Tuore evoluutio

Ihmisen kyky sopeutua ympäristöihinsä näkyy myös geeneissämme: mutaatio, joka hyödyttää populaatiota, leviää tavallista nopeammin.

Chicagon yliopiston tutkija Jonathan Pritchard työtovereineen etsi perimän alueet, joissa luonnonvalinta näkyy vahvimmin. Tuoreimpia merkkejä evoluutiosta löytyi geeneistä, jotka liittyvät maidon sulatukseen. Useimmat nisäkkäät juovat maitoa vain imeväisinä, mutta ihmisille on kehittynyt kyky käyttää maitoa vanhempanakin.

”Moni geeni, jossa ympäristöpaineet näkyvät, kietoutuu juuri ruoansulatukseen, Pritchard kertoo Naturen verkkolehdessä. Tämä osoittaa, että sopeutuminen eri ruokavalioihin on ollut avainasemassa ihmisen evoluutiossa.

Myös ihon pigmenttiä säätelevät geenit ovat muuntuneet ripeästi. Iho on vaalennut, kun väki on valloittanut leveysasteita, missä on vähemmän auringonvaloa.

Tutkijoilla oli käytössään tietoja yli 200 itäaasialaiselta, eurooppalaiselta ja nigerialaiselta. Kaikissa kolmessa ryhmässä ilmeni yhtä paljon merkkejä evoluutiosta.

"Mielenkiintoista sikäli, että afrikkalaispopulaatiot ovat pysyneet lajimme syntysijoilla, kun taas muut ovat muuttaneet muualle. Toisaalta ympäristö voi muuttua yhtä paljon ajan kuin etäisyydenkin myötä", Pritchard puntaroi.

Hän ei yhdy ennustuksiin, joiden mukaan lääketieteen kehitys olisi jo pysäyttänyt ihmisen evoluution. "Luonnonvalinnalle on edelleen paljon tilaa, esimerkiksi hedelmällisyyteen ja sikiön selviytymiseen vaikuttavissa geeneissä."

Lähde : http://www.nature.com/news/2006/060306/full/060306-8.html

>>>

Nisäkkäiden evoluutio luultua nopeampaa.

Villien chicagolaishiirien perimässä on tapahtunut äärettömän nopeita evolutiivisia muutoksia, kertoo Illinoisin yliopiston tutkimus. Muutokset ovat ilmeisesti sopeutuma kaupunkiympäristöön.
Ilmiö on tuttua banaanikärpäsillä, mutta nyt se osoitettiin ensi kertaa nisäkkäillä. Naturen julkaisemassa tutkimuksessa verrattiin cityhiiriä niiden 150, 100 ja 50 vuotta sitten eläneisiin lajitovereihin. Tutkijat etsivät hiiren mitokondrionaalista dna:ta museoissa säilytetyistä nahoista ja vertasivat niitä nykyjyrsijöiden perimään. Geeneissä havaittiin dramaattisia muutoksia. Ainoastaan yhdellä 150 vuotta sitten eläneellä hiirellä oli sama dna-sekvenssi, mikä oli ollut yleisin muoto 50 vuotta sitten. Nykyhiirten yleisin muoto löytyi ensimmäisen kerran vasta vuonna 1906 eläneeltä hiireltä.

Lähde : http://tigger.uic.edu/htbin/cgiwrap/bin/newsbureau/cgi-bin/index.cgi?from=Releases&to=Release&id=490&frommain=

>>>

Ukonilma piiskaa evoluutiota.

Salamointia matkivan sähkövirran avulla on mahdollista siirtää geenejä solusta toiseen. Tämä laboratorioissa toimiva tekniikka pätee todennäköisesti myös luonnossa. Ukonilmalla saattaa olla merkittävä rooli bakteerien evoluutiossa, pohtivat lyonilaistutkijat Applied and Environmental Microbiology-lehdessä.
He keräsivät laboratorion ulkopuolelta multaa ja hiekkaa ja pommittavat näytettä keinosalamilla. Käsittelyn seurauksena näytteessä piilottelevat bakteerit imivät itseensä uusia geenejä. Siirtymistä havaittiin samassa määrin kuin pelkässä koeputkessa. Tutkijat tunnistivat muuntuneiden bakteerien joukosta erityisesti Pseudomonas-lajin edustajia. Pseudomonakset viihtyvät maaperässä ja vesissä.

Lähde : http://aem.asm.org/cgi/content/abstract/70/10/6342

Kun sormi osoittaa kuuta, typerys katsoo sormea.
572054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

- saavat arvostelukyvyttömän ihmisen luulemaan ,että luonnossa sokeat fysikaaliset ja kemialliset voimat luovat muka jotain olennaisesti uutta.
Kysehän on eräänlaisesta näköharhasta

Ei tuollaista sopeutumista ole kukaan kiistänyt.
Missä muuten syntyivät ensimäiset bakteerit ja miten -se olisi olennaisempi kysymys kuin keikaroida sopeutumisilmiöillä
So what...

Äänestä
  • Evouskossa on juuri tuosta kyse eikä siitä miten ensimmäiset bakteerit syntyivät.. vaikka kyseessä olisi sinusta olennaisempi kysymys mutta kun se ei kuule kuulu evouskon pariin vaan tuo sopeutumisilmiö on "evouskoa" jonka prosesseja evousko yrittää selittää.

    Äänestä

  • UPDATE_4401629 kirjoitti:

    Evouskossa on juuri tuosta kyse eikä siitä miten ensimmäiset bakteerit syntyivät.. vaikka kyseessä olisi sinusta olennaisempi kysymys mutta kun se ei kuule kuulu evouskon pariin vaan tuo sopeutumisilmiö on "evouskoa" jonka prosesseja evousko yrittää selittää.

    Jotenkin jää sellainen fiilis että kreationistit pitävät evoluutioteoriaa maailmankatsomuksena, vastaavana kuin kreationismi tai uskonto yleensä. Tästä syystä he olettavat että Evoluutioteoria pyrkii selitäämään kaiken elämän synnystä moraaliin. Evoluutioteorian kannaltahan on aivan samantekevää vaikka "ensimmäinen jakautuja" olisi jumalan luoma tai sotkan munima.

    Äänestä

Luulisin että ei yhtään!!!

Äänestä
  • Mutta on syntynyt positiivisia mutaatioita

    Äänestä

  • Tätä kirjoitti:

    Mutta on syntynyt positiivisia mutaatioita

    Mikroevoluutiota tapahtuu kaiken aikaa. Ihminen sopeutuu erillaisiin ympäristöihin. Meitä on Australiasta grönlandiin. Ihminen sopeutuu eläimet sopeutuu jne. On sanottu että aina keskisuomen korkeudelle tulee meille samanlainen kasvisto kuin on Tanskassa, kasvihuoneilmiön lämmitettyä ilmastoa. Silti se ei ole varsinaista evoluutiota, vaan sopeutumista.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
    "Mikroevoluutiota tapahtuu kaiken aikaa. ... Silti se ei ole varsinaista evoluutiota, vaan sopeutumista. "

    Voi ... kun sinä olet pihalla! Onnistuit kirjoittamaan jo sisäisesti ristiriitaisen viestin: "mikroevoluutiota tapahtuu ... se ei ole varsinaista evoluutiota."

    No mitäs evoluutio sitten on, ellei se ole nimenomaan tuota perimän muuntelua (jota sinä kutsut mikroevoluutioksi)?

    Kerropa nyt ne evoluutioteoriaa kannattavat, jotka ovat eri mieltä siitä, että kyse on nimenomaan mikroevoluutiosta!

    Onnistut kehittämään olkiukon. Joko sinulle vihdoin menisi kaaliin se, mitä me olemme täällä jo moneen kertaan yritetty sinulle kertoa: evoluutio on nimenomaan perimän muuntelua (johon sisältyvät sitten kaikki perimän muuntelun mekanismit mutaatioista lähtien) sukupolvelta toiselle, johon vaikuttaa sitten luonnonvalinta (ympäristöstä johtuvat tekijät jotka ratkaisevat perimän ulkoasun pääsyn lisääntymisasteelle ja lisääntymisen tehokkuuden).

    Oletko ammentanut Paavo Väyrysen tyyliä argumentointiisi? Vältät termiä evoluutio ja yrität korvata sen sopeutumisella. Käytetään sitten sitä mielitermiäsi ja kokeillaan mihin tullaan.

    Jotta sopeutuminen olisi jotenkin mahdollista, se vaatii dna-koodissa olevan valmiuden jollaisia siinä on todettu olevan lukuisissa eri kohdissa. Näiden valmiuksien "käyttöönottoa" edesauttaa solun ympäristön muuttuminen, tiedämmehän että solu pystyy imemään informaatiota ympäristöstään ja tulemaan kantasolusta ympäristönsä kaltaiseksi soluksi. Dna toimii niiden valintojen ja mahdollisuuksien puitteissa joita siihen on aikojen saatossa rakentunut, dna ei ole yksiselitteinen ohjelma vaan yhtä tärkeä osa on sen kyky tuottaa erilaista informaatiota eri ympäristöissä. Dna:ssa on siis näitä valmiuksia aktivoida solua sääteleviä mekanismeja ympäristöstään saamien ohjeiden mukaan.
    Edellisen lisäksi dna:ssa on lähes valmiitaa valmiuksia, joiden voi kuvitella olevan viimeistä mutta toiminnan kannalta tärkeää osaa vaille valmiita. Evoluution on oletettu olevan jossain määrin myös luonnonvalinnan ohjaamaa.

    En käsitä miksi et voi hyväksyä makroevoluutiota jos hyväksyt mikroevoluution. Niiden väliin ei voi piirtää edes veteenpiirretyn kaltaista viivaa, rajat ovat vielä sumeammat. Et ilmeisesti hyväksy ajatusta että dna:ssa voi olla rakenteita jotka kehittyvät esim. mutaatioiden tai miljoonien pienten askelten kautta, vaan oletat kaiken olevan siellä valmiina. Jos näin olisi ei meidän solukkomme pystyisi tuottamaan immuniteettia influenssaviruksiin, jokainen pienikin flunssa tappaisi meidät kerran vuodessa sukupuuttoon.

    Äänestä

  • Ketale kirjoitti:

    < Evoluution on oletettu olevan jossain määrin myös luonnonvalinnan ohjaamaa. >

    Selitys: Ympäristö ohjaa dna:n pieniä askelia ja mutaatioita ja toimii jossain määrin ennakoivasti luonnonvalintaa myötäillen.

    Äänestä

  • kissa kirjoitti:

    sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
    "Mikroevoluutiota tapahtuu kaiken aikaa. ... Silti se ei ole varsinaista evoluutiota, vaan sopeutumista. "

    Voi ... kun sinä olet pihalla! Onnistuit kirjoittamaan jo sisäisesti ristiriitaisen viestin: "mikroevoluutiota tapahtuu ... se ei ole varsinaista evoluutiota."

    No mitäs evoluutio sitten on, ellei se ole nimenomaan tuota perimän muuntelua (jota sinä kutsut mikroevoluutioksi)?

    Kerropa nyt ne evoluutioteoriaa kannattavat, jotka ovat eri mieltä siitä, että kyse on nimenomaan mikroevoluutiosta!

    Onnistut kehittämään olkiukon. Joko sinulle vihdoin menisi kaaliin se, mitä me olemme täällä jo moneen kertaan yritetty sinulle kertoa: evoluutio on nimenomaan perimän muuntelua (johon sisältyvät sitten kaikki perimän muuntelun mekanismit mutaatioista lähtien) sukupolvelta toiselle, johon vaikuttaa sitten luonnonvalinta (ympäristöstä johtuvat tekijät jotka ratkaisevat perimän ulkoasun pääsyn lisääntymisasteelle ja lisääntymisen tehokkuuden).

    toisten kirjoitukset väärin. Sanoin mikroevoluutiota tapahtuu kaiken aikaa (piste

    Jatkoin sitten ihmisen sopeutumisella erillaisiin tilanteisiin.

    Vertasin sitten kasvihuoneilmiön aiheuttamaan lämmön nousuun jota on ennustettu jo viimevuosisadalta (ei uusi aihe) Sanoin suomenkin kasviston muuttuvan aina katin. takapihalle saakka, mutta se ei ole evoluutiota siinä mielessä mitä evoluutiolla tarkoitetan ( uuden syntymistä) vaan vanhat kasvigeenit leviävät uusille alueille.

    Vastaisit joskus kissa sinäkin siihen mitä kirjoitetaan, eikä siihen mitä sinä haluat muiden kirjoittavan.

    Kolme eri aihetta rouva osasi yhdistää yhdeksi limpiksi.

    _se ei ole evoluutiota siinä mielessä mitä evoluutiolla tarkoitetan_

    Muista toki että sinä et määrittele evoluution käsitettä, joten olisi hyvä jos sinäkin käyttäisit sitä sanaa siinä tarkoituksessa kuin me muutkin. Muuten tulee tällaisia sekaannuksia joissa joudut syömään sanojasi ja selittelemään turhaan.

    _Vastaisit joskus kissa sinäkin siihen mitä kirjoitetaan, eikä siihen mitä sinä haluat muiden kirjoittavan. _

    Vastaisit sinäkin joskus siihen mitä sinulta kysytään etkä kirjoittelisi ympäriinsä uutta satuilua.

    "onko sinulla pakkomielle ymmärtää kaikki
    ... toisten kirjoitukset väärin."

    No ei ole moista pakkomiellettä. Kiinnitäpä vähän parempaa huomiota siihen, käytätkö vakiintuneita termejä (kuten evoluutio) jossain omakeksimässäsi merkityksessä.

    "Sanoin mikroevoluutiota tapahtuu kaiken aikaa (piste "

    No sitähän se evoluutio on: perimän muutoksia.

    "Jatkoin sitten ihmisen sopeutumisella erillaisiin tilanteisiin. "

    Joka on evoluution ilmentymä (eli evoluutioprosessin tulos).

    "Sanoin suomenkin kasviston muuttuvan aina katin. takapihalle saakka, mutta se ei ole evoluutiota siinä mielessä mitä evoluutiolla tarkoitetan ( uuden syntymistä) vaan vanhat kasvigeenit leviävät uusille alueille."

    1. Olosuhteet muuttuvat, totta, se voi tarkoittaa joko esiintymisalueen rajan leviämistä, paikallisten kasviston sopeutumista (geenistön muutoksia nekin) tai sitten peräti uudenkin syntymistä (uuden kasvilajin syntymistä).

    2. Mitä evoluutiolla sitten tarkoitetaan sinun mielestäsi? Nimittäin olet nyt määrittämässä vakiintuneen termin uudestaan. Varo, olet kasaamassa olkiukkoa.

    "Vastaisit joskus kissa sinäkin siihen mitä kirjoitetaan, eikä siihen mitä sinä haluat muiden kirjoittavan."

    Pata kattilaa soimaa. Minä kyllä pyrin vastaamaan asiallisiin kysymyksiin parhaani mukaan. Aina ei kerkiä ja aina ei ole kompetenssia vastata, mutta parastani yritän. Pidäpä huoli omasta tontistasi vastaavasti.

    (Endogeeniset retrovirukset ja väitteesi mikroevoluution rajoista ovat muistissa).

    "Kolme eri aihetta rouva osasi yhdistää yhdeksi limpiksi."

    a. kiitos rouvittelusta, mutta ei pidä paikkaansa
    b. evoluutio liittyy sopeutumiseen, joten mikäs se kolmas asia sitten muka oli?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Mikroevoluutiota tapahtuu kaiken aikaa. Ihminen sopeutuu erillaisiin ympäristöihin. Meitä on Australiasta grönlandiin. Ihminen sopeutuu eläimet sopeutuu jne. On sanottu että aina keskisuomen korkeudelle tulee meille samanlainen kasvisto kuin on Tanskassa, kasvihuoneilmiön lämmitettyä ilmastoa. Silti se ei ole varsinaista evoluutiota, vaan sopeutumista.

    Hyödyllinen mutaatio on kuitenkin tapahtunut.

    Äänestä

  • Liikenteessä kirjoitti:

    _se ei ole evoluutiota siinä mielessä mitä evoluutiolla tarkoitetan_

    Muista toki että sinä et määrittele evoluution käsitettä, joten olisi hyvä jos sinäkin käyttäisit sitä sanaa siinä tarkoituksessa kuin me muutkin. Muuten tulee tällaisia sekaannuksia joissa joudut syömään sanojasi ja selittelemään turhaan.

    _Vastaisit joskus kissa sinäkin siihen mitä kirjoitetaan, eikä siihen mitä sinä haluat muiden kirjoittavan. _

    Vastaisit sinäkin joskus siihen mitä sinulta kysytään etkä kirjoittelisi ympäriinsä uutta satuilua.

    Sinun kommenttisi on vihdoinkin järkevää kommunikointia. Liikenteessä tulee aina ottaa muut huomioon. Tiellä on noudatettava kunkin maan omia liikenne sääntöjä, eikä sepittää niitä omasta päästä. Onko sinulla jo ajokorttia ? Jos on niin läpäistkö autokoulun kerralla ? Ajoitko kuorma-autokorttia? Onko sinulla autoa? Joko sinä osaat ajaa sillä ? Vastaileppa ensin noihin, niin keskustellaan sitten lisää liikenteestä. Siunausta ystävä

    Äänestä

  • kissa kirjoitti:

    sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
    "onko sinulla pakkomielle ymmärtää kaikki
    ... toisten kirjoitukset väärin."

    No ei ole moista pakkomiellettä. Kiinnitäpä vähän parempaa huomiota siihen, käytätkö vakiintuneita termejä (kuten evoluutio) jossain omakeksimässäsi merkityksessä.

    "Sanoin mikroevoluutiota tapahtuu kaiken aikaa (piste "

    No sitähän se evoluutio on: perimän muutoksia.

    "Jatkoin sitten ihmisen sopeutumisella erillaisiin tilanteisiin. "

    Joka on evoluution ilmentymä (eli evoluutioprosessin tulos).

    "Sanoin suomenkin kasviston muuttuvan aina katin. takapihalle saakka, mutta se ei ole evoluutiota siinä mielessä mitä evoluutiolla tarkoitetan ( uuden syntymistä) vaan vanhat kasvigeenit leviävät uusille alueille."

    1. Olosuhteet muuttuvat, totta, se voi tarkoittaa joko esiintymisalueen rajan leviämistä, paikallisten kasviston sopeutumista (geenistön muutoksia nekin) tai sitten peräti uudenkin syntymistä (uuden kasvilajin syntymistä).

    2. Mitä evoluutiolla sitten tarkoitetaan sinun mielestäsi? Nimittäin olet nyt määrittämässä vakiintuneen termin uudestaan. Varo, olet kasaamassa olkiukkoa.

    "Vastaisit joskus kissa sinäkin siihen mitä kirjoitetaan, eikä siihen mitä sinä haluat muiden kirjoittavan."

    Pata kattilaa soimaa. Minä kyllä pyrin vastaamaan asiallisiin kysymyksiin parhaani mukaan. Aina ei kerkiä ja aina ei ole kompetenssia vastata, mutta parastani yritän. Pidäpä huoli omasta tontistasi vastaavasti.

    (Endogeeniset retrovirukset ja väitteesi mikroevoluution rajoista ovat muistissa).

    "Kolme eri aihetta rouva osasi yhdistää yhdeksi limpiksi."

    a. kiitos rouvittelusta, mutta ei pidä paikkaansa
    b. evoluutio liittyy sopeutumiseen, joten mikäs se kolmas asia sitten muka oli?

    Sinä tiedät kantani entuudestaan, ei se ole mihinkään muuttunut, tuskin muuttuukaan.

    ***Jatkoin sitten ihmisen sopeutumisella erillaisiin tilanteisiin. "

    Joka on evoluution ilmentymä (eli evoluutioprosessin tulos).***

    Ei kissaseni: ei se välttämättä sitä ole. Jos minä muuttaisin ruotsiin asumaan erillaisiin olosuhteisiin, niin ei se tarkoita sitä, että perimäni muuttuu. (saivartelua)

    Kyllä me molemmat tiedämme evoluution perusasiat, turha sitä on saivarrella.

    Äänestä

  • Vastaathan sika kirjoitti:

    Hyödyllinen mutaatio on kuitenkin tapahtunut.

    Sinä kommentillasi todistit taas kerran rasismin pesiytyneen evoluutio-uskontoon, milloin te otatte opiksenne

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Sinä kommentillasi todistit taas kerran rasismin pesiytyneen evoluutio-uskontoon, milloin te otatte opiksenne

    Mitä rasistista on sen kysymisessä, tapahtuiko mielestäsi hyödyllinen mutaatio vai ei?

    Olisin itsekin kiinnostunut kuulemaan vastauksesi.

    Tapahtuuko hyödyllisiä mutaatioita? Kyllä vai ei?

    Äänestä

  • Tavoitteeton kirjoitti:

    Kysykää supilta samalla joko hän tietää miten evoluutio (FAKTA edelleen) ja evoluutioteoria eroavat toisistaan. Minulle kun hän ei enää suostu vastailemaan.

    Äänestä

  • Ketale kirjoitti:

    Oletko ammentanut Paavo Väyrysen tyyliä argumentointiisi? Vältät termiä evoluutio ja yrität korvata sen sopeutumisella. Käytetään sitten sitä mielitermiäsi ja kokeillaan mihin tullaan.

    Jotta sopeutuminen olisi jotenkin mahdollista, se vaatii dna-koodissa olevan valmiuden jollaisia siinä on todettu olevan lukuisissa eri kohdissa. Näiden valmiuksien "käyttöönottoa" edesauttaa solun ympäristön muuttuminen, tiedämmehän että solu pystyy imemään informaatiota ympäristöstään ja tulemaan kantasolusta ympäristönsä kaltaiseksi soluksi. Dna toimii niiden valintojen ja mahdollisuuksien puitteissa joita siihen on aikojen saatossa rakentunut, dna ei ole yksiselitteinen ohjelma vaan yhtä tärkeä osa on sen kyky tuottaa erilaista informaatiota eri ympäristöissä. Dna:ssa on siis näitä valmiuksia aktivoida solua sääteleviä mekanismeja ympäristöstään saamien ohjeiden mukaan.
    Edellisen lisäksi dna:ssa on lähes valmiitaa valmiuksia, joiden voi kuvitella olevan viimeistä mutta toiminnan kannalta tärkeää osaa vaille valmiita. Evoluution on oletettu olevan jossain määrin myös luonnonvalinnan ohjaamaa.

    En käsitä miksi et voi hyväksyä makroevoluutiota jos hyväksyt mikroevoluution. Niiden väliin ei voi piirtää edes veteenpiirretyn kaltaista viivaa, rajat ovat vielä sumeammat. Et ilmeisesti hyväksy ajatusta että dna:ssa voi olla rakenteita jotka kehittyvät esim. mutaatioiden tai miljoonien pienten askelten kautta, vaan oletat kaiken olevan siellä valmiina. Jos näin olisi ei meidän solukkomme pystyisi tuottamaan immuniteettia influenssaviruksiin, jokainen pienikin flunssa tappaisi meidät kerran vuodessa sukupuuttoon.

    Olisi todellakin mielenkiintoista kuulla SUP:ltä miten ihmisen vastustuskyky kehittyy!

    Voisin SUP:n vastauksen jälkeen sitten vaikka kirjoitella referaatin siitä miten se Oikeasti syntyy.

    SUP:lle vinkiksi että "hyödyllisillä" mutaatioilla on aikas suuri merkitys...

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Sinä kommentillasi todistit taas kerran rasismin pesiytyneen evoluutio-uskontoon, milloin te otatte opiksenne

    Muutoksen hyödyllisyys tulee aina nähdä kontekstissaan. Helpoin esimerkki on ihon väri, tumma iho on "hyödyllinen" siellä missä on paljon auringonvaloa ja vaalea iho "hyödyllinen" siellä missä vähemmän.

    Mitä rasistista siinä on?

    Äänestä

  • So.kra kirjoitti:

    Vaan hän käytti nimimerkkinään vastaathan sika. eli nimitteli minua eläimeksi, vaikka olen ihminen !

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Vaan hän käytti nimimerkkinään vastaathan sika. eli nimitteli minua eläimeksi, vaikka olen ihminen !

    Eli se että sinua kutsuu siaksi on mielestäsi rasismia? Tässäkin kohtaa käytät jotain sanaa jolla on jo jokin tarkoitus, siten kuin itse haluat. Älä tee näin, sotket vain keskusteluja.

    Toinen vaihtoehto, ei vielä pois suljettu, on se ettet vain tiedä mitä sana 'rasismi' tarkoittaa. Se varmaankin kertoo yleissivistyksesi puutteesta.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Vaan hän käytti nimimerkkinään vastaathan sika. eli nimitteli minua eläimeksi, vaikka olen ihminen !

    Eli siis se että joku evoluutioteorian kannattaja on rasisti tai "sivistymätön" (tarkoitan tällä ei-kovin-kypsää keskustelijaa) tarkoittaa sitä että evoluutioteoria on rasistinen?

    Tuolla logiikalla kristinusko on pedofiilinen...

    Eikä sillä ole väliä onko uudestisyntynyt kristitty vai protestantti.

    Äänestä

  • Tavoitteeton kirjoitti:

    Mitä rasistista on sen kysymisessä, tapahtuiko mielestäsi hyödyllinen mutaatio vai ei?

    Olisin itsekin kiinnostunut kuulemaan vastauksesi.

    Tapahtuuko hyödyllisiä mutaatioita? Kyllä vai ei?

    Kuin allelifrekferenssien luontaista vaihtelua.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Kuin allelifrekferenssien luontaista vaihtelua.

    >>ei siinä välttämättä tapahdu muuta Kuin allelifrekferenssien luontaista vaihtelua.

    Äänestä

  • Tätä kirjoitti:

    Mutta on syntynyt positiivisia mutaatioita

    sanotaan että on syntynyt "positiivisia mutaatioita" ??

    Äänestä

  • petri.... kirjoitti:

    sanotaan että on syntynyt "positiivisia mutaatioita" ??

    Jos tuohon avaukseen viittaat, niin kyllähän esimerkiksi tuo ihon vaaleneminen on hyödyllinen mutaatio sille populaatiolle, joka elää kaukana päiväntasaajasta, missä valoa on vähemmän saatavilla.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Sinä tiedät kantani entuudestaan, ei se ole mihinkään muuttunut, tuskin muuttuukaan.

    ***Jatkoin sitten ihmisen sopeutumisella erillaisiin tilanteisiin. "

    Joka on evoluution ilmentymä (eli evoluutioprosessin tulos).***

    Ei kissaseni: ei se välttämättä sitä ole. Jos minä muuttaisin ruotsiin asumaan erillaisiin olosuhteisiin, niin ei se tarkoita sitä, että perimäni muuttuu. (saivartelua)

    Kyllä me molemmat tiedämme evoluution perusasiat, turha sitä on saivarrella.

    >>Kyllä me molemmat tiedämme evoluution perusasiat, turha sitä on saivarrella.

    Äänestä

  • Tavoitteeton kirjoitti:

    Jos tuohon avaukseen viittaat, niin kyllähän esimerkiksi tuo ihon vaaleneminen on hyödyllinen mutaatio sille populaatiolle, joka elää kaukana päiväntasaajasta, missä valoa on vähemmän saatavilla.

    Bakteerit pystyvät ottaman toisilta lajeilta Plasmideja(horisontaali geenin-siirto) Muitakin lyhyitä DNA-seksvenssejä (IS-elementtejä) voi sioittua erikohtiin bakterigenomia. Liikkuvaa DNA:ta (hyppivät geenit) on myös kasveilla ja eläimillä. Tällaiset geenikappaleet voivat eliön elinaikana hypätä DNA:n eri kohtiin ja siten vaikuttaa oleellisesti transkriptioon. Näin tapahtuu erityisesti silloin kun ne sijoittuvat geenien säätelyalueelle. Solun geneettistä materiaalia siis muutetaan ja järjestellään jatkuvasti uudellen.

    Tuossahan oli listattuna jo melkoinen määrä erilaisia mutaatiotapoja! Pistemutaatiot ja duplikaatio taisivat puuttua?

    Hyväksyt siis mutaatioiden tapahtumisen, vieläpä varsin merkittävien sellaisten. Ainoa asia mitä en ymmärrä, on kuinka voit olla sitä mieltä, että tällaiset mutaatiot eivät saisi aikaan isojakin muutoksia eliöissä ja/tai heidän jälkeläisissään?

    Ai niin, yksi tarkennus:

    >>voivat eliön elinaikana hypätä DNA:n eri kohtiin ja siten vaikuttaa oleellisesti transkriptioon

    Mikroa tapahtuu, Mikroa tapahtuu, mutta loput sinä tiedätkin..Syöpäkin on mutaatioidenaikaansaamaa

    Hyvää yötä ja taivaanisän siunaista.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Sinä kommentillasi todistit taas kerran rasismin pesiytyneen evoluutio-uskontoon, milloin te otatte opiksenne

    Jos mutaatio saa aikaan sen, että maitoa sietää myös aikuisena, se laajentaa ravinnon saantia, niin onko se positiivinen mutaatio?

    Äänestä

  • Possu ystävä kirjoitti:

    >>Jos mutaatio saa aikaan sen, että maitoa sietää myös aikuisena, se laajentaa ravinnon saantia, niin onko se positiivinen mutaatio?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Mikroa tapahtuu, Mikroa tapahtuu, mutta loput sinä tiedätkin..Syöpäkin on mutaatioidenaikaansaamaa

    Hyvää yötä ja taivaanisän siunaista.

    Suosittelisin sinua lukemaan oikein hyvän ja mielenkiintoisen (ja vieläpä helppolukuisen) tutkimuksen pienten satunnaisten muutosten ja valintapaineen aiheuttamasta muutosten kasutumisesta ja kompleksisten rakenteiden väistämättömästä synnystä:

    Lenski RE, Ofria C, Pennock RT, Adami C. "The evolutionary origin of complex features." Nature. May 8 2003; 423 (6936):139-44

    Löydät sen pdf:nä vaikka tuolta sivulta: http://www.cse.msu.edu/~ofria/home/pubs/

    "Mikro" siis kasautuu itsestään "makroksi", mikä on tieteellisesti todistettu. Näin myös tapahtuu elollisilla olennoilla ellei niisä ole mekanismia, joka estäisi tämän. Valitettavasti tällaisen mekanismin olemassaolosta ei ole minkäänlaisia viitteitä. Väitteesi, että makroa ei tapahdu, vaatisi tuekseen mikron kasautumisen estävän mekanismin osoittamisen ollakseen uskottava.

    Äänestä

  • Tavoitteeton kirjoitti:

    >>Jos mutaatio saa aikaan sen, että maitoa sietää myös aikuisena, se laajentaa ravinnon saantia, niin onko se positiivinen mutaatio?

    Mutta kiitos nyt vain. Ton Sydämen uskottu piti nöyrtyä ja vastata.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Sinä tiedät kantani entuudestaan, ei se ole mihinkään muuttunut, tuskin muuttuukaan.

    ***Jatkoin sitten ihmisen sopeutumisella erillaisiin tilanteisiin. "

    Joka on evoluution ilmentymä (eli evoluutioprosessin tulos).***

    Ei kissaseni: ei se välttämättä sitä ole. Jos minä muuttaisin ruotsiin asumaan erillaisiin olosuhteisiin, niin ei se tarkoita sitä, että perimäni muuttuu. (saivartelua)

    Kyllä me molemmat tiedämme evoluution perusasiat, turha sitä on saivarrella.

    sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
    "Sinä tiedät kantani entuudestaan, ei se ole mihinkään muuttunut, tuskin muuttuukaan."

    Mitä tuohon nyt sitten enää sanoisi? Minusta et osoita mitään oppimista, et myönnä sitäkään mahdollisuutta, että olisit väärässä - kaikenkaikkiaan asenteesi on aika surkea.

    "Ei kissaseni: ei se välttämättä sitä ole. Jos minä muuttaisin ruotsiin asumaan erillaisiin olosuhteisiin, niin ei se tarkoita sitä, että perimäni muuttuu. (saivartelua)"

    Saivartele vaan - se antaa oikein hyvän kuvan. Oliko sinulla jotain aihealueeseen liittyvääkin asiaa?

    "Kyllä me molemmat tiedämme evoluution perusasiat, turha sitä on saivarrella."

    Sinä väität, että tiedät evoluution perusasiat mutta kerta toisensa jälkeen yllätät jollain päinvastaisella (joka osoittaa, ettet sittenkään ymmärrä evoluution perusasioita).

    Kertakaikkiaan onnetonta.

    Olen seuraillut sivusta erinnäisiä keskustelujasi supin kanssa. Sinä vaadit toista muuttamaan kantaansa, mutta et ota omiavirheitäsi huomioon.

    >>> Mitä tuohon nyt sitten enää sanoisi? Minusta et osoita mitään oppimista, et myönnä sitäkään mahdollisuutta, että olisit väärässä - kaikenkaikkiaan asenteesi on aika surkea.

    Äänestä

  • Tavoitteeton kirjoitti:

    Suosittelisin sinua lukemaan oikein hyvän ja mielenkiintoisen (ja vieläpä helppolukuisen) tutkimuksen pienten satunnaisten muutosten ja valintapaineen aiheuttamasta muutosten kasutumisesta ja kompleksisten rakenteiden väistämättömästä synnystä:

    Lenski RE, Ofria C, Pennock RT, Adami C. "The evolutionary origin of complex features." Nature. May 8 2003; 423 (6936):139-44

    Löydät sen pdf:nä vaikka tuolta sivulta: http://www.cse.msu.edu/~ofria/home/pubs/

    "Mikro" siis kasautuu itsestään "makroksi", mikä on tieteellisesti todistettu. Näin myös tapahtuu elollisilla olennoilla ellei niisä ole mekanismia, joka estäisi tämän. Valitettavasti tällaisen mekanismin olemassaolosta ei ole minkäänlaisia viitteitä. Väitteesi, että makroa ei tapahdu, vaatisi tuekseen mikron kasautumisen estävän mekanismin osoittamisen ollakseen uskottava.

    meillä käytettävissä, millä me voisimme tukea sinun makroasi.Siks toisekseen meillä ei ole todisteita uuden perusryhmän syntymistä toisesta. Minä ymmärrän kyllä suuren halusi todistaa makroevoluution olemassaoloa, mutta mitkään havainnot eivät tue tätä ajatusta. Onhan makroevoluution selittäminen ja uusien orgaanisten ja biogemiallisten rakenteiden syntyminen kausaalisen evoluution päätehtävä. Usein evoluutio määritellään populaation alleelifrekfenssien muutoksena sukupolvesta toiseen. Tämä määritelmä koskee kuitenkin vain mikroevolutiivisiä prosesseja.Alleelifrekvenssien muutokset eivät toki merkitse monimutkaisten molekulaaristen ja morfologisten rakenteiden syntyä.
    Tälläinen evoluution määritelmä synnyttää harhakuvan, että osoitus allelifrekvessien muutoksista olisi jo osoitus aidosta makroevoluutiosta. Asia ei suinkaan ole näin. Lisäksi tälläinen evoluution määritelmä hämärtää kausaalisen evoluutiotutkimuksen todellisen päämäärän, sillä evoluutio on paljon enemmän kuin allelifrekvenssien muutos. Tämä vain korostaa, miten tärkeää on erottaa mikro ja makroevoluutio toisistaan.

    Mikroevoluutiota ovat kaikki muuntelutapahtumat jotka jäävät perusryhmän rajojen sisälle. Makroevoluutio olisi uuden perusryhmän syntymistä toisesta. Tästähän meillä ei taida olla mitään näyttöä.

    Äänestä

  • Possu ystävä kirjoitti:

    Jos mutaatio saa aikaan sen, että maitoa sietää myös aikuisena, se laajentaa ravinnon saantia, niin onko se positiivinen mutaatio?

    Sillä muitakin mahdollisuuksia on. Oletkos muuten koskaan ajatellut sitä, että ehkäpä Jumala laittoi luodessaan ihmisen tämän genomaan myös mahdollisuuden sietää maitoa. Siellä voi olla DNA:ssa pari kirjainta lehmänmaidon siedon kohdalla: Siunausta ystävä, toivottavasti tämä vastaus tyydytti sinua.

    Äänestä

  • seurailijalta kirjoitti:

    Olen seuraillut sivusta erinnäisiä keskustelujasi supin kanssa. Sinä vaadit toista muuttamaan kantaansa, mutta et ota omiavirheitäsi huomioon.

    >>> Mitä tuohon nyt sitten enää sanoisi? Minusta et osoita mitään oppimista, et myönnä sitäkään mahdollisuutta, että olisit väärässä - kaikenkaikkiaan asenteesi on aika surkea.

    seurailijalta kirjoitti:
    "Olen seuraillut sivusta erinnäisiä keskustelujasi supin kanssa. Sinä vaadit toista muuttamaan kantaansa, mutta et ota omiavirheitäsi huomioon."

    En minä vaadi muuttamaan kantaa silloin, kun kyse on mielipideasioista. Mitä minä haluan, on että väiteet perustellaan, vasta-argumenteille annetaan edes pohdinnan arvo ja silloin, jos ei tiedä niin sen sitten ilmaisee. Toisaalta pidän sellaista älyllisenä epärehellisyytenä, että jos asiasta ei tiedä niin ei silloin parane esittää mitään vahvaa lukkoonlyötyä mielipidettäkään. Jos tuon kanssa sitten pystyy elämään, niin olkoon minun puolestani.

    Hölmöltä se vaan näyttää.

    "Saman voisi kääntää koskemaan myös sinua kissa,(miksi kirjoittelet monilla salanimillä?) "

    Voi kun tietäisit, kuinka monta kertaa olen joutunut erheeni/tietämättömyyteni jnpp nielemään. Sen verran olen oppinut, etten ihan heti mene mitään möläyttämään selvittämättä faktat/lähteet ensin.

    Se, etten esiinny omalla nimelläni on ihan tietoinen valinta. Ei tämä suomi24 mikään nimelläesiintymisen juhlapaikka ole. Kaikenlaisia hörhöjä täällä on myös esiintynyt, etten viitsi ottaa suurempia riskejä identiteettini paljastumisen suhteen.

    "Vaadit toista hylkäämään omat näkemyksensä, ottamatta huomioon sitä, että juuru sinä saattaisit olla väärässä. "

    Huonosti tunnet meikäläistä sitten. En minä vaadi muilta yhtään sen enempää kuin itseltänikään. Ja kyllä, voin olla väärässä jolloin korjaan tietenkin käsityksiäni. Mutta en minä niin tee vain siksi, että joku toinen vain sanoo jotain, perustelujen pitää olla jo vakuuttavampia.

    "Myöntäisit edes itsellesi, että ne sinun ajatuksesi, millä uskomuksiasi pönkität, eivät välttämättä olisi oikeat."

    Olen tietoinen myös tuosta mahdollisuudesta. Entäpä itse? Tai entäpä s.u.p.?

    "Väität evoluution olevan tieteellisesti todistetun oikeaksi, kuitenkaan yksikään instanssi ei näin myönnä.. "

    Tuota, tuo ei oikein aukene minulle.

    Ensinnäkin evoluutio (prosessina) on fakta, tuo prosessi/ilmiö on havaittavissa luonnosta.

    Toiseksi, on olemassa tieteen metodien mukaan tuotettu teoria selittämään havaitsemamme luonnon diversiteetti, sitä kutsutaan evoluutioteoriaksi. Tieteessä (matematiikka on sitten erikoistapaus) ei mitään teoriaa voida todistaa oikeaksi, vaan että nykyiset havainnot tukevat teoriaa, se selittää havaitun todellisuuden (riittävän hyvin) eikä sen kanssa olevia ristiriitaisia havaintoja ole.

    Se, mikä ero on evoluutiolla ja evoluutioteorialla on tässä ollut kysymyksenä. Niillä on eroa.

    Eli voisitko hiukan selventää, mitä ajat nyt takaa?

    "Eli mene itseesi, mieti, oletko sinä oikeudenmukainen muita kohtaan väittämällä esim evoluutiota tieteellisesti oikeaksi todistetuksi.(mikä ero on jauhamallanne evoluutio faktalla ja evoluutio teorialla)"

    Hmm, missäs minä moista olen väittänyt? Nimittäin luulisi sinun olevan perillä mitä minä olen yleensä tieteestä, teorioista, evoluutiosta ja evoluutioteoriasta erityisesti kirjoittanut - jos olet ylipäätään kirjoitteluani seurannut. En meinaan allekirjoita tuota, mitä olet tuossa minusta väittänyt.

    Jos kuitenkin löydät minun teksteistäni moista, niin olen valmis korjaamaan erheeni.

    "paranemisiin"

    Herra/rouva kaataa vaan itselleen.

    Äänestä

  • AntiHihhuli kirjoitti:

    >>Kyllä me molemmat tiedämme evoluution perusasiat, turha sitä on saivarrella.

    että anti-hihhukikin sai jotain sanottua

    Äänestä

  • seurailijalta kirjoitti:

    Olen seuraillut sivusta erinnäisiä keskustelujasi supin kanssa. Sinä vaadit toista muuttamaan kantaansa, mutta et ota omiavirheitäsi huomioon.

    >>> Mitä tuohon nyt sitten enää sanoisi? Minusta et osoita mitään oppimista, et myönnä sitäkään mahdollisuutta, että olisit väärässä - kaikenkaikkiaan asenteesi on aika surkea.

    seurailijalta kirjoitti:
    ",(miksi kirjoittelet monilla salanimillä?) "

    Äh, ymmärsin tuon vasta jälkeenpäin.

    Ei, en ole esiintynyt täällä kuin tasan yhdellä nimimerkillä, jolla muuten nytkin kirjoitan.

    Mikä sai sinut ajattelemaan, että olisin useammallakin nimimerkillä liikkeellä?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    meillä käytettävissä, millä me voisimme tukea sinun makroasi.Siks toisekseen meillä ei ole todisteita uuden perusryhmän syntymistä toisesta. Minä ymmärrän kyllä suuren halusi todistaa makroevoluution olemassaoloa, mutta mitkään havainnot eivät tue tätä ajatusta. Onhan makroevoluution selittäminen ja uusien orgaanisten ja biogemiallisten rakenteiden syntyminen kausaalisen evoluution päätehtävä. Usein evoluutio määritellään populaation alleelifrekfenssien muutoksena sukupolvesta toiseen. Tämä määritelmä koskee kuitenkin vain mikroevolutiivisiä prosesseja.Alleelifrekvenssien muutokset eivät toki merkitse monimutkaisten molekulaaristen ja morfologisten rakenteiden syntyä.
    Tälläinen evoluution määritelmä synnyttää harhakuvan, että osoitus allelifrekvessien muutoksista olisi jo osoitus aidosta makroevoluutiosta. Asia ei suinkaan ole näin. Lisäksi tälläinen evoluution määritelmä hämärtää kausaalisen evoluutiotutkimuksen todellisen päämäärän, sillä evoluutio on paljon enemmän kuin allelifrekvenssien muutos. Tämä vain korostaa, miten tärkeää on erottaa mikro ja makroevoluutio toisistaan.

    Mikroevoluutiota ovat kaikki muuntelutapahtumat jotka jäävät perusryhmän rajojen sisälle. Makroevoluutio olisi uuden perusryhmän syntymistä toisesta. Tästähän meillä ei taida olla mitään näyttöä.

    Et tainnut ollenkaan lukea sitä linkkaamaani tutkimusta.

    Äänestä

  • kissa kirjoitti:

    seurailijalta kirjoitti:
    ",(miksi kirjoittelet monilla salanimillä?) "

    Äh, ymmärsin tuon vasta jälkeenpäin.

    Ei, en ole esiintynyt täällä kuin tasan yhdellä nimimerkillä, jolla muuten nytkin kirjoitan.

    Mikä sai sinut ajattelemaan, että olisin useammallakin nimimerkillä liikkeellä?

    Kuin mitä kissa käyttää, vai kopioitteko toinen toisiltanne ? Vai teettekö kenties yhteistyötä ?

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Sillä muitakin mahdollisuuksia on. Oletkos muuten koskaan ajatellut sitä, että ehkäpä Jumala laittoi luodessaan ihmisen tämän genomaan myös mahdollisuuden sietää maitoa. Siellä voi olla DNA:ssa pari kirjainta lehmänmaidon siedon kohdalla: Siunausta ystävä, toivottavasti tämä vastaus tyydytti sinua.

    Tähän on helppo vastata joko kyllä tai ei.

    Onko mahdollista, että ihmiselle on tapahutnut perimässä geenimutaatio, joka on vaikutuksiltaan positiivinen. Tässä tapauksessa laktoosin sietäminen ja siten ollen ruokavalion laajentuminen.

    Kyllä vai ei?

    Äänestä

  • Pyh ja pyh kirjoitti:

    Eikä ota toisen todistusta vastaan. Monestikko minun pitää se rautalangasta vääntää. Yritetään vielä..

    kysymys kuuluu: Kun ensimmäiset lehmät oli luotu Jumalan sanan voimalla ja ihmiset alkoivat käyttämään lehmänmaitoa hyväkseen: Niin oliko ensimmäisten ihmisten pitkäänkin harjoiteltava, juoda ja puklata juoda ja yrjötä jne... Ennenkuin elimistö oli muuttunut maidon juomiselle soveliaaksi. Siihen kun keksit vastauksen, niin keskustellaan sitten aiheesta lisää.

    No nythän se suppilo vasta heikoilla onkin. Hermostuttaa jo niin kovin että yrittää väkisin vääntää hymyksi kun ei uskalla enää mitään vastailla. Kaikki on kumottu todisteilla ja silti pidetään kiinni jumalasta, vitun tervettä.

    Äänestä

  • seurailijalta kirjoitti:

    Olen seuraillut sivusta erinnäisiä keskustelujasi supin kanssa. Sinä vaadit toista muuttamaan kantaansa, mutta et ota omiavirheitäsi huomioon.

    >>> Mitä tuohon nyt sitten enää sanoisi? Minusta et osoita mitään oppimista, et myönnä sitäkään mahdollisuutta, että olisit väärässä - kaikenkaikkiaan asenteesi on aika surkea.

    "Väität evoluution olevan tieteellisesti todistetun oikeaksi, kuitenkaan yksikään instanssi ei näin myönnä.."

    Mainitsepa jokin instanssi, joka ei sitä myönnä.

    Äänestä

  • old_profile_28294 kirjoitti:

    Eikä ota toisen todistusta vastaan. Monestikko minun pitää se rautalangasta vääntää. Yritetään vielä..

    kysymys kuuluu: Kun ensimmäiset lehmät oli luotu Jumalan sanan voimalla ja ihmiset alkoivat käyttämään lehmänmaitoa hyväkseen: Niin oliko ensimmäisten ihmisten pitkäänkin harjoiteltava, juoda ja puklata juoda ja yrjötä jne... Ennenkuin elimistö oli muuttunut maidon juomiselle soveliaaksi. Siihen kun keksit vastauksen, niin keskustellaan sitten aiheesta lisää.

    Olisiko kaikkivoipa jumala voinut noin tehdä? Toki määritelmänsä mukaan kaikkivoipa jumala voisi tehdä mitä tahansa.

    >>kysymys kuuluu: Kun ensimmäiset lehmät oli luotu Jumalan sanan voimalla ja ihmiset alkoivat käyttämään lehmänmaitoa hyväkseen: Niin oliko ensimmäisten ihmisten pitkäänkin harjoiteltava, juoda ja puklata juoda ja yrjötä jne... Ennenkuin elimistö oli muuttunut maidon juomiselle soveliaaksi. Siihen kun keksit vastauksen, niin keskustellaan sitten aiheesta lisää.>>

    Ja taas kerran osoitat että evoluution perusteet ovat pahasti hukassa ja alat sepostamaan jotain Lamarkistista soopaa

    mikroa tapahtuvan, Lajien sisäistä muuntelua tapahtuu kaikenaikaa, siitähän ei ole ollut mitään kiistaa.

    Mitä sitten makro on? Makroevoluutio voidaan määritellä heimotason yläpuolella ja sen pitäisi tuottaa merkittäviä uutuuksia kuten raajat, hyönteisten siivet tai linnun keuhkot.

    Makro on: Täysin uusien elimien, rakenteiden ja rakennesuunnitelmien synty ja niihin liittyvä kvalitatiivisesti uusi geneettinen materiaali.

    Makrosta ei ole mitään todisteita edelleenkään, eikä ole varma edes se, että minkälainen mekanismi tuottaisi kaikki makroevolutiiviset uutuudet!

    On tarjottu kumuloituvaa mikroa, mutta siitäkään ei ole tähän hätään pelastuksen tarjoajaa. Ei ole niinpitkää historiaa evoluutio-teorian tutkimisessa, että voisimme rakentaa sen varaan mitään teorioita, ainoastaan oletuksia evoluutikoiden puolelta.Joten..sorry

    Olemassa oleva todistusaineisto tukee rajoitettua vaihteluita kiinteiden rajojen sisällä. Tätä on yleensä nimitetty mikroevoluutioksi. Makroevoluutiota eli eliöiden rajoittamatonta plastisuutta muuntua kaikkien rajojen yli ei voida oikeutetusti väittää mutatio-valinta-mekanismin aikaansaamaksi, vaikka se olisikin totta. Sellaisen väittäminen johtaisi teorian pidemmälle kuin mitä todistusaineisto sallii. Luonnontieteesä on aina olemassa kiusaus luulla, että oma teoria kattaa paljon suuremman alueen, kuin se itaeasiasa tekee.

    En taida viitsiä jatkaa... En usko nimittäin että saan sinua tässä asiassa ymmärtämään tieteen kantaa tähän asiaan koska olet niin takertunut noihin määritelmiisi. Sanompa vaan vielä kerran sen että tässäkin asiassa on todistustaakka positiivisen väitteen esittäjällä, eli väitteen, että on olemassa jokin mekanismi joka estää evoluution kumuloitumisen tietyn rajan yli.

    Äänestä

  • useilla nimimerkeillä kirjoitti:

    Kuin mitä kissa käyttää, vai kopioitteko toinen toisiltanne ? Vai teettekö kenties yhteistyötä ?

    useilla nimimerkeillä kirjoitti:

    "samanlaista jauhantaa useilla nimimerkeillä Kuin mitä kissa käyttää, vai kopioitteko toinen toisiltanne ? Vai teettekö kenties yhteistyötä ?"

    Vai käyttäisimmekö me samoja käsitteitä, ymmärtäisimme asiat samalla tavalla ja olisimme asioista samaa mieltä?

    Sitä voit miettiä.

    Äänestä

***Chicagon yliopiston tutkija Jonathan Pritchard työtovereineen etsi perimän alueet, joissa luonnonvalinta näkyy vahvimmin. Tuoreimpia merkkejä evoluutiosta löytyi geeneistä, jotka liittyvät maidon sulatukseen. Useimmat nisäkkäät juovat maitoa vain imeväisinä, mutta ihmisille on kehittynyt kyky käyttää maitoa vanhempanakin.***

Onks ollut niin, että kun ensimmäinen lehmä saatiin kiinni, niin siltä imettiin utareista maitoa, välillä puklattiin ja taas imettiin maitoa. Tuhansien ja taas tuhansien puklauskertojen jälkeen ihmisen geneettinen perimä oli muuttunut niinpaljon, että maito alkoi vähitellen pysymään sisällä.

Onks nyt sitten evoluutio kääntynyt takaisinpäin kun on yhä kasvava joukko ihmisiä, jotka eivät pysty juomaan kuin laktoositonta maitoa.

Miten sitten kissat, onko niidenkin genettinen perimä muuttunut ihmisen taloudessa asuessaan, kun nekin juovat maitoa, vieläpä kermaakin. Onko kissallekin ensimmäiset lehmän utare tuotteet olleeet tuskaa ja vaivaa kunnes suotuisten mutatioiden kautta ovat oppineet jopa nauttimaan maidosta. Maalla kun asuin lapsuudessa, niin naapurissa asui mun serkut. Heillä oli kolli joka tuli navetalle lypsynaikaan kerjäämään lämmintä lehmänmaitoa.

Äänestä

***Myös ihon pigmenttiä säätelevät geenit ovat muuntuneet ripeästi. Iho on vaalennut, kun väki on valloittanut leveysasteita, missä on vähemmän auringonvaloa.
Tutkijoilla oli käytössään tietoja yli 200 itäaasialaiselta, eurooppalaiselta ja nigerialaiselta. Kaikissa kolmessa ryhmässä ilmeni yhtä paljon merkkejä evoluutiosta.****

Ihonväriin siis vaikuttaa useita geenejä, Aadam ja Eeva olivat ruskeita (siis tummempia kuin esim me alkuperäiset suomalaiset, mutta vaaleampia kuin Keski-Afrikan aidot mustat. Tällainen pari voi saada jälkeläisiä, joiden väri voi olla musta tai valkoinen tai jotain siltä väliltä. Ja mitä Jeesukseen tulee, hänest ei ole valokuvaa eikä muuta dokumenttia, mutta koska hän ei herättänyt huomiota ulkonäkönsä vaan toimintansa vuoksi, voidaan olettaa että hän oli samanvärinen kuin muutkin juutalaiset kyseisellä alueella. Siis hieman tummempi kuin me suomalaiset mutta ei kuitenkaan varsinaisesti musta. Ja näinollen Jeesuksen ihonväri oli sama tai lähes sama kuin Aadamilla ja Eevalla. Ihonvärillä tosin ei ole mitään tekemistä 1. Mo 1:26 kanssa, siinä viitataan henkisiin ja hengellisiin ominaisuuksiin.

Siunausta kaikille.

Äänestä
  • sydämmen.usko.pelastaa kirjoitti:
    "[Ilmeisesti Tarvosen tekstiä]: Ihonväriin siis vaikuttaa useita geenejä, Aadam ja Eeva olivat ruskeita (siis tummempia kuin esim me alkuperäiset suomalaiset, mutta vaaleampia kuin Keski-Afrikan aidot mustat. Tällainen pari voi saada jälkeläisiä, joiden väri voi olla musta tai valkoinen tai jotain siltä väliltä."

    Mistäs Aatamin ja Eevan ihonväri tiedetään? Ja jos pysytään Raamatun literalistisen tulkinnan piirissä, Nooan popula on se avain tässä jutussa.
    Tiedätkö sinä, tai tietääkö Tarvonen, mikä heidän ihonvärinsä oli?

    Onko tietoa (jos on niin näyttöä, kiitos) vaiko puhdasta mielikuvitusta?

    esi-isistä, vai onko pelkkää mielikuvitusta. Jos on niin näyttöä kiitos.

    Äänestä

Nykyhiirten yleisin muoto löytyi ensimmäisen kerran vasta vuonna 1906 eläneeltä hiireltä.

Minkäs muotosia hiiret olivat aikaisemmin?
Olis kivaa tietää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

näkyy dna:ssamme kirjoitti:

Ihmisen kyky sopeutua ympäristöihinsä näkyy myös geeneissämme: mutaatio, joka hyödyttää populaatiota, leviää tavallista nopeammin.

Chicagon yliopiston tutkija Jonathan Pritchard työtovereineen etsi perimän alueet, joissa luonnonvalinta näkyy vahvimmin. Tuoreimpia merkkejä evoluutiosta löytyi geeneistä, jotka liittyvät maidon sulatukseen. Useimmat nisäkkäät juovat maitoa vain imeväisinä, mutta ihmisille on kehittynyt kyky käyttää maitoa vanhempanakin.

”Moni geeni, jossa ympäristöpaineet näkyvät, kietoutuu juuri ruoansulatukseen, Pritchard kertoo Naturen verkkolehdessä. Tämä osoittaa, että sopeutuminen eri ruokavalioihin on ollut avainasemassa ihmisen evoluutiossa.

Myös ihon pigmenttiä säätelevät geenit ovat muuntuneet ripeästi. Iho on vaalennut, kun väki on valloittanut leveysasteita, missä on vähemmän auringonvaloa.

Tutkijoilla oli käytössään tietoja yli 200 itäaasialaiselta, eurooppalaiselta ja nigerialaiselta. Kaikissa kolmessa ryhmässä ilmeni yhtä paljon merkkejä evoluutiosta.

"Mielenkiintoista sikäli, että afrikkalaispopulaatiot ovat pysyneet lajimme syntysijoilla, kun taas muut ovat muuttaneet muualle. Toisaalta ympäristö voi muuttua yhtä paljon ajan kuin etäisyydenkin myötä", Pritchard puntaroi.

Hän ei yhdy ennustuksiin, joiden mukaan lääketieteen kehitys olisi jo pysäyttänyt ihmisen evoluution. "Luonnonvalinnalle on edelleen paljon tilaa, esimerkiksi hedelmällisyyteen ja sikiön selviytymiseen vaikuttavissa geeneissä."

Lähde : http://www.nature.com/news/2006/060306/full/060306-8.html

>>>

Nisäkkäiden evoluutio luultua nopeampaa.

Villien chicagolaishiirien perimässä on tapahtunut äärettömän nopeita evolutiivisia muutoksia, kertoo Illinoisin yliopiston tutkimus. Muutokset ovat ilmeisesti sopeutuma kaupunkiympäristöön.
Ilmiö on tuttua banaanikärpäsillä, mutta nyt se osoitettiin ensi kertaa nisäkkäillä. Naturen julkaisemassa tutkimuksessa verrattiin cityhiiriä niiden 150, 100 ja 50 vuotta sitten eläneisiin lajitovereihin. Tutkijat etsivät hiiren mitokondrionaalista dna:ta museoissa säilytetyistä nahoista ja vertasivat niitä nykyjyrsijöiden perimään. Geeneissä havaittiin dramaattisia muutoksia. Ainoastaan yhdellä 150 vuotta sitten eläneellä hiirellä oli sama dna-sekvenssi, mikä oli ollut yleisin muoto 50 vuotta sitten. Nykyhiirten yleisin muoto löytyi ensimmäisen kerran vasta vuonna 1906 eläneeltä hiireltä.

Lähde : http://tigger.uic.edu/htbin/cgiwrap/bin/newsbureau/cgi-bin/index.cgi?from=Releases&to=Release&id=490&frommain=

>>>

Ukonilma piiskaa evoluutiota.

Salamointia matkivan sähkövirran avulla on mahdollista siirtää geenejä solusta toiseen. Tämä laboratorioissa toimiva tekniikka pätee todennäköisesti myös luonnossa. Ukonilmalla saattaa olla merkittävä rooli bakteerien evoluutiossa, pohtivat lyonilaistutkijat Applied and Environmental Microbiology-lehdessä.
He keräsivät laboratorion ulkopuolelta multaa ja hiekkaa ja pommittavat näytettä keinosalamilla. Käsittelyn seurauksena näytteessä piilottelevat bakteerit imivät itseensä uusia geenejä. Siirtymistä havaittiin samassa määrin kuin pelkässä koeputkessa. Tutkijat tunnistivat muuntuneiden bakteerien joukosta erityisesti Pseudomonas-lajin edustajia. Pseudomonakset viihtyvät maaperässä ja vesissä.

Lähde : http://aem.asm.org/cgi/content/abstract/70/10/6342

Kun sormi osoittaa kuuta, typerys katsoo sormea.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu