FEMINISTIEN HAPATUSTA

”Kukaan ei ole seppä syntyessään” . Tällä fraasilla kuulee usein pönkitettävän meidän erehtyväisten ihmisten itsetuntoa. Kaikkia ei kuitenkaan ole tarkoitettu sepiksi, jotka lopulta takovat unelmistaan totta. Monasti unelmien tavoittelu päättyy yhtä koomisesti, kuin Kummelin ratkiriemukas ”Unelmista totta” - sketsi.

Tänään törmäsin tällaiseen surkuhupaisaan yritykseen lukiessani Länsi-Savoa. Viimeiseltä sivulta löysin artikkelin liberaalifeministien aivopeseminä kameroiden eteen marssivista naisista. Nämä päättäväiset naikkoset, xl-mallit nimittäin, haluavat olla vahvoja ja hammasta purren he antautuvat julkisen häpeän kohteeksi toteuttaessaan unelmaansa. ”Saamme olla yhden päivän malleja” kertovat haastatellut. Tavallinen, rumakaan (ohops, lipsahtipa paha sana) ihminen ei voi nähdä tätä kuin protestina tai vitsinä.

Jos joku syntyy, vaikkapa vähemmän matemaattisesti lahjakkaana, ei hänestä todennäköisesti koskaan tule matemaatikkoa. Sama pätee myös musiikkiin, kuvataiteeseen, jne. Tiettyyn rajaan asti asioita voi oppia, mutta luonnonlahjakkuudet pääsevät nopeasti ja helpoiten parhaimpiin tuloksiin. Maailmalla ei silti ainakaan tähän mennessä ole ollut tarvetta järjestää rytmitajuttomien filharmonikkojen konserttia tai surkeiden matemaatikoiden symposiumia. Miksi siis vaivautua järjestämään missikisat ainoastaan mallien ja feministitien tasa-arvokomitean iloksi?

En tiedä saako tätä sanoa ääneen, mutta väitän, että missikisat on tarkoitettu pelkästään silmänruoaksi. Väitän myös, että rumakaan (taas se paha sana) ei näe toista rumaa (ja taas) kauniina, vaikka ymmärtääkin häntä paremmin kuin muut. Väitän edelleen, että sopusuhtainen, hoikka ihminen on todennäköisesti terveempi, kuin xl-kokoinen.

Onko siis isojen naisten missikisojen ainoa funktio nostaa heidän omaa itsetuntoaan? Henkilökohtaisesti en näe muutakaan selitystä ilmiölle. Nykyäänhän on tietysti muodissa väheksyä tiettyjä länsimaisia arvoja ja järjestää mitä kummallisimpia protesteja, mutta siitä tässä tuskin on kyse. Kullakin ajalla on kuitenkin oma kauneusihanteensa. Emme elä enää kivikautta, jolloin runsas vartalo symboloi hedelmällisyyttä ja ravintoa täytyi varastoida omaan kehoon. Luonnollisuus on kaunis asia ja luomu on muotia, mutta johonkin on vedettävä raja. Vedetään se tähän.
1131
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Mene jo ...
Ihme vuodatuksia. Ei päätä, ei häntää. Miksi pitää tuoda oma pässeys tänne palstoille saakka? Eikö riitä kotona typerehtäminen?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Realisti kirjoitti:

”Kukaan ei ole seppä syntyessään” . Tällä fraasilla kuulee usein pönkitettävän meidän erehtyväisten ihmisten itsetuntoa. Kaikkia ei kuitenkaan ole tarkoitettu sepiksi, jotka lopulta takovat unelmistaan totta. Monasti unelmien tavoittelu päättyy yhtä koomisesti, kuin Kummelin ratkiriemukas ”Unelmista totta” - sketsi.

Tänään törmäsin tällaiseen surkuhupaisaan yritykseen lukiessani Länsi-Savoa. Viimeiseltä sivulta löysin artikkelin liberaalifeministien aivopeseminä kameroiden eteen marssivista naisista. Nämä päättäväiset naikkoset, xl-mallit nimittäin, haluavat olla vahvoja ja hammasta purren he antautuvat julkisen häpeän kohteeksi toteuttaessaan unelmaansa. ”Saamme olla yhden päivän malleja” kertovat haastatellut. Tavallinen, rumakaan (ohops, lipsahtipa paha sana) ihminen ei voi nähdä tätä kuin protestina tai vitsinä.

Jos joku syntyy, vaikkapa vähemmän matemaattisesti lahjakkaana, ei hänestä todennäköisesti koskaan tule matemaatikkoa. Sama pätee myös musiikkiin, kuvataiteeseen, jne. Tiettyyn rajaan asti asioita voi oppia, mutta luonnonlahjakkuudet pääsevät nopeasti ja helpoiten parhaimpiin tuloksiin. Maailmalla ei silti ainakaan tähän mennessä ole ollut tarvetta järjestää rytmitajuttomien filharmonikkojen konserttia tai surkeiden matemaatikoiden symposiumia. Miksi siis vaivautua järjestämään missikisat ainoastaan mallien ja feministitien tasa-arvokomitean iloksi?

En tiedä saako tätä sanoa ääneen, mutta väitän, että missikisat on tarkoitettu pelkästään silmänruoaksi. Väitän myös, että rumakaan (taas se paha sana) ei näe toista rumaa (ja taas) kauniina, vaikka ymmärtääkin häntä paremmin kuin muut. Väitän edelleen, että sopusuhtainen, hoikka ihminen on todennäköisesti terveempi, kuin xl-kokoinen.

Onko siis isojen naisten missikisojen ainoa funktio nostaa heidän omaa itsetuntoaan? Henkilökohtaisesti en näe muutakaan selitystä ilmiölle. Nykyäänhän on tietysti muodissa väheksyä tiettyjä länsimaisia arvoja ja järjestää mitä kummallisimpia protesteja, mutta siitä tässä tuskin on kyse. Kullakin ajalla on kuitenkin oma kauneusihanteensa. Emme elä enää kivikautta, jolloin runsas vartalo symboloi hedelmällisyyttä ja ravintoa täytyi varastoida omaan kehoon. Luonnollisuus on kaunis asia ja luomu on muotia, mutta johonkin on vedettävä raja. Vedetään se tähän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu