Ostoboikotti

Israelin väkivalta alkaa kyllästyttää. Epäilen, että niin kauan kun USA (Bush ja konservatiivit) tukee Israelin politiikkaa eivät vanhoilliset piirit siellä halua mistään hinnasta neuvotella rauhasta.

Ehdotankin, että rauhaa todella haluavat ja ihmisoikeuksien kunnioitusta vaativat tahot Euroopassa ja miksei muuallakin, ryhtyvät ostoboikottiin Israelilaisia tuotteita kohtaan.

Omassa taloudessamme tätä ostoboikottia on toteutettu jo jonkin aikaa: Ei Jaffa appelsiineja eikä muitakaan israelilaisia vihanneksia ja hedelmiä!
7363
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tuotteita - aina kun se on mahdollista.

Äänestä

itse olen jo pitkään ostanut mahdollisuuksien mukaan pohjoismaissa tai virossa valmistettuja tuotteita. tietysti kahvi, riisi jne on pakollisia poikkeuksia.

Äänestä

täytynyt ensi vaiheessa Gazasta,nyt odotellaan jatkoa - miksi nyt on tullut niin hermostunut tilanne,ettei olisi yhtään kärsivällisyyttä.
Hamas on uhannut vain jatkaa väkivaltaa - siinä sylle töitä...

Äänestä

en myöskään osta mitään israelilaista.

Äänestä

mikäli ei ole kotimaista tuotantoa Israelista tai Yhdysvalloista mikäli näistä maista kyseistä tuotetta saa.

Rättpää maissa tuotettua hyödykettä en osta koskaan.

Äänestä

Jo käynissä pitkaan aikaan,en osta juutalaisten terroristien hedelmia enka mitään muutakaan

Äänestä

Israelissa käydessäni huomasin, miten maltilliset arabit möivät Israelille citrus-hedelmiään, joihin ehkä jossain vaiheessa lyödään Jaffa-leima, mutta tuotto siis meneekin osittain palestiinalaisten hyväksi.

Silloin tajusin, että mahdollinen Israelin tuotteiden boikotti iskeekin kipeämmin palestiinalaisiin ja arabeihin kuin juutalaisiin.

Jerikon kaupungista ostin esim. pussillisen appelsiineja, jotka olivat erinomaisen mehukkaita.

Jos jerikolainen arabi myy satonsa israelilaiselle hedelmien tukkumyyjälle, ja me myöhemmin boikotoimme kenties juuri sen monilapsisen arabin hedelmätarhan tuotteita, eikö seuraus kohdistu väärään osoitteeseen?

Yleensäkin boikotit kohdistuvat juuri ensimmäisinä niihin kurjimmassa asemassa oleviin ihmisiin, jotka joutuvat meidän pohjoismaalaisten boikottitoimien vuoksi kenties työttömiksi ja ajautuvat epätoivoissaan vaikka itsemurhaehdokkaiksi.
Sitäkö me tahtoisimme?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Vihan hedelmät kirjoitti:

Israelin väkivalta alkaa kyllästyttää. Epäilen, että niin kauan kun USA (Bush ja konservatiivit) tukee Israelin politiikkaa eivät vanhoilliset piirit siellä halua mistään hinnasta neuvotella rauhasta.

Ehdotankin, että rauhaa todella haluavat ja ihmisoikeuksien kunnioitusta vaativat tahot Euroopassa ja miksei muuallakin, ryhtyvät ostoboikottiin Israelilaisia tuotteita kohtaan.

Omassa taloudessamme tätä ostoboikottia on toteutettu jo jonkin aikaa: Ei Jaffa appelsiineja eikä muitakaan israelilaisia vihanneksia ja hedelmiä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu