Joitakin ajatuksia reinkarnaatiosta. Kyseessähän ei ole yksinomaan idän uskontojen keskeinen oppi, vaikka moni niin ajatteleekin, joten laitan tämän tänne.
Jos ajattelee että henki-sielukokonaisuus (henki=kuolematon osa ihmistä, sielu=tietoisuus) vaihtaa fyysisen kehon aina uuteen kun vanha on kulunut risaksi, niin onko tämä dualismia? Eli ovatko ruumis ja henki-sielu kaksi TÄYSIN erillistä asiaa? Ei välttämättä.
Minulle mieluisin vertaus reinkarnaation ja luonnon välillä on LEHTIPUU. Se kasvattaa joka kevät uudet lehdet ja nämä sitten irtoavat syksyllä. Ovatko lehdet täysin erillisiä puustaan? Eivät todellakaan. Onko puu lehtensä, ts. kuoleeko se syksyllä lehtiensä mukana? Ei todellakaan.
Tämä on minun näkemykseni reinkarnaatiosta.
Tietenkin reinkarnaatio on hieman monimutkaisempi jo sen vuoksi, että henki-sielu joutuu valitsemaan kehoista joihin sillä on mahdollisuus päästä sen mukaan millaisia vanhempia sattuu olemaan tyrkyllä. Omien aiemmin kerättyjen kokemustensa perusteella sielu valitsee vanhemmat joiden kanssa sillä on karmavelkaa tai muuten vaan hyvät kehittymismahdollisuudet (hyvät ei tarkoita että elämä olisi lystiä ja riemua!) Voisi siis sanoa että tulevalla fyysisellä keholla pitää olla samankaltaisuutta sen sielun kanssa, joka siihen asettuu. Mielestäni sielu astuu kehoon oman valintansa mukaan koska tahansa raskausajan aikana, synnytyksessä tai jopa sen jälkeen (joskin lienee harvinaisempaa). Asettumisen jälkeen sielu sulauttaa osan energiastaan fyysiseen kehoon, niin että se muokkautuu sielun tarpeiden mukaan.
Näin ollen siis sielu ja keho ovat osittain yhtä, osittain eivät. Ykseys ja kakseus ovat siis väistämättä yhtäaikaa vallitsevia olotiloja.
Koska ruumis on kuitenkin aina kaikkein karkeinta energiaa eli AINETTA, tulisi sen olla sielun ja sielun kautta hengen ohjauksessa. Mutta lähes poikkeuksetta käy niin että sielu alkaa tykästyä fyysisiin aistimuksiin ja kytkeytyy täysin kehoonsa, unohtaen hengen, ja ryhtyy ajamaan minuudessa syntyvien himojen ja halujen asiaa.
Ongelmaksi muodostuu siis sielun fyysiseen kytkeytynyt puolikas eli EGO, kun mietitään että mistä ne "synnit" sikiävät.
Sielu on kanava hengen ja ruumiin välillä. Kun ruumis rupsahtaa käyttökelvottomaksi, sielu irtautuu siitä ja yhdistyy (taas kerran) henkeen. Tämä ei tapahdu välittömästi, vaan on pitkällinen prosessi jossa edellisen elämän ja minuuden osia tutkitaan. Jotkut kokevat osan tästä ajasta ns. kiirastulena, kun kaikista kertyneistä himoista pitää päästä eroon jotta täydellinen yhtyminen henkeen luontuu. Kun sielu ja henki ovat yhtä, se on ns. taivas ja lepotila, mutta se ei jää pysyväksi niin kauan kuin ihminen ei ole tekojensa taseessa päässyt nollatilaan. Sielu kyllä tietää että mitä se on tehnyt, ja haluaa hyvittää kaiken. Ei ole mitään ulkopuolista tuomaria, sillä ME ITSE haluamme "kärsiä" omista tekosistamme.
Siis:
Henki - Sielu - Ruumis
Ja sielun keskellä kulkee se kaksinaisuus joka ihmistä repii kohti henkisyyttä tai materialistista himojensa tyydyttämistä.
Jos ajattelee että henki-sielukokonaisuus (henki=kuolematon osa ihmistä, sielu=tietoisuus) vaihtaa fyysisen kehon aina uuteen kun vanha on kulunut risaksi, niin onko tämä dualismia? Eli ovatko ruumis ja henki-sielu kaksi TÄYSIN erillistä asiaa? Ei välttämättä.
Minulle mieluisin vertaus reinkarnaation ja luonnon välillä on LEHTIPUU. Se kasvattaa joka kevät uudet lehdet ja nämä sitten irtoavat syksyllä. Ovatko lehdet täysin erillisiä puustaan? Eivät todellakaan. Onko puu lehtensä, ts. kuoleeko se syksyllä lehtiensä mukana? Ei todellakaan.
Tämä on minun näkemykseni reinkarnaatiosta.
Tietenkin reinkarnaatio on hieman monimutkaisempi jo sen vuoksi, että henki-sielu joutuu valitsemaan kehoista joihin sillä on mahdollisuus päästä sen mukaan millaisia vanhempia sattuu olemaan tyrkyllä. Omien aiemmin kerättyjen kokemustensa perusteella sielu valitsee vanhemmat joiden kanssa sillä on karmavelkaa tai muuten vaan hyvät kehittymismahdollisuudet (hyvät ei tarkoita että elämä olisi lystiä ja riemua!) Voisi siis sanoa että tulevalla fyysisellä keholla pitää olla samankaltaisuutta sen sielun kanssa, joka siihen asettuu. Mielestäni sielu astuu kehoon oman valintansa mukaan koska tahansa raskausajan aikana, synnytyksessä tai jopa sen jälkeen (joskin lienee harvinaisempaa). Asettumisen jälkeen sielu sulauttaa osan energiastaan fyysiseen kehoon, niin että se muokkautuu sielun tarpeiden mukaan.
Näin ollen siis sielu ja keho ovat osittain yhtä, osittain eivät. Ykseys ja kakseus ovat siis väistämättä yhtäaikaa vallitsevia olotiloja.
Koska ruumis on kuitenkin aina kaikkein karkeinta energiaa eli AINETTA, tulisi sen olla sielun ja sielun kautta hengen ohjauksessa. Mutta lähes poikkeuksetta käy niin että sielu alkaa tykästyä fyysisiin aistimuksiin ja kytkeytyy täysin kehoonsa, unohtaen hengen, ja ryhtyy ajamaan minuudessa syntyvien himojen ja halujen asiaa.
Ongelmaksi muodostuu siis sielun fyysiseen kytkeytynyt puolikas eli EGO, kun mietitään että mistä ne "synnit" sikiävät.
Sielu on kanava hengen ja ruumiin välillä. Kun ruumis rupsahtaa käyttökelvottomaksi, sielu irtautuu siitä ja yhdistyy (taas kerran) henkeen. Tämä ei tapahdu välittömästi, vaan on pitkällinen prosessi jossa edellisen elämän ja minuuden osia tutkitaan. Jotkut kokevat osan tästä ajasta ns. kiirastulena, kun kaikista kertyneistä himoista pitää päästä eroon jotta täydellinen yhtyminen henkeen luontuu. Kun sielu ja henki ovat yhtä, se on ns. taivas ja lepotila, mutta se ei jää pysyväksi niin kauan kuin ihminen ei ole tekojensa taseessa päässyt nollatilaan. Sielu kyllä tietää että mitä se on tehnyt, ja haluaa hyvittää kaiken. Ei ole mitään ulkopuolista tuomaria, sillä ME ITSE haluamme "kärsiä" omista tekosistamme.
Siis:
Henki - Sielu - Ruumis
Ja sielun keskellä kulkee se kaksinaisuus joka ihmistä repii kohti henkisyyttä tai materialistista himojensa tyydyttämistä.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Täytyy myöntää että käsityksesi ruumiin sielun ja hengen suhteista on melko hyvä ja järkeenkäypä vaikka vaikka sen enempää en tästä lähde allekirjoittamaan.
...mitäs tästä sitten että totanoin???
Tämä nyt oli lausunto niille joita on ehkä jäänyt ihmetyttämään mihin minä sitten uskon.
Mutta tämä edellämainittukaan ei ole mikään uskonto. En ole buddhalainen (eksoteerisella tasolla: en palvo Buddhaa), en hindu. En todellakaan keksi mitään nimeä maailmankatsomukselleni. Reinkarnaatio on vain kuvaus siitä minkä katson olevan eräs luonnonlaki.
(Sitäpaitsi joillakuilla on aika ihmeellisiä käsityksiä reinkarnaatiosta, ja minulla sattui olemaan aikaa laatia tällainen lausunto siitä...)
jäi vaivaamaan eräs asia.
Mikä tahansa henki siis voi astua kehittyvään vauvaan. Mikä estää kaikkia pimeyden henkivaltojen olentoja tulvimasta tänne toteuttamaan itseään?
"Pimeyden henkivaltojen olento"!!!
Mikä se on? Sielu saapuu toteuttamaan laadittua "lukujärjestystä" ja silloin edetään sen mukaisesti. Ei hän huvikseen tule pahojaan tekemään ellei suunnitelmassa lue että: "ryöstä pankki, jotta saat vankilakokemuksen ja opit siitä jotakin".
Eikä sielu tule "mihin tahansa vauvaan", vaan tässä tapauksessa sellaiseen kehoon jolla on edellytykset pankkiryöstöön.
No... sielullahan on vapaus valita tekeekö hän ryöstön vai ei, mutta kyllä tilaisuutta tyrkytetään koko ajan. Eikä sen homman tarvitse välttämättä pankkiryöstö olla, vaan joku muu testi jossa joutuu vastaavan valintatilanteen eteen.
Nyt valitsen lopetuksen tähän viestiini.
Minulla ei ole mitään omaa fiilistä henkivalloista, että mitähän kummia ne nyt sitten mahtaisivat olla. Mutta sanovat jotkut että luonto on täynnä henkiä jotka eivät koskaan ole syntyneet kertaakaan ihmisruumiiseen (eivätkä välttämättä sellaiseen edes haluakaan.)
Mielestäni ihmisruumiisiin syntyvät sielut jotka ovat sen ennenkin tehneet... eli kyse on siis todellakin reinkarnaatiosta, opin tiestä, ei mistään riivauksesta. Tietysti joku sielu joka "kuoleman" jälkeen on jäänyt Maan piiriin kummittelemaan saattaa yrittää tunkea toisen ihmisen kehoon mielihalujaan tyydyttääkseen. Mutta en usko että se on kovin yleistä, ja kyllä niille tunkulaisille kuri ja järjestys saadaan. Ellei sitten tieten tahtoen halua altistaa itseään ties mille käyttämällä esim. huumeita.
ja pre-eksistenssioppi poistettiin vasta 553jKr taisi olla paavi Vigeliuksen suostumuksella.
Juutalaisilla se on esoteerisena oppina vieläkin gilgul nimellä.
Jälleensyntyminen kumoaa opin ikuisesta helvetistä ja taivaasta ja sijaissovituksesta.