Tarinaa

Pentagoniin törmänneen 757:n kohdalla on väitetty ettei ko. kone olisi voinut osua nähtyyn kohtaan siitä syystä että maaefekti olisi estänyt lentämästä loppumatkaa hyvin lähellä maanpintaa.

Todennäköisesti lentorata on ollut lopussa loivasti laskeva siten että lentorata päätyi Pentagoniin seinään kutakuinkin nolla korkeudessa ja mikään voima maailmassa ei estä lentolaitteilla suorittamasta sellaista lentorataa joten maaefektistä keskusteleminen tuossa mielessä on täysin turhaa.
10708
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

persreiän kokonen aukko seinään

Äänestä
  • kattelevan sitä takapuolta eli ulostuloreikää, mitäpä jos viimein tajuaisit että sisäänmenoreikä on aivan muuta?!

    Äänestä

  • tosiaan--- kirjoitti:

    kattelevan sitä takapuolta eli ulostuloreikää, mitäpä jos viimein tajuaisit että sisäänmenoreikä on aivan muuta?!

    Hän on jostain salaliittosivulta lukenut persreijän kokoisesta aukosta. Ja kun puuttuu kyky tehdä itse havaintoja, niin lopputulema on sitten tämä.

    Äänestä

  • *Kansalainen* kirjoitti:

    Hän on jostain salaliittosivulta lukenut persreijän kokoisesta aukosta. Ja kun puuttuu kyky tehdä itse havaintoja, niin lopputulema on sitten tämä.

    puuttuu tehdä itsenäisi päätelmiä? Seinässä ei ole yhtenäistä "reikää" eikä jälkiä jotka viittaisivat 757 kokoisen koneen törmäykseen. Cowboy hattu estää sinua näkemästä selviä tosiasioita. Ja turha linkittää mitään kuvia, olen nähnyt ne kaikki.

    Äänestä

Maaefektiargumentti (joka siis kumoutunee sillä ettei mikään voima maailmassa estä lentolaitteilla suorittamasta sellaista lentorataa) menee siis näin:

"At any rate, why is such ultra-low-level flight aerodynamically impossible? Because the reactive force of the hugely powerful downwash sheet, coupled with the compressibility effects of the tip vortices, simply will not allow the aircraft to get any lower to the ground than approximately one half the distance of its wingspan—until speed is drastically reduced, which, of course, is what happens during normal landings."

Tässä argumenttia vähän pidemmälti:

I shan’t get into the aerodynamic impossibility of flying a large commercial jetliner 20 feet above the ground at over 400 MPH. A discussion on ground effect energy, tip vortex compression, downwash sheet reaction, wake turbulence, and jetblast effects are beyond the scope of this article (the 100,000-lb jetblast alone would have blown whole semi-trucks off the roads.)

Let it suffice to say that it is physically impossible to fly a 200,000-lb airliner 20 feet above the ground at 400 MPH.

The author, a pilot and aeronautical engineer, challenges any pilot in the world to do so in any large high-speed aircraft that has a relatively low wing-loading (such as a commercial jet). I.e., to fly the craft at 400 MPH, 20 feet above ground in a flat trajectory over a distance of one mile.

Why the stipulation of 20 feet and a mile? There were several street light poles located up to a mile away from the Pentagon that were snapped-off by the incoming aircraft; this suggests a low, flat trajectory during the final pre-impact approach phase. Further, it is known that the craft impacted the Pentagon’s ground floor. For purposes of reference: If a 757 were placed on the ground on its engine nacelles (I.e., gear retracted as in flight profile), its nose would be almost 20 above the ground! Ergo, for the aircraft to impact the ground floor of the Pentagon, Hanjour would have needed to have flown in with the engines buried 10-feet deep in the Pentagon lawn. Some pilot.

At any rate, why is such ultra-low-level flight aerodynamically impossible? Because the reactive force of the hugely powerful downwash sheet, coupled with the compressibility effects of the tip vortices, simply will not allow the aircraft to get any lower to the ground than approximately one half the distance of its wingspan—until speed is drastically reduced, which, of course, is what happens during normal landings.

In other words, if this were a Boeing 757 as reported, the plane could not have been flown below about 60 feet above ground at 400 MPH. (Such a maneuver is entirely within the performance envelope of aircraft with high wing-loadings, such as ground-attack fighters, the B1-B bomber, and Cruise missiles—and the Global Hawk.)

The very same navigational challenges mentioned above would have faced the pilots who flew the two 767s into the Twin Towers, in that they, too, would have had to have first found their targets. Again, these chaps, too, miraculously found themselves spot on course. And again, their “final approach” maneuvers at over 500 MPH are simply far too incredible to have been executed by pilots who could not solo basic training aircraft.

http://www.prisonplanet.com/articles/february2006/210206impossibility.htm

Äänestä
  • vaan, että jos koneella ei olisi ennestään liike-energiaa, niin se ei (ehkä) pystyisi lentämään niin, mutta ei mikään maaefekti konetta pudota, niin kauan kuin sitä liike-energiaa riittää.
    Oletko muuten tarkistanut, onko tuon kirjoittajan nimistä asiantuntijaa oikeasti olemassa?

    Äänestä

  • tarkoittaa kirjoitti:

    vaan, että jos koneella ei olisi ennestään liike-energiaa, niin se ei (ehkä) pystyisi lentämään niin, mutta ei mikään maaefekti konetta pudota, niin kauan kuin sitä liike-energiaa riittää.
    Oletko muuten tarkistanut, onko tuon kirjoittajan nimistä asiantuntijaa oikeasti olemassa?

    melko turha, koska ei tiedetä mikä pentagoniin osu. kone nimittäin haihtui osuessaan. kummallista.
    sieltä ei löytynyt palastakaan lentokoneesta.

    Äänestä

  • tarkoittaa kirjoitti:

    vaan, että jos koneella ei olisi ennestään liike-energiaa, niin se ei (ehkä) pystyisi lentämään niin, mutta ei mikään maaefekti konetta pudota, niin kauan kuin sitä liike-energiaa riittää.
    Oletko muuten tarkistanut, onko tuon kirjoittajan nimistä asiantuntijaa oikeasti olemassa?

    On kirjoittanut kirjojakin, ks. esim:

    http://www.warpaintofthegods.com/wp/about.cfm

    Niin, en osaa itse sanoa tuosta maaefektistä. Luulisi, että tuollaisesta asiasta löytyisi asiantuntijoiden konsensus. Täytyisi vaan ensin löytää lisää asiantuntijoita. :-)

    Äänestä

  • rektums kirjoitti:

    melko turha, koska ei tiedetä mikä pentagoniin osu. kone nimittäin haihtui osuessaan. kummallista.
    sieltä ei löytynyt palastakaan lentokoneesta.

    Olen muuten ihmetellyt tuota usein vastaan tullutta haihtumisargumenttia. Miten törmäyksessä haihtunut kone olisi voinut tunkeutua niin monen seinän läpi? Vai haihtuiko se siinä läpäistessään seiniä niin, että loputkin jäljellä olleet osat haihtuivat silloin kun viimeinen seinä tuli läpäistyä?

    Äänestä

  • "simply will not allow the aircraft to get any lower to the ground than approximately one half the distance of its wingspan"

    Yllä tyypillistä salaliittokirjoittelijoiden vääristelyä. Maaefektiä nimenomaan hyödynnetään siten että pyritään lentämään korkeudella 0.1 * siipien kärkiväli. Mitään vaikeutta ei ole työntää korkeuteen 0.0 * skv.


    http://foxxaero.homestead.com/indrad_043.html

    Jänneväli 150 metriä, maaefektiä hyödyntävä taloudellisin lentokorkeus 6 metriä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maaefektistä kirjoitti:

Pentagoniin törmänneen 757:n kohdalla on väitetty ettei ko. kone olisi voinut osua nähtyyn kohtaan siitä syystä että maaefekti olisi estänyt lentämästä loppumatkaa hyvin lähellä maanpintaa.

Todennäköisesti lentorata on ollut lopussa loivasti laskeva siten että lentorata päätyi Pentagoniin seinään kutakuinkin nolla korkeudessa ja mikään voima maailmassa ei estä lentolaitteilla suorittamasta sellaista lentorataa joten maaefektistä keskusteleminen tuossa mielessä on täysin turhaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu