Sivareille...

En lähde ketään kovin sanoin tuomitsemaan vakaumuksensa perusteella, mutta haluan kysyä teiltä siiviilipalvelusmiehiltä muutaman kysymyksen:

1. Osaatteko arvostaa sotaveteraaneja? Heidän uhrautumisensa ja isänmaanrakkautensa ansiosta teillä on edes mahdollisuus olla suomalaisia, elää vapaassa maassa ja tehdä vapaita valintoja.

2. Jos nyt syttyisi sota (mikä ei todellakaan ole kaukaa haettua kun katsoo nykyistä maailmantilannetta), niin millä mielin piiloutuisitte kotiinne, kun samaan aikaa lähes kaikki muut miehet lähtevät puolustamaan yhteiskuntaamme (myös teitä) ja ovat valmiita uhraamaan oman henkensä jotta te saisitte elää vapaina.


Toivon todella ettei maailmassa olisi sotia, mutta meidän ihmisten itsekkyys, vallanhalu ja pahuus ovat asioita joista ei tulla koskaan pääsemään eroon. Siksi tarvitaan myös asevelvollisuutta.
15786
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

1. Arvostan. Mutta ajat ovat erilaiset nyt. On aika alkaa rakentaa uutta eikä pelotella/pakottaa armeijaan suvusta karkoituksetn uhalla nuoria enää toisen maailmansodan kauhuilla. Taistelusta ei nimittäin todellakaan tulisi samanlaista "voittoa" enää...

2. Jos nyt syttyisi sota (mikä on hyvin kaukaa haettua, jos vähääkään ymmärtää mikä tilanne on EU ja Venäjän välillä )en en ketään tappaa voisi tai aseeseen tarttua, sillä ihmisiä ne siellä rajan takanakin ovat.

Paha kyllä toisaalta ajatella miten oikeasti toimisi, mutta jos jokin Suomeen sodan tuo, niin se kansamme omaa vikaa. Koko ajan maalailemassa piruja seinille ja levittämässä ennakkoluuloja...

Sitä saa mitä tilaa....

Äänestä

...ja en tiedä unohditko vai mitä, mutta sodan aikana on muitakin tehtäviä, kuin ihmisten tappaminen.

Äänestä

1. Riippuu täysin siitä mitä arvostuksella tarkoitetaan. Suoritin siviilipalvelukseni sairaalassa, jossa potilaiden joukossa oli paljon sotaveteraaneja. Mielestäni siviilipalveluksen suorittaminen sairaalassa on veteraanien kannalta jopa hyödyllisempää, kun juosta metsässä aseen kanssa ja valmistautua jotain olematonta sotaa varten.

Ainakin siviilipalvelusaikana huomasin sen, ettei ne sotaveteraanit suhtaudu meitä sivareita kohtaan niin kielteisesti kun jotkut ääri-isänmaalliset kiihkoilijat aina väittävät. Monet veteraanit olivat tyytyväisiä siitä, kun nuoret miehet suorittavat asevelvollisuutensa armeijan sijasta siviilipalveluksena sairaalassa.

2. Itse en usko ollenkaan mihinkään sodan syttymiseen, koska tilanne nykypäivän Euroopassa on varsin vakaa ja turvallinen. Jos sota todella syttyisi suomessa, niin siinä tapauksessa lähtisin kyllä mieluummin lähtisin johonkin sellaiseen maahan, jossa saisin elää rauhassa omaa elämääni. En todellakaan suostuisi tappamaan toisia ihmisiä tämän valtion itsenäisyyden/vapauden puolesta, enkä näe mitään syytä miksi minun pitäisi olla valmis uhraamaan oma henkeni tämän maan puolesta.

Äänestä

"Jos nyt syttyisi sota (mikä ei todellakaan ole kaukaa haettua kun katsoo nykyistä maailmantilannetta)"

Niin, itse sanon lähinnä hou hou moiselle väitteelle. Okei, Lähi-Idässä roiskuu, mutta Euroopassa meininki on aika rauhallista jollei Balkania oteta lukuun.

Suomi on ollut viimeeksi sodassa yli 60 vuotta sitten. Eipä ole sen jälkeen tullut sotaa vaikka maailmassa on tapahtunut vaikka mitä. On äärimmäisen epätodennäköistä että meidän aikanamme Suomi joutuu sotimaan.

Elämme 2000-luvulla, hei!

Äänestä

>ihmisten itsekkyys, vallanhalu ja pahuus ovat asioita joista ei tulla koskaan pääsemään eroon.

Onko se kristallipallo taas kaivettu sieltä tyynyn alta?

Äänestä

kun asennoitumiseni ainakin lienee tarpeeksi lähellä sivareita.

1) Sotaveteraaneista puhuttaessa koitan aina välttää turhaa romantisointia. Useimmat sotaveteraanit (ja etenkin ne, joista ei sotaveteraaneja koskaan ehtinyt tulla) tekivät kovaa hommaa, sen myönnän. Mutta samanaikaisesti pidän mielessä, että he eivät tehneet mitään sellaista, johon nykyinen Suomen valtio ei olisi valmis myös minua sodan sattuessa pakottamaan.

2. Mikäli sota syttyisi, ja haluaisin välttää sen, en todennäköisesti piiloutuisi kotiini, vaan pyrkisin poistumaan maasta ja aloittamaan uuden elämän jossain muualla. Joskus on järkevämpää vain etsiä vapaus muualta kuin jäädä paikoilleen, taistelemaan epävarmaa taistelua sen puolesta "kotona".

"Toivon todella ettei maailmassa olisi sotia, mutta meidän ihmisten itsekkyys, vallanhalu ja pahuus ovat asioita joista ei tulla koskaan pääsemään eroon. Siksi tarvitaan myös asevelvollisuutta."

En usko että asevelvollisuus auttaa mitenkään ihmisten itsekkyyttä, vallanhalua ja pahuutta vastaan, pikemminkin päinvastoin. Asevelvollisuus, jos sitä haluaa puolustella, tulee perustella konkreettisemmilla syillä. Itse olen sitä mieltä, että yksilön tulee olla vapaa ennen kuin valtio voi olla vapaa, ja pakollinen asevelvollisuus loukkaa tätä vapautta.

Äänestä

1.Kaikki ihmiset ovat saman arvoisia.
Eli osaan arvostaa.

2.Hyvillä mielin.Joisin kahvia ja tuumiskelisin,että mitä elämän haaskausta.

Äänestä

1. Arvostan sotaveteraaneja, kuten muitakin ihmisiä historian kuluessa, jotka ovat taanneet kansan hyvinvoinnin, mm. Venäjän ja Ruotsin vallan aikaisia mielipidevaikuttajiakin, sekä niitä, joiden ansiota on taloudellinen hyvinvointi.

2. Ensinnäkin, jos sota nyt syttyisi, jokaikisestä miehestä tuskin on rintamalla/sissisodassa muuta hyötyä kuin olla tykinruokana. Pyrkisin kuitenkin olemaan maalle mahdollisimman paljon hyödyksi tavoilla jotka osaan paremmin, jos sellainen mahdollisuus vain annettaisiin.

Äänestä

1. EN VOI KUNNIOITTAA SOTARIKOLLISIA...

2. KYSYMYS ON UTOPIAA VASTAUS ON, MENE HOITOON...

Äänestä
  • Tarkoitat varmaan dystopiaa siihen kakkoskyssäriin.

    Sinun sinne hoitoon pitäisi mennä, vitun fanaatikko.

    Äänestä

1.Tämä maa ei ole vapaa niin kauan kuin valtio pitää valtaa ja alistaa kansalaisiaan..

2.En halua puolustaa valtiota enkä tätä maata,jos tänne halutaan hyökätä niin tervetuloo,ihmisten tappaminen ei kuitenkaan ratkaise mitään..

Äänestä

1) Tottakai arvostan sotaveteraaneja! Armeijan käymisellä/käymättömyydellä ei minun mielestä juurikaan ole yhteyttä siihen, kunniottaako veteraaneja vai ei. Ymmärrän että tässä ei oltaisi jos he eivät olisi tehneet sitä mitä tekivät. Siispä, osaan arvostaa sotaveteraaneja. Puhut asiaa, heidän ansiostaan meillä on mahdollisuus tehdä VAPAITA VALINTOJA.

2) Ensinnäkin, en todellakaan piiloutuisi mihinkään. Sivareille löytyy sodan aikana kyllä varmasti tehtäviä! Tuskin kellään on siinä tilanteessa mitään auttajia vastaan, olkoon sitten miten sivareita tahansa.

Olin aistivani kakkos-kysymyksessä pientä asenteellisuutta/aliarviomista tai jotain sen tyyppistä; "millä mielin piiloutuisitte koteihinne..." Hmmm.

Äänestä

Olen käynyt intin, mutta ajattelin siirtyä reservin kieltäytyjäksi, eli minusta tulisi silloin tavallaan siviilipalvelusmies.


"1. Osaatteko arvostaa sotaveteraaneja?"

Nojaa, vähäsen. Enemmän arvostan niitä jotka toimivat sodan aikana päättäjinä. Olihan vahvalla puolustuksella merkityksensä, mutta sotia koskevat päätökset tehdään jossain muualla kuin taistelutantereella. Tappioita ja sotakorvauksia tuli, mutta ei liikaa.
Sodassa sotilaat ovat vain pelinappuloita, tiettyyn rajaan korvattavissa oleva resurssi.


"2. Jos nyt syttyisi sota (mikä ei todellakaan ole kaukaa haettua kun katsoo nykyistä maailmantilannetta), niin millä mielin piiloutuisitte kotiinne, kun samaan aikaa lähes kaikki muut miehet lähtevät puolustamaan yhteiskuntaamme (myös teitä) ja ovat valmiita uhraamaan oman henkensä jotta te saisitte elää vapaina."

Sota voi syttyä jossain, mutta ei suomessa, ei sitten millään.
Jos katsoisin että sotaa käydään minulle tärkeiden asioiden puolesta, niin osallistuisin siihen, tekemällä jotain huoltojoukkojen tehtäviä, tai auttamalla jotenkin muuten. Tappamisen ja ampumisen jätän niille jotka sen osaavat, ja jotka siihen pystyvät (itse voin tappaa vain hätätilanteessa jos joku konkreettisesti uhkaa omaa tai läheiseni henkeä).

Jos sotaa käydään järjettömistä syistä (esim. uskonnolliset erimielisyydet), niin lähen ihan suosiolla ulkomaille tai maleksin kotona jos se olisi turvallista.


"Toivon todella ettei maailmassa olisi sotia, mutta meidän ihmisten itsekkyys, vallanhalu ja pahuus ovat asioita joista ei tulla koskaan pääsemään eroon. Siksi tarvitaan myös asevelvollisuutta."

Hohhoh, tuo oli hyvä. Onneksi on aina olemassa se "paha". Kuka kakara tämänkin on kirjoittanut?

Armeija saatetaan tarvita, mutta ei yleistä asevelvollisuutta. Valikoiva/vapaaehtoisuuteen perustuva asevelvollisuus olisi parempi, tai jopa ihan palkka-armeija.

Äänestä

1) Molemmat isoisäni olivat sotaveteraaneja. Kyllä, arvostan heitä. Se kohtelu, jonka kohteeksi he joutuivat sodan jälkeen, on jotain niin sanoinkuvaamattoman törkeää, etten löydä sanoja.

Jokaisessa sodassa on aina kaksi osapuolta. Ne, jotka hyötyvät siitä ja ne, jotka kärsivät siinä. Veteraanit kuuluvat tuohon jälkimmäiseen.

2) Olen todennut moneen otteeseen, että en ole väkivallan ammattilainen eikä sotiminen ole minun ydinosaamisaluettani. Olisin rintamalla vain haitaksi ja läsnäoloni vain aiheuttaisi enemmän riesaa kuin hyötyä. Siksi mielellään ulkoistan sotatyön jollekulle väkivalta-ammattilaiselle. Toisaalta jonkun on tehtävä se työ, jolla sotiminen maksetaan ja maksettava verot sodankäynnin rahoittamiseksi.

Siksi mieluimmin jäisin siviilityöhöni ja tekisin työtäni kuten tähänkin asti - ja maksaisin veroni, sekä ostaisin sotaobligaatioita. Olisin siinä enemmän maalle ja kansakunnalle hyödyksi kuin sotilaana. Enkä poistuisi työpaikaltani ilman erityistä käskyä. Ja jos vihollisen pommi osuisi toimistooni, olisin tiennyt tehneeni sen, mitä koen omaksi velvollisuudekseni tämän kansakunnan edestä.

Äänestä
  • "Jokaisessa sodassa on aina kaksi osapuolta. Ne, jotka hyötyvät siitä ja ne, jotka kärsivät siinä. Veteraanit kuuluvat tuohon jälkimmäiseen."

    Kaikki kärsivät asetehtailijoita lukuunottamatta sodassa. Ja vaikka olenkin sivari, niin en ole törmännyt pahemmin veteraanien epäreiluun/halveksuvaan kohteluun. Osalla veteraaneista tuntuu vain olevan taipumuksia pakottaa/halveksua pojan poikansa menemään armeijaan, vaikka nämä eivät niin tahtoisi.

    Heidän on varmasti vaikeaa unohtaa sodan kauhuja, mutta edelleen niissä märehtiminen ei asiaa muutaa vaan pitää ymmärtää, että eletään erilaista aikaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mies23 kirjoitti:

En lähde ketään kovin sanoin tuomitsemaan vakaumuksensa perusteella, mutta haluan kysyä teiltä siiviilipalvelusmiehiltä muutaman kysymyksen:

1. Osaatteko arvostaa sotaveteraaneja? Heidän uhrautumisensa ja isänmaanrakkautensa ansiosta teillä on edes mahdollisuus olla suomalaisia, elää vapaassa maassa ja tehdä vapaita valintoja.

2. Jos nyt syttyisi sota (mikä ei todellakaan ole kaukaa haettua kun katsoo nykyistä maailmantilannetta), niin millä mielin piiloutuisitte kotiinne, kun samaan aikaa lähes kaikki muut miehet lähtevät puolustamaan yhteiskuntaamme (myös teitä) ja ovat valmiita uhraamaan oman henkensä jotta te saisitte elää vapaina.


Toivon todella ettei maailmassa olisi sotia, mutta meidän ihmisten itsekkyys, vallanhalu ja pahuus ovat asioita joista ei tulla koskaan pääsemään eroon. Siksi tarvitaan myös asevelvollisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu