Lestadiolaisten Jeesus

Olen saanut sen käsityksen, että lestadiolaisten Jeesus on sen verran heikko "kaveri", että Hän tarvitsee aina lestadiolaisen apua pystyäkseen antamaan katuvan syntisen synnit anteeksi ja tehdäkseen tämän taivaskelpoiseksi.

Raamatun Jeesus puolestaan sanoo: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä..." Hän on siis kaikkivaltias ja kaikkivoipa. Hän YKSIN pystyy antamaan verihaavojensa kautta synnit anteeksi JOKAISELLE sitä haluavalle.

Edelleen Raamatun Jeesus sanoo: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon." Ja: "Joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä ulos."

Nämä Raamatun Jeesuksen sanat ovat tänäkin päivänä voimassa joka hetki kaikkialla maailmassa. Jos Jeesuksen tykö tulee tänä lauantaina suomalainen, amerikkalainen, intialainen, kiinalainen - kuka tahansa - niin Mestarin armahtava syli on avoinna.

Jeesukselle voi pieni ihminen avata sydämensä rukoushuoneen alttarilla, omassa kodissaan, yksinäisellä lenkkipolulla - ihan missä vain.
Edellä mainittu kutsu pätee kaikissa paikoissa ja kaikkialla maailmassa.

Minä itse tutustuin jo kauan sitten tähän Raamatun Jeesukseen.

Kuka on ystäväni sinun Jeesuksesi?
493661
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

Jeesus sanoo Raamatussa opetuslapsilleen lähettäessään nämä maailmalle, että "kenen synnit TE anteeksi annatte, niile ne ovat anteeksi annetut". Siis tarvitaan Jeesuksen opetuslapsia antamaan niitä anteeksi. Ei riittänyt, että ihminen omassa asunnossaan sanoi mielessään Jeesukselle/Jumalalle, että oli pahoillaan tekemisistään ja katui syntejään.
Minusta on jotenkin vastenmielistä "Hämmästyneen" tapa puhua Jeesuksesta arkipäiväistäen "kaverina" tai lestadiolaisia mollaten "sen verran heikkona `kaverina`, että - -". Hänellä on omat tulkintansa, joten pitäköön hyvänään.
Mieleeni tulee "Hämmästyneen" yhteydessä Laestadiuksen käyttämä käsite "armovaras". Millainen ihminen on armovaras?
Esikoislestadiolaisuudessa, jossa Laestadiuksen postilloja edelleen luetaan ja arvostetaan, osataan varmaan määrittää tämänkin käsitteen sisältö.

Äänestä
  • sinä ole se sama "Aada", joka tuolla aiemmin tiesi nuorta tyttöä itseään paremmin, mitä tytön äiti oli sanonut tytölle?

    Olet sinä viisas ihminen!

    Äänestä

  • "Siis tarvitaan Jeesuksen opetuslapsia antamaan niitä anteeksi."

    Vanhaa tuttua lestadiolaishapatusta ja harhaa.

    "Minusta on jotenkin vastenmielistä "Hämmästyneen" tapa puhua Jeesuksesta arkipäiväistäen "kaverina""

    Sana kaveri on lainausmerkeissä. Se kertoo jotakin kirjoittajan ajatuksista.
    Sitäpaitsi minun ja Raamatun Jeesus on sekä arjen että pyhien Jeesus.

    "Mieleeni tulee "Hämmästyneen" yhteydessä Laestadiuksen käyttämä käsite "armovaras"."

    Ei minun eikä kenenkään muunkaan tarvitse armoa varastaa. Sen saa ihan ilmaiseksi. Jeesus on täynnä armoa ja totuutta.

    "Millainen ihminen on armovaras?"

    En tiedä. Kuulin termin ensimmäistä kertaa.

    Äänestä

  • Hämmästynyt kirjoitti:

    "Siis tarvitaan Jeesuksen opetuslapsia antamaan niitä anteeksi."

    Vanhaa tuttua lestadiolaishapatusta ja harhaa.

    "Minusta on jotenkin vastenmielistä "Hämmästyneen" tapa puhua Jeesuksesta arkipäiväistäen "kaverina""

    Sana kaveri on lainausmerkeissä. Se kertoo jotakin kirjoittajan ajatuksista.
    Sitäpaitsi minun ja Raamatun Jeesus on sekä arjen että pyhien Jeesus.

    "Mieleeni tulee "Hämmästyneen" yhteydessä Laestadiuksen käyttämä käsite "armovaras"."

    Ei minun eikä kenenkään muunkaan tarvitse armoa varastaa. Sen saa ihan ilmaiseksi. Jeesus on täynnä armoa ja totuutta.

    "Millainen ihminen on armovaras?"

    En tiedä. Kuulin termin ensimmäistä kertaa.

    Mitä tarkoittaa sinun mielestäsi: "Kaikki joille te synnit annatte anteeksi, on Taivaissa anteeksi annettu."
    Siis haluan tietää vain tämän kohdan merkityksen sinulle. En mitään muuta. Selvennä siis. Ei tuotakaan kohtaa saa jättää omaan arvoonsa ja muita kohtia selittää.

    Äänestä

  • Muistaakseni kirjoitti:

    sinä ole se sama "Aada", joka tuolla aiemmin tiesi nuorta tyttöä itseään paremmin, mitä tytön äiti oli sanonut tytölle?

    Olet sinä viisas ihminen!

    "Muistaakseni"-niminen kirjoittaja jaksaa loputtomiin roikkua jonkun murrosikäisen tytön ja tämän tekemisistä vastuuta kantavan äitinsä sanomisissa. Siis takertua yksittäisiin sanoihin, jotka edustavat ihmisten välisissä vuorovaikutustilanteissa vain pientä osaa kaikesta siitä viestinnästä, mitä siinä tilanteessa on.
    En kadehdi tämän tytön äidin osaa kasvattajana - jos kohta se saattaa olla kiinnostavaakin (pakottaahan tytär mahdollisella koukkuilullaan myös äitinsä etsimään uusia ratkaisuja ja miettimään asioita).
    En tiedä, mitä minä tälle nuorelle neidille samoissa tilanteissa sanoisin, jos olisin hänen äitinsä ja vielä saisin lukea internetistä, mitä minä kuulema olin hänelle sanonut ja mitä sanoja käyttänyt.
    Lestadiolaisuuden ja valtakulttuurin välillä on tiettyjä erilaisuuksia ja jännitteitä, mm. avioliiton ulkopuolisten seksikokemusten ja alkoholinkäytön suhteen. Lestadiolaisäidit haluaisivat kasvattaa tyttärensä noudattamaan tiettyjä ihanteita. Lapset kuitenkin itsenäistyvät (kuten pitääkin) eivätkä enää välttämättä kuuntele joka asiassa vanhempiaan, ja murkkuikä on vanhemmille usein hyvin stressaavaa aikaa, kun he eivät oikein tiedä, miten toimisivat.
    Jos tässä nyt jotakin oikeutta käydään, kumpi on oikeassa, tytär vai tätä rumasti nimitellyt äiti, niin täytyisi kuulla molempien näkemys asioista. Niin kauan kuin sitä ei ole luettavissa, siis äidin näkemystä, on tämän keskustelun käyminen hedelmätöntä.
    Myös lestadiolaisäideillä on usein monenlaisia elämänkriisejä ja masennuksia. Jos tyttärellä on perheessä todella paha olla, niin yhteiskunnassa on viranomaisia, joiden puoleen voi kääntyä, ja jotka yrittävät selvittää ristiriitoja, auttaa perhettä ja tytärtä ja viime kädessä vaikka ottaa hänet joksikin aikaa tai aikuiseksikin asti yhteiskunnan huostaan. Joidenkin kohdalla voi auttaa psykiatrinen hoitokin.
    Ehkä täällä internetissä urputtaminen lisää itsetuntoa: nuori kokee olevansa JOKU - kuin täysi-ikäinen, kun niin monet ihmiset reagoivat, päivittelevät, säälivät, ovat myötätuntoisia ja paheksuvat äitiä. Aivan eri tavalla kuin kotona lapsen asemassa ollessa ja äidin kanssa meuhkatessa.

    Äänestä

  • eräs kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa sinun mielestäsi: "Kaikki joille te synnit annatte anteeksi, on Taivaissa anteeksi annettu."
    Siis haluan tietää vain tämän kohdan merkityksen sinulle. En mitään muuta. Selvennä siis. Ei tuotakaan kohtaa saa jättää omaan arvoonsa ja muita kohtia selittää.

    Ei ainakaan sitä että suviseurasaarnaajan pitää hokea joka välissä anteeksiantamisiaan, kun ei tiedä höykäsenpölähdystä edes siitä MITÄ syntejä yrittää olla antamassa anteeksi ja kenelle ja minkälaiselle "katujalle"..

    Kukaan ihminen ei anna anteeksi muuta kuin omasta puolestaan ja jos "opetuslapsi" antaa lähimmäiselleen anteeksi itseään vastaan tehdyn synnin, niin taivaskin antaa sen sille anteeksi!!

    Jumalaa vastaan tehdyt synnit antaa anteeksi Jumala. Ja juuri sitä varten Jeesuksen piti kuolla.

    Äänestä

  • Aada kirjoitti:

    "En kadehdi tämän tytön äidin osaa kasvattajana - jos kohta se saattaa olla kiinnostavaakin (pakottaahan tytär mahdollisella koukkuilullaan myös äitinsä etsimään uusia ratkaisuja ja miettimään asioita)."

    että tyttö koukkuilee.

    Viisautesi kasvaa päivä päivältä!

    "Ehkä täällä internetissä urputtaminen lisää itsetuntoa: nuori kokee olevansa JOKU - kuin täysi-ikäinen, kun niin monet ihmiset reagoivat, päivittelevät, säälivät, ovat myötätuntoisia ja paheksuvat äitiä. Aivan eri tavalla kuin kotona lapsen asemassa ollessa ja äidin kanssa meuhkatessa."

    Mitä ihmettä höpötät jostakin urputtamisesta?! Tyttö kertoi vain äitinsä sairaalloisesta käyttäytymisestä.

    Sinä kun kaiken tiedät, niin kerro meille, kuka siellä kotona meuhkaa?
    Äiti vai tytär?

    Äänestä

  • "Mieleeni tulee "Hämmästyneen" yhteydessä Laestadiuksen käyttämä käsite "armovaras". Millainen ihminen on armovaras?
    Esikoislestadiolaisuudessa, jossa Laestadiuksen postilloja edelleen luetaan ja arvostetaan, osataan varmaan määrittää tämänkin käsitteen sisältö."

    Siis ymmärsinkö oikein?

    Sanot, että minun yhteydessä sinulle tulee mieleen Lestadiuksen käyttämä käsite "armovaras", mutta et tiedä, mitä tarkoittaa käsite armovaras!!!

    Minun ei tarvitse jatkaa tämän enempää.

    Äänestä

  • Muistaakseni kirjoitti:

    "En kadehdi tämän tytön äidin osaa kasvattajana - jos kohta se saattaa olla kiinnostavaakin (pakottaahan tytär mahdollisella koukkuilullaan myös äitinsä etsimään uusia ratkaisuja ja miettimään asioita)."

    että tyttö koukkuilee.

    Viisautesi kasvaa päivä päivältä!

    "Ehkä täällä internetissä urputtaminen lisää itsetuntoa: nuori kokee olevansa JOKU - kuin täysi-ikäinen, kun niin monet ihmiset reagoivat, päivittelevät, säälivät, ovat myötätuntoisia ja paheksuvat äitiä. Aivan eri tavalla kuin kotona lapsen asemassa ollessa ja äidin kanssa meuhkatessa."

    Mitä ihmettä höpötät jostakin urputtamisesta?! Tyttö kertoi vain äitinsä sairaalloisesta käyttäytymisestä.

    Sinä kun kaiken tiedät, niin kerro meille, kuka siellä kotona meuhkaa?
    Äiti vai tytär?

    Tuntuu siltä kuin muna yrittäisi opettaa kanaa.
    Niin kauan kuin täällä keskustelupalstalla on vain tyttären "kertomukset" (ei siis "urputtamiset") siitä, miten häntä äiti kotona morkkaa, mollaa, solvaa, haukkuu ja panettelee eikä mitään kuvausta siitä, millaisissa tilanteissa kaikki tapahtui eikä myöskään äidin näkökulmaa, on tämä kirjoittelu jonninjoutavaa suunsoittoa.
    Minä pidän eräänlaisena "koukkuiluna" myös tätä omien sukulaistensa ja läheistensä mollaamista internetissä.
    Mahtoi äiti riemusta ratketa, kun näki tyttärensä kirjoitukset täällä - jos näki?
    Tyttö näkee vain äitinsä "sairaalloisuudet", mutta ei näe omiaan. Kuitenkin hänellä on äidiltä saatua geeniperimää ainakin puolet, joten hänellä saattaa luonnekin olla kuin äidillä, ja hän projisoi kaikki omat piirteensä äitiin, näkee ne tässä.
    Eli täydellä syyllä (tai ainakin puolella) voi kysyä, että jos äiti on sairas, niin miten terve mahtaa sitten tytär olla?
    Suhteessa äitiinsä tytär rakentaa myös omaa naisen identiteettiään.
    Niinkös se tilanne tosiaan oli, että tämä tyttö, viaton karitsainen (?), oli kotona kaikin puolin mallikelpoinen, ystävällinen ja auttavainen, siivosi, hoiti koulunkäynnin, auttoi nuorempien sisarusten hoidossa, kävi tarvittaessa kaupassa ja niin edelleen, ja siinä vain äiti kesken kaiken repesi häntä solvaamaan? Hyvää tytärtä "juopoksi" ja "huoraksi"?
    Niin paljon olen ihmisten kanssa työskennellyt ja kuullut kaikenlaisista ongelmatilanteista, että vielä tällä puheella ja näillä esiin tulleilla tiedoilla en moiseen usko. Vaikka nimimerkki "Muistaakseni" yrittää jotakin tällaista tarinaa minulle syöttääkin.

    Äänestä

  • yks toinen kirjoitti:

    Ei ainakaan sitä että suviseurasaarnaajan pitää hokea joka välissä anteeksiantamisiaan, kun ei tiedä höykäsenpölähdystä edes siitä MITÄ syntejä yrittää olla antamassa anteeksi ja kenelle ja minkälaiselle "katujalle"..

    Kukaan ihminen ei anna anteeksi muuta kuin omasta puolestaan ja jos "opetuslapsi" antaa lähimmäiselleen anteeksi itseään vastaan tehdyn synnin, niin taivaskin antaa sen sille anteeksi!!

    Jumalaa vastaan tehdyt synnit antaa anteeksi Jumala. Ja juuri sitä varten Jeesuksen piti kuolla.

    "KAIKKI minkä te annatte anteeksi, on taivaissa anteeksi annettu."

    Eli siis kaikki. Ihan kaikki synnit, kunhan niitä vain katuu ja anteeksiantamusta pyytää. Jumala ne synnit antaa anteeksi, mutta ihmisen välityksellä ja pyhän hengen kautta.

    Äänestä

  • eräs kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa sinun mielestäsi: "Kaikki joille te synnit annatte anteeksi, on Taivaissa anteeksi annettu."
    Siis haluan tietää vain tämän kohdan merkityksen sinulle. En mitään muuta. Selvennä siis. Ei tuotakaan kohtaa saa jättää omaan arvoonsa ja muita kohtia selittää.

    Lause takoittaa juuri sitä, mitä siinä on kirjoitettu. Eikä muuta.

    Lauseessa ei sanota, että syntejä ei saa anteeksi ilman toisen ihmisen apua. Jeesuksen seuraajalla on oikeus julistaa [katuvalle] synnit anteeksi.

    Äänestä

  • eräs kirjoitti:

    Mitä tarkoittaa sinun mielestäsi: "Kaikki joille te synnit annatte anteeksi, on Taivaissa anteeksi annettu."
    Siis haluan tietää vain tämän kohdan merkityksen sinulle. En mitään muuta. Selvennä siis. Ei tuotakaan kohtaa saa jättää omaan arvoonsa ja muita kohtia selittää.

    Joh. 20: 21-23

    Niin Jeesus sanoi heille jälleen: "Rauha teille! Niinkuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät."

    Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: "Ottakaa Pyhä Henki.

    Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt."
    -------------

    Tästä Raamatun kohdasta lestadiolaiset ovat ottaneet itselleen opin, että tarvitaan aina uskovainen julistamaan ihmiselle synnit anteeksi. Ja tämän henkilön pitää olla vielä lestadiolainen.

    Itse ymmärrän asian niin, että siinä Jeesus luovuttaa eli delegoi omia valtuuksiaan opetuslapsilleen. Jeesus sanoo Isän lähettäneen Hänet ja nyt Jeesus itse lähettää opetuslapsensa työkentälle.

    Samalla Jeesus valtuuttaa opetuslasten julistamaan ihmiselle synninpäästön. Mutta Jeesus ITSE on kyseisen toimivallan antajana varsinainen syntien sovittaja ja anteeksiantaja Golgatan kuolemansa kautta.

    Sama valtuutus on varmasti voimassa tänä päivänä vilpittömien opetuslapseutta toteuttavien uskovien kohdalla.

    Mistään ei käy ilmi eikä voida päätellä, että kyseinen menettelytapa olisi AINOA TAPA ihmiselle saada synnit anteeksi ja tulla uskoon. Siis se, että toinen uskovainen julistaa hänelle synninpäästön.

    Se on VAIN YKSI TAPA. Erittäin paljon ihmisiä tulee uskoon muilla tavoilla. Tärkeintä on se, että ihmissydän avautuu Jumalan puoleen ja ihminen haluaa tehdä parannuksen.

    Jos edellä olevissa jakeissa oleva tapa olisi ainoa tapa tulla uskoon, niin Jeesuksen lause pitäisi olla muodossa:

    "VAIN NE, joiden synnit te anteeksi annatte, niille..."

    LOPPUPÄÄTELMÄ:

    Lestadiolaiset ovat vetäneet väärän johtopäätöksen Jeesuksen sanoista koskien synninpäästön julistamista ihmiselle.

    Näin lestadiolaiset ovat kaventaneet Raamatun armon ja rakkauden sanomaa sekä nostaneet itsensä jalustalle = Vain meidän kautta mennään taivaaseen.

    Jeesuksen Golgatalla vuotanut sovintoveri puhdistaa JOKAISEN pelastusta janoavan synnit vielä tänäkin päivänä.
    Tämä voi tapahtua MISSÄ VAIN JA MILLOIN VAIN!!
    Ihmisen sydämen tila on ratkaiseva.

    Lestadiolaisen apua ei siinä tarvita.

    Äänestä

  • en ymmärrä, miten armoa voisi varastaa. armon saa lahjaksi jokainen joka sitä tuntee tarvitsevansa.

    Äänestä

  • Aada kirjoitti:

    Tuntuu siltä kuin muna yrittäisi opettaa kanaa.
    Niin kauan kuin täällä keskustelupalstalla on vain tyttären "kertomukset" (ei siis "urputtamiset") siitä, miten häntä äiti kotona morkkaa, mollaa, solvaa, haukkuu ja panettelee eikä mitään kuvausta siitä, millaisissa tilanteissa kaikki tapahtui eikä myöskään äidin näkökulmaa, on tämä kirjoittelu jonninjoutavaa suunsoittoa.
    Minä pidän eräänlaisena "koukkuiluna" myös tätä omien sukulaistensa ja läheistensä mollaamista internetissä.
    Mahtoi äiti riemusta ratketa, kun näki tyttärensä kirjoitukset täällä - jos näki?
    Tyttö näkee vain äitinsä "sairaalloisuudet", mutta ei näe omiaan. Kuitenkin hänellä on äidiltä saatua geeniperimää ainakin puolet, joten hänellä saattaa luonnekin olla kuin äidillä, ja hän projisoi kaikki omat piirteensä äitiin, näkee ne tässä.
    Eli täydellä syyllä (tai ainakin puolella) voi kysyä, että jos äiti on sairas, niin miten terve mahtaa sitten tytär olla?
    Suhteessa äitiinsä tytär rakentaa myös omaa naisen identiteettiään.
    Niinkös se tilanne tosiaan oli, että tämä tyttö, viaton karitsainen (?), oli kotona kaikin puolin mallikelpoinen, ystävällinen ja auttavainen, siivosi, hoiti koulunkäynnin, auttoi nuorempien sisarusten hoidossa, kävi tarvittaessa kaupassa ja niin edelleen, ja siinä vain äiti kesken kaiken repesi häntä solvaamaan? Hyvää tytärtä "juopoksi" ja "huoraksi"?
    Niin paljon olen ihmisten kanssa työskennellyt ja kuullut kaikenlaisista ongelmatilanteista, että vielä tällä puheella ja näillä esiin tulleilla tiedoilla en moiseen usko. Vaikka nimimerkki "Muistaakseni" yrittää jotakin tällaista tarinaa minulle syöttääkin.

    kirjoituksestasi kuultaa läpi sellanen paha asia, joka on liian yleistä, että VANHEMMAT saavat kyllä purkaa tunteitaan, mutta LAPSIEN pitää olla hiljaa. Voi että kun lapset ovat kamalia kun sanovat ääneen miltä heistä vanhempiensa elämä ja toiminta heitä kohtaan tuntuu. Mutta tietenkin vanhemmat saavat sanoa mitä tahansa lapsistaan. Ei sanota, että kuulepas nyt KUNNIOITA lastasi. Ehei. Ihme ettei enempää pomminräjäyttäjiä ole tullut.

    Äänestä

  • Hämmästynyt kirjoitti:

    "Mieleeni tulee "Hämmästyneen" yhteydessä Laestadiuksen käyttämä käsite "armovaras". Millainen ihminen on armovaras?
    Esikoislestadiolaisuudessa, jossa Laestadiuksen postilloja edelleen luetaan ja arvostetaan, osataan varmaan määrittää tämänkin käsitteen sisältö."

    Siis ymmärsinkö oikein?

    Sanot, että minun yhteydessä sinulle tulee mieleen Lestadiuksen käyttämä käsite "armovaras", mutta et tiedä, mitä tarkoittaa käsite armovaras!!!

    Minun ei tarvitse jatkaa tämän enempää.

    kuinka monen lestadiolaisen pallo yhtä hukassa kuin tämän Aadan?

    Äänestä

  • huhuh kirjoitti:

    kirjoituksestasi kuultaa läpi sellanen paha asia, joka on liian yleistä, että VANHEMMAT saavat kyllä purkaa tunteitaan, mutta LAPSIEN pitää olla hiljaa. Voi että kun lapset ovat kamalia kun sanovat ääneen miltä heistä vanhempiensa elämä ja toiminta heitä kohtaan tuntuu. Mutta tietenkin vanhemmat saavat sanoa mitä tahansa lapsistaan. Ei sanota, että kuulepas nyt KUNNIOITA lastasi. Ehei. Ihme ettei enempää pomminräjäyttäjiä ole tullut.

    Kirjoituksestasi, Huhuh, kuultaa sellainen paha asia, että teet suuria yleistyksiä hyvin vähäisin perustein. Kirjoituksesi on luuloineen kuin tuulahdus ummehtuneelta vintiltä. Perusteluita et juuri tarvitse. Riittää, kun joku keskenkasvuinen ihmisenraakile tekee diagnoosin, että hänellä on (mieli)sairaat vanhemmat tai - kuten tässä tapauksessa - sairas äiti. Ei siinä toisen osapuolen näkemyksiä tarvita. Huhuh.
    Tunnettua on, ettei siitäkään hyvää seuraa, jos lapsella ei ole rajoja. Yhteiskunnan asettamat rajat tulevat joka tapauksessa joskus vastaan.
    Ja mitä teet, jos lapsi ei sanaa usko, vaan uhmaten tekee mitä lystää? Itsellä on kuitenkin vastuu lapsesta. Ulkopuolinen voi - toisin kuin oma vanhempi - kuitata kaikki hankalat tilanteet vain sanomalla "huhuh" - ja kiittää onneaan, ettei ole itse äidin tai isän asemassa.
    En tunne tyttöä, en äitiä enkä olosuhteita. Vain täällä internetissä olleet tytön urputukset - anteeksi sananvalintani - luin.
    En tunne myöskään Myyrmäen pommipoikaa. Luultavasti häntä oli lapsena paapottu ja kunnioitettu eikä hän tosiaankaan ollut - kuten joistakin internetissä olleista kirjoituksista saatoin ymmärtää - mikään päähän potkittu luuserinalku.
    Mielestäni tämä nuori mies toimi erittäin tunteettomasti, eläytymiskyvyttömästi. Kykenikö hän ylipäätään vastaanottomaan tunteita, tunnistamaan niitä, käsittelemään niitä? Samalla tavalla näyttivät toimivan terroristit 11. syyskuuta vuosi sitten.
    Eivät heidänkään tekonsa välttämättä johtuneet siitä, etteivät he olleet lapsena saaneet purkaa tunteitaan, vaan kyllä heillä oli ihan älyllisiä päämääriä tai viestejä, joissa ei otettu kovin paljon inhimillisiä tunnenäkökohtia huomioon.
    Kaikki ihmiset eivät näet ole niin kuin "Huhuh" itse, vaikka eräs ihmissuhteissa toimiva sääntö onkin, että ymmärtämällä itseään ymmärtää myös muita.
    Myyrmäen pommipoikahan ei halunnut olla muiden kanssa juuri missään tekemisissä, mikä sekin tietysti ihmetyttää. Hän oli viihtynyt vain tietokoneensa äärellä virtuaalimaailmassa. Aivan kuin hän olisi ollut jotenkin autistinen, siis jotenkin psyykkisesti sairas. Tämä on kuitenkin pelkkää arvelua - koska en tunne poikaa. Kauhea juttu hänen perheelleen, vanhemmilleen ja sisarelleen, joka tapauksessa tämä pojan tajuttoman höyrypäinen teko. Täyspäinen ihminen ei semmoista tee.
    Lapsilta on muutoin jo ikivanhoista ajoista asti odotettu vanhempien kunnioitusta ("kunnioita isääsi ja äitiäsi... jne" on Raamatun mukaan eräs Jumalan antamasta kymmenestä käskystä, jos Huhuh ei satu sitä tietämään), mutta silti tämä maailma on edelleen pystyssä. Vasta nyt - tekisi mieleni sanoa: vapaan kasvatuksen aikana - on kaikenlaisten pommien vaara (atomipommia myöten) alituinen. Ja tieto leviää internetissä, myös sairaisiin mieliin.
    Lapsen suuri eristäytyminen ja sen kylmä kunnioittaminen on itse asiassa ja ilmeisesti paljon vaarallisempaa kuin lapsen kanssa meuhkaaminen - tulipa sanottua mitä hyvänsä.

    Äänestä

  • Mie vainen kirjoitti:

    en ymmärrä, miten armoa voisi varastaa. armon saa lahjaksi jokainen joka sitä tuntee tarvitsevansa.

    tuota termiä ymmärrä kuin lestadiolaiset.

    Ja tuskin hekään.

    Äänestä

  • Mie vainen kirjoitti:

    en ymmärrä, miten armoa voisi varastaa. armon saa lahjaksi jokainen joka sitä tuntee tarvitsevansa.

    Minuakin on aina kiinnostanut tämä "armovaras"-käsite.
    Ilmeisesti Laestadius viittaa tällä käsitteellä ihmisiin, jotka eivät kadu syntejään tai aiokaan tehdä elämässään parannusta, vaan jatkavat entistä elämäänsä itseään puolustellen ja tekemisiään kaunistellen (L:n omia ilmaisuja käyttäen) "siveinä huorina", "raittiina juomareina", "rehellisinä varkaina" ja niin edelleen ja uskovat, että Jumala on heille Jeesuksen sovituksen vuoksi armollinen joka tapauksessa. L:n mielestä ilman mielenmuutosta ja parannusta ihminen ei voi olla kelvollinen Jumalalle. Jotakin tällaista tarkoittaa termi "armovaras". Täydentäkööt selitystäni ne, jotka osaavat tehdä sen minua selkeämmin.

    Äänestä

Olen ihmetellyt samaa. Ja joskus ihan oikeasti tuntuu siltä, että jotkut lestadiolaiset eivät edes TUNNE Jeesusta. Hän on heille täysin vieras persoona. Kaikki "kanssakäyminen" Jumalaan päin tapahtuu jonkun ihmisen välityksellä, tosin "Jeesuksen nimessä" mutta kuitenkin ikään kuin ilman Jeesusta. Ikäänkuin Jeesus olisi vain nimi, eikä persoona.

Murheellista.

Ja varsinkin lestadiolaisnuorten kohdalla tämä korostuu. Tuntuu, etteivät he ole koko elämänsä aikana kohdanneet ELÄVÄÄ Jeesusta.

Äänestä
  • lestadiolainen nuori, enkä ole yhtään onneton,että olen tällainen ja että uskon näin. Usko sinä omalla tavallasi ja me uskomme omalla tavallamme.
    Jeesuksen tarvitsee tuntea sitäpaitsi vain hänen tekemänsä sovitustyön kautta. Hän on osa kolmiyhteistä Jumalaa.

    Äänestä

  • eräs kirjoitti:

    lestadiolainen nuori, enkä ole yhtään onneton,että olen tällainen ja että uskon näin. Usko sinä omalla tavallasi ja me uskomme omalla tavallamme.
    Jeesuksen tarvitsee tuntea sitäpaitsi vain hänen tekemänsä sovitustyön kautta. Hän on osa kolmiyhteistä Jumalaa.

    Ei ole olemassa erilaisia tapoja uskoa Jeesukseen! Sinä joko uskot häneen ja olet hänen omansa tai et. Ajattelutapoja on tosin monia, ja mielipide-eroja, ja tulkintaerimielisyyksiä, ja käsityseroja... mutta se on eri asia. Usko ja usko.

    On tosi hyvä, että olet onnellinen uskovainen nuori, kaikki eivät ole vaikka uskovaisen nimeä kantavatkin. Älä kuitenkaan sinäkään korosta liikaa sitä että olet nimenomaan vanhoillislestadiolainen; korosta sitä että olet uskovainen ja että tunnet Jeesuksen henkilökohtaisena vapahtajanasi.

    Äänestä

Jeesus on vapahtajani ja Isä Herrani.
anteeksi antamuksen sanaa saarnataan pyhän hengen
saarnan Jeesuksen sovintotyön kautta, Jumalan kolmiyhteys toteutuu.

Äänestä
  • ..anteeksiantamuksen sanaa saarnataan pyhän hengen saarnan Jeesuksen sovintotyön kautta...

    On se kaunista tämä lestaadiolaisten suomenkieli!

    Äänestä

  • kuin olisi lestadiolaisCD pyöräytetty soimaan.

    Äänestä

Tämä asia tunnetaan lestadiolaisten puheessa kolmen kyynärän jumalana ja kyllähän se niin on, että kovasti siinä on astian makua tuossa jumalakuvassa. Paha on, kun tuntuu, että ei kolmen kyynärän jumalalla ole suurista sanoistaan huolimatta pelastavaa voimaa puheissaan. Siksi suuret joukot kulkevat pimeyteen.

Äänestä

Minun Jeesukseni on samanlainen kuin sinun.

Siunausta!

Äänestä
  • myös sinulle!

    Äänestä

  • Hämmästynyt kirjoitti:

    myös sinulle!

    mutta kuka kaski sirpin kanssa peltoon naita tai noitakaan ennen elon aikaa.

    Äänestä

  • Ei hammastynyt kirjoitti:

    mutta kuka kaski sirpin kanssa peltoon naita tai noitakaan ennen elon aikaa.

    suomentaa.

    Äänestä

Lestadiolaisten Jeesus ei juo viiniä.

Äänestä
  • Kyllä se Lestadiolaisten Jeesuskin viiniä joi, muttei Lestadiolaiset, johtuu siitä kun aikoinaan oli paljon kotipolttoista viinaa tarjolla, ja niiden laatu mitä vaihtelevin.
    Oli niinsanottua pahaa menoa, ja sen tähden seurakunnan vanhimmat katsoneet hyväksi viinan kieltää, joka valta heillä on.

    Se sinänssä on valitettavaa, nykyään kun saa todella hyvääkin viinaa,sitä josta ei tule paha meno..
    Vuosien aatossa se on sitten muuttunut että vain raittius kelpaa jumalalle,joka ei suinkaan pidä paikkaansa, jumalalle kelpaa juopunut uskovainen paremmin kuin raitis omahyväinen ulkokullattu omavanhurskaudella puettu tekopyhä saarnamies.

    Äänestä

  • Jeesus kyllä joi viiniä - tämä on selvää.

    Häntä myös pidettiin syömärinä ja juomarina, kun vastustajat vertasivat häntä Johannes Kastajaan, joka ei syönyt ja juonut viiniä.

    Siitä ei ole mitään tietoa, että hän olisi valmistanut viiniä. Se on ylitulkintaa.

    Saattaa olla, että rakentajana ja Nasaretissa asuvana perheenä Jeesuksen porukat tyytyivät vain ostamaan viininsä.

    Viini oli yksinkertaisesti ruokajuoma, jota nautittiin vähän juhlavimmilla aterioilla.

    Äänestä

  • El Bimbo kirjoitti:

    Jeesus kyllä joi viiniä - tämä on selvää.

    Häntä myös pidettiin syömärinä ja juomarina, kun vastustajat vertasivat häntä Johannes Kastajaan, joka ei syönyt ja juonut viiniä.

    Siitä ei ole mitään tietoa, että hän olisi valmistanut viiniä. Se on ylitulkintaa.

    Saattaa olla, että rakentajana ja Nasaretissa asuvana perheenä Jeesuksen porukat tyytyivät vain ostamaan viininsä.

    Viini oli yksinkertaisesti ruokajuoma, jota nautittiin vähän juhlavimmilla aterioilla.

    Kun Jeesus muutti häissä veden viiniksi, niin kyllä sen voi tulkita viinin valmistamiseksi.

    Äänestä

  • Eerika kirjoitti:

    Kun Jeesus muutti häissä veden viiniksi, niin kyllä sen voi tulkita viinin valmistamiseksi.

    Täytyy ottaa huomioon, että Jeesuksen aikainen viini
    ei ollut alkoholipitoista eikä samanlaista kuin nykyään.

    Lämpimästä ilmasta johtuen ei voitu käyttää esim. maitoa, niinpä käytettiin viiniä
    Ruokajuomana.

    Äänestä

  • Fred kirjoitti:

    Tässä Fredille Ev. lut kirkon viimeisestä raamtunkäännöksestä suoraan lainattu kuvaus Jeesukseksta Kaanaan häissä:

    "Kaanan häät
    1 Viikon kolmantena päivänä vietettiin Galilean Kaanassa häitä. Jeesuksen äiti oli siellä, 2 ja myös Jeesus ja hänen opetuslapsensa kutsuttiin häihin. 3 Viini loppui kesken, ja äiti sanoi Jeesukselle: "Heillä ei ole viiniä." 4 Mutta Jeesus vastasi: "Anna minun olla, nainen. Minun aikani ei ole vielä tullut." 5 Hänen äitinsä sanoi palvelijoille: "Mitä hän teille sanookin, tehkää se."

    6 Siellä oli kuusi kivistä vesiastiaa juutalaisten tapojen mukaisia pesuja varten; ne olivat parin kolmen mitan* vetoisia. 7 Jeesus sanoi palvelijoille: "Täyttäkää astiat vedellä", ja he täyttivät ne reunoja myöten. 8 Sitten hän sanoi: "Ottakaa nyt siitä ja viekää pitojen valvojalle", ja he veivät. 9 Valvoja maistoi vettä: se oli muuttunut viiniksi. Toisin kuin palvelijat, jotka olivat veden astiasta ottaneet, hän ei tiennyt, mistä viini oli peräisin. Hän kutsui sulhasen luokseen 10 ja sanoi: "Kaikki tarjoavat ensiksi hyvän viinin ja sitten, kun vieraat alkavat juopua, huonompaa. Mutta sinä olet säästänyt hyvän viinin tähän asti."

    11 Tämä oli Jeesuksen tunnusteoista ensimmäinen, ja hän teki sen Galilean Kaanassa. Hän ilmaisi sillä kirkkautensa, ja hänen opetuslapsensa uskoivat häneen."

    Raamatussa kerrotaan siis selvin sanoin, miten vieraat olivat alkaneet JUOPUA, ja Jeesus senkus järjesti heille lisää viiniä, joka oli maultaan vain siinä määrin entistä ehompaa, että sulhanen sai moitteita: parasta viiniä tuodaan esille vasta sitten, kun vieraat alkavat olla jo hiukan kännissä eivätkä heidän makuuhermonsa ole enää ehoimmillaan.
    Kysyisinkin Frediltä, milloinka hän on itse viimeksi pelkästä valkoisesta maidosta juopunut?
    Vai paneeko hän toivonsa siihen, ettei Jeesus - vastoin Raamattua - tehnyt Kaanaan häissä mitään ihmettä, pelkän silmänkääntötempun vain? Sillä sehän on selvää, ettei kukaan pelkästä vedestä päihdy.
    Minulla on kyllä se käsitys, että Jeesus eli sen kulttuuri tapojen mukaisesti, jossa ympäristössä oli sattunut syntymään, eikä niuhottanut joutavasta - kuten siitä, juotiinko viiniä vain maitoa.
    Hänellä oli tärkeämpi sanoma tuotavanaan, tärkeämpää kerrottavaa.

    ...että hakemalla haet raamatusta oikeutusta viinanjuonnille.

    Asia on vain niin, että vanhoillislestadiolaisuudessa on kuin onkin joskus juotu alkoholia. Kävi vain niin, että raja tahtoi hämärtyä. Mikä on liikaa ja mikä sopivasti?
    Ihmisinä olemme heikkoja. Kuitenkin raamatussa sanotaan, että "Juomarin ei pidä taivaan valtakuntaa perimän". Missä vie juomarin ja kohtuukäyttäjän raja? Juuri siitä syystä siitä päätettiin luopua, koska nähtiin, että se ei ole uskovaisen arvomaailmaan sopiva.

    Näin jälkeenpäin ajatellen oli hyvä, että siitä luovuttiin. Ei ole koko ajan kiusauksia sen suhteen.

    Mielestäni on parempi olla juomatta lainkaan, kun tuskailla missä vie raamatun osoittaman "juomarin" raja. Eikö?

    En suinkaan hae oikeutusta viininjuonnille Raamatusta. Viinasta, jota itse henkilökohtaisesti inhoan, puhumattakaan.
    Minussa vain herättää vastenmielisyyttä Fredin epärehellinen tarkoitus-pyhittää-keinot -moraali, jota joskus on jesuiitta-moraaliksikin kutsuttu.
    Fred on tässä tarkoituksessa jopa valmis muuntamaan Raamatun teksteja ja selittämään mieleisikseen.
    Minä vain ajattelen, että jos on taipumusta alkoholismiin, on syytä karttaa alkoholia kaikissa muodoissaan. Ihan niin kuin diabeetikon on syytä karttaa sokeria, vaikka sitä ei alkoholin lailla kristittyjen keskuudessa syntinä pidetäkään.

    Äänestä

  • Fred kirjoitti:

    ...että hakemalla haet raamatusta oikeutusta viinanjuonnille.

    Asia on vain niin, että vanhoillislestadiolaisuudessa on kuin onkin joskus juotu alkoholia. Kävi vain niin, että raja tahtoi hämärtyä. Mikä on liikaa ja mikä sopivasti?
    Ihmisinä olemme heikkoja. Kuitenkin raamatussa sanotaan, että "Juomarin ei pidä taivaan valtakuntaa perimän". Missä vie juomarin ja kohtuukäyttäjän raja? Juuri siitä syystä siitä päätettiin luopua, koska nähtiin, että se ei ole uskovaisen arvomaailmaan sopiva.

    Näin jälkeenpäin ajatellen oli hyvä, että siitä luovuttiin. Ei ole koko ajan kiusauksia sen suhteen.

    Mielestäni on parempi olla juomatta lainkaan, kun tuskailla missä vie raamatun osoittaman "juomarin" raja. Eikö?

    Nyt vaihdoit puheenaihetta. Jokatapauksessa Jeesuksen valmistamassa viinissä OLI myös alkoholia.

    Silti on ihan oikein, että on mieluummin täysin juomatta kuin että juo liikaa.

    Äänestä

  • Fred kirjoitti:

    ...että hakemalla haet raamatusta oikeutusta viinanjuonnille.

    Asia on vain niin, että vanhoillislestadiolaisuudessa on kuin onkin joskus juotu alkoholia. Kävi vain niin, että raja tahtoi hämärtyä. Mikä on liikaa ja mikä sopivasti?
    Ihmisinä olemme heikkoja. Kuitenkin raamatussa sanotaan, että "Juomarin ei pidä taivaan valtakuntaa perimän". Missä vie juomarin ja kohtuukäyttäjän raja? Juuri siitä syystä siitä päätettiin luopua, koska nähtiin, että se ei ole uskovaisen arvomaailmaan sopiva.

    Näin jälkeenpäin ajatellen oli hyvä, että siitä luovuttiin. Ei ole koko ajan kiusauksia sen suhteen.

    Mielestäni on parempi olla juomatta lainkaan, kun tuskailla missä vie raamatun osoittaman "juomarin" raja. Eikö?

    Viinan laatu sellaista ettei se ollut sopvaa juotavaksi..
    Kotipolttoista kun oli joka torpassa.
    Juomarin ja tavallsen juojan välille mahtuukin jo melko lailla.
    Niinhän se on että kun,, omat viat alkaa painamaan niin pitää saada jokin johon ne saisi sysättyä..Toisten synneissä valvominen sen jo osoittaa, ja jopa ennakkoon näin tehdään se ihmetyttää.

    Tokkiinsa me olemme veljeimme vartijoita, muttei kuitenkaan pitäisi puhua sellasesta mitä ei ymmärrä.Arvomaailma uskovaisella,, näkisitpä mitä se on.mutta kun et ole kaiketi peiliinkään usein katsonut et tiedä sitäkään.

    No tuossa viimeisessä, tulee kyllä eteen se että silloin se oli varmasti oikea päätös,mitä se taas olisi tänään kun on HYVÄÄKIN viinaa tarjolla.?

    Äänestä

  • Fred kirjoitti:

    Täytyy ottaa huomioon, että Jeesuksen aikainen viini
    ei ollut alkoholipitoista eikä samanlaista kuin nykyään.

    Lämpimästä ilmasta johtuen ei voitu käyttää esim. maitoa, niinpä käytettiin viiniä
    Ruokajuomana.

    Kun sokeripitonen mehu käy, niin käymisen seurauksena siinä syntyy alkoholia. Se on viiniä silloin.

    Rypälemehua juotiin silloin, kun mehu oli äskettäin survottu rypäleistä. Mehu ei kuitenkaan säilynyt käyttämättä sitä. Mehun valmistaminen viiniksi oli siten välttämätön pakko, jos meinasi säilyttää mehuun sisältyvän energian nautittavassa muodossa.

    Äänestä

  • Eerika kirjoitti:

    Kun Jeesus muutti häissä veden viiniksi, niin kyllä sen voi tulkita viinin valmistamiseksi.

    Kyllä minä ajattelin aika tavalla perinteisempää tapaa valmistaa viiniä, en ihmeen tekemistä.

    Viinin valmistus vedestä olisi kyllä hyvä bisnes pidemmän päälle, mutta tällaisten luonnonlakien ohittaminen aivan bisnesmielessä ei ehkä ole mahdollista.

    Äänestä

"Olen saanut sen käsityksen, että lestadiolaisten Jeesus on sen verran heikko "kaveri", että Hän tarvitsee aina lestadiolaisen apua pystyäkseen antamaan katuvan syntisen synnit anteeksi ja tehdäkseen tämän taivaskelpoiseksi."

Tämä on raamatun armojärjestys, vaikka et sitä uskoisikaan. Kyllä se Jeesus tekee ihan itse meidät taivaskelpoisiksi, tosin palvelijoidensa kautta. On se sen verran vahva "kaveri", että pystyy antammaan KAIKKI synnit anteeksi.

"Raamatun Jeesus puolestaan sanoo: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä..."

Ei ole olemassa kuin yksi Jeesus =)
Jeesuksella on edelleen kaikki valta. Hänellä oli valta päästää synneistä. Hän antoi taivaaseen noustessaan opetuslapsilleen saman vallan.

"Minkä isä antoi minulle, sen minä uskon teille"
Samassa tilaisuudessa Hän antoi opetuslapsilleen tehtävän saarnata anteeksiantamusta hänen nimessään.

"Edelleen Raamatun Jeesus sanoo: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon."

Minun tyköni.
Missä Jeesus nyt on?
Hän on omiensa kanssa(=valtakunnassaan) lupauksensa mukaan.
"Minä olen teidän kanssanne maailman loppuun saakka". Jeesuksen löytää siis hänen valtakunnastaan.
"Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttaan."

Tästäkin asiasta on jankattu ainakin sata kertaa.
Mikset lue aikaisempia tekstejä?

Äänestä
  • "Tämä on raamatun armojärjestys, vaikka et sitä uskoisikaan. Kyllä se Jeesus tekee ihan itse meidät taivaskelpoisiksi, tosin palvelijoidensa kautta."

    tämän avauksen alla oleva kirjoitukseni otsikolla "Jeesuksen sanat".
    Siinä käsittelen lestadiolaisten HARHAOPETUSTA.

    "Tästäkin asiasta on jankattu ainakin sata kertaa.
    Mikset lue aikaisempia tekstejä?"

    Kyllä te yllättävän uutterasti jaksatte työntää palstalle samaa Raamatun vastaista HARHAA.

    Äänestä

  • Hämmästynyt kirjoitti:

    "Tämä on raamatun armojärjestys, vaikka et sitä uskoisikaan. Kyllä se Jeesus tekee ihan itse meidät taivaskelpoisiksi, tosin palvelijoidensa kautta."

    tämän avauksen alla oleva kirjoitukseni otsikolla "Jeesuksen sanat".
    Siinä käsittelen lestadiolaisten HARHAOPETUSTA.

    "Tästäkin asiasta on jankattu ainakin sata kertaa.
    Mikset lue aikaisempia tekstejä?"

    Kyllä te yllättävän uutterasti jaksatte työntää palstalle samaa Raamatun vastaista HARHAA.

    Helposti vain sanotaan että HARHAA, mutta kun pyydetään perustelemaan raamatulla, niin hiljaista tulee.

    No, voit vapaasti uskoa että se on HARHAA ja voit siitä tänne vapasti kirjoittaa.
    Toivon kuitenkin jokaiselta tänne kirjoittavalta käytöstapoja ja kunnioitusta toisen uskoa kohtaan.

    "13:5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
    13:6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;"

    Itse haluan arvostaa uskoasi ja toivon että teet samoin.

    Äänestä

  • Minulla on sellainen käsitys vanhoillis- kuin myös esikoislestadiolaisuudestakin, että ns. henkilösakramentin käsite ei ole aivan yhtenäisesti hyväksytty. Siten esimerkiksi kasteesta ajatellaan kastajasta ja kastettavasta ja heidän uskostaan riippumatta, että Kristus on siinä todellisesti läsnä. Niin todellisesti, että jokaisesta ihmisestä tulee Hänen murhaajansa, todellinen murhaajansa, ja Herran kuolema totisesti täyttyy jokaisen ihmisen elämässä, ja se täytyy henkilökohtaisesti myöntää todeksi.

    Ja juuri sen tähden samalla tavalla monet ajattelevat myös Herran Pyhästä ehtoollisesta, nimittäin niin, että siinä myös on Herra Kristus todellisesti läsnä. Ja niin kuin myös kasteessa, niin myös ehtoollisessa, missä Kristus on, siellä on myös Hänen hyvä Henkensä. Tämä ei ole riippuvainen ehtoollisen jakajasta eikä hänen uskostaan.

    Kasteessa on läsnä ihmisen täydellinen turmellus yhdessä Herran Kristuksen kanssa (Rm. 6:4). Ja ehtoollisellakaan ei taida olla läsnä kuin yksi kelvollinen ehtoollisvieras, se ainut, jonka kautta kelvoton voit tulla kelvolliseksi. Sillä me olemme vikapäät Herran ruumiiseen ja vereen.

    Meidän täytyy myöntää tuo, että olemme pelkästään vikapäät; Herran kuolemaan meitä on kastettu, jotta vain siinä Elämä olisi, Hänessä, joka oikein syö, ja oikein juo, ja on se kelvollinen ehtoollisvieras, eikä meidän pidä kieltää sitä, kysyessämme, missä Hän on. Sillä Hän on itse sen sanonut: tämä ON minun ruumiini, sinun edestäsi annettu, tämä ON minun vereni, sinun edestäsi vuodatettu. Ja missä on Kristus, siellä on myös Hänen hyvä Henkensä, eikä meidän tule sitä Hänestä irti repiä.

    Joku voi loukkaantua tuohon, että Kristus yksin on kelvollinen ehtoollisvieras. Mutta miksi jo Luther on sanonut: ehtoollinen kysyy TÄYDELLISTÄ uskoa? Se voi olla vain Kristuksessa. Sitä täydellisyyttä ei saa kieltää. Meidän on syötävä Hänen ruumiinsa ja juotava Hänen verensä vikapäinä Herran kuolemaan, jotta meillä sen kautta olisi sovinto, ja sen kautta olisimme kelvolliset ehtoollisvieraat. Siinä on syntein anteeksi antamus kelvottomalle ehtoollisvieraalle. Mutta vain Kristuksen Henki voi myöntää, että Jeesus on Herra yksinänsä.

    Myös Sana on sakramentti, sana Kristuksesta. Kuinka suuri on Sana ja mitä se tarkoittaa? Jos minulle on julistettu synnit anteeksi Jeesuksen pyhässä nimessa ja kalliissa sovintoveressä, ja minä sen uskoin, niin kuinka on, jos sittemmin selviää, että tuo, joka julisti, ei itse oikein ollut uskomassa, PITÄISIKÖ MINUN NYT HETI JA OITIS LAKATA USKOMASTA, ja suorittaa joku parempi teko?

    Ei, ei pitäisi. Yhtä vähän kuin kasteen voima ja vaikutus riippu kastajasta tai kastettavasta, yhtä vähän Sana on riippuvainen siittä ihmisestä, joka puhui. Kasteessa on kokonaan Jumalan teko. Sanassa (Kristuksessa) on Jumalan teko meille, Hänen ojennettu käsivartensa, Hänen kasvonsa, ne meihin käännetyt, joista myös Herran siunauksessa puhutaan.

    Tosin, kuinka kukaan voi kuulla, jos ei ole julistajaa Rm 10:14, mutta miksi Herran Henki tempaisi Filippuksen pois ja hoviherra jatkoi matkaansa iloiten? Ap. t. 8:39. Onko usko ihmisen työ ihmisessä? Miksi Herran Henki tempaisi Filippuksen pois, tempaisi pois tuon, joka julisti ?

    Näin kysyn ja näin kirjoitan, ja edelleen olen
    sitä mieltä, että lestadiolaisessa herätysliikkeessä vaikuttaa suuri Jumalan voima.

    Äänestä

  • Fred kirjoitti:

    Helposti vain sanotaan että HARHAA, mutta kun pyydetään perustelemaan raamatulla, niin hiljaista tulee.

    No, voit vapaasti uskoa että se on HARHAA ja voit siitä tänne vapasti kirjoittaa.
    Toivon kuitenkin jokaiselta tänne kirjoittavalta käytöstapoja ja kunnioitusta toisen uskoa kohtaan.

    "13:5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
    13:6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;"

    Itse haluan arvostaa uskoasi ja toivon että teet samoin.

    Vanhoillislestadiolaiset ovat näköjään perustaneet ihan oman "uskontonsa".

    Ainakin minä olen mieluiten uskomassa Jeesukseen ja hänen julistamaansa evankeliumiin kuin tähän vanhoillislestadiolaisten kehittelemään "jumalanvaltakunta-oppiin", jolle ei löydy Raamatusta perusteita. Jo pelkkä käsite Jumalan valtakunta on jotain paljon muuta kuin jonkun yksittäisen uskonlahkon sisälle meneminen ja heidän "tavallaan" uskominen.

    Vanhoillislestadiolaisten pelastusoppi ei pitäydy Jeesukseen Kristukseen, vaan ihmisiin. Sen kulmakivenä ei ole Kristus. Ja juuri siksi se on minunkin mielestäni joiltakin osin harhaoppi. Se korostaa ihmisen osuutta, ei Jeesuksen.

    Ehkä siitä johtuu, että aika harvat uskovaiset haluavat olla läheisesti tekemisissä vanhoillislestadiolaisten kanssa noin hengellisessä mielessä. Raamattukin neuvoo: "harhaoppista karta, varoitettuasi häntä kahdesti tai kolmesti".

    Vl-opin harhat ovat:

    -syntejä ei saa anteeksi muuta kuin uskovan (ja mieluiten nimenomaan vanh.lest.) ihmisen antamana

    -"jumalanvaltakunta" on yhtä kuin vanhoillislestadiolainen herätysliike

    -vain vanhoillislestadiolaiset ovat matkalla taivaaseen

    Sen sijaan Raamattu sanoo:

    Apt. 10:43 Hänestä (Jeesuksesta) kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa synnit anteeksi hänen nimensä kautta.

    Luuk. 17:20 Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla, eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä."

    Joh.3:16 Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

    Äänestä

  • Fred kirjoitti:

    Helposti vain sanotaan että HARHAA, mutta kun pyydetään perustelemaan raamatulla, niin hiljaista tulee.

    No, voit vapaasti uskoa että se on HARHAA ja voit siitä tänne vapasti kirjoittaa.
    Toivon kuitenkin jokaiselta tänne kirjoittavalta käytöstapoja ja kunnioitusta toisen uskoa kohtaan.

    "13:5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
    13:6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;"

    Itse haluan arvostaa uskoasi ja toivon että teet samoin.

    "Helposti vain sanotaan että HARHAA, mutta kun pyydetään perustelemaan raamatulla, niin hiljaista tulee."

    Etkö todellakaan ole lukenut kirjoitustani tässä avauksessa: "Jeesuksen sanat", vaikka pyysin edellisessä kommentissani sinua niin tekemään?!

    Vai millä eväillä väität, että "hiljaista tulee"?

    Siellä kerron oman tulkintani siitä lestadiolaisten HARHASTA, että uskoontuloon tarvitaan muka toisen ihmisen läsnäolo.

    Oletko sinäkin niin Rauhanyhdistyksen aivopesemä, että et kuule, et näe etkä paljon haistakaan, mitä joku muu sinulle perustellen kertoo?

    Äänestä

  • häh?

    Äänestä

  • Fred kirjoitti:

    Helposti vain sanotaan että HARHAA, mutta kun pyydetään perustelemaan raamatulla, niin hiljaista tulee.

    No, voit vapaasti uskoa että se on HARHAA ja voit siitä tänne vapasti kirjoittaa.
    Toivon kuitenkin jokaiselta tänne kirjoittavalta käytöstapoja ja kunnioitusta toisen uskoa kohtaan.

    "13:5 ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaansa, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa,
    13:6 ei iloitse vääryydestä, vaan iloitsee yhdessä totuuden kanssa;"

    Itse haluan arvostaa uskoasi ja toivon että teet samoin.

    Voivatko kymmenet miljoonat uskovaiset ympäri maailmaa olla Raamatun tulkinnassaan väärässä ja n. 100.000 lestadiolaista Suomessa oikeassa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hämmästynyt kirjoitti:

Olen saanut sen käsityksen, että lestadiolaisten Jeesus on sen verran heikko "kaveri", että Hän tarvitsee aina lestadiolaisen apua pystyäkseen antamaan katuvan syntisen synnit anteeksi ja tehdäkseen tämän taivaskelpoiseksi.

Raamatun Jeesus puolestaan sanoo: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä..." Hän on siis kaikkivaltias ja kaikkivoipa. Hän YKSIN pystyy antamaan verihaavojensa kautta synnit anteeksi JOKAISELLE sitä haluavalle.

Edelleen Raamatun Jeesus sanoo: "Tulkaa minun tyköni kaikki työtä tekevät ja raskautetut, niin minä annan teille levon." Ja: "Joka minun tyköni tulee, sitä minä en heitä ulos."

Nämä Raamatun Jeesuksen sanat ovat tänäkin päivänä voimassa joka hetki kaikkialla maailmassa. Jos Jeesuksen tykö tulee tänä lauantaina suomalainen, amerikkalainen, intialainen, kiinalainen - kuka tahansa - niin Mestarin armahtava syli on avoinna.

Jeesukselle voi pieni ihminen avata sydämensä rukoushuoneen alttarilla, omassa kodissaan, yksinäisellä lenkkipolulla - ihan missä vain.
Edellä mainittu kutsu pätee kaikissa paikoissa ja kaikkialla maailmassa.

Minä itse tutustuin jo kauan sitten tähän Raamatun Jeesukseen.

Kuka on ystäväni sinun Jeesuksesi?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu