Maatamme ravisuttelee suuri suru. Olemme eläneet tuudittautuneina ajatukseen Suomen turvallisuudesta. Nyt on aika, jokaisen, miettiä maailman menoa! Pyydän, että käytätte elämästänne pari hetkeä siihen, että suotte osaanottavia ajatuksia omaisille ja uhreille, ja pohditte tämän katastrofin vaikutuksia.
Emme voi ikinä antaa takaisin onnettomuudessa menetettyjä ihmishenkiä. Vuodatan kyyneleen jokaisen kärsivän vuoksi, ja pyydän heitä kestämään kaiken tämän, vaikka se ylivoimaiselta saattaakin tuntua.
Emme ikinä voi myöskään palautua enää samanlaiseen Onnelaan missä ennen 11.10 iltaa asuimme. Eikä meidän pidäkään. Me elämme Maailmassa. Me elämme vaarojen keskellä. Suomikin, vaikka sitä emme ennen ymmärtäneet. Meidänkin on syytä olla varovaisia. Meidän ei sovi unohtaa, että se on meilläkin mahdollista.
Silti ei ole syytä puhjeta neuroottisuuteen, sillä rikollisuus ei ole ongelma - vain naiivius. Meidän pitää pitää huoli siitä, että vastaavaa ei pääse tapahtumaan! Yksikään ei enää saa kärsiä siitä, että me olemme niin varmoja siitä, että Suomi on muumilaakso. Meidän pitää, YHDESSÄ, rakentaa turvallisempi tulevaisuus, sillä maailma on kuitenkin niin pirun kaunis paikka, että me itse voimme sitä muuttaa kasvattamalla fiksuja ihmisiä jälkipolvestamme.
Vielä haluaisin pyytää erästä asiaa pohdiskelun lisäksi. Tätä on todella vaikea pukea sanoiksi, toivottavasti joku ymmärtää mitä yritän sanoa... Mutta toivon, että me osaamme olla surun sokaisemanakin järkeviä. Väkivaltaan ei saa vastata väkivallalla ja suunnattomalla raivolla, vaan oikeudenmukaisella, ankaralla tuomiolla, kuten tekijä ansaitsee. Jos nyt aloitamme Bushin kaltaisen ihmisjahdin, ajatuksenamme tappaa tämä rikollinen, emme ole häntä pahempia. Ei ole meidän asiamme kertoa, kuka saa elää ja kuka ei, sen enempää kun hänelläkään. Jos me riistämme häneltä hengen "kostoksi", emme ole sen parempia kuin hänkään. Saatan liioitella, mutta mielestäni tämä on täysin ajankohtainen ongelma. Ja vaikka emme puhuisikaan kuolemantuomiosta, niin omakädenoikeudesta kuitenkin. Meidän pitää yhdessä etsiä hänet, joka tämän aiheutti, ja raahata hänet oikeudelle tuomittavaksi. Silloin olemme arvokkaampia.
Saattaa kuulostaa tyhjältä, mutta en osaa paremmin sitä selittää. Minä rukoilen, itken ja suruitsen jokaisen omaisen kanssa enemmän, kuin osaatte käsittääkään. Niin paljon kuin mikään voi merkitä, toivotan teille Rohkeutta ja Voimaa.
Emme voi ikinä antaa takaisin onnettomuudessa menetettyjä ihmishenkiä. Vuodatan kyyneleen jokaisen kärsivän vuoksi, ja pyydän heitä kestämään kaiken tämän, vaikka se ylivoimaiselta saattaakin tuntua.
Emme ikinä voi myöskään palautua enää samanlaiseen Onnelaan missä ennen 11.10 iltaa asuimme. Eikä meidän pidäkään. Me elämme Maailmassa. Me elämme vaarojen keskellä. Suomikin, vaikka sitä emme ennen ymmärtäneet. Meidänkin on syytä olla varovaisia. Meidän ei sovi unohtaa, että se on meilläkin mahdollista.
Silti ei ole syytä puhjeta neuroottisuuteen, sillä rikollisuus ei ole ongelma - vain naiivius. Meidän pitää pitää huoli siitä, että vastaavaa ei pääse tapahtumaan! Yksikään ei enää saa kärsiä siitä, että me olemme niin varmoja siitä, että Suomi on muumilaakso. Meidän pitää, YHDESSÄ, rakentaa turvallisempi tulevaisuus, sillä maailma on kuitenkin niin pirun kaunis paikka, että me itse voimme sitä muuttaa kasvattamalla fiksuja ihmisiä jälkipolvestamme.
Vielä haluaisin pyytää erästä asiaa pohdiskelun lisäksi. Tätä on todella vaikea pukea sanoiksi, toivottavasti joku ymmärtää mitä yritän sanoa... Mutta toivon, että me osaamme olla surun sokaisemanakin järkeviä. Väkivaltaan ei saa vastata väkivallalla ja suunnattomalla raivolla, vaan oikeudenmukaisella, ankaralla tuomiolla, kuten tekijä ansaitsee. Jos nyt aloitamme Bushin kaltaisen ihmisjahdin, ajatuksenamme tappaa tämä rikollinen, emme ole häntä pahempia. Ei ole meidän asiamme kertoa, kuka saa elää ja kuka ei, sen enempää kun hänelläkään. Jos me riistämme häneltä hengen "kostoksi", emme ole sen parempia kuin hänkään. Saatan liioitella, mutta mielestäni tämä on täysin ajankohtainen ongelma. Ja vaikka emme puhuisikaan kuolemantuomiosta, niin omakädenoikeudesta kuitenkin. Meidän pitää yhdessä etsiä hänet, joka tämän aiheutti, ja raahata hänet oikeudelle tuomittavaksi. Silloin olemme arvokkaampia.
Saattaa kuulostaa tyhjältä, mutta en osaa paremmin sitä selittää. Minä rukoilen, itken ja suruitsen jokaisen omaisen kanssa enemmän, kuin osaatte käsittääkään. Niin paljon kuin mikään voi merkitä, toivotan teille Rohkeutta ja Voimaa.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Näinä surullisina tunteina tuntuu rauhoittavalta lukea noin hienoa kirjoitusta.
Siinäpä meille itsekullekin ajattelemisen aiheita.
Tosin,jos tieto tekijän kuolemasta tekonsa mukana pitää paikkansa, ei pelko lynkkausmielialasta ole aiheellinen.
Jossain vaiheessa on varmasti myös hyvä alkaa miettiä, kuinka suuri vastuu talouspolitiikan
päättäjillä on tapahtuneeseen.
Surutyö on Rauhan kirjoittaman ehdotuksen mukaisesti kuitenkin ensin tehtävä loppuun.