Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen syyttää Vanhasen hallitusta kuntien taloudellisen ahdingon vähättelystä. Kataisen mukaan keskustan linja vaarantaa kunnallisten peruspalveluiden laadun ja saatavuuden.
Punamultahallitus on nyt istunut kolme neljäsosaa kaudestaan. Tänä aikana kuntien taloustilanne on selkeästi heikentynyt. Näyttää siltä, ettei hallitus saa aikaan tarpeellisia muutoksia suurista lupauksista ja kuntien ahdingosta huolimatta.
Vanhasen hallitus on luvannut turvata kansalaisten tärkeimmät peruspalvelut terveydenhuollon, sosiaalipalvelut ja koulutuksen. Tosiasioiden ja käytännön elämän valossa nämä lupaukset ovat valumassa hukkaan. Kuntien tilikauden tulos jäi jo toisena vuonna peräkkäin alijäämäiseksi ja yli 139 kunnalla vuosikate oli pakkasen puolella. Myös toimintamenot kasvoivat edelleen rahoitusta nopeammin. Menojen vuosittainen kasvu on ollut viime aikoina yli viisi prosenttia.
Taloudesta huolehtiminen on huolta hyvinvoinnista. Nykymeno tarkoittaa heikentyvää vanhusten hoitoa, ongelmia terveydenhuollossa ja leikkauksia opetuksen tuntikehyksissä. Tämän seurauksena opettajien palkat laskevat, luokkakoot kasvavat ylisuuriksi ja opetuksen taso heikkenee.
Kunnat ovat ajautuneet syventyvään velkakierteeseen ja veroja joudutaan korottamaan. Kuntalaisten velkataakka on kaksinkertaistunut. Kasvava velka tarkoittaa myös kasvavia korkomenoja. On nurinkurista, että jo muutenkin ahdingossa olevien kuntien varat menevät korkomenoihin palveluiden kehittämisen sijaan.
Tällaista se on Matti Vanhasen "asiaosaava" ja maltillisuudeksi kutsuttu vätystely.
Miten kauan isänmaa kestää vielä tätä mannertenvälistä nahjusta Matti Vanhasta?
VANHASEN POLITIIKKA VAARANTAA PERUSPALVELUT
4
236
Vastaukset 4
- Auliksen kakka
Niinistö pakkolainasi kunnilta eikä palauttanut rahoja vaan käytti ne epämääräisesti ja salakähmäisesti virheellisesti laaditun budjetin paikkaamiseen.
Ollaan hiljaa kuin Auliksen kakka lahkeessa...hss....- Totuuden torvi
Miksi kepu ei sitten ole pannut asioita kuntoon, jos tuo olisi totta?
Totuushan on se, että Vanhanen ja Kepu ovat koko vaalikauden kurjistaneet kuntataloutta. Onkohan Kepussa joku sellainen luulo, että kepun kannattajat ovat sadomasokisteja, jotka nauttivat kunnon kurituksesta?
- ja kerro,
tarjoaako Jäbä seuraavat kaljat?
- tuskailevat.
Ja taas yhdessä paskaa ajavat.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1082227- 103896
- 66843
- 47818
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21776Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha518725Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64625
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561