Se tappaa varmasti

Oli niin tai näin, mutta varma on että lintuinfluenssa kehittyy pandemiaksi. Jo ennen sitä tulee lapsiamme menehtymään useita tuohon karmaisevaan influenssaan. Koko maailma sai tuntea vastaavan, mutta paljon lievempänä vuonna 1918-1920. Kutsuttiin espanjantaudiksi. Tappoi maailmasta arviolta 130 miljoonaa ihmistä. Jos nyt vähä älyiset poliitikot vähääkään ymmärtäisi/välittäisi niin ennakoivat toimet pitäisi olla paljon pidemmällä. Toki satsauksia ja rahanmenoahan tuo tietäisi, mutta eikö olisi jo aika laittaa elämän arvot oikeaan järjestykseen? Kun nuo muuttolinnut saapuvat niin se on varma ja väistämätön, että tuo influenssa tänne tulee. Lapsenne siitä kärsivät ja heitä se tulee väistämättä kaatamaan. Nyt pitäisi vielä kun nuo kaupunki linnut ovat terveitä niin vähentää ne olemattomiin jolloin riski vähenisi huomattavasti. Olen nyt purkanut agressioni teihin ja rauhoittua. KIITOS::
221191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

En epäile minäkään, etteikö tauti vaatisi joitakin uhreja, sillä onhan siihen jo joissakin maissa kuollut, tosin ei vielä montaa, mutta eihän tauti ole vielä päässytkään voimiinsa.

Jos niitä rokotteita on jo saatavilla, pitäisi ihmisiä alkaa jo rokottaa.

Oli, miten oli, jos tauti alkaa ihmisisiin tarttua, kuolen todennäköisesti ensimmäisten joukossa. Olin jo tavallisen influenssan kourissa sairaalassa kuoleman partaalla. Jos tulee siitä pahempi tauti, niin tuskin selviän enää. Ei auta, vaikka olisi nuori ja kaikin puolin muuten terve. Se ei suojele, jos tauti on tarpeeksi kova ottaakseen otteen.

Rokotusjärjestys pitäisi olla seuraava. Ensin sairaalahenkilökunta viimeistä myöten, sen jälkeen työikäiset, sitten nuoret ja lapset. Olisi hassua aloittaa rokottaminen vanhuksista, sillä jos ainoastaan vanhukset jäisivät henkiin ja työikäiset ja nuoret kuolisivat, niin ketkä sitten jäisivät niitä vanhuksia lopulta hoitamaan?

Oletteko sitä mieltä, että tämä on luonnon oma keino vähentää maanpäältä liikaväestöä?

Äänestä
  • Ei ole ihmisen ahneudella rajaa, kun pitäisi lähimmäisiään auttaa. Eipä ole herroista kuin vähättelemään tulevaa tuomionpäivää. Tämä ei ole luontoäidin tekosia vaan ihmisen ahneudesta johtuva. Säästetään väärissä paikoissa. Tämä nykyinen "vihreä" ajattelutapa tulee vielä kalliiksi yhteiskunnalle. Kyllä nuoret tulevat olemaan etusijalla noissa rokotuksissa. Ei tuo virus meihin vanhempaan väestöön sillain vaikutakkaan, mutta lapset ja nuoret siihen menehtyvät. Googleta espanjantaudista! Saat käsitystä silloisesta pandemiasta. Noihin rokotuksiin en lähtis turvautumaan, koska se vaatii ensin pandemian ensimmäisen "aallon" ennen kuin tuon rokotteen pystyy valmistamaan. Eli suurin osa väestöstä on jo sairastanut.

    Äänestä

  • Dosentti..... kirjoitti:

    Ei ole ihmisen ahneudella rajaa, kun pitäisi lähimmäisiään auttaa. Eipä ole herroista kuin vähättelemään tulevaa tuomionpäivää. Tämä ei ole luontoäidin tekosia vaan ihmisen ahneudesta johtuva. Säästetään väärissä paikoissa. Tämä nykyinen "vihreä" ajattelutapa tulee vielä kalliiksi yhteiskunnalle. Kyllä nuoret tulevat olemaan etusijalla noissa rokotuksissa. Ei tuo virus meihin vanhempaan väestöön sillain vaikutakkaan, mutta lapset ja nuoret siihen menehtyvät. Googleta espanjantaudista! Saat käsitystä silloisesta pandemiasta. Noihin rokotuksiin en lähtis turvautumaan, koska se vaatii ensin pandemian ensimmäisen "aallon" ennen kuin tuon rokotteen pystyy valmistamaan. Eli suurin osa väestöstä on jo sairastanut.

    ihmisistä sairastu kaikki ja ne jotka sairastuvat niistä heikoimmat yksilöt kuolevat. Ei yhteiskunta heitä pakosta tarvii toiminnassaan.

    Lintuja on kuollut joka vuosi paljon mutta nyt on keksitty yuo lintutauti jota rummutetaan tiedotusvälineissä ja myydään lehtiä.

    Nuorena tuli polioepidemia ja mullakin kaatui siihen tautiin monta kaveria mutta eipä tuo tarttunut vaikka ravinto oli heikkoa ja vaatetus ala-arvoista.

    Ihmisen ravinnosta riippuu paljon miten hän kykenee vastustamaan sairautta. Ravinnosta saatavat hiven- ja vitamiiniaineiden sekä niiden imeytyminen elimistöön on nykyisillä tehoviljellyillä elintarvikkeilla kyseenalaista.

    Senvuoksi; hankkikaa apteekista ko. valmisteita ja täydentäkää hivenainetabletilla päivittäinen puute niin saa tulla millaiset lintuflunssat tahansa ja ei tarvii kuin vihellellä.

    Äänestä

  • eihän kirjoitti:

    Jos tietäisit viruksen käyttäytymisestä vähääkään et laskisi moista suustasi. Kyseinen virus nimenomaan rankaisee nuoria ja hyväkuntoisia yksilöitä. Ei ne vanhukset vaarassa ole. Tutustu aiheeseen.

    Äänestä

  • eihän kirjoitti:

    ihmisistä sairastu kaikki ja ne jotka sairastuvat niistä heikoimmat yksilöt kuolevat. Ei yhteiskunta heitä pakosta tarvii toiminnassaan.

    Lintuja on kuollut joka vuosi paljon mutta nyt on keksitty yuo lintutauti jota rummutetaan tiedotusvälineissä ja myydään lehtiä.

    Nuorena tuli polioepidemia ja mullakin kaatui siihen tautiin monta kaveria mutta eipä tuo tarttunut vaikka ravinto oli heikkoa ja vaatetus ala-arvoista.

    Ihmisen ravinnosta riippuu paljon miten hän kykenee vastustamaan sairautta. Ravinnosta saatavat hiven- ja vitamiiniaineiden sekä niiden imeytyminen elimistöön on nykyisillä tehoviljellyillä elintarvikkeilla kyseenalaista.

    Senvuoksi; hankkikaa apteekista ko. valmisteita ja täydentäkää hivenainetabletilla päivittäinen puute niin saa tulla millaiset lintuflunssat tahansa ja ei tarvii kuin vihellellä.

    http://www.hs.fi/uutiset/tuoreet/artikkeli/1101981193802
    http://www.illustrertvitenskap.com/polopoly.jsp?d=157&a=2081
    http://www.tiede.fi/uutiset/uutinen.php?id=1665

    Tuossa aiheesta

    Äänestä

Onko nyt sitten niin että lintuinfluenssa kehittyy pandemiaksi juuri suomessa? Lintuinfluenssaan on maailmalla kuollut kymmenen vuoden aikana "vain" 200 ihmistä, tauti ei tartu villeistä eläimistä eikä ihmiseltä toiselle. Miten on mahdollista että se juuri nyt muuntuu pandemiaksi? Ehkäpä suomen kansalle pitäisi jakaa niitä kumihanskoja jotta voivat turvallisesti vastaisuudessa kosketella häkkikanojen paskaa, sieltähän se tarttuu jos on tarttuakseen!

Äänestä
  • Kyllä tuo virus oppii tarttumaan ihmisestä ihmiseen missä tahansa. Mutta suurin vaara on köyhät maat. Heitä ei pystytä valvomaan ja he juuri noiden lintujen kanssa elävät saman katon alla. Kun tuo virus on "oppinut" tarttumaan ihmisestä ihmiseen on jo myöhäistä. Se tulee leviämään koko maailman laajuiseksi pandemiaksi 2-6 kuukaudessa "oppimis" hetkestä.

    Äänestä

  • Dosentti..... kirjoitti:

    Kyllä tuo virus oppii tarttumaan ihmisestä ihmiseen missä tahansa. Mutta suurin vaara on köyhät maat. Heitä ei pystytä valvomaan ja he juuri noiden lintujen kanssa elävät saman katon alla. Kun tuo virus on "oppinut" tarttumaan ihmisestä ihmiseen on jo myöhäistä. Se tulee leviämään koko maailman laajuiseksi pandemiaksi 2-6 kuukaudessa "oppimis" hetkestä.

    Kehitysmaiden ihmiset ovat vaarassa, lintuinfluenssasta huolimatta. Jos ihan järkeviä haluttaisiin olla niin apuhan pitäisi suunnata niihin maihin joissa sitä tarvitaan ja näin ennalta ehkäistäisiin uhkaava tilanne. Tahtoa tähän ei ole joten siirretään se huolehtiminen siihen päivään kun lintuinfluenssa muuntuu ihmiseen tarttuvaksi pandemiaksi kehitysmaassa ja aiheuttaa riittävää tuhoa ja sitten voidaan täälläkin ryhtyä pelkäämään muuttolintuja.

    Äänestä

Tämä lintuflu on osa maailmanlaajuista psykologista sodankäyntiä, jolla pyritään hallitsemaan ihmisten mieliä. Mitään todellista uhkaa ei ole olemassa vaan kaikki on keksittyä propagandaa.

Kannattaa hiukan käyttää aivoja ja verrata mitä on taphtunut historiassa. Hullun lehmän tauti, ebola, sars, lintuflu, ja seuraavaksi vuonna 2007-8 örs.

Äänestä
  • joka vuosi on löydettävä uusi virusuhka. Jos huvikseen vaikkapa laskisi todennäköisyyksiä sairastua mihinkään noista viimevuosien uhkaavimmista taudinaiheuttajista niin huomaisimme kuinka paljon on niitä ihan todellisia uhkia ympärillämme.

    Äänestä

  • ihmisten välinpitämättömyys tulee meille vielä kalliiksi. "Ei se muhun tartu"? "ei sellasta olekka"? Näitä kuulee?? Lukekaa historiaa. Ja oletteko koskaan kuulleet sanontaa, että HISTORIA TOISTAA ITSEÄÄN? Johtuu juuri tuosta ajattelutavasta. "Ei mulle....."

    Äänestä

  • Unohtui äskeisestä viestistä tämä, että suomi on kohta totalitäärinen valtio. Uutta lakia tehdään pandemian varjolla.

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa.htm#id1143134

    Ei tarvi enää muuta kuin luoda illuusio pandemiasta ja viranomaiset saavat kaiken vallan kansalaisia vastaan.

    Äänestä

  • Dosentti.... kirjoitti:

    ihmisten välinpitämättömyys tulee meille vielä kalliiksi. "Ei se muhun tartu"? "ei sellasta olekka"? Näitä kuulee?? Lukekaa historiaa. Ja oletteko koskaan kuulleet sanontaa, että HISTORIA TOISTAA ITSEÄÄN? Johtuu juuri tuosta ajattelutavasta. "Ei mulle....."

    Dosentilta on nyt mennyt puurot ja vellit sekaisin. Lintuinfluenssa on nyt todellisempi uhka suomen häkkikanoille ja silloinkin uhka on häviävän pieni. Jos virus muuntuu ihmiselle vaaralliseksi niin se todennäköisesti tapahtuu ensin jossain kehitysmaassa ja tämäkin mahdollisuus on hyvin pieni. Suomen kansalaisia uhkaavat monet hyvin paljon todellisemmat vaarat kuten yleinen tyhmyys joka tuntuu leviävän tiedotusvälineiden levittämänä kuin pandemia. Viisas ihminen muuntaa rahaksi tämän pandemian lehteä myymällä ja dokumenttia tekemällä.

    Äänestä

  • Dosentti.... kirjoitti:

    ihmisten välinpitämättömyys tulee meille vielä kalliiksi. "Ei se muhun tartu"? "ei sellasta olekka"? Näitä kuulee?? Lukekaa historiaa. Ja oletteko koskaan kuulleet sanontaa, että HISTORIA TOISTAA ITSEÄÄN? Johtuu juuri tuosta ajattelutavasta. "Ei mulle....."

    Joskus voi tuntua pahalta huomata tulleensa höynäytetyksi. Mutta jos sinä dosentti oikeasti uskallat avata silmät ja katsoa vähän niinkuin tarkkailijan silmin tätä vuohotusta niin huomaat että sinua on kusetettu.

    Voin lohduttaa sinua vielä, että kovin moni muukaan ei uskalla ajatella.

    Äänestä

  • sodankäyntiä kirjoitti:

    Unohtui äskeisestä viestistä tämä, että suomi on kohta totalitäärinen valtio. Uutta lakia tehdään pandemian varjolla.

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa.htm#id1143134

    Ei tarvi enää muuta kuin luoda illuusio pandemiasta ja viranomaiset saavat kaiken vallan kansalaisia vastaan.

    aikansa pelotellaan niin soppa on valmis.Ei tartte kun pulu lentää päin ratikkajohtimia ja niskat nurin torille kopsahtaa niin kansa kauhuissan ryntää ja samalla tallaa nuutaman rollaattori papa hengiltä.

    Äänestä

  • sodankäyntiä kirjoitti:

    Joskus voi tuntua pahalta huomata tulleensa höynäytetyksi. Mutta jos sinä dosentti oikeasti uskallat avata silmät ja katsoa vähän niinkuin tarkkailijan silmin tätä vuohotusta niin huomaat että sinua on kusetettu.

    Voin lohduttaa sinua vielä, että kovin moni muukaan ei uskalla ajatella.

    Kyllä tuo uhka on aivan todellinen. Tuo "häviävän pieni" on uhka sekin. Jos ajatellaan koko planeetan hyvinvointia. Toki voidaan ajatella että murhamies tuskin murhaa samaa uhria uudestaan ja jättää hänet sentakia rankaisematta. Tuo kyseinen virustyyppi ei tarvitse kuin otolliset olosuhteet muuntautumiselle. Edes tiedemiesyhteisöllä ei ole varmaa käsitystä siitä, minkälaisissa olosuhteissa tuo virus kykenee muuntautumaan ihmisestä ihmiseen tarttuvaksi. Riittää että imisellä on tavallinen "flunssa" ja lisäksi hän saa tartunnan tuosta H5N1 viruksesta. Virus voi muuntua myös siten, että se tarttuu linnusta sikaan ja siasta ihmiseen. Sikaan tarttuvat hyvin kaikki influenssalajit. Yksi mahdollisuus on tietysti, että jos siat ja siipikarja elävät läheisissä olosuhteissa, sika saa lintuinfluenssatartunnan. Pelko siitä, että siassa syntyisi uudenlainen virus on todellinen, koska lintuinfluenssa-virukset voivat muuntua hyvin helposti. Pahimmillaan siassa muuntunut virus voisi levitä muihin nisäkkäisiin ja ihmiseen.

    Äänestä

  • sodankäyntiä kirjoitti:

    Unohtui äskeisestä viestistä tämä, että suomi on kohta totalitäärinen valtio. Uutta lakia tehdään pandemian varjolla.

    http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa.htm#id1143134

    Ei tarvi enää muuta kuin luoda illuusio pandemiasta ja viranomaiset saavat kaiken vallan kansalaisia vastaan.

    Tuolla he jälleen tekevät arvokastin selväksi. Herroja on palveltava loppuun saakka. Pandemia=sotatila!! Eli herrat määräävät mitä te teette ja jos niskuroidaan on lupa teloittaa. He vain varautuvat tulevaan pandemiaan ja takaavat hyvinvoitinsa (ruokatoimitukset altistumatta itse virukselle).

    Äänestä

Taitaa olla Dosentilla jo kurat housuissa..Okei, kyllä mäkin uskon, että tuo influ kehittyy pandemiaksi. Okei, kyllä mä uskon, että siihen kuolee varmaan porukkaa. No, MITÄ SITTEN?! KAIKKI meistä kuolee joskus kuitenkin. Tuleeko se noutaja tänään vai huomenna, sitä ei voi tietää. Mutta sen tiedän, että jos alkaa elämään pumpulissa kaikkea peläten ja pelkoa lietsoen, niin kylläpä se on säälittävää elämää. Lähtö tulee, jos on tullakseen. Sitä paitsi, täällä pallolla on jo muutenkin liikaa porukkaa, pieni harvennus ei varmaan ole maaäidille pahaksi..

Äänestä
  • En minä itsestäni ole huolissani. Minulle on aivan sama vaikka tuonela kutsuisi. Lapsethan siinä kärsisi kaikkein eniten. Emmekö ole muka lapsillemme missään vastuussa? Heidän tulevaisuus on vaakalaudalla ja me vain toljotamme tumput suorina. Kyllä se vastuu näistä viattomista lapsista on meillä vanhemmilla. Eipä sitä tietenkään ymmärrä ennen kuin on omaa jälkikasvua.

    Äänestä

  • Dosentti.... kirjoitti:

    En minä itsestäni ole huolissani. Minulle on aivan sama vaikka tuonela kutsuisi. Lapsethan siinä kärsisi kaikkein eniten. Emmekö ole muka lapsillemme missään vastuussa? Heidän tulevaisuus on vaakalaudalla ja me vain toljotamme tumput suorina. Kyllä se vastuu näistä viattomista lapsista on meillä vanhemmilla. Eipä sitä tietenkään ymmärrä ennen kuin on omaa jälkikasvua.

    Venäjän ydinvoimala tuossa Suomenlahden toisella rannalla vai toi mahdollisesti muuntuva lintupöpö?

    Kyllä mun mielestä Tsernobyli osoitti vaarat.

    Äänestä

  • uhka lapsillemme kirjoitti:

    Venäjän ydinvoimala tuossa Suomenlahden toisella rannalla vai toi mahdollisesti muuntuva lintupöpö?

    Kyllä mun mielestä Tsernobyli osoitti vaarat.

    Se on jo ensviikolla täällä!!! Menaa toi lintuflunssa. Kenties jo nyt!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Dosentti....... kirjoitti:

Oli niin tai näin, mutta varma on että lintuinfluenssa kehittyy pandemiaksi. Jo ennen sitä tulee lapsiamme menehtymään useita tuohon karmaisevaan influenssaan. Koko maailma sai tuntea vastaavan, mutta paljon lievempänä vuonna 1918-1920. Kutsuttiin espanjantaudiksi. Tappoi maailmasta arviolta 130 miljoonaa ihmistä. Jos nyt vähä älyiset poliitikot vähääkään ymmärtäisi/välittäisi niin ennakoivat toimet pitäisi olla paljon pidemmällä. Toki satsauksia ja rahanmenoahan tuo tietäisi, mutta eikö olisi jo aika laittaa elämän arvot oikeaan järjestykseen? Kun nuo muuttolinnut saapuvat niin se on varma ja väistämätön, että tuo influenssa tänne tulee. Lapsenne siitä kärsivät ja heitä se tulee väistämättä kaatamaan. Nyt pitäisi vielä kun nuo kaupunki linnut ovat terveitä niin vähentää ne olemattomiin jolloin riski vähenisi huomattavasti. Olen nyt purkanut agressioni teihin ja rauhoittua. KIITOS::

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu