Halutaanpa arvojen ihmisistä riippumattomaan olemassaoloon uskoa tai ei, yhteiskunta tarvitsee toimiakseen jonkinlaisen moraaliperaatteiston, josta vallitsee ainakin pääpiirteittäinen laaja yhteisymmärrys. Nykyaikaisessa valtiomuotoisessa yhteiskunnassa tämä ilmentyy lakeina. Filosofisen etiikan merkitys toisaalta oikeisiin ratkaisuihin opastajana yksittäisissä valintatilanteissa, toisaalta erinomaisena keskustelun lähtökohtana yhteisymmärrykseen pääsemiseksi, korostuu uskonnon ja sen asettamien sääntöjen merkityksen vähetessä, kuten länsimaissa nykyään tapahtuu.
Halutaanpa arvojen ihmisistä riippumattomaan olemassaoloon uskoa tai ei
18
1234
Vastaukset
- miesvieläkurja
Uskonnot vaikuttavat jatkuvasti lakien pohjana. Uudet lait ovat sopusoinnussa entisten kanssa ja koko länsimaisen lainsäädännön henki on kristinuskon opetuksen mukaisen moraalin ja etiikan läpäisemä.
- Niin ainakin epäilen
Vain kysymys, ei sen kummempaa.
- itseltäsi.
Kyllä välillä on hyvä puhua muustakin kuin kuka hässii ja ketä...
- Juniperus
Kuinka arvot voisivat olla ihmisestä riippumattomia, kun ne ovat ihmisen arvoja?
Normisto on luonnollisesti tarpeen, ja länsimaissa on pohjana kristinuskon normisto, joka taasen perustuu vanhempiin uskontoihin. Lakeja joudutaan päivittämään, jotta ne vastaisivat mahdollisimman hyvin ihmisten käsitystä oikeasta ja väärästä. "Mikä ei ole oikeus ja kohtuus, se ei saata olla lakikaan." - käydään kovasti
No, filosofiahan ei tyrkytä valmiiksi määriteltyjä sääntöjä niin kuin uskonnot, vaan tarjoaa monenlaisia esityksiä etiikan suuntaviivoiksi, joista ihmisten tulisi itse asiaa miettimään syvientyn valita tai ehkä vielä mieluummin koostaa oikeudenmukaisimpana ja muita tärkeiksi katsomiansa arvoja parhaiten toteuttavana pitämänsä periaatteisto.
Filosofian merkitys ja ainutlaatuisuus on suurelta osin siinä, että se rohkaisee ihmisiä itse määrittelemään oman elämänkatsomuksensa ja sen mukaisen hyväksi katsomansa elämäntavan sekä samalla sitoutumaan omakohtaisesti tuohon valintaansa. Miten voitaisiin varmistaa tämän yhteiskunnan moraaliperiaatteiston noudattaminen ja estää etiikan muuttuminen etikaksi? Uskonnon tukijalka on poistunut ihmisen kasvun ja moraalin edistäjänä ja vartijana. Sillä oli suuri vaikutus sekä yksilöllisellä että yhteiskunnallisella tasolla. Näetkö sinä uusia keinoja tai vaikutusmahdollisuuksia yksilön kasvun ja kehityksen tukemiseksi? Missä ja miten?
- että nyt puhutaan
asioista...
että nyt puhutaan kirjoitti:
asioista...
samat asiat voi esittää myös ihan selkokielellä ja kansantajuisesti. Luultavasti aloittaja heitti kurillaan pallon ilmaan ja halusi katsoa, mitä seuraa. Ihan mielenkiintoinen kuvio minustakin.
Kun poliitikot heittäytyvät leikittelemään hienoilla sanoilla, silloin kannattaisi keskittyä tosissaan kuuntelemaan ja pysähtyä miettimään. Useinkin joku onnistuu käärimään kurjia asioita kauniisiin viisaalta kuulostaviin paketteihin, joihin äänestäjät haluavat uskoa. Vaalien alla jopa duunarit ja työttömät voivat innostua värväämään kavereitaan äänestämään kokoomuksen edustajaa, joka lupaa pistää valtiontalouden kuntoon "purkamalla kannustinloukut" = lopettaa tai ainakin pienentää työttömyys- ym. korvauksia tai laskemalla tuloverotusta tasapuolisesti = pienistä tuloista peritään sama veroprosentti kuin suuristakin.
- lassiiihhh
No uskonto on aika hyvä etiikan opettaja.
Varsinkin tämä luterilainen.
Ajatellaanpa Jeesuksen suhdettä läheisiin ihmisiin
tai Mooseksen saamia kymmentä käskyä.- Ajatelma
Nythän on niin että kirkko ja sen mukana uskonto ovat menettäneet arvostuksensa, kiitos leipäpappien ja... sohaisenko ampiaispesään jos sanon että naispappien...?
Kirkosta erotaan kiihtyvällä tahdilla, koska se ei anna ihmisille mitään, veroja kyllä pitää maksaa.
- Tulevaisuudessakin
Kyllä ne arvot vielä lähtevät meidän tämän päivän vanhempien luterilaisesta kasvatuksesta. Tulevaisuuden ikäluokat muodostavat arvonsa senhetkisen tilanteen perusteella, voi olla
että nykysuuntauksen mukaan, heikomman lähimmäisen arvostus vähenee edelleen. Tämän
ajan henki näyttää olevan, minulle kaikki ja heti. Uskon kuitenkin,että myös tulevaisuudessa ihmiset osaavat arvostaa kaikkea sitä hyvää mikä tässäkin päivässä on meille tärkeää,olivat he sitten uskovaisia tai uskomattomia.- Varuntee
Tämä on kiinnostavaa aikaa. Ns. totuudet muuttuvat sutjakkaasti, kun muutellaan notkeasti sanojen sisältöä. Puohiniemi on kehittänyt arvopiirakan, jossa vasemmalla muuttuja, oikealla säilyttäjä, alhaalla minäkeskeine, ylhäällä univeraali ja keskellä epämääräinen hyypiö, joka pomppii puoleen ja toiseen. Tässäkö tämän päivän arvomme?
- itekkää
Varuntee kirjoitti:
Tämä on kiinnostavaa aikaa. Ns. totuudet muuttuvat sutjakkaasti, kun muutellaan notkeasti sanojen sisältöä. Puohiniemi on kehittänyt arvopiirakan, jossa vasemmalla muuttuja, oikealla säilyttäjä, alhaalla minäkeskeine, ylhäällä univeraali ja keskellä epämääräinen hyypiö, joka pomppii puoleen ja toiseen. Tässäkö tämän päivän arvomme?
mitä sanoit,eppäilen:))
- Pirre*
Varuntee kirjoitti:
Tämä on kiinnostavaa aikaa. Ns. totuudet muuttuvat sutjakkaasti, kun muutellaan notkeasti sanojen sisältöä. Puohiniemi on kehittänyt arvopiirakan, jossa vasemmalla muuttuja, oikealla säilyttäjä, alhaalla minäkeskeine, ylhäällä univeraali ja keskellä epämääräinen hyypiö, joka pomppii puoleen ja toiseen. Tässäkö tämän päivän arvomme?
mitäs muuta se voisi olla, arvotkin on ostettavissa.
- ex-koltis
Vai kysymys. Tarkoitit varmaa arvojen yksilöstä riippumattomaan jne.
Lakien määrittely ja soveltaminen ei kuulu mielestäni filosofisiin kysymyksiin. Filosofian avulla pyritään antamaan vastauksia, joihin ei muutoin sopivaa tai parempaa työkalua ole löydettävissä. Uskonto on niin oma maailmansa, että se jo sinällään sisältää filosofisen epämääräisyyden kaikessa laajuudessaan.Mielestäni lakien määrittelyn ja soveltamisen takana on olemassa myös arvoperusta, vaikkakaan se se ei käytännon tasolla selkeästi näkyisikään. Esimerkiksi on olemassa harkintaperusteita, jotka voidaan ottaa huomioon lain kirjaimellisen tulkinnan sijasta. TOikeuden ja kohtuuden määrittely nousee siitä, millaisa arvoja on olemassa, millaisessa yhteydessä mitäkin tulee ottaa huomioon. Ajatellaan vaikka moraalista käskyä ja lakia "Älä tapa". Sen tulkinta erilaisissa yhteiskunnallisissa ja uskonnollisissa järjestelmissä ja tilanteissa vaihtelee. Tarvitaan mielestäni näiden perustelujen esiintuontia, selvittämistä ja pohdintaa. Kenen kannalta ja mistä näkökulmasta onkysymys? Mihin eri vaihtoehdot johtavat? Miksi olisi parempi valita näin? Tämäntapaista perusteltua arvokeskusteluua pitäisi olla paljolti ja siihen ohjausta. Näin suvaitsevaisuus lisääntyisi ja toistenkin ajatuksia arvostettaisiin.
- riippumattomien
arvojen asianajajat näyttävät määrittelevän asiakkaidensa tavoitteet ja käyttävät niitä vain oman asemansa vahvistamiseen ihmisten yhteiskunnassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5331753Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18867- 84853
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101796Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai49711- 63705
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2687- 63666
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?65608- 65533