Katseltuani eilen Doktor Philliä tulin siihen tulokseen,että naisen pitää saada olla , kuin prinsessa.
Ensin on saatava iskältään kaikki kannustus ja ihailu, joka sitten saumattomasti jatkuu sen täydellisen upean miehen palvontana.
Jos siis pikkutyttönä pojat on kiusinu,niin iskän on käytävä ne tuhmeliinit opettamassa. Naisen on saatava arvostusta ja mieluusti vieläpä kukkuramitoin ihailua ja kaikkea sitä, mitä Nainen voi kaivata voidakseen olla iki onnellinen.
Miehen tehtävä on tukea Naista.
Oikea prinsessa odottaa miehen avaavan ovet,pukevan takin päällensä ja mieluusti mies voi heittäytyä rapakkoon rämälleen ,jotta Nainen saa kuivin jaloin sipsuttaa korkkareillaan yli.
Mies vie Naisensa loistokkaille illallisille, teatteriin ja tanssiaisiin.
Naisella kuuluu olla rajaton tili kauneuden hoitoon, muotivatteisiin, hierontoihin, kuntosaleille ja terapiohin.
Naisella kuuluu olla siivooja, keittäjä ja kodinhoitaja. Jos Nainen haluaa opiskella, niin siihenkin on oltava mahdollisuus.
Nainen saa antaa seksiä silloin kun huvittaa.Miehen kuuluu antaa aina , kun naista huvittaa.
Miehen kuuluu keskustella kaikesta siitä ,mistä nainen on kiinnostunut.
Naista on muistettava kalliilla koruilla sytymäpäivinä, nimipäivinä ja naistenpäivinä.
Naiselle kuuluu kirjoittaa ballaadeja, runoja , kirjeitä ja ihastuttavia rakkauden tunnustuksia.
Vasta tälläinen on oikeaa Naisen elämää.
-lakkailee kynsiä ja jää odottelemaan miehiltä ihastuttavia kirjoituksia--
Ps.Naisetkin voivat kommentoida tähän.
Parasta kuitenkin on olla samaa mieltä.
*IHANAA OLLA NAISENA*
Carmenita
Ensin on saatava iskältään kaikki kannustus ja ihailu, joka sitten saumattomasti jatkuu sen täydellisen upean miehen palvontana.
Jos siis pikkutyttönä pojat on kiusinu,niin iskän on käytävä ne tuhmeliinit opettamassa. Naisen on saatava arvostusta ja mieluusti vieläpä kukkuramitoin ihailua ja kaikkea sitä, mitä Nainen voi kaivata voidakseen olla iki onnellinen.
Miehen tehtävä on tukea Naista.
Oikea prinsessa odottaa miehen avaavan ovet,pukevan takin päällensä ja mieluusti mies voi heittäytyä rapakkoon rämälleen ,jotta Nainen saa kuivin jaloin sipsuttaa korkkareillaan yli.
Mies vie Naisensa loistokkaille illallisille, teatteriin ja tanssiaisiin.
Naisella kuuluu olla rajaton tili kauneuden hoitoon, muotivatteisiin, hierontoihin, kuntosaleille ja terapiohin.
Naisella kuuluu olla siivooja, keittäjä ja kodinhoitaja. Jos Nainen haluaa opiskella, niin siihenkin on oltava mahdollisuus.
Nainen saa antaa seksiä silloin kun huvittaa.Miehen kuuluu antaa aina , kun naista huvittaa.
Miehen kuuluu keskustella kaikesta siitä ,mistä nainen on kiinnostunut.
Naista on muistettava kalliilla koruilla sytymäpäivinä, nimipäivinä ja naistenpäivinä.
Naiselle kuuluu kirjoittaa ballaadeja, runoja , kirjeitä ja ihastuttavia rakkauden tunnustuksia.
Vasta tälläinen on oikeaa Naisen elämää.
-lakkailee kynsiä ja jää odottelemaan miehiltä ihastuttavia kirjoituksia--
Ps.Naisetkin voivat kommentoida tähän.
Parasta kuitenkin on olla samaa mieltä.
*IHANAA OLLA NAISENA*
Carmenita
Vastaukset 25
Vanhimmat
Juuri näin myös minä haluaisin asioiden olevan. Mikä sen mukavampaa kun pitää omasta prinsessasta prinsessamaista huolta ja osoittaa hänelle kaikki miehinen huomio.
Kysymys. Miksi prinsessat eivät halua olla prinsessoja? Katsotaan kuinka oikeat prinsessat vastaavat.
Vain PRINSSI puuttuu!
Prinssi tietää. Hän vain vähän aikaa tarkkailee Sinua.
Isäni oli kuin Dr Phill, mutta siihen se sitten jäikin.
Siperian lakeus on suuri ja kylmä sekä erittäin opettavainen. Se pakotti käyttämään kyynärpäitään, vaatimaan oikeuksiaan ja huutamaan.
Dr Phill on niin uskomattoman suloinen, mutta joskus tuntuu, että hän elää Pienessä Talossa Preerialla. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että näinhän asioiden PITÄISI olla. Todellisuus vaan on toista.
Ex-koltiskaan ei varmaankaan jaksaisi/pystyisi meistä kaikkista ex-prinsessoista pitämään huolta vaikka haluaisikin.
Etten vaikuttaisi liian kyyniseltä sanon vielä, että ei tässäkään elämisessä ex-prinsessana ole hävettävää. Itse on oman itsensä herra tai pikemminkin rouva/neiti ja kun katsoo ympärilleen voi sanoa: tuon tein itse, tuo on ostettu itse tienatulla rahalla tms.
Surullista siinä on se, että prinssi ei halaa ja sano "hyvin tehty, tyttö". Isä olisi sanonut näin.
Me prinsessat olemme herkkiä, ei meitä saa tarkkailla, meitä pitää hoivata!
Tässäpä onkin ihan Miehen kokoinen kommentti:-)))
Niin mikseikäs Prinsessat sit haluu olla aitoja prinsessoja:....?
VASTAUS: Oikeat Prinsessat tietty tietävät, ettei miestä saa itsetunnossaan tölväistä.
Naiseus ei ole tahdon ,vaan taitavuuden asia.
Prinsessan eväät. Paitsi, että ihan oikea prinsessa ei katso naiseutta taitavuuden asiana, vaan on sitä luonnollisesti mitenkään tsemppaamatta.
..taisin paljastua provoilussani* naureskelee***
Toi ameriikkalainen prinsessailu" on hiukka vierasta täällä meidän tasavertaistuneessa kylttyyrissä.
Toisaalta---hmm...jos naiset yleensä alkaisivat enemmän olla naisia sisäisesti, niin tuskin miehet heitä kovin huonosti kykenisivät kohtelemaan ja luuserit jäisivät rannoille" turhaan huhuilemaan.
Ehkä -pä suomalainen nainen on jo jo liikaakin itsevarma ja omatoiminen...
Kohtelias ja hyvät käytöstavat omaava mies on kyllä mielyttävä.
Ja ketäpä miestä taas mielyttääkään liian kaikkitietävä ja varmaotteinen tehopakkausnainen.
Totta , että sisäinen luontainen naiseus on edelleenkin kaunista. Eikä sen toki tarvitse olla pois älykkyydestä enempää, kuin eroottisesta viehätysvoimastakaan.
Tosin en usko silikooni paketoidun naiseuden ylikorstukseen ulkonaisesti. Nainen saa mielestäni näyttää luontaisesti viehättävältä juuri sellaisessa muodoissaan , kuin hän persoonassaan on parhaimillaan.
Tuollainen Barbi- prinsessaisuus, jota naisen malliin nyt näytetään markkinoivan, on vähintäänkin äklöttävää. Kauneusleikkauksilla tuotetaan tötröhuulisia silmätlevällään ja peraus pönkitettynä, sekä tissit kantotelineillä kanettavan näköisiä tekonaisia, joiden sielut ovat edelleenkin samaa nälkää täynnä, kuin ennenkin.
Eivätkait miehet todellisuudessa näitä naismalleja voi pitää ihanteellisina-----vai voivatko?
Kun sanoit:
- Tuollainen Barbi- prinsessaisuus, jota naisen malliin nyt näytetään markkinoivan, on vähintäänkin äklöttävää. Kauneusleikkauksilla tuotetaan tötröhuulisia silmätlevällään ja peraus pönkitettynä, sekä tissit kantotelineillä kanettavan näköisiä tekonaisia, joiden sielut ovat edelleenkin samaa nälkää täynnä, kuin ennenkin.
Tuollaiset barbityyppiset prinsessat ovat helppoja katsella, mutta samalla jollain tapaa piirteettömiä. Joku, vaikkapa kasvojen erityinen piirre saa koltiksen kivalla tavalla mietteliääksi. Samoin on luonteenpiirteiden kanssa. Piirteiden oikea sopusointu vasta teettää kuvan prinsessasta. Aika ihmeellistä, että minun prinsessani ei välttämättä piirteiltään ole kaverin prinsessamallin mukainen, ei ymmärrä.
Mä taas haluan olla kuninkaani kuningatar, tasavertainen rakkaudessa, ihailussa ja kunnioituksessa.
En kestäisi rähmällään edessäni makaavaa miestä, koska en voisi kunnioittaa häntä. Mieluummin mies voisi kantaa tai heittää minut sen lätäkön yli kuin valua itse sinne tallottavaksi.:))
..kun naiset alkoivat tasavertaistua.
Ritarillisuus ei enää päde ,jos Nainen ei ole ensisijainen ihailun kohde.
-hetikö sitä piti alkaa vesittää mun hyvä aloitus-
*rinsessana olo on erityisen terapeuttista kaiken tasavertaisuus hössötyksien jälkeen*
vesittämään alkanut. Olin vain omaa mieltäni :(
Aloitus on ihan hyvä, loistava, upea.
Voihan se mies olla ritarillinen naiselle samalla viivallakin. Ei tasa-arvoisuus tarkoita samanlaisuutta, yhtä kaikki naisella on pesä ja tisut ja miehellä jotain nam nam ihanaa vaikkei sitä epätasaista palvontaa olisikaan. Roolileikit ovat muutes aika kivoja.
se on tuo vesilätäkkö joka tässä vesittää nyt :))
Prinsessa panee miehen sukeltamaan lätäkköön, kuningatar toivoo tiukempaa otetta ;D
..ehkä vähän halusin kolhia" tuota Doktor Phillin ohjelmaa. En tosin kokonaisuudessaan pidä hänen neuvojaan huonoinakaan, mutta toisinaan nuo jutut tuntuvat lennähtävän yli meidän suomalaisten tajuntamme.
No tämä tohtorihan on alkuperältään varsin tavallisista oloista lähtöisin ja saanut uransa kautta rahaa , valtaa ja mainetta. Hänen suhteensa vaimoonsa näytetään ihanteellisena ja pojat näyttävät seuraavan isänsä jälkiä.
Vaimo jakaa ohjelmassa kauneustuotteita yleisölle ja pappa antaa niitä suurenmoisia isällisiä neuvoja onnettomille. Kaiken takana pyörii suuri bisnes ja rahaa virtaa monista lähteistä.
Millainenhan mahtaisi olla suomalainen TV;een super sankari pelastaja?
Sitä tässä nyt pohdiskelen----?
..edellisessä komentissa taisi tullakin jo vesityksen* selittelyä:-)
-pitäähän sitä hieman saada dramatiikkaakin näihin jo umpi-ikävystyttäviin aloituksiin...*HYMY*
ja kääk:)
Noin eläen painaisin ainaski kaksataa kiloa ja olisin kiukutteleva painajainen:D
Tuo kohta seksistä oli hyvä ja keskustelusta kans.Balladeja kuuntelisin myös toisinaan mielelläni.
Mä entaida olla rinsessa..mä oon keiju:)
..tuossa kejukaisnaiseudessa vois olla markkinoille rakosta:)))-
ei ihan mulle sovi. Mä olisin varmaan hyötyny naisena jos mun isä olis osannu joskus sanoa mulle jotain kaunista ja hyvää. Parisuhteessa olen kyllä sitä mieltä, että mies tekee naisen ja nainen tekee miehen. Se on siis niin, että nainen on juuri niin paljon nainen kuin hänen miehensä häntä naisena pitää. Vastavuoroisesti naisen täytyy osata arvostaa ja kunnioittaa tiettyä miehisyyttä ja ikäänkuin vähän kuvaannollisesti "katsoa ylöspäin". Silloin tosi mies nostaa naisensa rinnalleen tasa-arvoisena kumppanina vierellään kulkemaan.
..tehdä seuraavaksi aloitus tätästä perimiehisyyden olemuksesta....*pohtii*
Toki sitä tosimiestä on vähäsen silmät ylöspäin katseltavakin----meinaan ,kun yleensä ovat pitempää mallia:=)
Sitten kun vielä naisena ja miehenä pidämme tuota itsestään selvänä taustakohinana arjessa ja juhlassa.
että ihmisestä tulee parempi kehittämällä sitä minkä osaa eikä peittelemällä sitä mitä ei osaa. Ja hyvät puolensa tiedostaa paremmin kun joku toinen niistä osaa mainita.
Hipiät olisi jo valmiina. Kuningattarista ehkä pulaa...........
..olis aihetta alkaa järkätä näitä "palstan kuninkaallisuus* vaaleja...
Täytyyhän alkuun olla sitä kapasiteettiä ja muuta tarjottavaa.
* lähtee katsastelemaan sopivaa kruunua*
Siis tuo otsikko tuossa sulla oli jotenki tosi söpö. Melkein alkoi liikutuksesta itkettämään. Oikeasti. Se oli jotenkin niin hellyttävää. :)
No tai siis, ei pelkkä otsikko, vaan kun luin tuon avauksesi kokonaan, niin silleen oli tosi söpö otsikko. Huomaan jankuttavani, hmm... :D
...kaikki lahjatoiveet, hammaskeijun vaihtaa iänikuiset kolikot rajattoman käyttöoikeuden omaaviin visakortteihin, hyvien haltioiden tulee täyttää vähintäin sata toivetta, sateenkaarien pitää pysyä paikallaan niin kauan että ehtii kaivauttaa kulta-aarteen esiin, kaikkien Suomen järvien tulee muuttua viina...siis viiniksi, kolera-allas ikuisen nuoruuden lähteeksi...
PS Miksi naiset rakastuvat renttuhin?