väliajoin pari jtnaista vartiotorneineen, vaikka olen selkokiellä ilmaissut useaan otteeseen olevani toisen hiippakunnan kannalla...
ja käyvät rapussa vain minun luonani=??????????
tosi outo fiilis heistä
ja käyvät rapussa vain minun luonani=??????????
tosi outo fiilis heistä
Vastaukset 13
Vanhimmat
:=)
he olettavat, että olet kiinnostunut uskonnosta yleensä ja että joskus pääsisivät keskustelemaan kanssasi asioista.
Me Jehovan todistajat emme ole ajatustenlukijoita... Jos et halua, että sinun luonasi käydään, ilmaise se selkeästi. Ei kuitenkaan tarvitse vihaisesti asiaa ilmoittaa tms.. mutta sanot vain, että pistäisittekö ylös ettei sinun luonasi tarvitse käydä. He jättävät sinut rauhaan. Näin meitä on neuvottu tekemään!
ja varsin ystävllisesti, mutta päättäväisesti..
alkaa todenteolla kiusaannuttamaan "vainoaminen" ja omaan uskooni pyrkimys vaikuttamaan.
Siis miksi he eivät ole ottaneet tosissaan kieltämistäni tulla luokseni yhä uudestaan.. kiusaannuttavaa puolin toisin!!
Ja rapussa käyvät vain MINUN ovellani.... Miksi????
millä perusteella valitsevat "uhrinsa"... siis jos kerrostalossa säännöllsin väliajoin käyvät vain yhden oven luona? Kielloista huolimatta. Loukkaavaa ja tungettelvaa. Epäily herää, on
ko rapussa joku JT, joka pyrkii käännyttämään.. vai mistä moinen terrori. Ei fiksua ollenkaan.
Minä en ainakaan harrasta järjestelmällistä terrorisointia...
Jos olen kerrostalossa kenttäpalveluksessa. Valitsemme yleensä yksi tai kaksi ovea kerroksesta. Seuraavalla kerralla valitsemme eri ovet siitä kerroksesta ellei joku ole ilmaissut olevansa kiinnostunut asiasta. Tietenkin tällaiseten luona pyrimme käymään useammin. Ja jos minulle joku sanoo ettei hänen luonaan enään tarvitse käydä, niin minä kyllä merkitsen sen ylös ja kunnioitan ovenavaajan pyyntöä.
Meitä on neuvottu, että jos joku kieltää käymästä luonaan, hänen pyyntöään pitää kunnioittaa. Tämän olen monesti lavalta kuullut!
Kyllä jehovat varmasti käyvät vaikka kuinka kieltää ja sanoo että mun ovelle ei tarvi tulla koskaan
Niin he ei piittaa kiellosta kohta samat namat on ovea kopistelemassa
Jos pihaan laittaa äkäsen koiran niin sitä ne pelkää ja palaa takaisin
Meidän naapuri ottaa pyssyn ja ampuu ilmaan kun jehovat tulee
Se on merkki että poistukaa
härskein keinoin..
vaan olettaisi, että ystävällinen, mutta selkeä kiitos EI, en ole kiinnostunut keskustelemaan Jehovauskosta, vaan pitäydyn omassani, RIITTÄISI..
LUONANI ON AINAKIN 3-4 kertaa pistäydytty sen jälkeen, kun ilmaisin, että en ole kiinnostunut. Enkä toivo enää vierailuja.
Kiitos Ei.
Erehdyin kerran yhden lehden vastaanottamaan, siitäkö tämä jatkuva painostus???
vastuussa sisartensa tekemisistä..
kiitos vastausyrityksistä siis.
Jos Jehovan todistajalle sanoo..
"Ei kiitos."
Voi kyseisen kommentin tulkita, ettei ole sillä kertaa kiinnostunut. Tai ihmisella on hiukan kiire, eikä hän sillä kertaa halua keskustella.
Jos taas sanot..
"Mulla on kiire."
Todistaja varmasti palaa "parempana hetkenä" takaisin...
joskus kuulee kommentin,,
"Mulla on jo oma usko/uskonto tms."
Tämä on mielenkiintoinen kommentti.. tämä henkilö on selkeästi kiinnostunut uskonnosta ja luulisi, että hän haluaisi myös keskustella näistä asioista. On aivan tavallista, että uskonnosta keskustellaan... muualla mutta ei Suomessa!
Jos otat kirjallisuutta vastaan niin lue se.. sen painamiseen käytetään paljon aikaa ja rahaa... lehdissämme on myös loistavia kirjoituksia historiallisista henkilöistä, luonnosta ja vaikka mistä... ei kaikki aiheet aina käsittele uskontoa. Eikä tarvitse pelätä sitä, että yhden lehden lukemalla sinä saisit jonkin tartunnan ja alkaisit kiinnostumaan Jehovan todistajuudesta. :) Myös jos otat kirjallisuutta vastaan, voit olla aivan varma, että ovellesi tullaan uudestaan!
Jos taas et halua, että ovellasi käydään.. (voit kirjoittaa tämän ylös vaikka sellaiselle pienelle keltaiselle lapulle ja liimata sen oveesi) niin sano Todistajalle, että....
"Minä en halua, että luonani käydään tarjoamassa herätkää tai vartiotorni lehtiä. En myöskään halua keskustella uskonnosta teidän kanssanne. Kunnioittakaa pyyntöäni älkääkä soittako enää ovikelloani."
Sanokaa tämä ystävällisesti mutta niin, että se ymmärretään. Yksikään alussa olevista kommenteista ei yleensä toimi!! Emme missään tapauksessa halua kiusata ihmisiä!!!
Mutta jos saan kysyä.. ettekö te ihmiset oikeasti ihmettele miten me jaksamme käydä ovillanne vuodesta toiseen?? Eikö teitä oikeasti kiinnosta mitä näin sitkeillä ihmisillä on teille sanottavana??
Kiitos... aurinkoista kevättä kaikille!! :)
Edelliset kommentit ovat täysin minun ajatuksiani. Näin ei missään opeteta tulkitsemaan ovenavaajan lausahduksia.
Huumorintajua ;)
Juu, kyllä voi olla näin, että on tullut sanotuksi aluksi, että kiire, sori, ei nyt ehdi.. tokalla kertaa ehkä, että pitää lähteä asioille, ei nyt valitettavasti, kolmannella kerralla, suursiivous meneillään ja vieraita tulossa, pahoittelen, mutta kiitos, joo, voin ottaa sen lehden.. :O .. no sitten selkokielellä seuraavan kerran, että hei, en ole kiinnostunut, ihan totta, omaan oman uskonnäkemykseni, josta en ole valmis debattia käymään.. oletteko ystävälliset ja jättätte jo minut rauhaan.. ihan fiksusti ovat aina käyttäytyneet, ei siinä moitetta ja perääntyneet, kun on asiansa saanut sanotuksi.. mutta ilmeisesti ei millään lapulla kirjoitettuna ole älynnyt antaa viestiään eteenpäin.. (tuo täytyy laittaa korvan taakse - keltainen muisilappu etuoveen valmiiksi, että jos vielä..) Ihan hiljan kun kävivät taas, olin aika ällistynyt, enkä osannut enää vakuuttavammin sanoa, että ei kiinnosta.
Mormonit kävivät vain kerran, kun ilmoitti, että ei kiinnosta.
Miksi tämä sinnikkyys.. ehkä oma vakaumus ajaa siihen, mutta eikö myös muidenkin vakaumusta tulisi kunnioittaa? Vai mitähän jehovantodistajat tykkäisivät siitä, että heidän kotiovelleen alkaisi säännöllisin väliajoin ilmestyä käännyttäjiä, jotka tunnustavat Jeesuksen Kristuksen vapahtajakseen, tai niitä, jotka eivät tunnusta yhtään mitään...
Kunnioitusta, puolin toisin, kiitos.
Pidä se, minkä olet oppinut ja tiedät hyvää olevan (jotenkin näin jossain sanottuna - en ole raamattujae-generaattori)... siihen olen nojautunut ja koen loukkaavana, että minua halutaan kalastella muihin oppeihin..
Hyvää kevättä joka tapuksessa!
Kala
En minä nyt sitä tarkoittanut, että se lappu pitäisi todistajalle antaa. Ihan vaan muistilapuksi meinasin! :) Tai sitten voi laittaa "ei mainoksia" tyylisen lapun oven ulkopuolelle.
>>> Vai mitähän jehovantodistajat tykkäisivät siitä, että heidän kotiovelleen alkaisi säännöllisin väliajoin ilmestyä käännyttäjiä..
Aivan loistavaa... ihan vapaasti saavat tulla. Pyytäisin joka kerran sisään kun olisi aikaa!! "Miksi mennä vuoren luo jos vuori tulee Muhammedin luokse!!" :) Minä mielelläni keskustelen ihmisten kanssa uskonnosta. Ihan missä tahansa... ongelma on vain siinä, ettei se ole suomalaisille kovin luontevaa! Kuka tahansa saa tulla kysymään minun mielipidettäni.. en pelkää, että minut heti käännytetään.. voihan mielipiteistä keskustella. On melko ahdasmielistä (en halua mitenkään syytellä) vain pitää omista mielipiteistä kiinni eikä keskustella avoimesti erilaisista asioista. Mutta se on meille suomalaisille tavanomaista...
>>>>Miksi tämä sinnikkyys.. ehkä oma vakaumus ajaa siihen, mutta eikö myös muidenkin vakaumusta tulisi kunnioittaa?
Kyllä kaikkien vakaumusta tulee kunnioittaa mutta eihän sitä voi tietää ennenkuin kysyy. Ehkä sinä olet poikkeus mutta melko moni on hämillään tämän ajan tapahtumista.. he eivät löydä syytä olemassaololleen.. he ihmettelevät kaikkea pahuutta. Tämän takia minä käyn kertomassa ihmisille raamatussa esitetyistä lupauksista ja paremman elämän toivosta. Monet eivät koskaan edes avaa raamattua.. minusta se on kuitenkin tärkein kirja mitä ihmiskunta on koskaan saanut.
aika tavalla yksityisyydestämme tarkkoja, varsinkin uskonasioissa useammat, me suomalaiset.. ehkä muutkin kansalaiset tosin.
Ei mainoksia, kiitos- lukee kyllä mun ovessa.. mutta ei kai nyt sentään tarraa.. ei jehovantodistajia, kiitos... ;)
Leikki sikseen.
Kunnioitan omaa näkemystäsi/uskoasi. Mutta ennenkaikkea kunnioitan omaani. Uskon Isään, Poikaan ja Pyhään henkeen..
Riittäköön se.
Yksinkertaisesti näin.
Oikein hyvää kevättä!
Kala