Vielä PUHE

Puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani Kaskeala paraatijoukoille Lohjalla: Yleinen asevelvollisuus on myös korkean laadun tae
06.12.2002

Puolustusvoimain komentajan amiraali Juhani Kaskealan mukaan yleinen asevelvollisuus on kustannustehokas ratkaisu tuottaa puolustukseen riittävä määrä joukkoja ja samalla se on myös korkean laadun tae.

- Te asevelvolliset varusmiehet ja reserviläiset olette edustava otos koko yhteiskunnastamme. Voin vakuuttaa teille, ettei yksikään ammattiarmeija pysty värväämään riveihinsä teidän tasoistanne joukkoa, Kaskeala sanoi itsenäisyyspäivän valtakunnallisen paraatin joukoille Lohjalla.

Amiraali Kaskeala muistutti, että ilman yleistä asevelvollisuutta Suomen puolustus ei ole uskottavasti järjestettävissä. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen suojaamiseen tarvitaan kasvava määrä hyvin koulutettuja ja varustettuja paikallisjoukkoja. Niiden valmiutta voidaan kehittää hyödyntämällä reserviläisten halua vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan.

Puolustusvoimain komentaja osoitti syvän kiitollisuutensa sotiemme veteraaneille.

- Meillä on syytä terveeseen kansalliseen itsetuntoon ja ylpeyteen saavutuksistamme. Euroopassa on vain kolme maata, jotka ovat katkeamatta säilyttäneet sekä itsenäisyytensä että demokratiansa yhtä kauan kuin Suomi. Puolustusvoimain komentajan, amiraali Juhani Kaskealan puhe valtakunnallisessa itsenäisyyspäivän paraatissa 6.12.2002 Lohjalla

--------------------------------------------------------------------------------

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, sotilaat!

Juhlimme tänään maamme 85. itsenäisyyspäivää. Itsenäisenä valtiona Suomi on nuori - vain ihmisiän mittainen. Kansakuntana olemme kuitenkin saavuttaneet paljon. Kuulumme maailman vauraimpien ja turvallisimpien valtioiden joukkoon.

Menestyksemme perustana on aito kansanvalta. Demokratian periaatteet ovat juurtuneet syvälle kansanluonteeseemme. Tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat luoneet edellytykset koko kansan korkealle koulutus- ja sivistystasolle ja sen myötä aineelliselle vauraudelle ja hyvinvointiyhteiskunnalle. Kannattaa muistaa, että me suomalaiset saavutimme ensimmäisinä Euroopassa yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden.

Meillä onkin syytä terveeseen kansalliseen itsetuntoon ja ylpeyteen saavutuksistamme. Euroopassa on vain kolme maata, jotka ovat katkeamatta säilyttäneet sekä itsenäisyytensä että demokratiansa yhtä kauan kuin Suomi. Suomen lisäksi joukkoon kuuluvat Britannia, Ruotsi ja Sveitsi. Ja vain Suomi ja Britannia ovat joutuneet taistellen turvaamaan kansalliset perusarvonsa.

Suomalaisten itsemääräämisoikeuden säilyttämisestä on maksettu kova hinta. Itsenäisyys ei ole ollut meille itsestäänselvyys. Viime sodissa kansamme vapauden ja perusoikeuksien puolesta antoi oman henkensä 90 000 miestä ja naista ja 200 000 vammautui.

Kunnioitetut veteraanit, nykypäivänä on vaikea kuvitella sitä uhrausten ja työn määrää, jonka teidän sukupolvenne on tehnyt isänmaamme eteen niin sodan kuin rauhan töissä. Olemme siitä teille syvästi kiitollisia.

Historiallinen näkökulma antaa pohjan demokraattisen perinteemme ymmärtämiselle. Halu puolustaa kansalaisten perusoikeuksia on osa tuota perinnettä. Perustuslakimme mukaan jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustamiseen. Siihen nojaa yleinen asevelvollisuus.

Puolustusvoimat tarjoaa kaikille asevelvollisille tasavertaiset lähtökohdat riippumatta yhteiskunnallisesta asemasta, koulutuspohjasta tai etnisestä taustasta. Haluamme edistää myös maahanmuuttajien integroitumista yhteiskuntaamme.

Ilman yleistä asevelvollisuutta Suomen puolustus ei ole uskottavasti järjestettävissä. Vastaamme itse koko laajan alueemme puolustamisesta. Jo sotaa lievemmissä kriiseissä meidän on tehokkaasti suojattava yhteiskuntamme avainkohteet sotilaallisia iskuja, tietosodankäyntiä tai terroritekoja vastaan. Puolustuksemme tarvitsee kykyä nopeaan voiman näyttöön ja hyökkäysten ennalta ehkäisemiseen.

Asevelvollisuudesta huolehtiminen on haaste uudistuville puolustusvoimille. Kehittämisen painopiste on tällä hetkellä nykyaikaisten valmiusyhtymien varustamisessa. Emme aio silti unohtaa laajoja reservejämme. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen suojaamiseen tarvitaan kasvava määrä hyvin koulutettuja ja varustettuja paikallisjoukkoja. Niiden valmiutta voidaan kehittää hyödyntämällä reserviläisten halua vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan. Siitä on täällä Uudenmaan sotilasläänissäkin saatu erinomaisia näyttöjä.

Yleinen asevelvollisuus on kustannustehokas ratkaisu tuottaa puolustukseen riittävä määrä joukkoja, mutta se on yhtä lailla korkean laadun tae. Te asevelvolliset varusmiehet ja reserviläiset olette edustava otos koko yhteiskunnastamme. Voin vakuuttaa teille, että yksikään ammattiarmeija ei pysty värväämään riveihinsä teidän tasoistanne joukkoa. Hyvä siviilikoulutus ja vahva motivaatio kotimaan puolustukseen luovat edellytykset sotilaallisten tietojen ja taitojen nopeaan omaksumiseen. Teistä tulee hyviä sotilaita ja johtajia ammattitaitoisten kouluttajienne ohjauksessa.

Voimme nykyään hyvin arvioida joukkojemme suorituskykyä kansainvälisten operaatioiden ja harjoitusten perusteella. Asevelvolliset pataljoonamme muun muassa Balkanin operaatioissa ovat osoittautuneet sekä koulutuksensa että varustuksensa puolesta täysin värvättyjen joukkojen veroisiksi. Meillä on hyvä syy olla ylpeitä näistä sotilaistamme. He ovat merkittävällä tavalla vahvistaneet puolustuksemme kansainvälistä uskottavuutta.

Puolustustahtomme kumpuaa historiallisista kokemuksistamme, syvään juurtuneesta demokratiastamme sekä kansallisesta identiteetistämme. Yleinen asevelvollisuus on hieno osoitus puolustustahdostamme ja sen siirtymisestä sukupolvelta toiselle. Olkoon oman maan puolustaminen meille vastakin paitsi velvollisuus myös oikeus.

Kohottakaamme kolminkertainen eläköön-huuto isänmaalle !
2212
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Osaatko ylipäätään ajatella lainkaan omilla aivoillasi, vai oletko ulkoistanut ajattelutoiminnan itseäsi isompien herrojen harteille?

Vakavasti: tuo jatkuva copy-pastaaminen kuulostaa siltä, että olet tuon von Mansteinin matriisin mukainen tyhmä ja ahkera upseeri. Siis sellainen, joista von Manstein pyrki kaikin keinoin hankkiutumaan eroon. Taistelutoverien kapteeni Sobel oli tyhmä ja ahkera.

Ymmärrän, että olet vielä nuori ja kunnianhimoinen ja haluat saada nappeja kaulukseen. Oma sotilasarvoni on sama kuin sinulla, ja minä en tuollaiselle pane hitonkaan väliä. Asialliset hommat hoidetaan ja muutoin ollaan kuin Ellun kanat, totesi Vilho Koskela, joka oli fiksu ja laiska.

Äänestä

...sinä et ole ihan terve.

Siinä missä joidenkin täällä postailemat viestit ovat selvästi huumorilla, trollaustarkoituksella, suutuspäissään tai muuten vaan päissään kirjoitettuja, alkavat sinun viestisi jo laatunsa, itseääntoistavuutensa ja esiintymistiheytensäkin puolesta olla aika patologisia. Kannattaisi käväistä ehkä psykiatrin juttusilla, esim. pakkoneurooseihinkin löytyy lääkitystä nykyään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Vänrikki kirjoitti:

Puolustusvoimain komentaja, amiraali Juhani Kaskeala paraatijoukoille Lohjalla: Yleinen asevelvollisuus on myös korkean laadun tae
06.12.2002

Puolustusvoimain komentajan amiraali Juhani Kaskealan mukaan yleinen asevelvollisuus on kustannustehokas ratkaisu tuottaa puolustukseen riittävä määrä joukkoja ja samalla se on myös korkean laadun tae.

- Te asevelvolliset varusmiehet ja reserviläiset olette edustava otos koko yhteiskunnastamme. Voin vakuuttaa teille, ettei yksikään ammattiarmeija pysty värväämään riveihinsä teidän tasoistanne joukkoa, Kaskeala sanoi itsenäisyyspäivän valtakunnallisen paraatin joukoille Lohjalla.

Amiraali Kaskeala muistutti, että ilman yleistä asevelvollisuutta Suomen puolustus ei ole uskottavasti järjestettävissä. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen suojaamiseen tarvitaan kasvava määrä hyvin koulutettuja ja varustettuja paikallisjoukkoja. Niiden valmiutta voidaan kehittää hyödyntämällä reserviläisten halua vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan.

Puolustusvoimain komentaja osoitti syvän kiitollisuutensa sotiemme veteraaneille.

- Meillä on syytä terveeseen kansalliseen itsetuntoon ja ylpeyteen saavutuksistamme. Euroopassa on vain kolme maata, jotka ovat katkeamatta säilyttäneet sekä itsenäisyytensä että demokratiansa yhtä kauan kuin Suomi. Puolustusvoimain komentajan, amiraali Juhani Kaskealan puhe valtakunnallisessa itsenäisyyspäivän paraatissa 6.12.2002 Lohjalla

--------------------------------------------------------------------------------

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, sotilaat!

Juhlimme tänään maamme 85. itsenäisyyspäivää. Itsenäisenä valtiona Suomi on nuori - vain ihmisiän mittainen. Kansakuntana olemme kuitenkin saavuttaneet paljon. Kuulumme maailman vauraimpien ja turvallisimpien valtioiden joukkoon.

Menestyksemme perustana on aito kansanvalta. Demokratian periaatteet ovat juurtuneet syvälle kansanluonteeseemme. Tasa-arvon, oikeudenmukaisuuden ja ihmisoikeuksien kunnioittaminen ovat luoneet edellytykset koko kansan korkealle koulutus- ja sivistystasolle ja sen myötä aineelliselle vauraudelle ja hyvinvointiyhteiskunnalle. Kannattaa muistaa, että me suomalaiset saavutimme ensimmäisinä Euroopassa yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden.

Meillä onkin syytä terveeseen kansalliseen itsetuntoon ja ylpeyteen saavutuksistamme. Euroopassa on vain kolme maata, jotka ovat katkeamatta säilyttäneet sekä itsenäisyytensä että demokratiansa yhtä kauan kuin Suomi. Suomen lisäksi joukkoon kuuluvat Britannia, Ruotsi ja Sveitsi. Ja vain Suomi ja Britannia ovat joutuneet taistellen turvaamaan kansalliset perusarvonsa.

Suomalaisten itsemääräämisoikeuden säilyttämisestä on maksettu kova hinta. Itsenäisyys ei ole ollut meille itsestäänselvyys. Viime sodissa kansamme vapauden ja perusoikeuksien puolesta antoi oman henkensä 90 000 miestä ja naista ja 200 000 vammautui.

Kunnioitetut veteraanit, nykypäivänä on vaikea kuvitella sitä uhrausten ja työn määrää, jonka teidän sukupolvenne on tehnyt isänmaamme eteen niin sodan kuin rauhan töissä. Olemme siitä teille syvästi kiitollisia.

Historiallinen näkökulma antaa pohjan demokraattisen perinteemme ymmärtämiselle. Halu puolustaa kansalaisten perusoikeuksia on osa tuota perinnettä. Perustuslakimme mukaan jokainen Suomen kansalainen on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustamiseen. Siihen nojaa yleinen asevelvollisuus.

Puolustusvoimat tarjoaa kaikille asevelvollisille tasavertaiset lähtökohdat riippumatta yhteiskunnallisesta asemasta, koulutuspohjasta tai etnisestä taustasta. Haluamme edistää myös maahanmuuttajien integroitumista yhteiskuntaamme.

Ilman yleistä asevelvollisuutta Suomen puolustus ei ole uskottavasti järjestettävissä. Vastaamme itse koko laajan alueemme puolustamisesta. Jo sotaa lievemmissä kriiseissä meidän on tehokkaasti suojattava yhteiskuntamme avainkohteet sotilaallisia iskuja, tietosodankäyntiä tai terroritekoja vastaan. Puolustuksemme tarvitsee kykyä nopeaan voiman näyttöön ja hyökkäysten ennalta ehkäisemiseen.

Asevelvollisuudesta huolehtiminen on haaste uudistuville puolustusvoimille. Kehittämisen painopiste on tällä hetkellä nykyaikaisten valmiusyhtymien varustamisessa. Emme aio silti unohtaa laajoja reservejämme. Yhteiskunnan elintärkeiden toimintojen suojaamiseen tarvitaan kasvava määrä hyvin koulutettuja ja varustettuja paikallisjoukkoja. Niiden valmiutta voidaan kehittää hyödyntämällä reserviläisten halua vapaaehtoiseen maanpuolustustoimintaan. Siitä on täällä Uudenmaan sotilasläänissäkin saatu erinomaisia näyttöjä.

Yleinen asevelvollisuus on kustannustehokas ratkaisu tuottaa puolustukseen riittävä määrä joukkoja, mutta se on yhtä lailla korkean laadun tae. Te asevelvolliset varusmiehet ja reserviläiset olette edustava otos koko yhteiskunnastamme. Voin vakuuttaa teille, että yksikään ammattiarmeija ei pysty värväämään riveihinsä teidän tasoistanne joukkoa. Hyvä siviilikoulutus ja vahva motivaatio kotimaan puolustukseen luovat edellytykset sotilaallisten tietojen ja taitojen nopeaan omaksumiseen. Teistä tulee hyviä sotilaita ja johtajia ammattitaitoisten kouluttajienne ohjauksessa.

Voimme nykyään hyvin arvioida joukkojemme suorituskykyä kansainvälisten operaatioiden ja harjoitusten perusteella. Asevelvolliset pataljoonamme muun muassa Balkanin operaatioissa ovat osoittautuneet sekä koulutuksensa että varustuksensa puolesta täysin värvättyjen joukkojen veroisiksi. Meillä on hyvä syy olla ylpeitä näistä sotilaistamme. He ovat merkittävällä tavalla vahvistaneet puolustuksemme kansainvälistä uskottavuutta.

Kunnioitetut sotiemme veteraanit, sotilaat!

Puolustustahtomme kumpuaa historiallisista kokemuksistamme, syvään juurtuneesta demokratiastamme sekä kansallisesta identiteetistämme. Yleinen asevelvollisuus on hieno osoitus puolustustahdostamme ja sen siirtymisestä sukupolvelta toiselle. Olkoon oman maan puolustaminen meille vastakin paitsi velvollisuus myös oikeus.

Kohottakaamme kolminkertainen eläköön-huuto isänmaalle !

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu