Ajatelkaapas vain tällaista hommaa, että ootte kiltisti odottaneet sitä "oikeaa???". Ikääkin on ehtinyt kertyä jo kenties pitkälle päälle 20v Monet mahdollisuudet olette vaan heittäneet sivuun ja vedonneet, et kyl se "oikea" vielä tulee.
Pillua tai mulkkua ois ollu siis mahdollisesti tarjolla useaankin otteeseen. Mut ku ei oo kiinnostanut, uskaltanut tai on mahdollisesti jotain uskontoon liittyvää tms. Toinen mahdollisuushan tietysti on se, ettei vaan oo yksinkertaisesti saanut. Itse olin sellainen ja kyllä jälkeenpäin harmittaa oma "saamattomuus".
Yritän tässä nyt sanoo sitä, jottei neitsyydestä/poikuudesta tulisi kauheaa taakkaa. Kannattaa se mun mielestä menettää viimeistään 20-vuoden korvilla ja naisen mielellään aikaisemmin. Sillä mikäli tosiaan käy vaikka niin, että oottaa sitä oikeaa vaikka 25-vuotiaaksi. Ja sitten on se kauan odotettu hetki eessä. No, ei siinä mitään, mukava oli varmasti vihdoinkin.
Mutta se oikeakin voi nimittäin osoittautua aivan väräksi ihmiseksi ja sitten onkin ties koko elämä pilalla? Nimittäin kun sitä menetettyä nuoruutta ei enää takaisin saa. Eli kyllä se kannattaa kokeilla jo ennen sitä "todellista oikeaa", jotta ainakin tietää, mitä se juttu on?

Vastaukset 6
Vanhimmat
Elämän suola ei ole seksin harrastaminen nykyään, vaan itse eläminen... on olemassa avioparejakin jotka eivät ole harrastaneet seksiä ja ovat jo yli 80-vuotiaitakin. He vain haluavat elää elämää ilman seksiä. Sekin on vaihtoehtona.
Kaikille seksi ei merkitse tärkeyttä... joku ajattelee et seksi ja rakastelu on lisääntymisen perusta ja siten tärkeintä... jotkut ajattelee et muut lisääntyy ei harrasteta seksiä lainkaan ei me sitä tarvita.
On monia ajattelumalleja ja yksi niistä on myös tuo oikean odottaminen.
Jokaisella on toki oikeus omaan mielipiteeseen.
Itse olen kuitenkin sitä mieltä, että seksi on ihmisen perustarve. Jotkut tarvitsevat sitä vain enemmän kuin toiset. Seksi vaatii myös tietynlaista taitoa, jota ei opi yhdessä illassa eikä välttämättä vain yhden kumppanin kanssa. Harva kasvaa omaan seksualisuuteensa yhdessä yössä.
Itse ainakin kokisin menettäneeni paljon, jos olisin jäänyt elämään elämääni sen ensimmäisen tai toisen seksikumppanini kanssa. Hän (toinen kumppani) oli kyllä hyvä ihminen ja "ihan kiva" sängyssä. Olen vain huomannut, että elämällä on aika paljon enemmänkin tarjottavana.
En kuitenkaan suosittele ketään panemaan jokaista vastaantulevaa. Nautintoa hakiessa kannattaa pitää mielessä sukupuolitautien riskit (jotkut taudin tarttuvat, vaikka kumia käyttäisikin).
kyllä se on niin et parittelu/lisääntyminen on ihmisen perustarve, sen takia luonto on tehnyt siitä niin nautinnollista puuhaa että ihmiset hakeutuisivat parittelemaan. Ihmiset toimivat luontoa vastaan harrastaessa parittelua ehkäisyn kanssa..
Jospa ei kuitenkaan anneta luonnon päättää ihmisen tekemisiä, eh? Silloinhan täällä asuttais kaikki me neandertalit luolissamme, raapien karvaperseitämme nuolenpäillä.
Itse en ajatellutkaan odottaa "sitä oikeaa", koska eihän sitä tiedä kuka se on. Elin vain hetkessä ja menetin neitsyyteni sellaiselle, jonka kanssa en todellakaan olisi halunnu viettää loppuelämääni. Mutta ei kaduta yhtään :)
En minä sitä sano, että neitsyydestä pitäisi äkkiä päästä eroon, mutta että tuommoinen "oikean" odottaminen tuntuu vähän oudolta, jos kerran tavaraa olisi tarjolla ja mieli tekee :P Mutta jokainen päättäköön itse.
En odottanut "sitä oikeaa", mutta oikeaa, jolle menettää neitsyyteni. Olin 22 (viime kesällä), hän yli 30 eli paljon kokemusta oli, ja halusin aluksi vain ystävystyä häneen. Typerät tunteeni sitt muuttuivat liian nopeasti ja syväksi, ja päädyimme arvattuun lopputilanteseen. Mitään suhdetta siitä ei syntynyt eikä kyllä ystävyyttäkään, ei hän halunnutkaan minusta mitään muuta kuin nussimista sekä loukata syvästi. Draama sen kuin jatkoi syksyyn ja talveenkin asti, "Tee itsari, jos ahdistaa" tuli tekstarina jouluaattoa ennen (oltiin heitetty paljon paskaa niinä aikoina, hän kyllä pahempaa). Nyt todella toivon, että olisin vielä neitsyt, sillä eka kertani (myöskin yks toinen hänen kanssa) on painajainen elämässäni. Kaikki mitä meidän välillä tapahtui on merkityksetöntä paskaa, rumaa ja vääryyttä. Koko jätkä kuvottaa minua.