskin, Jeesuksen kavaltaja,
sai ehtoollisen. Hän ei kuitenkaan nauttinut sitä uskonsa virvoitukseksi vaan tuomiokseen. Paavali kirjoittaa
ehtoollisen kelvottomasta nauttimisesta näin: "Joka kelvottomasti syö tästä leivästä ja juo Herran kalkista,
se on vikapää Herran ruumiiseen ja vereen. Mutta koetelkaan ihminen itsiänsä, ja niin syökään tästä leivästä
ja juokaan tästä kalkista. Sillä joka syö taikka juo kelvottomasti, hän syö ja juo tuomion itsellensä,
ettei hän Herran ruumista eroita (1Kor.11:27.29). Raamatun opetus on yksiselitteinen: Eivät ainoastaan
kelvollisset ehtoollisvieraat saa kristuksen todellista ruumista ja verta, vaan myös kelvottomat.
Jälkimmäiset nauttivat kuitenkin ehtoollisen tuomiokseen.
Kelvottomuus ei kuitenkaan toki tarkoita vähävoimaisia, heikkoja ja köyhiä uskovaisia, sillä juuri he
tarvitsevat Herran ehtoollisen sakramenttia uskonsa vahvistukseksi ja virvoitukseksi. Meidän kelvollisuutemme
alttarin sakramentin nauttimiseen perustuu yksinomaan Kristuksen ansioon, jonka me omistamme uskon kautta.

Jonanneksen evankeliumissa mainitut Jeesuksen sanat( Joh. 6:53-59) ymmärretään usein niin, että ne tarkoittavat
ehtoollisen sakramenttia. Luther torjuu tällaisen käsityksen. Hän on kirjoittanut tähän kohtaan Raamattuunsa
seuraavan reunahuomautuksen: "Tämä kappale ei puhu leivän ja viinin sakramentista vaan hengellisestä syömisestä,
joka on uskomista, että Kristus, Jumala ja ihminen on antanut verensä vuotaa meidän edestämme" (Biblia, Wittenberg 1545,
Näköispainos 1967 Stuttgart).
Tässä yhteydessä todettakoon vielä Augsburgin tunnustuksen mukaisesti, että "sakramentit ovat tehoisat, vaikka
niitä jakavat papit eivät ole vanhurskaita, niinkuin Kristus todistaa: Mooseksen istuimella istuvat fariseukset"
(8: uskon kohta). Sen sijaan evankeliumin virassa tulee julistajan olla itse Pyhästä Hengestä osallinen.
Evankeliumi saanataan Pyhän Hengen voimalla uskon kautta.
Edellä esitetyt johtopäätökset Raamatun ehtoolliskertomuksista yhtyvät Svebiliuksen Pyhän ehtoollisen sakramentin
opetukseen.

Tunnustuskirjojen opetus ehtoollisesta

Augsburgin tunnustus

Evankelis-luterilaisen kirkon tärkein tunnustuskirja käsittelee varsin vähän pyhää ehtoollista.
Confessio Augustanan 10. uskonkappale kuuluu näin:

"Herran ehtoollisessa opetetaan niin, että ehtoollisessa Kristuksen todellinen ruumis ja veri ovat todellisesti
leivän ja viinin muodossa läsnä, siinä jaetaan ja nautitaan.
Näin ollen hyljätään tämän kanssa ristiriitainen oppi" (Augsburgin tunnustus, Evankelis-luterilaisen kirkon
tunnustuskirjat, Suomen lut.ev.yhd. 1948, 28).

Tässä kohdass ilmaistaan ehtoollisen keskeisin sanoma: Kristuksen todelliseen läsnäoloon leivässä ja viinissä,
jolloin sakramentillisen yhteyden kautta todella saadaan nauttia hänen ruumiinsa ja verensä leivän ja viinin kanssa.
Samalla tämä uskonkohta torjuu vääränä reformoidun opetuksen, jonka mukaan leipä ja viini merkitsevät vain
Kristuksen ruumista ja verta ja jossa Kristus on vain hengellisesti läsnä ehtoollisessa. Se torjuu myös roomalaiskatolisen
ehtoollisopin, jonka mukaan leipä ja viini muuttuvat olemukseltaan Kristuksen ruumiiksi ja vereksi.
Tässä yhteydessä on syytä viitata jo kastetta käsiteltäessä esitettyyn Augsburgin tunnustuksen 13. uskonkohtaan
"Sakramentiien käyttö":

"Sakramenttien käytöstä opetetaan, että sakramentit eivät ole asetetut ainoastaan merkeiksi, joista kristityt ulkonaisesti
voidaan tuntea, vaan meihin kohdistuvan Jumalan tahdon merkeiksi ja todistukseksi, että uskomme niistä heräisi
ja vahvistuisi. Sen tähden ne vaativatkin uskoa, ja niitä käyteetään oikein silloin, kun ne uskossa otetaan vastaan
ja niillä uskoa vahvistetaan." (Em. Tunnustuskirjat, s. 29).

Vaikka kaikki, jotka nauttivat ehtoollisen, saavat nauttia Kristuksen ruumiin ja veren, eivät kaikki saa sen antamaa
siunausta. Siunaus tulee vain niille, jotka uskovat. Edellä mainittu 13. uskonkohta osoittaa, että Herran ehtoollinen
on Jumalan lasten pyhä ateria. Tähän yhtyy tunnustuksen 24. uskonkohta (Messu) seuraavasti:

"Pyhää sakramenttia ei ole asetettu sitä varten, että sillä valmistettaisiin syntien edestä toimitettava uhri-uhrihan
on jo tapahtunut-vaan että meidän uskomme siten herätettäisiin ja omattunnot lohdutettaisiin, kun sakramentista
pääsevät käsittämään, että Kristus on luvannut armon ja syntien anteeksiantamuksen. Tämä sakramentti siis vaatii uskoa;
sen käyttäminen uskotta on hyödytön" (Em. Tunnustuskirjat, s.39).

Kuten edellä todettiin, Augsburgin tunnustuksessa käsitellään ehtoollisen sakramenttia varsin vähän.
Seuraavissa tämän tunnustuskirjan kohdissa esitetään vielä eräitä näkökohtia pyhästä ehtoollisesta:

"Lisäksi tuon tuostakin sangen uutterasti annetaan opetusta pyhässä sakrameentissa, mitä varten se on asetettu
ja kuinka sitä on käytettävä; sen avulla näet, lohdutetaan peljästyneitä omiatuntoja. Näin kansaa
lähennetään ehtoolliseen ja messuun. Tämän yhteydessä annetaan myös opetusta muiden, väärien ehtoollisoppien
vastustamiseksi" (24. uskonkohta, Messu, s. 38).
"Näissä asioissa on siis annettu opetusta-se on epäilemättä ollut välttämätöntä-että tiedettäisiin,
kuinka sakramentti on oikein käytettävä. Ensiksi--Toiseksi. Pyhä Paavali opettaa, että me saamme armon Jumalan edessä
uskon kautta emmekä tekojen kautta. Sen kanssa ilmeisessä ristiriidassa on messun väärinkäyttö: luullaan tällä
teolla saavutettavan armo" (24. uskonkohta, Messu, s.38).
"Koska messu ei siis ole toisten, elävien ja kuolleiden hyväksi uhrattava uhri, heidän syntinsä poistamiseksi,
vaan sen on määrä olla sellainen yhteys, jossa sekä pappi että muut kukin nauttivat sakramentin, niin käytetään
meillä sitä tapaa, että juhlapäivinä ja muulloinkin, mikäli ehtoollisvieraita on saapuvilla, pidetään messu, ja niille
muutamille, jotka sitä haluavat, annetaan ehtoollinen. Näin messu meidän keskuudessamme pysyy oikeassa käytössä,
semmoisena kuin sitä muinoin seurakunnassa vietettiin, niikuin pyhän Paavalin 1. korinttolaiskirjeen 11. luvulla
(1 Kor. 11: 20-29) ja lisäksi monien isän kirjoituksilla on todistettavissa" (24. uskonkohta, Messu, 2. 39).
"Meikäläinen papisto ei ole poistanut rippiä; meillä näet säilytetään se tapa, ettei anneta sakramenttia
niille, joita sitä ennen ei ole kuulusteltu ja synneistä päästetty" (25. uskonkohta, Rippi, s.39).

Näissä Augsburgin tunnustuksen lainauksissa näkyy edelleen se sama opillinen perusta kuin Svebiliuksen katekismuksessa
ja Raamatun ehtoolliskertomuksissa: ehtoollinen on uskovaisten ateria, joka otetaan uskolla vastaan uskon vahvistamiseksi.
Augsburgin tunnustuksen ehtoollisoppi sen lyhyydestä huolimatta on selkeä ja yksiselitteinen.
Se yhtyy Lutherin sakramenttiopetuksen peruslinjaan ja nimeomaan yhteneväinen Raamatun opetuksen kanssa.
Siinä torjutaan sellainen käsitys, että ehtoollisen sakramentti pelkkänä toimituksena (ex opere operato)
vanhurskauttaisi ja poistaisi synnin. Selkeästi on esitetty, että ennen ehtoollista ihmisen tulee päästä
osalliseksi synneistäpäästöstä saarnaviran kautta.
Yksin uskosta
Raamatun ja evankelis-luterilaisen tunnustuksen mukaisesti keskeisin ja tärkein ilmoitus on se,
miten Jumala vanhurskauttaa jumalattoman ihmisen eli tekee hänet kelpaavaksi iankaikkiseen elämään.
Tämän ilmoituksen(opetuksen) pääkohdat ovat seuraavat:
1. Synti erottaa ihmisen Jumalasta (Ef. 2: 1) Kun synti on täytetty, se synnyttää kuoleman.
(Jaak. 1:15) Tällöin ihminen ei voi uskoa.
2. Usko tulee kuulosta ja kuulo Jumalan sanan kautta (Room. 10: 17). Jumala antaa synnit anteeksi
Pyhän Hengen kautta evankeliumin saarnassa (Joh. 20: 22,23).
3. Usko tarttuu kiinni ja omistaa Kristuksen vanhurskauden, joka kelpaa Jumalan edessä (Room. 5: 1 ja Ef. 2: 8).
4.Jumalan lapseus on meillä yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden.

Kun matkalla synti tarttuu, se saadaan anteeksi edelleen vain evankeliumin kautta, jonka ydin on anteekisantamus.
Evankeliumi on Jumalan voima itsekullekin uskovaiselle autuudeksi (Room. 1:17).
Herran ehtoollisen oikea perustus on vanhurskauttamisoppi. Kun näin on, silloin myös Pyhä ehtoollinen
uskon kautta vaikuttaa Jumalan lasten sydämissä kaiken sen siunauksen, minkä Herra Jeesus antaa.
Tällä pyhällä aterialla tulemme uskossamme vahvistetuiksi ja virvoitetuiksi. Jumala siinä ravitsee
ja lohduttaa matkamiestä Poikansa ruumiin ja veren todellisella osallisuudella.

Äänestä
  • Perusteellisestipa selostit kantasi, mutta mikset yksinkertaisesti katsonut, mitä Luther sanoo Vähässä katekismuksessaan:

    Mitä tällainen syöminen ja juominen (ehtoollinen) hyödyttää?

    Vastaus:
    Se käy ilmi sanoista "teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi". Meille annetaan näillä sanoilla tässä sakramentissa synnit anteeksi, elämä ja autuus, sillä missä on syntien anteeksianto, siinä on myös elämä ja autuus.

    Miten ruumiillinen syöminen ja juominen voi saada aikaan jotain näin suurta?

    Vastaus:
    Syöminen ja juominen eivät sitä saakaan aikaan, vaan tässä olevat sanat "teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi". Nämä sanat yhdessä ruumiillisen syömisen ja juomisen kanssa ovat sakramentin keskeinen kohta. Se, joka nämä sanat uskoo, omistaa sen mitä ne sisältävät ja lausuvat, nimittäin "syntien anteeksiannon".

    Tässä on aivan selkeästi opetettu se, että ehtoollisen uskolla ja oikeassa itsensä tuntemisessa nauttiva saa syntinsä anteeksi ehtoollisen sakramentissa. Mikä onkaan selkeämpi syntien anteeksiantamisen saarna, kuin "Herramme Jeesuksen Kristuksen veri sinun puolestasi vuodatettu, Kristuksen ruumis sinun edestäsi annettu"? Edes ehtoollisen jakajan sieluntilalla ei ole merkitystä, vaan Kristuksen asettama näkyvä sakramentti yhdistettynä Sanaan tulee hänen lupauksensa tähden avuksi uskovalle.

    Luther selittää, että joka syö ja juo oikein alttarin sakramentista, saa ikuisen elämän ja vahvistaa uskoaan, mutta joka väärin syö siitä, saa tuomion ja vahvistaa epäuskoaan. Ehtoollinen on siis kaikille syntien anteeksiantamiseksi (Kristuksen puolelta) mutta syntien anteeksisaamiseksi vain niille, jotka sen uskolla vastaanottavat. Ehtoollinen on siis toki myös uskon vahvistukseksi, mutta mikä vahvistaisikaan uskoa sen voimallisemmin kuin syntien anteeksisaaminen?

    Tässä on yksi opillisista eroista vanhoillis- ja esikoislestadiolaisten kesken (joista on viime aikoina keskusteltu täällä): esikoislestadiolaisilla on Lutherin opetuksen mukaan kaksi sakramenttia (kste ja ehtoollinen), kun taas vanhoillisilla niitä on yksi tai ei ollenkaan. (Sakramenteilla nimittäin tarkoitetaan niitä pyhiä toimituksia, jotka sisältävät syntien anteeksiantamisen).

    Äänestä

  • jargon kirjoitti:

    Perusteellisestipa selostit kantasi, mutta mikset yksinkertaisesti katsonut, mitä Luther sanoo Vähässä katekismuksessaan:

    Se käy ilmi sanoista "teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi".
    Jätit lopun kirjoittamatta. "niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se minun muistkoseni".
    Jeesus ei sanonut että "niin usein kuin te siitä juotte, tehkää se syntienne anteeksisaamiseksi.
    Mielestäni tuossa aiemmin laittamastani pitäisi selvitä tarkasti, mutta ei ole pahitteeksi että etsit mitä mieltä esim. Luther todella oli.

    Äänestä

  • aston kirjoitti:

    Esitit itsekin juuri, että ehtoollinen ei ole VAIN muistoateria, joten se siitä Jeesuksen sanojen tulkinnasta. Hän ei sanonut myöskään, että "tehkää se uskonne vahvistamiseksi".

    En oikein ymmärrä viimeistä lausettasi. Eikö Luther nähdäksesi ollut TODELLA sitä mieltä, mitä hän esittää tiivistetyssä, ytimekkäimmässä ehtoollisen selityksessään?

    Augsburgin tunnustuksen puolustus

    Augsburgin tunnustuksen ilmestyttyä sitä vastaan kohdistettiin ankaraa kritiikkiä.
    Tunnetuin kirjallinen arvostelu esitettiin vastustajan taholta niin sanotussa "Kumouksessa".
    Kumouksen väitteiden oikaisemiseksi valmistettiin, lähinnä philip Melanchtonin kirjoittamana, Augsburgin
    tunnustuksen puolustus. Tämä tunnustuskirjojen osa täydentää ja selvittää laajemmin eri uskonkohtien sisältöä myös
    pyhän ehtoollisen osalta. Puolustuksen tärkeimmän luvun, vanhurskautuksen, selkeydestä huolimatta on sakramenteista,
    erityisesti ehtoollisesta opetettaessa jossain määrin tulkinnallisuutta. Tämä ilmenee muun muuassa sellaisessa
    kohdassa, jossa ilmeisesti hyväksytään katolinen muuttumisoppi (10.uskonkohta, Pyhä ehtoollinen, s. 136) ja
    kohdassa, jossa ehtoolliseen sisällytetään opetus siitä, että sen nauttimisessa saa synnit anteeksi.
    Uskonvanhurskauden perustukselta lähtien on kuitenkin puolustuksen ehtoollisopetus tulkittavissa raamatullisesti:
    ehtoollinen otetaan vastaan uskolla ja uskon vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen evankeliumi ja usko säilyy
    saman evankeliumin voimalla.
    Seuraavassa esitetään eräitä pyhää ehtoollista käsitteleviä kohtia Augsburgin tunnustuksen puolustuksesta:

    10. uskonkohta, Pyhä ehtoollinen: "Kymmenes uskonkohta on hyväksytty, se missä me tunnustamme sen käsityksen,
    että Herran ehtoollisessa Kristuksen ruumis ja veri todellisesti ja substanssinomaisesti(perusolemuksellissesti)
    ovat läsnä, ja että ne näkyvien aineiden, nimittäin leivän ja viinin mukanan todellisesti annetaan sakramentin
    vastaanottaville" (Em. Tunnustuskirjat, s. 136).
    13. uskonkohta, Sakramenttien luku ja käyttö: "Sakramentit taas ovat lupausten merkkejä. Niitä nautittaessa
    täytyy siis uskon olla mukana: jos joku nauttii Herran ehtoollista, hän nauttikoon sitä näin.
    Koska se on uuden liiton sakramentti - senhän Kristus selvästi sanoo - hän olkoon vakuutunut siitä,
    että hänelle tarjotaan uudessa liitossa luvatut lahjat, nimittäin ilmainen syntien anteeksiantamus.
    Tämän hän uskossa vastaanottakoon, rohkaiskoon vapisevaa omaatuntoaan ja tietäköön, että nämä todistukset
    eivät ole petosta, vaan niin luotettavia, kuin jos itse Jumala taivaasta käsin, uuden ihmeen tehden,
    lupaisi tahtonsa antaa anteeksi. Mutta mitä tuollaiset ihmeet ja lupaukset hyödyttäisivät epäuskoista!
    Me puhumme tässä omakohtaisesta uskosta (de fide speciali), joka uskoo käsillä olevan lupauksen, emme ainoastaan
    siitä uskosta, joka ylimalkaisesti (in genere) uskoo Jumalan olevan olemassa, vaan siitä, joka uskoo,
    että syntien antamus tarjotaan. Tällainen sakramentin käyttö lohduttaa hurskaita, pelonalaisia sydämiä.
    Kukaan ei kykene sanoin ilmaisemaan, kuinka määrättömän väärinkäytön moinen hurja käsitys,
    että ulkonainen teko hyödyttää, kunhan se vain suoritetaan (ex opere operato), ilman nauttijan oikeaa
    mielentilaa, on synnyttänyt" (Em. Tunnustuskirjat, s. 170, 171).
    4. uskonkohta, Vanhurskautus. Vastaus vastustajien esittämiin todistuksiin: "Mutta eihän Aabraham uhrannut
    poikaansa siinä tarkoituksessa, että se olisi tarpeen sellaisena sovittavana lunastushintana, jonka perusteella
    hänet luettaisiin vanhruskaaksi. Niin ikään on seurakuntaan asetettu Herran ehtoollinen, että muistellessamme
    Kristuksen lupauksia - niistä tämä tunnusmerkki meitä muistuttaa - usko meissä vahvistuisi ja me ulospäin
    tunnustaisimme uskomme ja julistaisimme Kristuksen hyviä tekoja, niinkuin Paavali sanoo:
    'niin usein kuin te sen teette, te julistatte Herran kuoleman.'
    Vastustajamme väittävät messua kuitenkin sellaiseksi toimitukseksi, joka sellaisenaan toimitettuna
    (ex opere operato) vanhurskauttaa sekä syyn- ja rangaistuksenalaisuuden niiltä, joiden puolesta se toimitetaan"
    (Em. Tunnustuskirjat, s.94).
    24. uskonkohta, Messu: "Meillä näet pidetään messu sunnuntaisin ja muulloinkin, juhlina, ja silloin jaetaan
    ehtoollinen niille, jotka sitä tahtovat, sitten kun heitä on kuulusteltu ja heidät synneistä päästetty"
    (Em. Tunnustuskirjat, s. 207). "Ihmisille opetetaan ehtoollisakramentin oikeaa käyttöä: se on asetettu olemaan
    lahjaksisaadun syntienanteeksiantamuksen sinettinä ja todistuksena, ja sen tähden sen on määrä kehoittaa
    säikähtyneitä omiatuntoja olemaan aivan varmoja sittä ja uskomaan sen, että synnit saadaan anteeksi lahjaksi.
    Koska me siis säilytämme sekä evankeliumin saarnan että sakramenttien oikean käytön, meillä on jatkuva
    jokapäiväinen uhri" (Em. Tunnustuskirjat, s 214, 215).

    Edellä esitetyt lainaukset Augsburgin tunnustuksen puolustuksesta ovat peruslinjaltaan selkeät ja yhtyvät
    edellä esitettyyn ehtoollisoppiin. Puolustuksessa löytyy kuitenkin myös opetusta, jonka mukaan ehtoollinen
    tarjoaa synneistäpäästön ja jopa käsitys, että ehtoollisen sakramentin välityksellä syntyy usko.
    Koska sakramentin siunauksen vastaanottaminen Tunnustuskirjojenkin mukaan edellyttää ehdottomasti uskoa,
    ei silloin voi sakramentin nauttimisesta syntyä uskoa. Uskon tulee siis olla jo olemassa ennen ehtoollisen
    vastaanottamista. Jos ehtoollisessa olisi syntien anteeksiantamus syntyisi opillinen ristiriita.
    Mikäli ehtoollisessa olisi synneistäpäästö, merkitsisivät sanat:
    "Teidän edestänne, vaativat aivan uskovaista sydäntä" sitä, että evankeliumi olisi jaettu.
    Toisin sanoen syntien anteeksiantamus kuuluisi uskovaisille, ei uskottomille. Tämä olisi vastoin
    Jeesuksen sanoja: "Ottakaat Pyhä Henki: joille te synnin anteeksi annatte, niille ne anteeksi annetaan"
    (Joh. 20: 22,23). Tässä anteeksiantamuksessa ei ole yhtään poikkeusta, sillä jokaiselle anovalle annetaan.
    Mutta ehtoollisessa ei olekaan synneistäpäästöä. Juuri tämän tähden Tunnustuskirjoissakin opetetaan,
    että ennen ehtoollista päästetään synneistä. Sitä paitsi evankeliumin virka, virka sovinnosta saarnata,
    on annettu opetuslapsille, uskovaisille, Jotka pyhän Hengen kautta julistavat synneistäpäästön Jeesuksen
    nimen ja veren voimalla. Sen sijaan ehtoollisen sakramentti ei ole riippuvainen jakajasta
    (Augsburgin tunnustus, 8. uskonkohta).

    Yksimielisyyden ohje

    Yksimielisyyden ohje käsittelee laajasti ehtoollisen sakramenttia osissa "Supistelma ja Täydellinen selitys".
    Erityisesti tässä tunustuskirjojen osassa torjutaan niin sanottu sakramenttilaisten Augsburgin tunnustuksen
    ehtoollisopin vastainen vastainen opetus. Heidän väärä opetuksensa voidaan kiteyttää seuraavasti:

    Jeesuksen Kristuksen todellinen ruumis ja veri eivät ole perusolemuksellisesti läsnä pyhässä ehtoollisessa.
    Kristuksen ruumista ei oteta vastaan pyhässä ehtoollisessa suulla leivän yhteydessä, vaan siinä otetaan
    suulla vastaan ainoastaan leipä ja viini. Kristuksen ruumis vastaanotetaan ainoastaan hengellisellä tavalla
    uskossa. Näin pyhässä ehtoollisessa jaetaan ainoastaan Kristuksen poissaolevan ruumiin ja veren voima,
    vaikutus ja ansio. Epäuskoiset eivät saa ehtoollisessa Kristuksen todellista ruumista ja verta, vaan ainoastaan
    leivän ja viinin.

    Vastauksena edellä esitettyyn epäraamatulliseen oppiin lainataan osasta "Puhdas ehtoollisoppi, tunnustus
    sakramenttilaisten vastustamiseksi" (Em. Tunnustuskirjat, s. 433, 434) seuraavat kohdat:
    "Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Kristuksen ruumis ja veri ovat ehtoollisessa todellisesti ja
    perusolemuksellisesti läsnä, ja että ne leivän ja viinim kanssa todella jaetaan ja nautitaan."
    "Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, etteivät ainoastaan tosiuskovat ja kelvolliset, vaan kelvottomat
    ja epäuskoiset saavat Kristuksen todellisen ruumiin ja veren, nämä jälkimmäiset eivät kuitenkaan lohdutukseksi
    ja elämäksi, vaan tuomioksi ja kadotukseksi, elleivät käänny ja tee parannusta."
    "Me uskomm, opetamme ja tunnustamme myös, että on vain yhdenlaisia kelvottomia vieraita, nimittäin niitä,
    jotka eivät usko, niitä, joista on kirjoitettu: 'Mutta joka ei usko, se on jo tuomittu.' Tämä tuomio
    tulee vaikeammaksi, suuremmaksi ja raskaammaksi pyhän sakramentin kelvottoman käyttämisen tähden -
    1. Korinttolaiskirjeen 11. luku."
    "Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, ettei ainakaan tosiuskova, niin kauan kuin hän säilyttää
    elävän uskon, olkoon hän kuinka heikko tahansa, nauti pyhää ehtoollista tuomioksi, sillä se on asetettu
    erikoisesti heikkouskoisia varten, heidän heikon uskonsa lohdutukseksi ja vahvistukseksi".
    "Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että tämän taivaallisen aterian pöytävieraiden kelvollisuus
    perustuu yksinomaan Kristuksen kaikkeinpyhimpään kuuliaisuuteen ja täydelliseen ansioon, jonka me tosi
    uskossa itselle omistamme ja josta me sakramentin kautta tulemme vakuuttuneiksi, eikä ensinkään omiin
    avuihimme ja sisäisiin ja ulkonaisiin valmistuksiimme."

    Huh, säästä sanojasi, tiivistä sanottavasi, sillä mitä enemmän kirjoitat, sitä pahemmin puhut itsesi pussiin. Mitä yrität sanoa? Senkö, että Luther kumppaneineen ei todellisuudessa sanonut yhtään mitään, vaan kaikki on tulkinnanvaraista?
    Eihän voida esittää, että ehtoollisessa toisaalta voi olla syntien anteeksiantamus, mutta toisaalta voidaan tulkita, että ei (siis yhden, uskovaisen ihmisen kohdalla). On olemassa vain yksi totuus, ja Luther ja Melanchton eivät takuulla jättäneet näin oleellista asiaa tulkinnanvaraiseksi.

    Transsubstantaatio-oppi ei kuulu eikä ole kuulunut Lutherin opetukseen, vaan katolisille. Ehtoollisessa leipä ja viini eivät siis muutu konkreettisesti Jeesuksen vereksi ja lihaksi, vaan salatulla tavalla, uskon kautta.

    "Jos joku nauttii Herran ehtoollista, hän nauttikoon siitä näin: koska se on uuden liiton sakramentti -- hän olkoon vakuuttunut siitä, että hänelle tarjotaan uudessa liitossa luvatut lahjat, nimittäin ilmainen syntien anteeksiantamus. Tämän hän uskossa vastaanottakoon, rohkaiskoon vapisevaa omaatuntoaan ja luottakoon, etteivät nämä lupaukset ole petosta... " Näin siteerasit. Tällainen ihana lahja ehtoollisessa todellakin annetaan ja lainaus mielestäni selittää hyvin ehtoollisen merkityksen, siis syntien anteeksiantamuksen.

    Ehtoollisen tehtävänä on myös muistuttaa meitä Kristuksen kärsimisestä ja lunastustyöstä, vahvistaa uskossa ja antaa voimia näyttää ulospäin uskoamme. Syntien anteeksiantamus ei kumoa näitä asioita eikä toisinpäin.

    Jatkoit: "Koska ehtoollisen siunauksen vastaanottaminen vaatii Tunnustuskirjojenkin mukaan ehdottomasti uskoa, ei silloin voi sakramentin nauttimisesta syntyä uskoa. Uskon tulee siis olla olemassa jo ennen ehtoolliselle menoa. Jos ehtoollisessa olisi syntien anteeksiantamus, syntyisi opillinen ristiriita"

    Opillinen ristiriita? Ehkä vanhoillislestadiolaisuuden oppi menee tässä ristiin, mutta esim. esikoisuudessa opetetaan, että eläväuskoinenkin ihminen tarvitsee syntien anteeksiantamusta, päivittäin. Sakramenttien nauttiminen vaikuttaa syntien anteeksisaamisen, joka vahvistaa uskoamme - ehtoollinen on siis näin myös uskon vahvistukseksi.

    Ehtoolliselle menijän on tutkittava tilaansa, ja jos hän ei jaksa uskoa, puhukoon rippi-isälle tai jollekin muulle kristitylle asioista, jotka tekevät hänelle uskomisen mahdottomaksi. Näin hän voi puhdistaa omantuntonsa, saada voimia uskomaan ja käydä uskossa ehtoolliselle.

    Tivaan vielä pelkistetympää vastaustasi: Oletko siis sitä mieltä, että Luther Vähä katekismuksessaan puhuu vastoin parempaa tietoaan tai ei ole ymmärtänyt asiaa?

    Jos Luther väittää, että sakramenteissa on syntien anteeksiantamus, hän ei ole ymmärtänyt asiaa.

    "Jos joku nauttii Herran ehtoollista, hän nauttikoon siitä näin: koska se on uuden liiton sakramentti -- hän olkoon vakuuttunut siitä, että hänelle tarjotaan UUDESSA LIITOSSA luvatut lahjat, nimittäin ilmainen syntien anteeksiantamus."
    "Uusi liitto" ei tarkoita sakramentteja.
    Työpäivä ohi, jatketaan ensi viikolla,
    kototona ei ole nettiä.

    Kiitos vastauksesta. "Jos". Lue itse katekismuksestasi (Lutherin), niin huomaat, etten valehtele.

    Haluan kuitenkin uskoa, ettet edusta vanhoillislestadiolaisuuden "virallista" kantaa, vaan omia mielipiteitäsi - ehkä monen muunkin vanhoillisen "kansanomaista" näkemystä. Mutta en millään haluaisi uskoa, että vanhoillislestadiolaisuus katsoisi ymmärtävänsä asiat paremmin kuin Luther.

    Äänestä

  • mentti?

    jargon kirjoitti:

    Perusteellisestipa selostit kantasi, mutta mikset yksinkertaisesti katsonut, mitä Luther sanoo Vähässä katekismuksessaan:

    Mitä tällainen syöminen ja juominen (ehtoollinen) hyödyttää?

    Vastaus:
    Se käy ilmi sanoista "teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi". Meille annetaan näillä sanoilla tässä sakramentissa synnit anteeksi, elämä ja autuus, sillä missä on syntien anteeksianto, siinä on myös elämä ja autuus.

    Miten ruumiillinen syöminen ja juominen voi saada aikaan jotain näin suurta?

    Vastaus:
    Syöminen ja juominen eivät sitä saakaan aikaan, vaan tässä olevat sanat "teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi". Nämä sanat yhdessä ruumiillisen syömisen ja juomisen kanssa ovat sakramentin keskeinen kohta. Se, joka nämä sanat uskoo, omistaa sen mitä ne sisältävät ja lausuvat, nimittäin "syntien anteeksiannon".

    Tässä on aivan selkeästi opetettu se, että ehtoollisen uskolla ja oikeassa itsensä tuntemisessa nauttiva saa syntinsä anteeksi ehtoollisen sakramentissa. Mikä onkaan selkeämpi syntien anteeksiantamisen saarna, kuin "Herramme Jeesuksen Kristuksen veri sinun puolestasi vuodatettu, Kristuksen ruumis sinun edestäsi annettu"? Edes ehtoollisen jakajan sieluntilalla ei ole merkitystä, vaan Kristuksen asettama näkyvä sakramentti yhdistettynä Sanaan tulee hänen lupauksensa tähden avuksi uskovalle.

    Luther selittää, että joka syö ja juo oikein alttarin sakramentista, saa ikuisen elämän ja vahvistaa uskoaan, mutta joka väärin syö siitä, saa tuomion ja vahvistaa epäuskoaan. Ehtoollinen on siis kaikille syntien anteeksiantamiseksi (Kristuksen puolelta) mutta syntien anteeksisaamiseksi vain niille, jotka sen uskolla vastaanottavat. Ehtoollinen on siis toki myös uskon vahvistukseksi, mutta mikä vahvistaisikaan uskoa sen voimallisemmin kuin syntien anteeksisaaminen?

    Tässä on yksi opillisista eroista vanhoillis- ja esikoislestadiolaisten kesken (joista on viime aikoina keskusteltu täällä): esikoislestadiolaisilla on Lutherin opetuksen mukaan kaksi sakramenttia (kste ja ehtoollinen), kun taas vanhoillisilla niitä on yksi tai ei ollenkaan. (Sakramenteilla nimittäin tarkoitetaan niitä pyhiä toimituksia, jotka sisältävät syntien anteeksiantamisen).

    Äänestä

  • aston kirjoitti:

    "Jos joku nauttii Herran ehtoollista, hän nauttikoon siitä näin: koska se on uuden liiton sakramentti -- hän olkoon vakuuttunut siitä, että hänelle tarjotaan UUDESSA LIITOSSA luvatut lahjat, nimittäin ilmainen syntien anteeksiantamus."
    "Uusi liitto" ei tarkoita sakramentteja.
    Työpäivä ohi, jatketaan ensi viikolla,
    kototona ei ole nettiä.

    Vai onko kysymys lahjoista, jotka on LUVATTU uudessa liitossa?

    Äänestä

  • jargon kirjoitti:

    Huh, säästä sanojasi, tiivistä sanottavasi, sillä mitä enemmän kirjoitat, sitä pahemmin puhut itsesi pussiin. Mitä yrität sanoa? Senkö, että Luther kumppaneineen ei todellisuudessa sanonut yhtään mitään, vaan kaikki on tulkinnanvaraista?
    Eihän voida esittää, että ehtoollisessa toisaalta voi olla syntien anteeksiantamus, mutta toisaalta voidaan tulkita, että ei (siis yhden, uskovaisen ihmisen kohdalla). On olemassa vain yksi totuus, ja Luther ja Melanchton eivät takuulla jättäneet näin oleellista asiaa tulkinnanvaraiseksi.

    Transsubstantaatio-oppi ei kuulu eikä ole kuulunut Lutherin opetukseen, vaan katolisille. Ehtoollisessa leipä ja viini eivät siis muutu konkreettisesti Jeesuksen vereksi ja lihaksi, vaan salatulla tavalla, uskon kautta.

    "Jos joku nauttii Herran ehtoollista, hän nauttikoon siitä näin: koska se on uuden liiton sakramentti -- hän olkoon vakuuttunut siitä, että hänelle tarjotaan uudessa liitossa luvatut lahjat, nimittäin ilmainen syntien anteeksiantamus. Tämän hän uskossa vastaanottakoon, rohkaiskoon vapisevaa omaatuntoaan ja luottakoon, etteivät nämä lupaukset ole petosta... " Näin siteerasit. Tällainen ihana lahja ehtoollisessa todellakin annetaan ja lainaus mielestäni selittää hyvin ehtoollisen merkityksen, siis syntien anteeksiantamuksen.

    Ehtoollisen tehtävänä on myös muistuttaa meitä Kristuksen kärsimisestä ja lunastustyöstä, vahvistaa uskossa ja antaa voimia näyttää ulospäin uskoamme. Syntien anteeksiantamus ei kumoa näitä asioita eikä toisinpäin.

    Jatkoit: "Koska ehtoollisen siunauksen vastaanottaminen vaatii Tunnustuskirjojenkin mukaan ehdottomasti uskoa, ei silloin voi sakramentin nauttimisesta syntyä uskoa. Uskon tulee siis olla olemassa jo ennen ehtoolliselle menoa. Jos ehtoollisessa olisi syntien anteeksiantamus, syntyisi opillinen ristiriita"

    Opillinen ristiriita? Ehkä vanhoillislestadiolaisuuden oppi menee tässä ristiin, mutta esim. esikoisuudessa opetetaan, että eläväuskoinenkin ihminen tarvitsee syntien anteeksiantamusta, päivittäin. Sakramenttien nauttiminen vaikuttaa syntien anteeksisaamisen, joka vahvistaa uskoamme - ehtoollinen on siis näin myös uskon vahvistukseksi.

    Ehtoolliselle menijän on tutkittava tilaansa, ja jos hän ei jaksa uskoa, puhukoon rippi-isälle tai jollekin muulle kristitylle asioista, jotka tekevät hänelle uskomisen mahdottomaksi. Näin hän voi puhdistaa omantuntonsa, saada voimia uskomaan ja käydä uskossa ehtoolliselle.

    Tivaan vielä pelkistetympää vastaustasi: Oletko siis sitä mieltä, että Luther Vähä katekismuksessaan puhuu vastoin parempaa tietoaan tai ei ole ymmärtänyt asiaa?

    "Jos joku nauttii Herran ehtoollista, hän nauttikoon siitä näin: koska se on uuden liiton sakramentti -- hän olkoon vakuuttunut siitä, että hänelle tarjotaan uudessa liitossa luvatut lahjat, nimittäin ilmainen syntien anteeksiantamus. Tämän hän uskossa vastaanottakoon, rohkaiskoon vapisevaa omaatuntoaan ja luottakoon, etteivät nämä lupaukset ole petosta... "

    Minä ymmärrän tämän näin:
    Siis jos nauttii ehtoollisen, se pitää nauttia niin että hän uskoo Jeesuksen ristinkuoleman olevan syntiensä sovitus. Ei niin että hänelle tarjotaan ehtoollisessa "syntien anteeksiantamus."
    Syntien anteeksiantamuksen hän on jo uskonut ennen ehtoollista, ehtoollinen on kuin vahvistus ja sinetti sille.
    Tuossa ylhäällä olevassa lauseessa viitataan nimeomaan siihen että pitää olla uskovainen, ja uskoa syntinsä anteeksi Jeesuksen sovitustyön tähden. Ei siinä puhuta vielä varsinaisesta nauttimisesta, vaan ennen ehtoollista olevasta tilasta.
    Vaikea selittää, osaisko joku VL tän selväksi suomeksi vääntää?

    Äänestä

  • PV kirjoitti:

    Hmmm...
    Voisiko joku vielä "vääntää selväksi suomeksi" mitä Luther tarkoitti noissa Vähä katekismuksen sitaateissa, jotka kirjoitin tuolla ylempänä.

    Äänestä

  • Jargon kirjoitti:

    Vai onko kysymys lahjoista, jotka on LUVATTU uudessa liitossa?

    KYLLÄ. Ja yksi todiste siitä on, että tällaisen armolahjan omaavia uskovia on PALJON, myös muissa kuin vapaan suunnan uskovissa. Eikö lestadiolaisten keskuudessa toimi armolahjat?

    Markuksen evankeliumi:
    16:17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,

    Apostolien teot:
    2:4 Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.
    10:46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
    19:6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

    1.Korinttolaiskirje:
    12:10 toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
    12:28 Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
    12:30 Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
    13:1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
    13:8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
    14:2 Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.
    14:4 Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa.
    14:5 Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan; sillä profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva, ellei tämä samalla selitä, niin että seurakunta siitä rakentuu.
    14:6 Jos minä nyt, veljet, tulisin luoksenne kielillä puhuen, mitä minä teitä sillä hyödyttäisin, ellen puhuisi teille ilmestyksen tai tiedon tai profetian tai opetuksen sanoja?
    14:13 Sentähden rukoilkoon se, joka kielillä puhuu, että hän taitaisi selittää.
    14:14 Sillä jos minä rukoilen kielillä puhuen, niin minun henkeni kyllä rukoilee, mutta ymmärrykseni on hedelmätön.
    14:18 Minä kiitän Jumalaa, että puhun kielillä enemmän kuin teistä kukaan;
    14:19 mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä.
    14:23 Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne?
    14:26 Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.
    14:27 Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön;
    14:39 Sentähden, veljeni, harrastakaa profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumasta.

    Äänestä

  • Hyvää viikonloppua sullekin. kirjoitti:

    Piti olla tuonne toisaalle...

    Äänestä

  • Jargon kirjoitti:

    Hmmm...
    Voisiko joku vielä "vääntää selväksi suomeksi" mitä Luther tarkoitti noissa Vähä katekismuksen sitaateissa, jotka kirjoitin tuolla ylempänä.

    ...raamattuun vai Lutheriin=

    Omavanhurskaus saatana ei tosiaan antaisi syntiselle mitään. Lainkin se sekottaa evankeliumiin.

    Se mitätöi sakramentit ja Sanan, se sontii ja virtsaa lähteeseen, josta Jumalan lapset juovat.
    Se tiputtaa sorkistaan multaa lähteeseen ja ties mitä.

    Onneksi me saamme juoda puhtaista pelastuksen lähteestä, Kristuksesa, eikä tarvitse litkiä oman vanhurskauden likaisista rapakoista.

    Minä olen sitäkin sontaa joutunut litkimään paljon ja tuloksena oli pelko ja epävarmuus, helvetin pelko ja taivaan toivo.

    Runsasta jokapäiväistä ihanaa iloa ei ollut, eikä rauhaa. Vessan pytyllä ei tullut ylistystä ja kiitosta Jumalalle. Totisesti jos minulla olisi valta, minä ympäröisin nämä saatanan sontalähteet puomilla. Saatana on valehtelija ja sellaisena pysyykin. On vaan niin ovela, että rengas on pään ylpuolella ja hohtavat siivet selässä.

    Se voi testata kumpi on asialla Herra Jumala vai herra s, kun ajattelee kuolevansa minuutin sisällä, nouseeko silloin ilo ja ylistys ensimmäisenä pintaan, vai pelko epävarmuus ja hätä.

    Jes. 12:1   Sinä päivänä sinä sanot: "Minä kiitän sinua, Herra, sillä sinä olit minuun vihastunut, mutta sinun vihasi asettui, ja sinä lohdutit minua.
    Jes. 12:2   Katso, Jumala on minun pelastukseni; minä olen turvassa enkä pelkää, sillä Herra, Herra on minun väkevyyteni ja ylistysvirteni, hän tuli minulle pelastukseksi."
    Jes. 12:3   Te saatte ilolla ammentaa vettä pelastuksen lähteistä.
    Jes. 12:4   Ja sinä päivänä te sanotte: "Kiittäkää Herraa, julistakaa hänen nimeänsä, tehkää hänen suuret tekonsa tiettäviksi kansain keskuudessa, tunnustakaa, että hänen nimensä on korkea.
    Jes. 12:5   Veisatkaa ylistystä Herralle, sillä jaloja töitä hän on tehnyt; tulkoot ne tunnetuiksi kaikessa maassa.
    Jes. 12:6   Huutakaa ja riemuitkaa, Siionin asukkaat, sillä suuri on teidän keskellänne Israelin Pyhä."

    Äänestä

  • Fred kirjoitti:

    ...raamattuun vai Lutheriin=

    Tiedän kyllä, mikä oikea vastaus mielestäsi olisi: vanhoillislestadiolaisiin.

    On helppoa valita Raamatusta vain mieluiset kohdat, Lutherilta vain omiin ajatuksiin sopivat opetukset ja Laestadiukselta vain kotoisat sananparret. Kun viittaa Laestadiukseen, takuuvastaus on: "Luther on oppi-isämme eikä Laestadius." Kun viittaa Lutheriin, takuuavastaus on: "Uskotko Lutheriin vai Raamattuun."
    Luistellen pääsee ehkä tästä elämästä, mutta...

    Uskon, että Lutherilla oli suurempi ymmärrys Raamatusta kuin minulla. Tähän mennessä mikään Lutherin selityksistä ei ole sotinut Raamattua vastaan (vapaasuuntalaiset, pliis, älkää tehkö tästä tällä kertaa kastekinastelua, koska vastaan niille, jotka tunnustavat itsensä luterilaisiksi).

    Äänestä

  • Hyvää viikonloppua sullekin. kirjoitti:

    KYLLÄ. Ja yksi todiste siitä on, että tällaisen armolahjan omaavia uskovia on PALJON, myös muissa kuin vapaan suunnan uskovissa. Eikö lestadiolaisten keskuudessa toimi armolahjat?

    Markuksen evankeliumi:
    16:17 Ja nämä merkit seuraavat niitä, jotka uskovat: minun nimessäni he ajavat ulos riivaajia, puhuvat uusilla kielillä,

    Apostolien teot:
    2:4 Ja he tulivat kaikki Pyhällä Hengellä täytetyiksi ja alkoivat puhua muilla kielillä, sen mukaan mitä Henki heille puhuttavaksi antoi.
    10:46 sillä he kuulivat heidän puhuvan kielillä ja ylistävän Jumalaa. Silloin Pietari vastasi:
    19:6 Ja kun Paavali pani kätensä heidän päälleen, tuli heidän päällensä Pyhä Henki, ja he puhuivat kielillä ja ennustivat.

    1.Korinttolaiskirje:
    12:10 toinen lahjan tehdä voimallisia tekoja; toinen profetoimisen lahjan, toinen lahjan arvostella henkiä; toinen eri kielillä puhumisen lahjan, toinen taas lahjan selittää kieliä.
    12:28 Niinpä Jumala asetti seurakuntaan ensiksi muutamia apostoleiksi, toisia profeetoiksi, kolmansia opettajiksi, sitten hän antoi voimallisia tekoja, sitten armolahjoja parantaa tauteja, avustaa, hallita, puhua eri kielillä.
    12:30 Eihän kaikilla ole parantamisen armolahjoja? Eiväthän kaikki puhu kielillä? Eiväthän kaikki kykene niitä selittämään?
    13:1 Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.
    13:8 Rakkaus ei koskaan häviä; mutta profetoiminen, se katoaa, ja kielillä puhuminen lakkaa, ja tieto katoaa.
    14:2 Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.
    14:4 Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa.
    14:5 Soisin teidän kaikkien puhuvan kielillä, mutta vielä mieluummin soisin teidän profetoivan; sillä profetoiva on suurempi kuin kielillä puhuva, ellei tämä samalla selitä, niin että seurakunta siitä rakentuu.
    14:6 Jos minä nyt, veljet, tulisin luoksenne kielillä puhuen, mitä minä teitä sillä hyödyttäisin, ellen puhuisi teille ilmestyksen tai tiedon tai profetian tai opetuksen sanoja?
    14:13 Sentähden rukoilkoon se, joka kielillä puhuu, että hän taitaisi selittää.
    14:14 Sillä jos minä rukoilen kielillä puhuen, niin minun henkeni kyllä rukoilee, mutta ymmärrykseni on hedelmätön.
    14:18 Minä kiitän Jumalaa, että puhun kielillä enemmän kuin teistä kukaan;
    14:19 mutta seurakunnassa tahdon mieluummin puhua viisi sanaa ymmärrykselläni, opettaakseni muitakin, kuin kymmenentuhatta sanaa kielillä.
    14:23 Jos nyt koko seurakunta kokoontuisi yhteen ja kaikki siellä puhuisivat kielillä ja sinne tulisi opetuksesta tai uskosta osattomia, eivätkö he sanoisi teidän olevan järjiltänne?
    14:26 Kuinka siis on, veljet? Kun tulette yhteen, on jokaisella jotakin annettavaa: millä on virsi, millä opetus, millä ilmestys, mikä puhuu kielillä, mikä selittää; kaikki tapahtukoon rakennukseksi.
    14:27 Jos kielillä puhutaan, niin puhukoon kullakin kertaa vain kaksi tai enintään kolme, ja yksi kerrallaan, ja yksi selittäköön;
    14:39 Sentähden, veljeni, harrastakaa profetoimista älkääkä estäkö kielillä puhumasta.

    Uuden liiton suurin lahja on Kristuksen sovitustyön omistaminen ("Älkää siitä iloitko, että henget ovat teille alamaiset, vaan siitä, että teidän nimenne on kirjoitettu elämän kirjaan.")

    Armolahjoista suurimmat ovat rakkaus, ilo ja rauha.

    Kielillä puhuminen on kyllä mielenkiintoinen kysymys. Kun opetuslapset ensimmäisenä helluntaina täytettiin voimalla korkeudesta, he alkoivat saarnata kielillä - niin että kukin ymmärsi mitä he sanoivat, eivät he puhuneet mitään käsittämätöntä kieltä. Uskon, että "kielillä puhumisen ihme" tapahtuu aina, kun Pyhä Henki kirkastaa saarnatun Sanan niin, että ihminen omassa rinnassaan ymmärtää sen merkityksen.

    Mitä parantamisiin ym. tulee, niin Jeesus itse puhuu vääristä profeetoista, jotka tekevät kaikenlaisia ihmetekoja, parantavat sairaita ja ajavat ulos saastaisia henkiä HÄNEN NIMESSÄÄN, mutta varoittaa kuitenkin uskomasta heitä. Alkaa siis aina vähän epäilyttää, jos kovasti korostetaan ihmetekoja. Tapahtuuhan ihmeitä tietysti Jumalan seurakunnassakin, mutta ei niitä mainosteta, koska niiden varaan ei voi rakentaa uskon perustusta.

    Helluntaipäivän kokemus, jolloin apostolit saarnasivat ihmisille, on käsittääkseni hieman eri asia ja kokemus (ja erilainen tilanne) kuin se mitä me voimme YKSILÖINÄ ja itseämme rakentaaksemme kokea.

    On siis eri asia puhua kielillä ja selittää, tai puhua kielellä jonka joku läsnäolija ymmärtää ja josta tulee rakennetuksi - tai rukoilla hengessä kielillä, esimerkiksi yksinäisyydessä. Kielillärukoileva rakentuu sisäisesti itse, eli siitä ei "hyödy" muut kuin hän.

    14:2 Sillä kielillä puhuva ei puhu ihmisille, vaan Jumalalle; ei häntä näet kukaan ymmärrä, sillä hän puhuu salaisuuksia hengessä.
    14:4 Kielillä puhuva rakentaa itseään, mutta profetoiva rakentaa seurakuntaa.

    - -
    Ihmeteoista vielä. Jeesus puhui HUOMATTAVASTI VÄHEMMÄN vääristä profeetoista, jotka tekevät ihmetekoja hänen nimessään, kuin siitä että hänen opetuslastensa TULISI hänen nimessään tehdä näitä ihmetekoja.

    Mielestäni liian monet uskovaiset ovat takertuneet näihin varoituksiin ja sulkeneet sydämensä myös niiltä ihmeteoilta, joita Jumala tekee omien profeettojensa kautta. Toisin sanoen kieltäydytään uskomasta MITÄÄN Jumalan teoiksi vain siksi, koska pelätään "väärää".

    Kuvittele tilanne: SINÄ rukoilet esim. syöpään sairastuneen pikkutytön puolesta - Jeesuksen nimessä. Hän kaikkien yllätykseksi paranee, lääkäri toteaa että sairaus on hävinnyt. Olisitko sinä kyseisessä tilanteessa väärä profetta vai oikea? Millä perustelet sen, että olet oikea/väärä profeetta?

    Ja puhut aivan totta: meidän ei pidä uskoa ihmeisiin eikä edes niihin ihmisiin, joitten kautta ihmeet tapahtuvat, vaan Jeesukseen. Ja häneen me voimme uskoa täysin varauksetta "ilman ihmeitäkin". Ihmeet seuraavat niitä jotka uskovat - ei niin, että uskovat seuraavat ihmeitä!

    Äänestä

  • Jargon kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta. "Jos". Lue itse katekismuksestasi (Lutherin), niin huomaat, etten valehtele.

    Haluan kuitenkin uskoa, ettet edusta vanhoillislestadiolaisuuden "virallista" kantaa, vaan omia mielipiteitäsi - ehkä monen muunkin vanhoillisen "kansanomaista" näkemystä. Mutta en millään haluaisi uskoa, että vanhoillislestadiolaisuus katsoisi ymmärtävänsä asiat paremmin kuin Luther.

    Tapahtukoon heille uskonsa mukaisesti.

    Niin myös tapahtuu, mutta paljoista Jumalan lahjoista jäävät oman vanhurskauden rakentajat vaille.

    Gal. 4:1   Mutta minä sanon: niin kauan kuin perillinen on alaikäinen, ei hän missään kohden eroa orjasta, vaikka hän onkin kaiken herra;
    Gal. 4:2   vaan hän on holhoojain ja huoneenhaltijain alainen isän määräämään aikaan asti.

    Gal. 4:3   Samoin mekin; kun olimme alaikäisiä, olimme orjuutetut maailman alkeisvoimien alle.
    Gal. 4:4   Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen,
    Gal. 4:5   lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan.
    Gal. 4:6   Ja koska te olette lapsia, on Jumala lähettänyt meidän sydämeemme Poikansa Hengen, joka huutaa: "Abba! Isä!"

    Äänestä

  • Jargon kirjoitti:

    Tiedän kyllä, mikä oikea vastaus mielestäsi olisi: vanhoillislestadiolaisiin.

    On helppoa valita Raamatusta vain mieluiset kohdat, Lutherilta vain omiin ajatuksiin sopivat opetukset ja Laestadiukselta vain kotoisat sananparret. Kun viittaa Laestadiukseen, takuuvastaus on: "Luther on oppi-isämme eikä Laestadius." Kun viittaa Lutheriin, takuuavastaus on: "Uskotko Lutheriin vai Raamattuun."
    Luistellen pääsee ehkä tästä elämästä, mutta...

    Uskon, että Lutherilla oli suurempi ymmärrys Raamatusta kuin minulla. Tähän mennessä mikään Lutherin selityksistä ei ole sotinut Raamattua vastaan (vapaasuuntalaiset, pliis, älkää tehkö tästä tällä kertaa kastekinastelua, koska vastaan niille, jotka tunnustavat itsensä luterilaisiksi).

    ...raamattu on uskomme perusta.

    Äänestä

  • Fred kirjoitti:

    ...raamattu on uskomme perusta.

    En halua väheksyä Lutherin "oppia".
    Täällä kirjoittaessa tulee vain joskus sanottua sellaista, mitä ei ole tarkoitus.

    Äänestä

  • aston kirjoitti:

    Jos Luther väittää, että sakramenteissa on syntien anteeksiantamus, hän ei ole ymmärtänyt asiaa.

    Minusta EI kenenkään tule nostaa Lutheria lähes Jumalan asemaan. Hänen kirjoituksistaan löytyy runsaasti keskenään ristiriitaisia tulkintoja. Lisäksi hänen kirjoituksensa juutalaisista ja uudestikastajista eivät ole kovinkaan mairittelevia...

    Äänestä

  • Eräs kirjoitti:

    Luteruksesta ei saa tehdä Jumalaa, ja Vielä paljon sitäkin vähemmän lestadiolaisuuden nimellä kulkevista pikku paavikunnista ja heidän paaveistaan.

    Äänestä

  • Jargon kirjoitti:

    Vai onko kysymys lahjoista, jotka on LUVATTU uudessa liitossa?

    Jargon, sinun kannattaisi lukea seuraava:

    Olaus Svebilius

    KATEKISMUS

    Lutherin vähän katekismuksen yksinkertainen selitys kysymysten ja vastausten avulla (1689).
    Svebiliuksen katekismus lienee se evankelis-luterilainen kansankirja, joka sekä Ruotsin, että Suomen kansan kirkoissa ovat uskonopin syvämuokkaaja . Se on monille sukupolville välittänyt, puhtaan kristillisen opin ja pitänyt sitä kirkossa voimassa.
    Henkilökohtaisesti uskon, että Svebiliuksen katekismus on yksi ajankohtaisimpia esityksiä edelleenkin. Tänä sekaannuksen ja kirkkojen lankeemuksen aikana tämä kirja ohjaa selkeään Jumalan pelastusteon ymmärrykseen ja omistukseen. Se on raamatun ohella yksinkertainen ase kaikkia valhehenkiä vastaan. Se opettaa esim. näkemään hienolla tavalla, kuinka kaikkivaltias Jumala on järjestyksen Jumala. Kuinka lailla ja evankeliumilla on paikkansa. Eivät ne ole sekaisin, niinkuin monesti tänäkin päivänä näyttää.

    Oletko lukenut, mitä Svebilius sanoo kasteesta? Allekirjoitatko myös sen?

    Äänestä

  • aston kirjoitti:

    "Jos joku nauttii Herran ehtoollista, hän nauttikoon siitä näin: koska se on uuden liiton sakramentti -- hän olkoon vakuuttunut siitä, että hänelle tarjotaan UUDESSA LIITOSSA luvatut lahjat, nimittäin ilmainen syntien anteeksiantamus."
    "Uusi liitto" ei tarkoita sakramentteja.
    Työpäivä ohi, jatketaan ensi viikolla,
    kototona ei ole nettiä.

    "Tämä kalkki on Uusi Liitto minun veressäni."

    Äänestä

  • jargon kirjoitti:

    Huh, säästä sanojasi, tiivistä sanottavasi, sillä mitä enemmän kirjoitat, sitä pahemmin puhut itsesi pussiin. Mitä yrität sanoa? Senkö, että Luther kumppaneineen ei todellisuudessa sanonut yhtään mitään, vaan kaikki on tulkinnanvaraista?
    Eihän voida esittää, että ehtoollisessa toisaalta voi olla syntien anteeksiantamus, mutta toisaalta voidaan tulkita, että ei (siis yhden, uskovaisen ihmisen kohdalla). On olemassa vain yksi totuus, ja Luther ja Melanchton eivät takuulla jättäneet näin oleellista asiaa tulkinnanvaraiseksi.

    Transsubstantaatio-oppi ei kuulu eikä ole kuulunut Lutherin opetukseen, vaan katolisille. Ehtoollisessa leipä ja viini eivät siis muutu konkreettisesti Jeesuksen vereksi ja lihaksi, vaan salatulla tavalla, uskon kautta.

    "Jos joku nauttii Herran ehtoollista, hän nauttikoon siitä näin: koska se on uuden liiton sakramentti -- hän olkoon vakuuttunut siitä, että hänelle tarjotaan uudessa liitossa luvatut lahjat, nimittäin ilmainen syntien anteeksiantamus. Tämän hän uskossa vastaanottakoon, rohkaiskoon vapisevaa omaatuntoaan ja luottakoon, etteivät nämä lupaukset ole petosta... " Näin siteerasit. Tällainen ihana lahja ehtoollisessa todellakin annetaan ja lainaus mielestäni selittää hyvin ehtoollisen merkityksen, siis syntien anteeksiantamuksen.

    Ehtoollisen tehtävänä on myös muistuttaa meitä Kristuksen kärsimisestä ja lunastustyöstä, vahvistaa uskossa ja antaa voimia näyttää ulospäin uskoamme. Syntien anteeksiantamus ei kumoa näitä asioita eikä toisinpäin.

    Jatkoit: "Koska ehtoollisen siunauksen vastaanottaminen vaatii Tunnustuskirjojenkin mukaan ehdottomasti uskoa, ei silloin voi sakramentin nauttimisesta syntyä uskoa. Uskon tulee siis olla olemassa jo ennen ehtoolliselle menoa. Jos ehtoollisessa olisi syntien anteeksiantamus, syntyisi opillinen ristiriita"

    Opillinen ristiriita? Ehkä vanhoillislestadiolaisuuden oppi menee tässä ristiin, mutta esim. esikoisuudessa opetetaan, että eläväuskoinenkin ihminen tarvitsee syntien anteeksiantamusta, päivittäin. Sakramenttien nauttiminen vaikuttaa syntien anteeksisaamisen, joka vahvistaa uskoamme - ehtoollinen on siis näin myös uskon vahvistukseksi.

    Ehtoolliselle menijän on tutkittava tilaansa, ja jos hän ei jaksa uskoa, puhukoon rippi-isälle tai jollekin muulle kristitylle asioista, jotka tekevät hänelle uskomisen mahdottomaksi. Näin hän voi puhdistaa omantuntonsa, saada voimia uskomaan ja käydä uskossa ehtoolliselle.

    Tivaan vielä pelkistetympää vastaustasi: Oletko siis sitä mieltä, että Luther Vähä katekismuksessaan puhuu vastoin parempaa tietoaan tai ei ole ymmärtänyt asiaa?

    Jargon kirjoitti:

    "Opillinen ristiriita? Ehkä vanhoillislestadiolaisuuden oppi menee tässä ristiin, mutta esim. esikoisuudessa opetetaan, että eläväuskoinenkin ihminen tarvitsee syntien anteeksiantamusta, päivittäin. Sakramenttien nauttiminen vaikuttaa syntien anteeksisaamisen, joka vahvistaa uskoamme - ehtoollinen on siis näin myös uskon vahvistukseksi."

    Ehkä tässä Jargon osui johonkin hyvinkin olennaiseen asiaan... En todellakaan tiedä, mutta jotenkin on alkanut tuntua, että vanhoillisuudessa ajatellaan syntien anteeksiantamusta jotenkin mekaanisesti. Eli kun joku julistaa synninpäästön, niin silloin, vimps, synnit ovat anteeksi ihmisen läpikäymistä autuuden tien vaiheista riippumatta. Ja sitten täytyy vain käydä seuroissa ja elää niin kuin opetetaan, niin johan taivaan portti viimein aukeaa. Jokapäiväinen ja jokahetkinen anteeksiantamus ja uskon elävyys tuntuvat jäävän jotenkin sivuun. Ehkä vanhoillisten ehtoollisoppikin on heijastus tästä?

    No, nämä nyt olivat vain tällaisia mietteitä, enkä voi sanoa varmasti onko näin. Jumala yksin tietää. Mutta kirjoitin nyt ne ajatukset kuitenkin tänne, sitä vartenhan tämä palsta on.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Oletko lukenut, mitä Svebilius sanoo kasteesta? Allekirjoitatko myös sen?

    Työn tuoksinassa tulin kiireissäni laittaneeksi sellaisen tekstin josta saa käsityksen että koko kirjan sisältö olisi oikein. Mutta ehtoollisen osuus on siinä käsitelty mielestäni oikein.

    Äänestä

  • aston kirjoitti:

    Jargon, sinun kannattaisi lukea seuraava:

    Olaus Svebilius

    KATEKISMUS

    Lutherin vähän katekismuksen yksinkertainen selitys kysymysten ja vastausten avulla (1689).
    Svebiliuksen katekismus lienee se evankelis-luterilainen kansankirja, joka sekä Ruotsin, että Suomen kansan kirkoissa ovat uskonopin syvämuokkaaja . Se on monille sukupolville välittänyt, puhtaan kristillisen opin ja pitänyt sitä kirkossa voimassa.
    Henkilökohtaisesti uskon, että Svebiliuksen katekismus on yksi ajankohtaisimpia esityksiä edelleenkin. Tänä sekaannuksen ja kirkkojen lankeemuksen aikana tämä kirja ohjaa selkeään Jumalan pelastusteon ymmärrykseen ja omistukseen. Se on raamatun ohella yksinkertainen ase kaikkia valhehenkiä vastaan. Se opettaa esim. näkemään hienolla tavalla, kuinka kaikkivaltias Jumala on järjestyksen Jumala. Kuinka lailla ja evankeliumilla on paikkansa. Eivät ne ole sekaisin, niinkuin monesti tänäkin päivänä näyttää.

    Mitä jos pysyttäisiin vanhoillislestadiolaisten linjalla ja todettaisiin, että "juna jatkaa kulkuaan", tulevat uudet ajat ja uudet työntekijät, ketään ei ole syytä nostaa jalustalle (kuten Laestadiuksesta usein todetaan). Miksi vetoat Svebiliukseen, joka ei omastakaan mielestäsi ole ymmärtänyt oleellisimpia asioita oikein?

    Sinun kannattaisi tutustua Lutherin katekismukseen ilman sen kummempia välikäden selityksiä. Vähä katekismuksessa on se opetus, jonka Luther on katsonut tarpeelliseksi ja tärkeimmäksi opettaa kansalle, ja jos haluaa perehtyä asiaan syvemmin, voipi etsiä käsiinsä Ison katekismuksen.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    "Tämä kalkki on Uusi Liitto minun veressäni."

    En nyt jaksa enää kirjoittaa tähän miten se tuosta jatkuu, mutta ymmärrän asian niin että
    "uhri" annettiin jo ristillä, se on se "Uusi liitto" jonka Jeesus teki omiensa kanssa.

    Äänestä

  • aston kirjoitti:

    En nyt jaksa enää kirjoittaa tähän miten se tuosta jatkuu, mutta ymmärrän asian niin että
    "uhri" annettiin jo ristillä, se on se "Uusi liitto" jonka Jeesus teki omiensa kanssa.

    Aivan, uhri annettiin kertakaikkisesti ristillä, eikä sitä ehtoollisessa varsinaisesti toisteta. Mutta kuitenkin näistä sanoista näkyy, että se uhri on myös siinä kalkissa/maljassa. Eli maljasta juomalla pääsee konkreettisella tavalla osalliseksi uuden liiton uhrista, joka on kertakaikkisesti toimitettu ristillä. Joka ottaa tämän vastaan uskolla, nauttii syntien anteeksiantamuksen. Ja joka ottaa sen vastaan epäuskolla, nauttii tuomion.

    sinun näkemyksesi.

    Äänestä

  • jargon kirjoitti:

    Mitä jos pysyttäisiin vanhoillislestadiolaisten linjalla ja todettaisiin, että "juna jatkaa kulkuaan", tulevat uudet ajat ja uudet työntekijät, ketään ei ole syytä nostaa jalustalle (kuten Laestadiuksesta usein todetaan). Miksi vetoat Svebiliukseen, joka ei omastakaan mielestäsi ole ymmärtänyt oleellisimpia asioita oikein?

    Sinun kannattaisi tutustua Lutherin katekismukseen ilman sen kummempia välikäden selityksiä. Vähä katekismuksessa on se opetus, jonka Luther on katsonut tarpeelliseksi ja tärkeimmäksi opettaa kansalle, ja jos haluaa perehtyä asiaan syvemmin, voipi etsiä käsiinsä Ison katekismuksen.

    Ei Luther, eikä Svebilius ole minulle joku ylin auktoriteetti, jos he osaavat selkeästi ja oikein jonkun asian ilmaista, miksi en voisi heidän mielipiteitään niiltä osin käyttää.

    "Sinun kannattaisi tutustua Lutherin katekismukseen ilman sen kummempia välikäden selityksiä."

    Kokeilepa itse tutustua Raamattuun ilman "sen kummempia välikäden selityksiä".

    Äänestä

  • aston kirjoitti:

    sinun näkemyksesi.

    Ei voi mitään. Jos olemme eri mieltä, niin sitten olemme eri mieltä. Eikä kristillisyyden asioissa voi eikä saa tehdä kompromisseja.

    Äänestä

  • el kirahwi kirjoitti:

    Ei voi mitään. Jos olemme eri mieltä, niin sitten olemme eri mieltä. Eikä kristillisyyden asioissa voi eikä saa tehdä kompromisseja.

    samaa mieltä! :)

    Äänestä

  • aston kirjoitti:

    samaa mieltä! :)

    Hyvä, löytyihän sieltä edes joku kohta, josta ollaan samaa mieltä! ;)

    Äänestä

...mutta raamatusta ei löydy perusteluita mm. seuraaville:

"Syntien anteeksiantamus tapahtuu nyös kasteessa.
Se tapahtuu H.P. Ehtoollisen sakramentissa."

"Synnit saa anteeksi lukemalla Jumalan sanan lupauksia. "

"Metsässä kulkiessa voi aiemmin kuultu sana
syntyä eläväksi sydämessä."

Ehtoollisen sakramentista puhuttaessa yhdyn "Astonin" kirjoitukseen tuolla ylempänä.
Siihen ei paljon ole lisättävää.

Äänestä
  • Ap. t. 2:38   Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    Luther:

    Pyhästä Ehtoollisesta.

    Herramme Kristus on itse asettanut ja määrännyt pyhän ehtoollisen kuten kasteenkin. Tässä sakramentissa annetaan meille Jeesuksen ruumis ja veri, ja sen yhteydessä syntein anteeksiantamus, ja samalla elämä ja autuus, kun me kelvollisesti sitä nautimme ja uskomme sanat: "Teidän edestänne annettu ja vuodatettu."

    Mutta kun pyhä ehtoollinen on asetettu Jeesuksen muistoksi, ja sen tulee olla tunnustus, jonka kautta "me julistamme Herran kuolemaa", niin ei minusta se tunnu oikealta ehtoolliselta, joka nautitaan seurakunnan ulkopuolella salaisesti kodeissa, jos ei se nim. tapahdu sairauden tähden. Sillä mennessäni Herran pöydälle, tunnustan julkisesti uskovani Jeesukseen ja palvelevani Häntä, muistavani Hänen kuolemaansa ja Hänen rakkauttaan minuun, sydämestäni rakastavani Häntä ja lähimmäistäni, niinkuin Hän on häntä rakastanut, ja tahtovani kaikessa seurata Hänen askeleitaan. Tämä on oikea hyöty, mikä meillä tulee olla ehtoollisesta; se suo meille sitä paitse niin ihanan lohdutuksen, että sydän voi tulla oikein iloiseksi ja rohkeaksi. Sillä tässä saan kokea, että Jumalani ja Vapahtajani Jeesus rakastaa minua niin suuresti, että Hän tahtoo minun parastani, ja mikäpä sitten enää huolettaisikaan minua?

    Äänestä

  • Aivan kirjoitti:

    Ap. t. 2:38   Niin Pietari sanoi heille: "Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.

    Luther:

    Pyhästä Ehtoollisesta.

    Herramme Kristus on itse asettanut ja määrännyt pyhän ehtoollisen kuten kasteenkin. Tässä sakramentissa annetaan meille Jeesuksen ruumis ja veri, ja sen yhteydessä syntein anteeksiantamus, ja samalla elämä ja autuus, kun me kelvollisesti sitä nautimme ja uskomme sanat: "Teidän edestänne annettu ja vuodatettu."

    Mutta kun pyhä ehtoollinen on asetettu Jeesuksen muistoksi, ja sen tulee olla tunnustus, jonka kautta "me julistamme Herran kuolemaa", niin ei minusta se tunnu oikealta ehtoolliselta, joka nautitaan seurakunnan ulkopuolella salaisesti kodeissa, jos ei se nim. tapahdu sairauden tähden. Sillä mennessäni Herran pöydälle, tunnustan julkisesti uskovani Jeesukseen ja palvelevani Häntä, muistavani Hänen kuolemaansa ja Hänen rakkauttaan minuun, sydämestäni rakastavani Häntä ja lähimmäistäni, niinkuin Hän on häntä rakastanut, ja tahtovani kaikessa seurata Hänen askeleitaan. Tämä on oikea hyöty, mikä meillä tulee olla ehtoollisesta; se suo meille sitä paitse niin ihanan lohdutuksen, että sydän voi tulla oikein iloiseksi ja rohkeaksi. Sillä tässä saan kokea, että Jumalani ja Vapahtajani Jeesus rakastaa minua niin suuresti, että Hän tahtoo minun parastani, ja mikäpä sitten enää huolettaisikaan minua?

    "Luther:

    Pyhästä Ehtoollisesta."

    Miksi siteeraat Lutheria, etkä raamattua?
    RAAMATUN mukaan ehtoollisessa ei ole synninpäästöä.

    Äänestä

  • FRED kirjoitti:

    "Luther:

    Pyhästä Ehtoollisesta."

    Miksi siteeraat Lutheria, etkä raamattua?
    RAAMATUN mukaan ehtoollisessa ei ole synninpäästöä.

    Nimenomaan Raamatun mukaan, minäs pellenä sinä pidät Lutheria?

    Matt. 26:26   Ja heidän syödessään Jeesus otti leivän, siunasi, mursi ja antoi opetuslapsillensa ja sanoi: "Ottakaa ja syökää; tämä on minun ruumiini."
    Matt. 26:27   Ja hän otti maljan, kiitti ja antoi heille ja sanoi: "Juokaa tästä kaikki;
    Matt. 26:28   sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi.

    Luuk. 22:20   Samoin myös maljan, aterian jälkeen, ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka teidän edestänne vuodatetaan.

    Äänestä

  • Niin kirjoitti:

    ...Lutheria pellenä.
    Pyysin vain aluksi sinua perustelemaan raamatulla, että ehtoollisessa on synninpäästö, mutta sinä perustelit Lutherilla.

    "Matt. 26:28 sillä tämä on minun vereni, liiton veri, joka monen edestä vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi"

    Siis VERI vuodatettiin syntien anteeksiantamiseksi. Siinä ei sanota, että ehtoollinen on syntien anteeksiantamiseksi. Jeesus käski nauttimaan ehtoollisen "minun muistokseni", eikä "syntien anteeksiantamiseksi".

    Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri sinun edestäsi annettu ja vuodatettu.

    Miksi annettu ja miksi vuodatettu? Minun edestäni.
    Miksi menet vain muistelemaan Jeesuta ehtoolliselle? Siinähän sinä saat suuhusi Kristuksen ruumiin ja veren, jotta aivan aistein tunnet: Minun edestäni annettu ja vuodatettu.
    Miksi ne on edestäsi annetu ja vuodatettu, sehän on se ehtoollisen takoitus, että koemme tämän kouriin tuntuvasti.

    Turha silloin on viisastella, ellei usko.

    Ehtollinen ei ole pelkästään muistoateria, vaan yhteysateria Kristuksen kanssa ja sakramentti. Kasteessa meidät on yhdistetty Kristuksen kanssa ja ehtoollisessa koemme tämän yhteyden aina uudelleen ja uudelleen. Ja kasteessa syntimme otettiin pois. Kristus kuoli meidän syntimme mukanaanja nousi kolmantena päivänä kuolleista. Mutta mitäpä hyötyä sinulle siitä on ellet usko.

    Kun minulle sanotaan sinun edestäsi annettu ja sinun edestäsi vuodatettu, niin se tarkoittaa silloin sitä mitä sanookin.

    Sinä et siis ymmärrä et kasteen sakramentista etkä Ehtoollisen rakramentista sitä mikä niissä oleellista, saivartelet vain sanoilla.

    Valitettavasti minä en voi sille mitään.

    Minä olen astonin ja fredin kanssa tässä samaa mieltä. Veri vuodatettiin nimenomaan ristillä.
    Ehtoolliseella käynti on muistoateria, jolla muistellaan Jeesukesen kärsimystä ja kuolemaa meidän syntiemme tähden. Tämä muistelu osaltaan vahvistaa uskoamme. EN usko että Lutherkaan uskoi että siihen sillä tavalla sisältyy syntien anteeksianto kuin täällä jotkut kirjoittaa.

    ALTTARIN SAKRAMENTTI
    Kannattaisi ehkä kiinnittää huomiota alttarin sakramentin viimeiseen selitysosaan:

    Kuka sitten vastaanottaa tämän sakramentin kelvollisesti? Vastaus:
    Paastoaminen ja ruumiillinen valmistautuminen ovat kyllä hyvää ulkonaista kurinalaisuutta, mutta todella kelvollinen ja hyvin valmistautunut on se, joka uskoo nämä sanat: "teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi". Kelvoton ja valmistautumaton on taas se, joka ei näitä sanoja usko tai joka epäilee niitä, sillä sana "teidän edestänne" ei vaadi muuta kuin uskovaa sydäntä.

    Siis:"...todella kelvollinen ja hyvin valmistautunut on se, joka uskoo nämä sanat: "teidän edestänne annettu ja vuodatettu syntien anteeksiantamiseksi".

    Lauseesta selviää että "valmistautunut" on ennen ehtoollista oleva aika. Pitää olla uskonut jo
    ennen ehtoollista että Jeesus ristiinnaulittiin ja Hänen verensä vuodatettiin meidän tähtemme.
    Tämä nauttiminen ikäänkuin tuos enn konkreettisemmin heikon ihmisen ymmärrykseen
    Tätä ei ilmeisesti tajua kuin uskon kautta.
    Ei ihminen voi saada syntejä anteeksi toisen ihmisen TEON kautta, esim. kaste ja ehtoollinen,
    ainoastaan uskon kautta.
    Esim pienen vauvan taivaaseen pääsy jäisi ihmisen tekoon, kastakaako vai ei.

    Äänestä

  • Niin kirjoitti:

    Meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen ruumis ja veri sinun edestäsi annettu ja vuodatettu.

    Miksi annettu ja miksi vuodatettu? Minun edestäni.
    Miksi menet vain muistelemaan Jeesuta ehtoolliselle? Siinähän sinä saat suuhusi Kristuksen ruumiin ja veren, jotta aivan aistein tunnet: Minun edestäni annettu ja vuodatettu.
    Miksi ne on edestäsi annetu ja vuodatettu, sehän on se ehtoollisen takoitus, että koemme tämän kouriin tuntuvasti.

    Turha silloin on viisastella, ellei usko.

    Ehtollinen ei ole pelkästään muistoateria, vaan yhteysateria Kristuksen kanssa ja sakramentti. Kasteessa meidät on yhdistetty Kristuksen kanssa ja ehtoollisessa koemme tämän yhteyden aina uudelleen ja uudelleen. Ja kasteessa syntimme otettiin pois. Kristus kuoli meidän syntimme mukanaanja nousi kolmantena päivänä kuolleista. Mutta mitäpä hyötyä sinulle siitä on ellet usko.

    Kun minulle sanotaan sinun edestäsi annettu ja sinun edestäsi vuodatettu, niin se tarkoittaa silloin sitä mitä sanookin.

    Sinä et siis ymmärrä et kasteen sakramentista etkä Ehtoollisen rakramentista sitä mikä niissä oleellista, saivartelet vain sanoilla.

    Valitettavasti minä en voi sille mitään.

    "Miksi annettu ja miksi vuodatettu?"

    Vastaus:
    "5:15 ja hän on kuollut kaikkien edestä, että ne, jotka elävät, eivät enää eläisi itselleen, vaan hänelle, joka heidän edestään on kuollut ja ylösnoussut.
    5:17 Siis, jos joku on Kristuksessa, niin hän on uusi luomus; se, mikä on vanhaa, on kadonnut, katso, uusi on sijaan tullut.
    5:18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
    5:19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.

    "Miksi menet vain muistelemaan Jeesuta ehtoolliselle?"

    Vastaus:
    "Tehkää se minun muistokseni"

    "Sinä et siis ymmärrä et kasteen sakramentista etkä Ehtoollisen rakramentista sitä mikä niissä oleellista, saivartelet vain sanoilla."

    Vastaus:
    Kiitos, että sanot rehellisesti oman mielipiteesi. Juttu on vain niin, että ei minun tarvitsekkaan tietää enempää, mitä raamattuun on kirjoitettu. Uskoni ei perustu omaan tietooni, vaan raamattuun.

    Äänestä

Joka ei usko, ei mitään saakaan.

Minä kirjoitinkin ne mahdollisuudet mitä Jumalan Sana meille antaa.

Joka nämä uskolla ottaa vastaan hän saa kaikki nämä lahjat ja ylistää Jumalaa. Ellei ota lahjoja vastaan, vaan epäuskonsa tähden kieltää Jumalan pelastushyvyydet, niin se on oma valinta.

Jumala ei totisesti anna mitään väkisin, vaan...

Matt. 7:7   Anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
Matt. 7:8   Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
Matt. 7:9   Vai kuka teistä on se ihminen, joka antaa pojallensa kiven, kun tämä pyytää häneltä leipää,
Matt. 7:10   taikka, kun hän pyytää kalaa, antaa hänelle käärmeen?

Äänestä
  • Aivanin kirjoitus oli kyllä ihan asiaa.

    Mutta mikä on turhaa ajan hukkaa ?

    Kuka on se, joka Raamatun mukaan oikein uskoo ?

    Tiedätkö, tai mitä ajattelet, Aivan ?
    Tiedätkö, kuka uskoo oikein? Kuka oikein
    uskoo, ja kaikki voi ?

    Äänestä

  • Jepulis kirjoitti:

    Aivanin kirjoitus oli kyllä ihan asiaa.

    "Tiedätkö, tai mitä ajattelet, Aivan ?
    Tiedätkö, kuka uskoo oikein? Kuka oikein
    uskoo, ja kaikki voi" ?

    Meidän Merramme Jeesus Kristus, on oikea vastaus.

    Mikä on sitten turhaa?

    Joh. 3:18 jakeen loppuosa antaa vastauksen tähän. Joka ei usko se on tuomittu. Ihminen ei voi toiselle antaa uskoa Jeesukseen, se ei jumputuksesta parane.

    Se jumputtaminen ja kiistely selvistä Raamattuun kirjoitetuista asioista, viikosta toiseen on turhaa.

    Askartelemalla ja saivartelemalla
    Jumalan sanan parissa ei voita mitään. Meidän Uskomme Kristukseen on se voitto ja se ei anna häpeään tulla.

    Joh. 3:16   Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.
    Joh. 3:17   Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma hänen kauttansa pelastuisi.
    Joh. 3:18   Joka uskoo häneen, sitä ei tuomita; mutta joka ei usko, se on jo tuomittu, koska hän ei ole uskonut Jumalan ainokaisen Pojan nimeen.

    Äänestä

  • Jepulis kirjoitti:

    Aivanin kirjoitus oli kyllä ihan asiaa.

    Mutta mikä on turhaa ajan hukkaa ?

    Kuka on se, joka Raamatun mukaan oikein uskoo ?

    Tiedätkö, tai mitä ajattelet, Aivan ?
    Tiedätkö, kuka uskoo oikein? Kuka oikein
    uskoo, ja kaikki voi ?

    ...silmäni nnyt oikein näkevät, niin kallis on Jeesuksen varen hinta, vai mitä?

    Äänestä

  • Aivan kirjoitti:

    ...silmäni nnyt oikein näkevät, niin kallis on Jeesuksen varen hinta, vai mitä?

    Mitä silmät voivat nähdä, nämä silmät? Missä
    on pyhien kärsivällisyys, niiden, jotka pitävät
    Jumalan käskyt ja Jeesuksen uskon? Ilm. 14:12.

    Ei peto ole meistä kaukana, mutta se ei astu
    Tielle. Se on lähellä meitä. Kuinka lähellä ?
    Kuinka kallis on Jeesuksen veren hinta ?

    Se on salaisuus, "joka on ollut kätkettynä
    ikuisista ajoista ja polvesta polveen, mutta
    joka nyt on ilmoitettu hänen pyhillensä,
    joille Jumala tahtoi tehdä tiettäväksi,
    kuinka suuri pakanain keskuudessa on tämän
    salaisuuden kirkkaus: Kristus teissä, kirkkauden
    toivo." Se, joka yksin uskoo, oikein uskoo,
    ja kaikki voi, kaikki tietää, ja kaikki käsittää.

    Siihen meidät on kastettu, ja sen takia kastettu,
    koska me olemme pimeys, eikä meidän puheeseemme
    voi luottaa.

    Sen takia, s e n t a k i a pidämmä sakramentit
    pyhinä, ja tahtoisimme, että ne säilyisivät
    sellaisina kuin Herra itse on ne asettanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Aivan kirjoitti:

Monissa kirjoituksissa on tämä aihe ja aiheeseen liittyy usein kysymys, miten.

Vanhoillinen julistaa että vain ja ainostaan PH:n
saanut henkilö ja hänen suullinen julistuksensa Jeesuksen nimessä ja veressä on pätevä. Eikä ole ainoa purukka jossa on samaa opetusta, tosin julistajan seurakunta on eri niminen.

Synnit saa anteeksi ainoastaan yhdellä aineella ja se on viattoman Kristuksen verellä. Puhumme silloin veren priiskoituksesta tai vihmontaverestä. Liekö tässä -92 käännöksessä enää kumpaakaan nimitystä.

Hepr. 12:21   ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: "Minä olen peljästynyt ja vapisen"; *(lain vanhurskaus)

Hepr. 12:22   vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö, *(Uskonvanhurskaus)

Hepr. 12:23   taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,
Hepr. 12:24   ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja VIHMONTAVEREN tykö, joka puhuu parempaa kuin

Syntien anteeksiantamus tapahtuu nyös kasteessa.
Se tapahtuu H.P. Ehtoollisen sakramentissa. Samoin julistetussa evankeliumin saarnassa syntien anteeksiannosta. Lukemalla Jumalan sanan lupauksia. Ripittäytyvälle julistetaan Jeesuksen nimessä synnit anteeksi, tai Isän Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Metsässä kulkiessa voi aiemmin kuultu sana syntyä eläväksi sydämessä.

Mutta huomatkaa tärkeä seikka, ei missään näistä ole syntien anteeksiantoa ilman uskoa. Uskosi on sinut pelastanut. Epäuskolla ei menna muualle kun helvettiin, siinä ei auta mikään. Synti ei siis kadota, vaan epäusko. Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu.

Johannes kertoo meille, että Sana on Isä Poika ja Pyhä Henki. Sana julistaa meille ainoan autuuden Kristuksen, johon olemme kasteen kautta uskossa liitetyt, siis hänen ruumiiseensa. Tämä on se uusi liitto.

Herramme Jeesuksen ruumis ja veri, sinun edestäsi annettu ja vuodatettu. Jos tämän uskot, sen omistat muuta tietä ei ole.

Jeesuksen Kristuksen viaton elämä ja ansio, uskon ja kasteen kautta omistettu. Lahjaksi saatu ilman ansioita. Siinä on iankaikkinen elämä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu