kasteoppi

Löysin selkeimmän kasteopin kirjasta Kaikki ei pääse taivaaseen kirjasta. Kirja on Uusitien toimittama (Timo Rämä). Kirjassa selviää se, että yksi kaste riittää. Jos kaste on voimassa meille. Kaste tapahtuu sanan kautta. Uudesti syntyminen sanan ja Pyhän Hengen kautta. Meidän pitäisi joka päivä haudata (kasteeseen) itsemme lihamme eli tehdä parannusta synneistämme ja pyytää Jeesusta uudistamaan ja puhdistamaan meitä. Silloin olemme kristittyjä.
4140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Kasteen pelastavaa voimaa verrataan Nooan arkkiin, jossa pelastuivat vain ne 8 sielua, jotka menivät arkkiin sisälle tai kannettiin arkkiin sylissä, jos lapsista oli kysymys. Kukaan ei pelastunut viattomuutensa ansiosta, kuten monet täälläkin opettavat ja pyrkivät siten estämään lapsilta kasteen siunaukset (syntienne anteeksisaamiseksi ja Pyhän Hengen lahjan Apt.2.38-39).

1. Piet. 3:21
   
Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]

Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu. Jos vanhurskas vaivoin pelastuu, niin mihinkä joutuukaan jumalaton ja syntinen?

Äänestä
  • Sanot, että:

    1.Piet. 3:21 "Tuon esikuvan mukaisesti kaste teidät pelastaa"

    Olisit kirjoittanut siihen myös jatkon kyseisestä kohdasta, joka kuuluu: "joka EI OLE lihan saastan pois ottamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta"

    Raamatun ilmoituksen mukaan lihan saasta on synti, elikkä kasteessa ei tapahdu syntien anteeksisaminen.

    Äänestä

  • tarkennusta kirjoitti:

    Sanot, että:

    1.Piet. 3:21 "Tuon esikuvan mukaisesti kaste teidät pelastaa"

    Olisit kirjoittanut siihen myös jatkon kyseisestä kohdasta, joka kuuluu: "joka EI OLE lihan saastan pois ottamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä Jumalalta"

    Raamatun ilmoituksen mukaan lihan saasta on synti, elikkä kasteessa ei tapahdu syntien anteeksisaminen.

    Kaste otetaan juuri syntienne anteeksisaamiseksi. (Apt.2:38-38)

    Paavalille sanottiin, anna kastaa itsesi ja pestä pois syntisi.

    termi "lihan saasta" on taipumus tehdä syntiä kasteen jälkeenkin. se säilyy.1. Piet. 3:21
    "Tuon esikuvan mukaisesti teidät pelastaa nyt kaste, ei siksi että te siinä luovuitte saastaisesta elämästä, vaan koska Jumala teki kanssanne hyvän omantunnon liiton. Sen perustuksena on Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus, [Ef. 5:26; Hepr. 10:22]

    "lihan teot" on syntiä, kuten kuuluua ja kastattaa itsensä uudestaan uskonlahkoon (Gal.5:20-21)

    Kaste on Kristuksen ympärileikkaus lapselle (8 pv. iässä). Kasteessa liharuumis riisutaan kokonaan pois ja lapsi puetaan kasteessa Kristukseen, Kristuspukuun, Kristuksen kuoleman ja ylösnousemuksen osallisuuteen. Kasteessa tapahtuu herääminen hengellisestä kuolemasta.

    Kol.2
    11 ja hänessä te myös olette ympärileikatut, ette käsintehdyllä ympärileikkauksella, vaan lihan ruumiin poisriisumisella, Kristuksen ympärileikkauksella:
    12 ollen haudattuina hänen kanssaan kasteessa, jossa te myös hänen kanssaan olette herätetyt uskon kautta, jonka vaikuttaa Jumala, joka herätti hänet kuolleista.


    Gal. 3:27

    Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.


    Room.6:3

    Vai ettekö tiedä, että me kaikki, jotka olemme kastetut Kristukseen Jeesukseen, olemme hänen kuolemaansa kastetut?

    Äänestä

  • liukastui kamelin paskaan kaatuen rähmälleen lannan sekaan.

    Niin voi käydä arkissa, mutta ei hätää pääasia, että on arkin sisällä, vaikkakin välillä vähän paskaisena...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


smo.sk. kirjoitti:

Löysin selkeimmän kasteopin kirjasta Kaikki ei pääse taivaaseen kirjasta. Kirja on Uusitien toimittama (Timo Rämä). Kirjassa selviää se, että yksi kaste riittää. Jos kaste on voimassa meille. Kaste tapahtuu sanan kautta. Uudesti syntyminen sanan ja Pyhän Hengen kautta. Meidän pitäisi joka päivä haudata (kasteeseen) itsemme lihamme eli tehdä parannusta synneistämme ja pyytää Jeesusta uudistamaan ja puhdistamaan meitä. Silloin olemme kristittyjä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu