Luin tuossa vanhasta testamentista Eliasta ja Sarpatin leskestä. Se oli kuin pieni novelli kuivuuden vaivaamasta ajasta, jolloin Elia Jumalan sanaa noudattaen viivähti leskivaimon vieraana. Kuivuuden ajasta huolestunut leskivaimo oli tavanomaisilla toimillaan päiväsaikaan keräämässä polttopuita kaupungin portin lähistöllä, kun Elia pyysi voisiko hän saada hieman vettä. Naisen lähtiessä hakemaan juotavaa, huusi Elia vielä perään, että jos palan leipääkin toisit. Ystävällinen leskivaimo pysähtyi ja kertoi, ettei hänellä ollut leipää, vaan hän oli puunhakumatkalla pian leipoakseen. Vielä senkin, että jauhoja ja öljyä oli niin pikkaisen, että se riitti juuri hänelle ja pojalle viimeiseksi ateriaksi. Sitten ei ollut enää mitään syötävää, kai me jäämme pojan kanssa sitten kuolemaa odottamaan.
Naisella kävi flaksi, sillä Elia ilmoitti, että eipä hätää otat ja paistat minulle ensin pikku rieskan ja sitten alat paistaa itsellesi ja pojallesi eivätkä jauhot ja öljy tule loppumaan siihen päivään asti kun Jumalamme antaa sateen tulla. Taas kävi naisella flaksi, hän ei jäänyt kyseinalaistamaan Eliaan juttuja, vaan kiiruhti tuumasta toimeen leipomapuuhiin. Niin todella kävi, Elian ruokaillessa ja asuessa tuon lopun kuivuuden ajan leskivaimon luona, koko porukalla oli aina leipää syötävänään, ne jauhot ja öljy eivät todella loppuneet.
Tuossa oli paljon mainioita kohtia. Ensimmäinen ihme oli että tuo nainen suostui edes kuuntelemaan vieraan miehen huuteloita, tuo vettä, tuo leipää. Jos hän olisi ollut toisen luonteinen olisipa saattanut nostaa nenäänsä ja ajatella, että tällaisella kuivuuden kaudella, mikä minä olen sinua ruokkimaan. Nosta ahtereesi ja etsi vetesi ja elättäjäsi puhh kyllähän näitä saat ruokkia, syöväthän nuo nyt vaikka silmät päästä jos antaa. Nöyryys Jumalan edessä ja elämän karut kokemukset pitivät leskivaimon sydämen ilmeisesti alttiina ja hänet johdatettiin oikean ihmisen luo risujaan keräämään.
Hienoa, kaikki meni hyvin – vähän aikaa. Sitten alkoi taas tapahtua. Leskivaimon poika sairastui ja kuoli. Kertomuksessa mainitaan vielä, että sairaus paheni ja että poika lakkasi hengittämästä, hmm…
Taas isku, taas kuolema, mieskin meni ja nyt poika. Ahdistusta syvimpään saakka. Siihen rientää sitten vielä tietenkin Elias oletan, että varmaan syömistä kärkkymään. Vaimo on aivan poissa tolaltaan, lapsi on kuollut – vielä tässä ruokaa. ”Sinä olet tullut minun luokseni tuomaan esille pahat tekoni ja tuottamaan pojalleni kuoleman!” Siihen aikaan profeettojen virka oli välittää Jumalan sanaa ja useimmiten myös kertoa tulevasta rangaistuksesta. Luulenpa vaimon miettineen kuumeisesti mikä oli se paha teko, että poika minulta otettiin?
Myöskin Elia oli hetken ymmällään. Hän pyysi pojan ruumista ja meni sen kanssa ullakolle omaan huoneeseensa. Jumala, mitä sinä ajattelet? Näinkö sinä palkitset vieraanvaraisuuden, annat ainoa lapsen kuolla? Erikoista on myös tuo miten Elia sydämessään tiesi, mitä nyt pitää tehdä. Kun hän oli pyytänyt Jumalaa palauttamaan pojan sielun, sielu tuli takaisin. Hep! siis kun sielu erkanee ruumiista ruumis kuolee, kun sielu tulee ruumiiseen, alkaa ruumis elää. Ensimmäinen henkis-fysiologinen totuus. On siis olemassa ainakin kaksi elementtiä. Erillisenäkin elävä sielu ja ilman sielua selviämätön ruumis. Että ruumis voisi elää täytyy siinä olla akkuna sielu. Sielu siis ei kuollut, vaan se palautui ruumiiseen. Hmmm…niinpä niin.
No hyvä. Poika siis heräsi henkiin. Elia antoi pojan äidilleen ja sanoi, että hyvin elää ja puuskuttaa taas.
Nainen koki hyvin rajuja asioita elämässään, juuri hän oli itkenyt kylmentynyttä poikaansa ja nyt tämä tuli iloisesti yläkerrasta takaisin hänen luokseen. ”Nyt minä tiedän, että sinä olet Jumalan mies ja että Herran sana sinun suussasi on tosi.” sanoi vielä nainen. Hep! Sana, huom. Sana. (joh 1:3 ”Alussa oli sana ja sana oli Jumalan luona, ja sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan luona. Kaikki on syntynyt hänen kauttaan. Ilman häntä ei ole syntynyt mitään”)
Vielä tuossa viimeisessä episodissa oli rauhaisaa tuo, kun oli vain niin aito ja yksi Jumala, ihminen yksinkertainen ja luottamus sen mukainen. Liika tieto ei ollut pilannut tuota tilannetta ja leskivaimo antoi kunnian Jumalalle Jumalan teosta. Lukenut ja kadehenkinen olisi saattanut alkaa epäilemään, että mahtaako olla sittenkään Jumalasta, ai-jai ettei vaan itsestään pelsepuupista olisi koko henkiin herääminen ollut.
Kiitos Jumalalle että hän kohtelee todellakin ihmistä sydämen tasolla. Aivan kuin Jeesus sanoi: ”Autaita ovat puhdassydämiset sillä he saavat nähdä Jumalan. Sekä autuaita ovat hengessään köyhät sillä heidän on taivasten valtakunta.
Naisella kävi flaksi, sillä Elia ilmoitti, että eipä hätää otat ja paistat minulle ensin pikku rieskan ja sitten alat paistaa itsellesi ja pojallesi eivätkä jauhot ja öljy tule loppumaan siihen päivään asti kun Jumalamme antaa sateen tulla. Taas kävi naisella flaksi, hän ei jäänyt kyseinalaistamaan Eliaan juttuja, vaan kiiruhti tuumasta toimeen leipomapuuhiin. Niin todella kävi, Elian ruokaillessa ja asuessa tuon lopun kuivuuden ajan leskivaimon luona, koko porukalla oli aina leipää syötävänään, ne jauhot ja öljy eivät todella loppuneet.
Tuossa oli paljon mainioita kohtia. Ensimmäinen ihme oli että tuo nainen suostui edes kuuntelemaan vieraan miehen huuteloita, tuo vettä, tuo leipää. Jos hän olisi ollut toisen luonteinen olisipa saattanut nostaa nenäänsä ja ajatella, että tällaisella kuivuuden kaudella, mikä minä olen sinua ruokkimaan. Nosta ahtereesi ja etsi vetesi ja elättäjäsi puhh kyllähän näitä saat ruokkia, syöväthän nuo nyt vaikka silmät päästä jos antaa. Nöyryys Jumalan edessä ja elämän karut kokemukset pitivät leskivaimon sydämen ilmeisesti alttiina ja hänet johdatettiin oikean ihmisen luo risujaan keräämään.
Hienoa, kaikki meni hyvin – vähän aikaa. Sitten alkoi taas tapahtua. Leskivaimon poika sairastui ja kuoli. Kertomuksessa mainitaan vielä, että sairaus paheni ja että poika lakkasi hengittämästä, hmm…
Taas isku, taas kuolema, mieskin meni ja nyt poika. Ahdistusta syvimpään saakka. Siihen rientää sitten vielä tietenkin Elias oletan, että varmaan syömistä kärkkymään. Vaimo on aivan poissa tolaltaan, lapsi on kuollut – vielä tässä ruokaa. ”Sinä olet tullut minun luokseni tuomaan esille pahat tekoni ja tuottamaan pojalleni kuoleman!” Siihen aikaan profeettojen virka oli välittää Jumalan sanaa ja useimmiten myös kertoa tulevasta rangaistuksesta. Luulenpa vaimon miettineen kuumeisesti mikä oli se paha teko, että poika minulta otettiin?
Myöskin Elia oli hetken ymmällään. Hän pyysi pojan ruumista ja meni sen kanssa ullakolle omaan huoneeseensa. Jumala, mitä sinä ajattelet? Näinkö sinä palkitset vieraanvaraisuuden, annat ainoa lapsen kuolla? Erikoista on myös tuo miten Elia sydämessään tiesi, mitä nyt pitää tehdä. Kun hän oli pyytänyt Jumalaa palauttamaan pojan sielun, sielu tuli takaisin. Hep! siis kun sielu erkanee ruumiista ruumis kuolee, kun sielu tulee ruumiiseen, alkaa ruumis elää. Ensimmäinen henkis-fysiologinen totuus. On siis olemassa ainakin kaksi elementtiä. Erillisenäkin elävä sielu ja ilman sielua selviämätön ruumis. Että ruumis voisi elää täytyy siinä olla akkuna sielu. Sielu siis ei kuollut, vaan se palautui ruumiiseen. Hmmm…niinpä niin.
No hyvä. Poika siis heräsi henkiin. Elia antoi pojan äidilleen ja sanoi, että hyvin elää ja puuskuttaa taas.
Nainen koki hyvin rajuja asioita elämässään, juuri hän oli itkenyt kylmentynyttä poikaansa ja nyt tämä tuli iloisesti yläkerrasta takaisin hänen luokseen. ”Nyt minä tiedän, että sinä olet Jumalan mies ja että Herran sana sinun suussasi on tosi.” sanoi vielä nainen. Hep! Sana, huom. Sana. (joh 1:3 ”Alussa oli sana ja sana oli Jumalan luona, ja sana oli Jumala. Hän oli alussa Jumalan luona. Kaikki on syntynyt hänen kauttaan. Ilman häntä ei ole syntynyt mitään”)
Vielä tuossa viimeisessä episodissa oli rauhaisaa tuo, kun oli vain niin aito ja yksi Jumala, ihminen yksinkertainen ja luottamus sen mukainen. Liika tieto ei ollut pilannut tuota tilannetta ja leskivaimo antoi kunnian Jumalalle Jumalan teosta. Lukenut ja kadehenkinen olisi saattanut alkaa epäilemään, että mahtaako olla sittenkään Jumalasta, ai-jai ettei vaan itsestään pelsepuupista olisi koko henkiin herääminen ollut.
Kiitos Jumalalle että hän kohtelee todellakin ihmistä sydämen tasolla. Aivan kuin Jeesus sanoi: ”Autaita ovat puhdassydämiset sillä he saavat nähdä Jumalan. Sekä autuaita ovat hengessään köyhät sillä heidän on taivasten valtakunta.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Mikä oma tilanteesi on, kun teet näin pitkän runoelman, vaikka 10 riviä olisi riittänyt.
Oletko ajtellut, mitä tarkoittavat ne vähät jauhot ja öljy pullossa.
...ei olisi riittänyt tämän "novellin" kuvaamiseen.Tekee mieli mennä lukemaan Raamatusta itsekin tämä juttu.
Vähät jauhot ja pikkuinen tippa öljyä ovat taas uuden novellin aihe sitten kun tulee sopiva hetki tälle elävälle kirjoittajalle.Kiitos teille molemmille!
Joo, vähän niinkun muutaman naispapin iltahartaus, joka on pelkkää novellia, muttei mitään hengellistä sisältöä.
Mun miälestä raamattukaan ei oo mikää viihdenovelli.
Ei tiäteskää voi mittää, jos sisältö ei avaudu.
Ei siittä tänne kummiska tartte kahta aanelosta tunkea tekstiä.
...täysi vapaus olla lukematta näitä mainitsemiasi aanelosia.Niin minäkin teen hyvin usein, mutta tunnustelen kyllä aluksi että kannattaako alkaa lukea.
Huomaamattasi sohaisit tässä ohimennen ainakin kahta naisihmistä ja saman tien useita iltahartauksien naispuhujia.
Ottavatko tällaiset puhujat/ kirjoittajat jotain sinulta pois kun eivät ehkä kirjoitakaan juuri sinun tyylilläsi!
Minusta sinulla on myös oma kirjoitustyylisi,kun vertaat Raamattua "viihdenovelliin".Novelli=kertomus.
Kiitos!
Ei todellakaan ole puhe tyylistä
Tällaiset ottavat pois Jumalalta, kun eivät kerro kaikkea "Jumalan totuutta", vaikka se virkaan kuuluu.
Onhan se minultakin pois.
Meillä on pikkukakkosessa tätejä kertomassa satuja ja novelleja.
Enhän minä ole verrannut Raamattua viihdenovelliin. Lue uudestaan
...mikähän se sinun mielestäsi on se "Jumalan totuus" ,joka tältä kirjoittajalta sinun mielestäsi jäi kertomatta ,kun hän otti esille Sarpatin lesken asian.
Haluaisin kuulla sen vilpittömästi.
ole niin väittänytkään sinun sanoneen....Hah,hah,haa....suloinen sekasotku.
Voinko??
Näen kertomuksessa monta tasoa, hengellisen sisällön, enkä niinkään realismin tyyliin kirj. novellia.
Jauhot ja öljy kuvaavat Jumalan ilmoitusta ja Pyhää Henkeä.
Katovuodet merkitsevät aikaa, jolloin Jumalan sanaa ei ole, ihmiset kuolevat nälkään. Jumalan sana itse on elämän leipä.
Näin voi tapahtua meidänkin aikanamme, vaikka näennäisesti kaikki olisikin hyvin.
Oma kirkkomme on luisumassa entisstä syvemmälle sellaiseen hengellisyyteen. On sellaista uskonnollisuutta, joka ei juuri millään tavalla kajoa yksilön omaantuntoon eikä hänen elämäänsä.
Sellaista asiaa ei olekaan kuin synti.
Kun kuuntelee saarnoja, puhutaan melkein yksinomaan velvollisuudesta ja rakkaudesta lähimmäiseen, ei lainkaan rakkaudesta Jumalaan. Hyvin harva pappi puhuu siitä, että Jumala on asettanut eteemme 10 käskyä.
En viitsi jatkaa, tuskin se kiinnostaa.
... ja kiitos että viitsit vaivautua selostamaan ,vaikka vähän sekaselta tuo ketju alkoi tihetessään tuntua.Tokihan on selvää että jauhoilla ,öljyllä ja leivällä ja katovuosilla on omat merkityksensä.
Mutta ,sanoisin itse, että molempia ,ja käytän tahallani edelleen sanaa TYYLI,tapoja tarvittaisiin Jumalan valtakunnan työssä.
Arkirealistinen tapa esittää asioita innostaa etsimään ja ottamaan asioista selvää ja näyttää kepeämmältä kuin sinun tyylisi Tomppa H.,mutta se ei tarkoita että esittäjät olisivat tietämättömiä Jumalan valtakunnan työn vastuusta. Samalla asialla luulisin ollaan me kaikki tämän ketjun kirjoittajat Jumalan armosta kukin tyylillään tai ainakin melkein kaikki.
Maallistuminen on voittamassa alaa.Uskon että Jumalalla on tähänkin asiaan valta puuttua,niin että meidän ei tarvitse niin kovin huolissamme olle toistemme tyyleistä.Herra armahda minua.
Minun tyylini?
Enhän ole laatinut edes mitään esitystä, senkun tuossa tauolla hätäsesti vastailin sitä sun tätä.
Vakavasti ottaen, nuo novellistit tuudittavat ihmisiä syvempään uneen. Uskonnollisuus rakentuu mystiselle hartaustunnelmalle ja esteettiselle elämykselle. Se ei kosketa lainkaan omaatuntoa, ei tuo syyllisyyttä ja ns. synnintuntoa.
Puhutaan Jeesuksen läheisyydestä ilman tarvetta sovitukseen. Uskon, että ns. parannussaarnaajat lentävät pian kirkosta ulos.
...ei synnintunnon saarnamiestä välttämättä edes tarvita,tiedän sen itsekin kun ajattelen asemani Kaikkivaltiaan edessä.Omakohtainen ,vaikkakin yhteen ääneen luettu synnintunnustus, jokaisessa jumalanpalveluksessa ja muissakin kokoontumisissa ja rukouksissa ,riittää.Virsikirjan lopussa olevista malleista saa omille ajatuksille tukea.
Joka päivä tarvitsen Kristuksen sovitusta.
Kuinka jotkut "novellistit" voisivat tuudittaa ihmisia syvempään synnin uneen.En ymmärrä sinun ehdottomuuttasi ja huoltasi.Peräänkuulutan erilaisuutta,särmää,uusia Aku Rätyjä,jos tunnet,novellisteja,varmoja,epävarmoja ,vajavaisia, miehiä,naisia,kunhan vaan tarkoitus on yrittää kirkastaa Jumalan sanaa ihmisille.
Minä taas toivon ,jos nyt oikein ymmärsin ,että ns parannussaarnaajat eivät ylenkatsoisi kirkkoa eivätkä itse eristäytyisi kirkosta.
Ei kukaan elä uskossa ilman "saarnamiestä".
Onhan kirkossakin - jos on. Yleisimmin siellä on joku novellisti.
Ihminen elää Jumalan sanasta JA JOS ihminen on uskossa, ei hän helposti sano sinun tavallasi, hän suorastaan janoaa sanaa. siksi sitä verrataan myös veteen.
Minä kaipaan elävää sanaa. jostakin novellista minä en saa mitään.
...sanoinkin että painottamaasi synnintunnon saarnamiestä.Painotit nimenomaan synnintuntoon saattamista ja minun painopiste on muualla,koska tiedän jo oman syyllisyyteni.Tokihan minä saarnoja kaipaan ja usein saan niistä pitkäksi aikaa purtavaa ja juotavaa.Itsekseenkin voi lukea Raamattua. Mutta se että uskoani aletaan mitata näillä palstoilla.....Tätä juuri tarkoitin sillä monimuotoisuudella myös ihmisen elämässä.Antaa kaikkien kukkien kukkia rauhassa.
Olen alkanut ajatella ja hyväksyä että kaikista saarnoista ei tarvitsekaan aina SAADA itselle jotakin.Jospa se saarnan pitäjä ei ole vielä puhjennut kukkaan.Nuputkin ovat kauniita.
Rakas mum,
Kukaan meistä ei ole niin hyvä, ettei siedä kuulla saarnaa synnistä.
Toiseksi, saarna ei ole sinua varten yksin, vaan toisessa penkissä istuvaa varten, kenties hän ei ole yhtä hyvä kristitty kuin sinä.
Kristillisyydellä on 2 tavoitetta
- tuntea itsensä
- tuntea Kristus
Syyllinen tarvitsee tietysti puhetta armosta, joka niille, jotka ovat tulleet synnintuntoon, uskosta, jotka taistelevat oman itsensä ja heikkoutensa kanssa.
JOS SIIS tunnet murhetta: muista Isä on sinut nimeltä kutsunut, sinä olet Hänen.
maailma on pullollaan. Milloin herätetään henkiin milloin pidennetään jalkoja ja kaikkea siltä väliltä.
Kyllä ihminen kirjoittamisen taitaa jos vain viitsii ja haluaa. Mielikuvitus liikkeelle ja samalla kynäkin. Mitä vahvempaa tekstiä sen parempi. Kun vielä liittää jumalankin mukaan niin aina parempi.
..sinun versiosi tästä samasta Sarpatin leski kertomuksesta.
Kerro lisäksi mitä asiavirheitä SINÄ
mahdollisesti löysit tästä kirjoituksesta?!
Jos sinua kirjoitus vaan ärsytti niin miksi sinun piti se tänne kirjoittaa?Juuri tällaiset herjaukset karkottavat täältä hyviä ,omaperäisiä kirjoittajia,vai sekö sulla oli tarkoituskin.
Think about it!
Täällä on vissiin monta kirjoittajaa. Kiitos, asiaa, ei viihdettä!!
Miksi tunkea niitä tänne? Nuorten Voiman Liitolla on joka vuosi kilpailu.
"Koskettava kertomus!". Aika kulunut muoti-ilmaisu, sanois meidän suomenmaikka.
Hienoa tulkintaa