päälliköt

Ennen kristinuskoa Suomessa vallitsi kuten muissakin pohjoismaissa ns. päällikkö yhteiskunta.

Näissä yhteiskunnissa maallinen ja uskonnollinen valta oli samalla henkilöllä eli päälliköllä, eli kylän päällikkö hoiti myös uskonnolliset rituaalit ja se joka hallitsi uskonnolliset rituaalit nousi myös päälliköksi.

Tästä seurasi että aluksi myös kristiuskoa hoidettiin näin, alla lainaus harmaasusien sivuilta mm .kirkkojen asemaan.

Kuvauksia on kolmesta eri kirkkotyypistä: täyskirkoista, puolikirkoista ja rukoushuoneista. Täyskirkoiksi nimitettiin niitä kirkkoja, joissa jokaisena säädettynä jumalanpalveluspäivänä pidettiin jumalanpalvelus. Niiden yhteydessä oli aina hautausmaa. Puolikirkot eivät aina olleet hautauskirkkoja eikä pappi toimittanut niissä täyttä palvelua. Täyskirkot olivat yleensä sauvakirkkoja.

Kirkon vallan vahvistuessa päälliköt ja kirkko ajautuivat konfliktiin. Päälliköt olivat rakennuttaneet kirkot omille mailleen, ja he katsoivat omaavansa niihin myös perinnöllisen hallintaoikeuden ja oikeuden valita papit kirkkoihinsa. Kirkollisen verotuksen kannalta oli ollut myös suotuisaa lahjoittaa kirkolle omaisuutta, johon päälliköillä oli kuitenkin ollut aikaisemmin hallintaoikeus - nyt kirkko vaati sitä itselleen.
5288
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Eikös paavi julistanut joitakin suomalaisia/hämäläisiä päälliköitä kirkonkiroukseen jostain tälläisista syistä ?

Äänestä
  • alistettua, kastettua ja verotettua massaa vielä kiusattaisiin?

    Äänestä

  • Joukahainen kirjoitti:

    alistettua, kastettua ja verotettua massaa vielä kiusattaisiin?

    Taisi olla kyse juuri siitä että ne ei alistunut kirkon valtaan....

    Äänestä

  • mennen tullen vuosisatojen kuluessa kansoja ja yksittäishenkilöitä! Tänne pohjoiseen ylsi vain kiroukset jos nekään, Välimeren breviaariolla pantiin inkvisitio pystyyn jos harhaopit oli pääsemässä vallalle.

    Äänestä

  • ja pani pannaan kirjoitti:

    mennen tullen vuosisatojen kuluessa kansoja ja yksittäishenkilöitä! Tänne pohjoiseen ylsi vain kiroukset jos nekään, Välimeren breviaariolla pantiin inkvisitio pystyyn jos harhaopit oli pääsemässä vallalle.

    Todellisuudessa kirkko muutti tulkintaa, alunperin paikkakuntien päälliköt kelpuutettiin papeiksi.
    Kun päällikö oli rakentanut kirkon mailleen ja tällä tavalla vahvistanut valtakunnan organisaatiota, niin kirkko halusikin ruveta nimittämään itse papit ja hallinnoimaan kirkkoa sekä sen omaisuutta.

    Tästä seurasi että kun kirkko tuki kuningasta, joka oli valtion symbooli sekä takasi kirkon aseman.
    Päälliköt menettivät sen seurauksena sekä itsenäisyytensä että myöskin uskonnollisen asemansa yhteiskunnassa.

    Niistä tehtiin kuninkaan ja kirkon alamaisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaka Vanha kirjoitti:

Ennen kristinuskoa Suomessa vallitsi kuten muissakin pohjoismaissa ns. päällikkö yhteiskunta.

Näissä yhteiskunnissa maallinen ja uskonnollinen valta oli samalla henkilöllä eli päälliköllä, eli kylän päällikkö hoiti myös uskonnolliset rituaalit ja se joka hallitsi uskonnolliset rituaalit nousi myös päälliköksi.

Tästä seurasi että aluksi myös kristiuskoa hoidettiin näin, alla lainaus harmaasusien sivuilta mm .kirkkojen asemaan.

Kuvauksia on kolmesta eri kirkkotyypistä: täyskirkoista, puolikirkoista ja rukoushuoneista. Täyskirkoiksi nimitettiin niitä kirkkoja, joissa jokaisena säädettynä jumalanpalveluspäivänä pidettiin jumalanpalvelus. Niiden yhteydessä oli aina hautausmaa. Puolikirkot eivät aina olleet hautauskirkkoja eikä pappi toimittanut niissä täyttä palvelua. Täyskirkot olivat yleensä sauvakirkkoja.

Kirkon vallan vahvistuessa päälliköt ja kirkko ajautuivat konfliktiin. Päälliköt olivat rakennuttaneet kirkot omille mailleen, ja he katsoivat omaavansa niihin myös perinnöllisen hallintaoikeuden ja oikeuden valita papit kirkkoihinsa. Kirkollisen verotuksen kannalta oli ollut myös suotuisaa lahjoittaa kirkolle omaisuutta, johon päälliköillä oli kuitenkin ollut aikaisemmin hallintaoikeus - nyt kirkko vaati sitä itselleen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu