Maailma on täynnä epäoikeudenmukaisuutta ja ihmiset kuka, mitäkin sairastavat ja potevat, ovat usein avun ulottumattomissa.
Näillä palstoilla olemme saaneet seurata masennuksista, ahdistuksista ja sukupuolisista kieroutumisista kertovia viestejä. Ateismi kukoistaa ja sen uhrit eivät ymmärrä enää lainkaan Jumalan läsnäoloa ja elävyyttä. Joku mies tai nainen tekee omassa sukupolvessaan valinnan, hyljätä Jumala ja seuraus kantaa kauas, hänen jälkeläisiinsä sukupolvesta toiseen. Jo kahden sukupolven kasvamattomuus Jumalan tuntemisessa, saa ihmiset kieltämään alitajunnassaan niin tarkasti Jumalan, että he todella uskovat syntyneensä sattumasta, alkuräjähdyksestä tai apinasta. Sitä he eivät osaa analysoida miten tyhjä räjähti tai mistä apina tuli. Pääasia, että saavat kieltää perintönsä takia Jumalan.
Homot, eivät voi ymmärtää miksi he ovat poikkeavia, eivät he näe alitajunnassaan olevaa lukkoa. Se on syntynyt sinne monesta eri syystä. Joku sai sen perintönä. Joku sen takia, että isä oli itsekeskeinen, ei hänellä pojalleen aikaa riittänyt ja äidinkin piti vain ihailla isää.
Pojan kuva, syystä tai toisesta, miessukupuolesta, jäi joko kokonaan kehittymättä ja hänelle jäi häilyvä kuva miehisyydestä.
Masentuneet ovat oma suuri ja kasvava joukko. Yhteiskunta muoto ei todellakaan suosi persoonia. Kaikkien pitää jaksaa ja keritä ja täyttää määrätyt kriterit.
Masennukseen taipuvaisilla on alitajunnassa huono kuva itsestään ja monenmoisia vääriä ajatustapoja. He eivät todellakaan kykene täyttämään käskyä: rakasta Jumalaasi ylitse kaiken ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi. Muita he yrittävät rakastaa, mutta itseään usein halveksivat ja soimaavat.
Jokainen hakee omalla tavallaan apua lähimmäisiltään, hyväksymistä ja lohdutusta ja keinoja paeta ahdistavista taakoista. On muutamia ihmisiä, joita Jumala on kouluttanut auttamaan vammautuneita kanssakulkijoitaan. Monet ovat parantuneet masennuksesta, homoudesta ja mistä tahansa alitajunnan virhekoodista Jeesuksen avulla. Toisinaan hän käyttää kanavanaan kouluttamiaan ihmisiä ja toisinaan hän parantaa suoraan.
Kumpaankin vain tarvitaan usko Jeesukseen. Lapsenmielinen usko. Jeesus ei voinut tehdä montakaan tunnustekoa kotikaupungissaan, koska kaupungin väki ei uskonut häneen. "Tuohan on sen puusepän poika ja hänen sisarensahan ovat joukossamme", näin he turmelivat mahdollisuutensa ihmeisiin.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Pitkä aikaiset väärät ajatutottumukset ja siitä seurannut masennus muuttavat pikkuhiljaa fysiikan toimintaa ja syntyy vakavia välittäjäaine ongelmia.
Kauniit,rohkeat,menestyvät,rikkaat ja terveet=uskossa
Rumat,arat,heikkolahjaiset,köyhät,sairaat=ei uskossa.
Näinhän fariseukset aikoinaan...
MENESTYSTEOLOGIAA.
Paavali rukoili kolme kertaa pistintä lihastaan poistumaan.Jumala vastasi:"Minun armossani on sinulle kyllin."