Jt-nuorten naimakaupat on ussein järjestettyjä. Tuttavuuksien ja muiden mutkien kautta etsitään sopivia ehdokkaita muista seurakunnista, jos omasta ei sopivaa löydy. Useinhan srk:ssa monet ovat sukua keskenään. Poikia käy näyttäytymässä kaukaakin ja jos joku on vanhempien mieleen, aletaan painostaa seurustelemaan. Seurustelu ei ole normaalia hengailua, vaan aina on esiliina mukana, että varmasti pysytään nuhteettomina. Samoin pojan vanhemmat ja sukulaiset voivat tuputtaa jotakin "sopivaa" pojalle. Koska jo uskontokin opettaa nöyryyteen ja vanhempien tottelemiseen, tekevät he usein vanhempien tahdon mukaan.
Menettely muistuttaa joidenkin islamilaisten ja hindujen tapoja. Täällä pohjoisessa ei ole koskaan toimitti sillä tavalla. Nuoret ovat aikansa riianneet ja jo entisaikaan yli puolet morsiamista oli raskaana omissa häissään eikä sitä lainkaan kummasteltu.
Asian tekee vakavammaksi se, että erokriteerit on jt-uskossa tiukat ja vielä uudelleenavioituminenkin on säännelty. En muista tarkkaan, mutta mieluummin loppuelämä olisi vietettävä ilman puolisoa, jos vihitty puoliso ei ole kuollut. Muu on haureuden harjoittamista.
Vastatkaa ja korjatkaa jt:t, jotka tiedätte paremmin, mutta kiitos ei mitään yksilönvapaudesta, vaan vakaumuksen mukainen käytäntö.
Menettely muistuttaa joidenkin islamilaisten ja hindujen tapoja. Täällä pohjoisessa ei ole koskaan toimitti sillä tavalla. Nuoret ovat aikansa riianneet ja jo entisaikaan yli puolet morsiamista oli raskaana omissa häissään eikä sitä lainkaan kummasteltu.
Asian tekee vakavammaksi se, että erokriteerit on jt-uskossa tiukat ja vielä uudelleenavioituminenkin on säännelty. En muista tarkkaan, mutta mieluummin loppuelämä olisi vietettävä ilman puolisoa, jos vihitty puoliso ei ole kuollut. Muu on haureuden harjoittamista.
Vastatkaa ja korjatkaa jt:t, jotka tiedätte paremmin, mutta kiitos ei mitään yksilönvapaudesta, vaan vakaumuksen mukainen käytäntö.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Monesti näkee jo 10-12 vuotiaiden tutustuvan toisiinsa ja vanhemmat patistavat näitä avioon heti kun laki sallii. Vanhemmat toivovat lapselleen mieluiten hyvästä ja varakkaasta perheestä olevaa poikaa ja näin nuoret sisaretkin oppivat vain haluamaan sen varakkaan perheen pojan.
Ei kuule tällaista ole ollenkaan ainakaan etelä-suomessa. Ei sinnepäinkään. Tietenkin esiliinan käyttöä suositellaan ja monet sitä käyttävätkin, mutta ei ketään ole "tyrkytetty" naimisiin kuvaamallasi tavalla.
>>Täällä pohjoisessa ei ole koskaan toimitti sillä tavalla. Nuoret ovat aikansa riianneet ja jo entisaikaan yli puolet morsiamista oli raskaana omissa häissään eikä sitä lainkaan kummasteltu.
Mitä sitten? Tarkoittaako tuo, että kun sitä kerta on tehty aikaisemmin niin se olisi Jumalan silmissä jotenkin hyväksyttävää?
>>Asian tekee vakavammaksi se, että erokriteerit on jt-uskossa tiukat ja vielä uudelleenavioituminenkin on säännelty. En muista tarkkaan, mutta mieluummin loppuelämä olisi vietettävä ilman puolisoa, jos vihitty puoliso ei ole kuollut. Muu on haureuden harjoittamista.
Tähän en viitsi edes alkaa kommentoimaan. Jos raamattua tuntee, niin siellä annetaan ohjeet, millaisesta syystä johtuvasta erosta on vapaa menemään naimisiin uudelleen. Ja voin väittää, että JT:llä avioerot ovat suhteessa muiden uskontoihin vähäisiä. Meillä sentään yritettään, kun muilla heitetään hanskat tiskiin..
On kuule turha ihmetellä asioita, jos ei tunne niiden taustoja, että mistä ne käskyt esim. on peräisin.
eräs JT
oma versiosi.
eks ton oma versio just tullu tos äsken jos satuit huomaan semmosta pitkää tekstiä
sattuu olemaan omaakin tietoa, tuo sinun juttusi on tosi vähän kokeneen tarinoita. Asia kuitenkin on ja pysyy kuin kerroin. Poikkeus ei luo sääntöä!!!!!
JT järjsestössä muodostuvat kun parisuhde toimi ja komitea antaa luvan muuttaa eroon. Virallista eroa ei voi hakea jos kyse ei ole aviorikoksesta. Molemmat voi säilyttää srk aseman. Sen jälkeen alkaa seuranta kumpi lipsahtaa lihallisten halujen tielle ja voidaan erottaa. Näin uskollisempi JT saa SRK luvan avioitua uudelleen "herrassa".
Kymmenen vuoden kyttäysavioliitonkin nähnyt.
No luulisi, että kun lapsesta asti oon ollut meikäläinen ja kaikkea nähnyt niin luulisi että minullakin on vähän tietoa tuosta. Tosin nimettömänä tälleen sitä on näköjään turha täällä kertoa kun ei sitä kuitenkaan kukaan usko. Vähän niinku seiskalehti. Varmasti jossain maalla "järjestettyjä" avioliittoja syntyy kun vanhemmat eivät millään pääse saamattomista kotona asuvista aikamiespoikamiehistä eroon.
Minä olen hieman eri mieltä asiasta.
Kun itse olin nuori ja katselin tyttöjä "sillä silmällä", niin omat vanhenpani eivät vaikuttaneet asiaan kyllä millään tavalla. Itseasiassa konventtien yhteismajoitukset olivat paikkoja, joissa tutuistuin niin moniin muihin nuoriin, etten olisi samaa voinut missään muualla kokea. Ja kun vielä oltiin selvin päin niin tutustui oikeasti ihmisiin. Koskaan ei puhuttu rahasta tai omaisuudesta. Rikkaittenkin perheitten lapset halusivat yhteismajoitukseen juuri sen vuoksi, että siellä tapasi mukavia uusia tuttavuuksia.
Itse löysin puolison toiselta puolelta Suomea, eikä kummankaan vanhemmat vaikuttaneet asiaan millään tavalla.
Sen voin kyllä uskoa, että luokkaerot vaikuttavat ihmisten avioitumiseen, mutta mielestäni se on enemmänkin materialististen ihmisten ongelma. Uskonto ei sinänsä liity asiaan, vaan pelkästään jo se, millaisissa harrastuksissa pyörii...