tukistaminen : (

Lueskele aijempaa kirjoitusta KÄYTÖSHÄIRIÖT,mami.
Siinä on jonkin verran juttua tutkimuksiin menosta, ja vanhempien tunteista.
Suotta mietit asiaa mikä sinua painaa, kuulostaa ihan tavalliselta etä on joskus tukkapöllyjä lapset saaneet. Ei ne siellä tutkimuksissa semmoisia kysele.

Lääkärit kuulevat varmasti päivittäin tukistamisista. Vaikka se tekona loukkaakin lapsen henkilökohtaista reviiriä ja rikkoo lakia, en usko, että siitä mitään ilmoitusta tehdään.

Uskaltaisin kuitenkin väittää, että tuo ei ole edes tämän villakoiran ydin. Vaikka tukistelusi ei tulisikaan ilmi, elät itse sen häpeän kanssa jatkuvasti. Mediaseksikkyyttä uhmaten esitän, että tuntemasi syyllisyys on terveellistä laatua.

Yksi asia on tietysti tehdä itsensä kanssa sopimus, ettei enää milloinkaan tartu lapseen omassa vimmassa. Se helpottaa jo paljon.

Toinen asia on se, että tuo vimma täytyy opetella käsittelemään jo ennen kuin kiperä tilanne tulee eteen. Impulssikontrollin häiriöhän johtuu siitä, että aivojen keskiosassa, limbisessä järjestelmässä syntyy kiehuntatilanne. Sieltä viesti kulkee otsalohkolle, jossa jarrun pitäisi siivilöidä näin voimakas tunneryöppy ja estää sen kulku aivokuorelle, toimeenpano-osastolle. Näin ei käy, sillä otsalohkon jarru ei toimi ja ryöppy suhahtaa läpi ja samassa jo lapsen pää heiluu sormien jatkona.

Tuossa tilanteessa on sekä lapsen että vanhemman aivoissa on tapahtunut sama prosessi. Näin kuvittelisin, sillä kaikkein eniten vanhempaa suututtaa lapsen tiedostama tahalliseksi tulkittava kiukuttelu. Tukistuksen jälkeen lapsi hiljenee kivun ja tunteellisen hämmennyksen voimasta. Lapsi ei käsitä, että hänet mitätöidään niin vahvasti kuin ruumiillisesti rankaisten. Jos tätä ei pureta, selitetä ja pyydetä lapselta anteeksi, lapsen aivoihin jää siitä ikävä jälki ja reppuun raskas möykky. Aikuiselle häpeä tulvii tsunamina: eihän tässä näin pitänyt käydä.

Hyvä, että toit tämän esille. Sinulla on hyvät mahdollisuudet päästä siitä eroon. Etsi tapoja, jotka opettelet etukäteen, jotta voisit luoda ehdollistuneen suhteen päässä kasvavaan höyryyn ja uuteen järkisyillä perusteltuun toimintaan.

Jos on kysymys siitä, että lapsi on käyttäytynyt tuhmasti, hänen kuuluu saada rangaistus, jonka hän ymmärtää. Ruumiillinen rangaistus ei ole koskaan sellainen.

Minusta tuossa tilanteesta eniten hyötyä on jo aiemminkin esittämästäni pohdiskeluportaasta ja mietintätyynystä. Lapsi viedään tuolle yhteisesti sovitulle paikalle istumaan niin monta minuuttia, kuin hänen ikänsä on. Hänelle sanotaan silmät lapsen tasolle laskien, että istut tässä --minuuttia, koska käyttäydyit äsken tyhmästi.
Jos lapsi ei pysy paikassaan, hänet viedään sille uudelleen ja sanotaan, että --minuuttia alkaa uudelleen. Jos nousee useamman kerran, lapsi vain viedään paikalle ilman selityksiä ja lähdetään pois.
Kun --minuuttia on viimein istuttu, aikuinen menee, sanoo hänelle samalta silmien tasolta kontaktissa, että sait aikalisän, koska "heittelit äitiä värikynillä. Voit pyytää sitä äidiltä anteeksi." Anteeksipyynnön jälkeen suukotellaan ja halitaan.

Tällainen aikuinen käytös voi olla aikuisellekin todella haasteellista, varsinkin, jos lapsi on tottunut saavuttamaan kiukuttelullaan lopuksi kuitenkin oman päämääränsä. Lapsi ei koskaan joudu todella miettimään, miten hänen ajatuksensa ja tekonsa ketjut kehittyvät ja että hänkin on vastuussa käyttäytymisestään omalla tasollaan. Lasta ei voi syyttää itseään suuremmista asioista. Mutta hänelle voi antaa työkalut ymmärtää oman käyttäytymisensä seurauksia.

Lopulta kuitenkin emme ole kasvattamassa heistä lapsia vaan aikuisia.

Voimia Sinulle!
Jaana

-----------
P.S.
Kirjoittele muistiin omia havaintoja lapsestasi ja anna kertomuksesi lääkärille. Nämä kaikki auttavat diagnosointiprosessissa.

että tukistaminen on aika yleistä meillä ylivilkkaiden lasten vanhemmilla. Jossain vaiheessa tulee eteen se, että ympäristö alkaa kattoa sua sillä silmällä, että "etkö sä nyt saa kakaraas kuriin". Mulle jopa sanottiin tarhassa, että pitää pitää kovempaa kuria. Niinpä sitten ajattelin, että jos ei muuten usko niin annan pienen tukkapöllyn.
Myöhemmin toki selvisi tämä adhd juttu. (Eikä siitä tukistamisesta mitään hyötyä oo lapselle, ihmiset vaan ei tiedä tarpeeksi näistä lasten neurologisista sairauksista ja pistää kaiken huonon kasvatuksen piikkiin).
Siellä tutkimuksissa kerroin, että aikanaan luulin lapsen käytöksen olevan kurin puutteesta johtuvaa ja tukistin muutaman kerran. Eivät kyllä puuttuneet asiaan enempää ja olivat oikein kannustavia ja antoivat kasvatukseen neuvoja ihan yhtä lailla kuin tietoa adhd:sta.

Lapseni tutkittiin.Adhd epäily oli.Tarhassa epäiltiin.Lapsellani ei ole adhtä, vaan huono itsetunto, jonka isä on aiheuttanut ainaisilla tukkapöllyillä ja huudolla!Isällä kun on huonot hermot!
Älkää tukistako ja huutako lapsillenne!