Palstalla keskustellaan jatkuvasti nopeusrajoituksista, niiden toleransseista, ylittämisestä, alinopeudesta ja nysväämisestä.
Mitä ajonopeuksiin sinänsä tulee, olennaista on kuitenkin tiedostaa se missä voi "kaahata" ja missä ei. Minua ei haittaa tippaakaan se, että ajetaan esim. moottoritiellä vähän reippaamminkin ylinopeutta, koska siellä ei ole vastaantulijoita eikä kevyttä liikennettä.
Sen sijaan asuntoalueilla ja taajamissa en ymmärrä enkä hyväksy raskasta kaasujalkaa ollenkaan. Siellä ajan itsekin tunnollisesti rajoitusten mukaan.
Taajamien ulkopuolella myös maanteillä ajan käytännössä aina taulun osoittamaan nopeammin, koska (useimmiten) typötyhjällä tiellä ei faktisesti aiheudu todellista vaaraa kenellekään. Jotenkin tuntuu siltä, että palstalla on vain ON/OFF -tyyppejä, jotka eivät AJATTELE liikenteessä.
Oikeassa elämässä olen nähnyt sellaisiakin sankariautoilijoita, jotka maantiellä nysväävät lainkuuliaisesti muun liikenteen riesana, mutta taajamaan tultaessa ajelevat sitten reipastakin ylinopeutta ottaakseen menetetyn ajan takaisin tai jotain. Nämä ovat autoliikenteen tosipeeloja, joilta ottaisin kortin pois heti, välittömästi ja asap.
*** Kaahaa oikein
21
1344
Vastaukset
- automies69
Yhden oleellisen asian olet vain unohtanut: Nopeusvalvonta kohdistuu juurikin niihin tilanteisiin, joissa voi turvallisesti ylittää nopeusrajoituksen.
Tämä ansiosta monet yrittää ajaa juuri taajamassa menetettyä aikaa kiinni. Tyypilline kommentti LP:ltä on kun koulujen kohtaan pyydetään valvontaa, että homma kuuluu paikallispoliisille. - Kallonkutistaja
"Minua ei haittaa tippaakaan se, että ajetaan esim. moottoritiellä vähän reippaamminkin ylinopeutta, koska siellä ei ole vastaantulijoita eikä kevyttä liikennettä."
Aivan samoin ajatteli varmaan ne liki 400 kuskia likimain vuosi sitten moottoriteitä ajellessaan. Seurauksena kolme kuollutta, useita loukkaantuneita, n. 400 romuautoa ja paljon jälkityötä useille tahoille.
Eli olleellista onkin, että kaikki eivät tiedä milloin nopeus on oikea ja milloin väärä. Silti olet kaikille antamassa oikeutta valita nopeutensa? Millä logiikalla huonosta kuljettajasta tulee hyvä kuljettaja, jos hän lisää nopeuttaan?- ontuu pahasti
Tottakai kelillä vaikutus, aloittaja tarkoitti muuta. Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, juuri näin ajelen!
- trtr
ontuu pahasti kirjoitti:
Tottakai kelillä vaikutus, aloittaja tarkoitti muuta. Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, juuri näin ajelen!
yleensä vain valvonta ja tutkat on moottoriteillä keskellä yötä
sen takia moottoriteillä itsellänikin on tapana ajella rajotusten mukaan ja sitten pikkuteillä vähän päästellä - Kallonkutistaja
ontuu pahasti kirjoitti:
Tottakai kelillä vaikutus, aloittaja tarkoitti muuta. Olen aloittajan kanssa samaa mieltä, juuri näin ajelen!
Sanoinhan, että aloittaja ei ole yksin ajatuksensa kanssa, ja sinä ilmoittauduit heti.
Eli tottakai kelillä on vaikutusta. Mutta eihän ihmiset ajakaan yleensä kolareita liukkaalla siksi, että on liukasta vaan siksi, että kuvittelevat ajavansa pitävällä pinnalla. - Tapa Rikollinen
Vai liian suuri tilannenopeus?
Ettei vaan olisi niin, että tämän maan nopeusrajoitukset on vedetty niin alas, että kansalla on valheellinen käsitys rajoituksen kaiken kattavasta turvallisuudesta, ja rajoitusten mukaan ajetaan, oli keli mikä tahansa.
Ei taida tuossakaan onnettomuudessa olla osaa eikä arpaa millään ylinopeudella.
"Silti olet kaikille antamassa oikeutta valita nopeutensa?"
Eli yritin sanoa, että liiallisen holhouksen puuduttamat autoilijat eivät kenties edes kykene valitsemaan ajonopeuttaan, vaan ajetaan 10km/h yli rajoituksen tilanteeseen ja keliin katsomatta. - Kanssa-autoilija
Tapa Rikollinen kirjoitti:
Vai liian suuri tilannenopeus?
Ettei vaan olisi niin, että tämän maan nopeusrajoitukset on vedetty niin alas, että kansalla on valheellinen käsitys rajoituksen kaiken kattavasta turvallisuudesta, ja rajoitusten mukaan ajetaan, oli keli mikä tahansa.
Ei taida tuossakaan onnettomuudessa olla osaa eikä arpaa millään ylinopeudella.
"Silti olet kaikille antamassa oikeutta valita nopeutensa?"
Eli yritin sanoa, että liiallisen holhouksen puuduttamat autoilijat eivät kenties edes kykene valitsemaan ajonopeuttaan, vaan ajetaan 10km/h yli rajoituksen tilanteeseen ja keliin katsomatta.Ylinopeus = väärä tilannenopeus......AINA.
- viisas mies jos oisin
Siihen sumaan ajaneet olivatkin kädettömiä surkeita kuskeja poislukien ne, jotka oikeasta nopeudesa huolimatta tulivat yliajetuksi. Jos ei sen verran tajua, että tienpinta on jäässä ja ajaa johonkin hirveään jättikolariin ei voi kuin syyttää itseään. Harmittaa vain niiden puolesta, jotka osasivat oikeaa tilannenopeutta ajaa, ja joku kädetön *askiainen tällää perään.
Reippaille ajonopeuksille on aikansa ja paikkansa, mutta huippuliukas tie ei ole sellainen. Kanssa-autoilija kirjoitti:
Ylinopeus = väärä tilannenopeus......AINA.
Ylinopeus voi joskus olla oikea tilannenopeus.
- Kallonkutistaja
Tapa Rikollinen kirjoitti:
Vai liian suuri tilannenopeus?
Ettei vaan olisi niin, että tämän maan nopeusrajoitukset on vedetty niin alas, että kansalla on valheellinen käsitys rajoituksen kaiken kattavasta turvallisuudesta, ja rajoitusten mukaan ajetaan, oli keli mikä tahansa.
Ei taida tuossakaan onnettomuudessa olla osaa eikä arpaa millään ylinopeudella.
"Silti olet kaikille antamassa oikeutta valita nopeutensa?"
Eli yritin sanoa, että liiallisen holhouksen puuduttamat autoilijat eivät kenties edes kykene valitsemaan ajonopeuttaan, vaan ajetaan 10km/h yli rajoituksen tilanteeseen ja keliin katsomatta."Eli yritin sanoa..." Niin, missä yritit sanoa ja mitä? Eikös tämä ollut vasta ensimmäinen viestisi tähän keskusteluun?
Unohdetaan hetkeksi nuo liikennesääntöjen termit tilannenopeus ja ylinopeus. Eli nopeusrajoituksia ei olisi ollenkaan tai oltasiin sellaisella alueella, jolla ei tarvita nopeusrajoituksia. Siten jokainen autoilija saisi itse päätää nopeutensa, johon vaikuttaisi moraali, käytöstavat, ajotaidot, auto, keli, tie, tienpinta, kiire, jne. Jos silloin tapahtuisi kolareita, niin syynä ei olisi ylinopeus eikä nykylain tarkoittama väärä tilannenopeuskaan. Tuhoa aiheuttaisi pelkästään nopeuserot.
Se, että tienposkeen tulee nopeusrajoitusmerkit eivät poista tuota tosiasiaa. Edelleen onnettomuudet aiheutuvat liian suurista nopeuseroista. Lakitekstistä sille voidaan sitten tilanteesta riippuen antaa jokin nimikin.
"10km/h yli rajoituksen tilanteeseen ja keliin katsomatta."
Aloittajan viestistä sai sellaisen kuvan, että tuo ylitys ei nyt olisi vakio vaan olisi huomattavasti suurempi nimen omaan taajamissa ja puolestaan pienempi esim moottoriteillä. Ja itse asiassa noin onkin, eli mitä suurempi on rajoitus, sitä vähemmän sitä ylitetään. - Kallonkutistaja
viisas mies jos oisin kirjoitti:
Siihen sumaan ajaneet olivatkin kädettömiä surkeita kuskeja poislukien ne, jotka oikeasta nopeudesa huolimatta tulivat yliajetuksi. Jos ei sen verran tajua, että tienpinta on jäässä ja ajaa johonkin hirveään jättikolariin ei voi kuin syyttää itseään. Harmittaa vain niiden puolesta, jotka osasivat oikeaa tilannenopeutta ajaa, ja joku kädetön *askiainen tällää perään.
Reippaille ajonopeuksille on aikansa ja paikkansa, mutta huippuliukas tie ei ole sellainen."Siihen sumaan ajaneet olivatkin kädettömiä surkeita kuskeja..."
Ja ihmeellisintä tuossa on se, että kädettömät tuntuvat vain lisääntyneet, kun katsoo noita ajoaetäisyyksiä moottoriteillä ja muillakin teillä. Eli oppimiskyky tuntuu olevan kateissa.
” Harmittaa vain niiden puolesta, jotka osasivat oikeaa tilannenopeutta ajaa...”
Omalla kohdallani olen ottanut oikean tilannenopeuden lisävaatimukseksi vielä nopeuden sovittamisen oikeaksi, jos joku aja liian lähellä takana. Jos nopeuden nostolla ei väli kasva riittäväksi, niin sitten on nopeutta vähennettävä väliin sopivaksi. Yleensä moottoritiellä takanatuleva lähtee viimeistään silloin ohittamaan. - Tapa Rikollinen
Kallonkutistaja kirjoitti:
"Eli yritin sanoa..." Niin, missä yritit sanoa ja mitä? Eikös tämä ollut vasta ensimmäinen viestisi tähän keskusteluun?
Unohdetaan hetkeksi nuo liikennesääntöjen termit tilannenopeus ja ylinopeus. Eli nopeusrajoituksia ei olisi ollenkaan tai oltasiin sellaisella alueella, jolla ei tarvita nopeusrajoituksia. Siten jokainen autoilija saisi itse päätää nopeutensa, johon vaikuttaisi moraali, käytöstavat, ajotaidot, auto, keli, tie, tienpinta, kiire, jne. Jos silloin tapahtuisi kolareita, niin syynä ei olisi ylinopeus eikä nykylain tarkoittama väärä tilannenopeuskaan. Tuhoa aiheuttaisi pelkästään nopeuserot.
Se, että tienposkeen tulee nopeusrajoitusmerkit eivät poista tuota tosiasiaa. Edelleen onnettomuudet aiheutuvat liian suurista nopeuseroista. Lakitekstistä sille voidaan sitten tilanteesta riippuen antaa jokin nimikin.
"10km/h yli rajoituksen tilanteeseen ja keliin katsomatta."
Aloittajan viestistä sai sellaisen kuvan, että tuo ylitys ei nyt olisi vakio vaan olisi huomattavasti suurempi nimen omaan taajamissa ja puolestaan pienempi esim moottoriteillä. Ja itse asiassa noin onkin, eli mitä suurempi on rajoitus, sitä vähemmän sitä ylitetään."Niin, missä yritit sanoa ja mitä?"
Oot muuten sen luokan saivartelija, että järkevä keskustelu sun kanssa on sula mahdottomuus.
"Jos silloin tapahtuisi kolareita, niin syynä ei olisi ylinopeus eikä nykylain tarkoittama väärä tilannenopeuskaan. Tuhoa aiheuttaisi pelkästään nopeuserot."
Älä puhu sontaa.
"Edelleen onnettomuudet aiheutuvat liian suurista nopeuseroista"
Se tuleekin piiiitkänä.
- Driver
Olet niitä jotka aiheuttaa pahimmat mällit yli 100km nopeuksissa kun "auto lähti heittelehtimään" ja sit taajamissa nysvätään niin ettei samoilla vihreillä ehdi ku sä 1 muu joka menee päin puaista.
- Vastuulliset kuljettajat ry
Liikennevaloista lähden aina ja poikkeuksetta kybällä. Taajamien ruuhkat johtuvat pääsääntöisesti liian veltoista kiihdytyksistä ja ylimitoitetuista turvaväleistä, eivät niinkään ajonopeuksista.
Haista ite.
- The Rat
Kerrankin ihminen jonka kanssa tunnen voivani olla samaa mieltä (ainakin tämän viestiketjun puitteissa).
Palstan huumoriarvo laski hieman, mutta onneksi asiasisälötä tuli noin 300% lisää kertalaakista. :) - PerSe
ovat juuri niitä hellanlettas mammamoja ja isukkeja jotka puhuvat kaahaamisesta ajaen sitten itse muitten kotikonnuilla välittämättä paskaakaan..
töyssyjä sun muuta ollaan hakemassa omille kulmille mutta miksi vitussa omilla kulmilla muitten pitäisi ajella hissukseen ja ite sitten muualla miten sattuu..
tässä meidän kulmilla töyssy alotteen tekijä ajeli itse sitten etempänän kotimatkan varrella olevat 60 alueet läpitte reilua 80:ä...vittu mitä malka omassa silmässä olevaa meininkiä..
arvatkaa kaksi kertaa polettelenko kumia kyseisen patun kohdalla oleville töyssyillä ja entä talvella kun on töyssyt lumen alla piilossa niin ajanko nämä kesällä menetetyt kyykytykset sitte takaisin..
töyssy muuten oivallinen peli toimivuudeltaan eli talvella kun jarrutusnatkat on pitkiä niin silloin ne ei ole hidastamassa ja kesällä kun on optimaalinen keli pidon suhteen niin silloin ne toimii..ainakin hyvinä kumin poltto lähtö paikkoina.. - jopeli
Olen myös samaa mieltä. Moottoritiellä minunpuolesta muut saa ajaa niin paljoa kuin lystää kunhan pysyy tiellä, mutta kun jotkut siellä ohittaa ja jää ohituksen jälkeen nysväämään se ottaa päähän. Eli jos ajaa kovaa ajaa kanssa koko ajan.
- sitä näkee
Joku ajaa maantiellä 80km/h mutkitellen hyvä kun tiellä pysyy.. Sitten alkaa taajama 30-40km/h rajoitukset niin tälläinen ajaa sitten 60-70km/h pitkin kyliä. Ne on kans niitä ajotaidottomia, se on ainoa asia minkä ne osaa on ajaa vain suurinta sallittua nopeutta 80-100km/h alueilla.
....postiin :) Tähän liitytään porukalla.
Sen verran vakavasti otettavaa asiaa....- ohjeet
mittarin mukaan 65kmh, aina ja joka paikassa.
- Ohjaamotarkkailija
Monesti olen huomannut saman taajamissa. Ajavat melkeimpä 100aa ja kun lähtevät "isolle tielle" niin siihen jonoon jäädään hidastelee... Jopa hitaammin kuin taajamassa hetkeä aikaisemmin. Kovaa-ajo on taitolaji. Joka ei kaikilta käy.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?591184Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11860Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol75795- 53634
Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.83613Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45552Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt33537Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv36524Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.43503Tietysti olen varovainen,
ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä40501