Osoittautuipa Myyrmannin räjäyttäjä sitten avohoitoon passitetuksi mielenterveystapaukseksi, syrjäytyneeksi köyhäksi, epätoivoiseksi terroristiksi, yksin tai ryhmässä toimineeksi, siirtolaiseksi, pakolaiseksi, rotuvihan sokaisemaksi skinhead-kansallismieliseksi, minkä tahansa viharyhmän jäseneksi, suomalaiseksi tai ulkolaiseksi, aatteiden puolesta taistelevaksi tai gangsteriksi, liikaa amerikkalaisia elokuvia katsoneeksi koulupojaksi, tai miksi ikinä sekopääksi, se mikä on varmaa on, että tällainen teko ei ehkä ole irrallinen ilmiö vaan esimakua siitä mitä on tulossa. Kaikkialla läntisissä teollisuusmaissa on meneillään samansuuntainen kehitys: yhteiskunnat hajoavat sosiaalisesti, rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät, vastakohtaisuudet kärjistyvät, ja erilaisia epätoivottuja seurausilmiöitä ilmenee.
Yksi tähänkin räjähdykseen syyllinen on jo tänään esiintynyt TV:ssa, nimittäin pääministeri Paavo Lipponen, joka on johtanut maata pian kahdeksan vuotta, jona aikana niin absoluuttisen kuin suhteellisenkaan köyhyyden määrässä ei ole tapahtunut mitään parannusta, päinvastoin, asiat valtakunnassa ovat ajautumassa yhä hallitsemattomampaan suuntaan. Hyvinvoinnin pinnan alla muhii monta pommia. Pitkäaikaistyöttömät on turhaannutettu, yhteiskunnan aktiivinen sosiaaliapu suunnattu pakolaisiin ja maahanmuuttajiin, mielenterveyspotilaat on ajettu kaduille, terveydenhoito on kriisissä, koulut tosiasiallisesti kaaostilassa, vankilat huumeongelmien kourissa. Samaan aikaan kun pieni ylirikkaiden joukko kuorii kermat päältä ja sortuu yhä useammin talousrikoksiin ja rötöstelyihin, samaan aikaan yhteiskunnan alatasoilla kasvavat sosiaaliset ongelmat, epätoivo ja piittaamattomuus, ja myös epätoivoiset keinot saada oma ääni edes jotenkin kuuluviin.
Valitettavasti vain terroriteot yms. mielenosoitukset ja tunteenpurkaukset eivät kokonaistilannetta mitenkään auta, ehkä pikemminkin päinvastoin: kun jotain kuohuttavaa tapahtuu, ihmiset tarkertuvat vain entistä tiukemmin omiin ennakkoluuloihinsa ja leimaavat syylliseksi sen jonka haluavat. Sehän on selvästi näkyvillä jo tämän palstan keskustelussakin.
Kannattaisi kuitenkin jäädä miettimään tätäkin veritekoa vähän isommisssa kantimissa. Sillä olipa nyt kyse mistä tahansa - mehän emme tiedä vielä mitään - tässä meillä kuitenkin on nyt malli ja esimakua siitä mitä saamme varmasti kokea enemmänkin, jos yhteiskuntakehityksen nykyinen suunta, so. kasvavat tuloerot, syrjäytyminen, raha ratkaisee -linja saavat vahvistua. Tämä on nyt esimakua siitä mitä on sosiaalisesti hajonnut yhteiskunta.
Kohta olemme kuin Amerikassa.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuossa kirjoituksessa oli paljon ajatuksia,joista olen samaa mieltä.
Kuvaavaa tässäkin tragediassa on että siellä tarvitaan niitä yhteiskunnan aliarvostamia matalapalkkatyöläisiä eli sairaanhoitajia,poliiseja ja palomiehiä. Noita ammattiryhmiä,joiden työtä valtiovalta arvostaa vain juhlapuheissa ja kriisin kohdatessa. Ei siellä sotkua selvittelemässä näy poliitikkoja,optiomiljonäärejä tai muita "avainalojen"edustajia.
Mutta kunhan sotkut on selvitetty,niin voidaan taas palata normaaliin yhteiskunnan nokkimisjärjestykseen.
Olenkin jo jonkin aikaa odotellut että jotain tällaista tapahtuu. Jostain nurkasta homma nykymenolla repeää.
Täyttä roskaa: Lipposella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Terroristit on saatava vastaamaan tekemisistään!!!
Sinäkö siis tiedät mistä oli kysymys? Kerro ihmeessä tietosi viranomaisille!!
Kirjoittajahan vain sanoi, että tällaista on lipposlandiassa luvassa tulevaisuudessa.
Olen hänen kanssaa samaa mieltä varsinkin tuosta että pakolaisia ja siirtolaisia autetaan oikein aktiivisesti, mutta omat vähävaraiset saavat kitua miten taitavat.