Evoluutio?

Kertokaapas mulle miten se kala on noussut maalle? Eihän se voi millään pitää paikkaansa...Sen nyt luulis tajuavan tyhmäkin...
8525
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eikö sinulle ole tuttuja maalle nouseva kala (kissakala) tai oletko perehtynyt keuhkokalaan?

Äänestä

Kala nousi maalle kun luoja keksi keuhkot ja raajat.

Äänestä

Meille uskovaisille on selvää se, ettei kalalle olisi tullut mielenkään nousta kuivalle maalle. Tapahtumalle on luonnollinen selitys. Kuten tiedämme Joonas oleskeli valaan vatsassa muutamia päiviä. Joonas oli kuitenkin niin sitkeä nahka, että valas päätti sylkäistä pahaltahaisevan ja ravinnoksi kelpaamattoman Joonaksen rantahietikolle. Valailla on huono ruuansulatus kuten tiedämme, senvuoksi ne jäävät niin pienikokoisiksi. Sylkäistyään Joonaksen rannalle, valas näki kuinka Joonas juoksi ilosta pitkin Siinain autiomaata edestakaisin. Valas tuli miettineeksi, miksei hän voisi tehdä samoin ja koska valaalla oli jalat, jotka eivät olleet rapistuneet pois, valas nousi siis maalle. Siitä päivästä lähtien valaita on ollut rannoilla pyrkimässä takaisin maalle. Valaiden halua nousta maalle on edesauttanut se, että valaita on liikaa verrattuna niiden luontaisiin vihollisin eli valaanpyytäjiin. Tutkijat ovat lisäksi sitä mieltä, että Bileamin Aasilla saattoi olla sormensa pelissä.

Äänestä

Mahdotontahan se tosiaan on, ihan selvästi. Kiitos, kiitos, kiitos, kun autoit minut pois evoluutioUSKOSTA ja autoit minua näkemään TOTUUDEN!

Kyllähän se tietenkin on niin, että jos SINÄ et asiaa ymmärrä niin mahdotontahan se on. Halleluja!

*huokaus*

Äänestä

Kouluissa opeteta enää evoluutiota.Hyvä sentään,kun erosin kirkosta.On tämä synty asia niin peseellään,et otti päähän.Kiitos uskikset säästän kirkollisverot!

Äänestä
  • Naapurin Kössi ei kuulunut kirkkoon ja ei hänellä säästöjä ollut kuollessaan!!!!!!!!1

    Äänestä

  • Rumpali Rytkösen palikat kirjoitti:

    Naapurin Kössi ei kuulunut kirkkoon ja ei hänellä säästöjä ollut kuollessaan!!!!!!!!1

    Mitä niillä säästöillä enää tekee, kun kuolee? Parempi vain hyvissä ajoin sitä ennen pikkuhiljaa siirtää omaisuus jälkeläisille/muille haluamilleen intressiryhmille (tai vaan tuhlata kaikki), ettei verottaja pääse nappaamaan niin paljoa välistä.

    Kaiken sen rahan, minkä kirkollisveroissa säästää, voi käyttää haluamaansa muuhun tarkoitukseen. :)

    Äänestä

"Useat kalat mangrovesoilla ovatkin erilaisia "puhdistajia", nilviäissyöjiä tai vain hyönteissyöjiä. Puhdistajat etsivät hiekkaisesta maasta mm. matoja ja katkoja. Jotkin näistä puhdistajista, kuten liejuryömijä tosiasiassa lähtee vedestä märille hiekkatörmille etsimään ruokaa. Liejuryömijä onkin mukautunut olemaan pitkiäkin aikoja pois vedestä, sillä sen iho sisältää monia kudoksia (nestettä) jotka vähentävät ilmanpainetta ja estävät kalaa kuivumasta."
http://kotisivu.mtv3.fi/water_world/biotooppisivu.htm

"Title: Liejuryömijöitä
Subject: Lattian tasalla oli lammikko, jossa liejuryömijät oleskelivat kivillä.
Title: Liejuryömijä
Subject: Viihtyy näköjään paremmin maalla kuin vedessä."
http://www.argiris.pp.fi/Tukholma99/Tukholma.htm

Äänestä

Kommentoi aloitusta


heh... kirjoitti:

Kertokaapas mulle miten se kala on noussut maalle? Eihän se voi millään pitää paikkaansa...Sen nyt luulis tajuavan tyhmäkin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu