kertokaas

ja aseista kieltäytyjät, että mitä mieltä te olette rauhanturvaajista?
171026
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

ei heitä sinne kukaan pakota menemään rauhaa turvaamaan.
he menevät sinne omasta tahdostaan ja joskus jopa auttavat paikallisia.

Äänestä
  • Mä tunnen yhden kaverin joka on tällä hetkellä rauhanturvaajana Afganistanissa. Kaveria ei haittaa vaikka mä en ole käynyt armeijaa. Eikä muakaan.

    Äänestä

  • Täytyy muistaa että rauhanturvaajat ovat tehneet hyvää ja arvokasta työtä ulkomailla. Jos YK ei olisi lähettänyt rauhanturvaajia näihin ulkomaiden kriisipesäkkeisiin, niin siinä tapauksessa se tilanne olisi siellä varmasti paljon nykyistä huonompi ja siviiliväestöön kohdistuneita kansanmurhia ja vainoja olisi tapahtunut myös paljon enemmän. Ei uskalla edes kuvitella, minkälainen olisi esim. Jugoslavian tilanne, ellei sinne olisi lähetetty rauhanturvaajia maassa riehuvan sisällissodan aikana. Todennäköisesti Milosevic ja muut sekopäiset serbijohtajat olisivat teloittaneet koko albaaniväestön sukupuuttoon asti.

    Tosin kaikki rauhanturvaoperaatiot eivät ole aina onnistuneet täysin suunnitelmien mukaan, tästä parhaimpana esimerkkinä vuoden 1994 Ruandassa tapahtunut kansanmurha, jossa murhattiin arviolta ainakin yli 800 000 siviiliä. Tästä kyseisestä aiheesta tuli televisiosta dokumentti ihan pari päivää sitten, siinä Kanadalainen YK-joukkojen komentaja kertoi siitä kuinka YK veti rauhanturvaajansa pois maasta kansanmurhien ollessa pahimmillaan. Tästä ei tietenkään voi syyttää rauhanturvaajia, vaan YK:ta joka ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi tehokkaasti.

    Hyvä asia näissä rauhanturvaoperaatioissa on se, että sinne on olemassa selkeät hakukriteerit ja vaatimukset minkä mukaan sinne valitaan parhaat yksilöt. Tämän vuoksi kannatan myös valikoivaa asevelvollisuusjärjestelmää, jossa koko ikäluokkaa ei otettaisi armeijan palvelukseen. Mielestäni armeijaan on turha ottaa mukaan sellaisia yksilöitä, jotka eivät sinne syystä tai toisesta sovellu. Onneksi ketään ei pakoteta YK-joukkoihin vasten tahtoaan ja sinne valitaankin kaikkein motivoituneimmat ja parhaat yksilöt.

    Äänestä

  • dark-signs kirjoitti:

    Täytyy muistaa että rauhanturvaajat ovat tehneet hyvää ja arvokasta työtä ulkomailla. Jos YK ei olisi lähettänyt rauhanturvaajia näihin ulkomaiden kriisipesäkkeisiin, niin siinä tapauksessa se tilanne olisi siellä varmasti paljon nykyistä huonompi ja siviiliväestöön kohdistuneita kansanmurhia ja vainoja olisi tapahtunut myös paljon enemmän. Ei uskalla edes kuvitella, minkälainen olisi esim. Jugoslavian tilanne, ellei sinne olisi lähetetty rauhanturvaajia maassa riehuvan sisällissodan aikana. Todennäköisesti Milosevic ja muut sekopäiset serbijohtajat olisivat teloittaneet koko albaaniväestön sukupuuttoon asti.

    Tosin kaikki rauhanturvaoperaatiot eivät ole aina onnistuneet täysin suunnitelmien mukaan, tästä parhaimpana esimerkkinä vuoden 1994 Ruandassa tapahtunut kansanmurha, jossa murhattiin arviolta ainakin yli 800 000 siviiliä. Tästä kyseisestä aiheesta tuli televisiosta dokumentti ihan pari päivää sitten, siinä Kanadalainen YK-joukkojen komentaja kertoi siitä kuinka YK veti rauhanturvaajansa pois maasta kansanmurhien ollessa pahimmillaan. Tästä ei tietenkään voi syyttää rauhanturvaajia, vaan YK:ta joka ei puuttunut tilanteeseen tarpeeksi tehokkaasti.

    Hyvä asia näissä rauhanturvaoperaatioissa on se, että sinne on olemassa selkeät hakukriteerit ja vaatimukset minkä mukaan sinne valitaan parhaat yksilöt. Tämän vuoksi kannatan myös valikoivaa asevelvollisuusjärjestelmää, jossa koko ikäluokkaa ei otettaisi armeijan palvelukseen. Mielestäni armeijaan on turha ottaa mukaan sellaisia yksilöitä, jotka eivät sinne syystä tai toisesta sovellu. Onneksi ketään ei pakoteta YK-joukkoihin vasten tahtoaan ja sinne valitaankin kaikkein motivoituneimmat ja parhaat yksilöt.

    Mukava kuulla Sinun arvostavan rauhanturvaajiamme.

    Pitää muistaa, että suurin osa rauhanturvatehtäviin lähtevistä on saanut sotilaskoulutuksen.

    Armeijan koulutus antaakin erittäin hyvän pohjan myös humanitaariseen toimintaan. Sen todistavat tulokset ja Suomalaisten saama arvostus maailmalla 50 vuoden ajalta. Lisäksi osansa on tietysti myös Suomalaisella rauhallisella ja kiihkottomalla kansanluonteella.

    Ehkä armeijan koulutus ei olekaan pelkkää tappamisen opettamista, rasistista ja kiihkoisänmaallista toimintaa, joka murskaa nuoren identiteetin ja tekee hänestä tappokoneen. Näinhän täällä eräät ovat väittäneet.

    Totuushan on aivan toinen.

    Siis hienoa, että arvostat rauhanturvaajiamme ulkomailla. Minua myös hämmentää, ettet tuekaan sitten rauhanturvaamista kotimaassa. Sitä varten ne puolustusvoimamme ovat.

    Äänestä

  • ressu kirjoitti:

    Tuota samaa minäkin olen ihmetellyt. Valtaosa sivareistakin pitää suomalaisten osallistumista rauhanturvaamiseen hyvänä asiana. He tuntuvat hyväksyvän sen, että suomalaiset kaukomailla tarvittaessa voimatoimin estävät esimerkiksi siviileihin kohdistuvat väkivaltaisuudet.

    Mutta kun saman armeijan pitäisi turvata omat siviilimme ja omat kotimme, siitä tuleekin äkkiä joku mörkö, jota on kaikin keinoin parjattava ja vastustettava!

    Äänestä

  • hiiri kirjoitti:

    rauhanturvaajat ovat joka ainoa vapaaehtoisia ja heille maksetaan palkkaa.

    Asevelvollisuus on orjatyötä ja siihen pakotetaan sukupuolen perusteella vasten tahtoa.

    En minäkään vastusta armeijaa. Vastustan asevelvollisuutta, joka on aivan puhtaasti orjuutta. Mielestäni armeija tulee järjestää kaikille avoimen vapaaehtoispohjalta toimivan palkka-armeijan pohjalta, ei orjatyön.

    Äänestä

  • siinä, että kirjoitti:

    Vastusta vaan, mutta tee se demokraattisesti: Äänestä sellaisia puolueita ja henkilöitä, jotka ovat halukkaita asettamaan Suomen turvallisuuden ja olemassaolon vaakalaudalle Suomen oloihin mahdottomalla palkka-armeijakokeilulla. Jos enemmistö Suomalaisista on tuon riskinoton kannalla, asevelvollisuus poistuu.

    Muista kuitenkin, että demokratiassa vähemmistö taipuu enemmistön tahtoon.

    Äänestä

  • ressu kirjoitti:

    Mukava kuulla Sinun arvostavan rauhanturvaajiamme.

    Pitää muistaa, että suurin osa rauhanturvatehtäviin lähtevistä on saanut sotilaskoulutuksen.

    Armeijan koulutus antaakin erittäin hyvän pohjan myös humanitaariseen toimintaan. Sen todistavat tulokset ja Suomalaisten saama arvostus maailmalla 50 vuoden ajalta. Lisäksi osansa on tietysti myös Suomalaisella rauhallisella ja kiihkottomalla kansanluonteella.

    Ehkä armeijan koulutus ei olekaan pelkkää tappamisen opettamista, rasistista ja kiihkoisänmaallista toimintaa, joka murskaa nuoren identiteetin ja tekee hänestä tappokoneen. Näinhän täällä eräät ovat väittäneet.

    Totuushan on aivan toinen.

    Siis hienoa, että arvostat rauhanturvaajiamme ulkomailla. Minua myös hämmentää, ettet tuekaan sitten rauhanturvaamista kotimaassa. Sitä varten ne puolustusvoimamme ovat.

    Rauhanturvatehtävät ja asevelvollisuus eroavat täysin toisistaan, koska ketään ei pakoteta lähtemään YK-joukkoihin vasten tahtoaan. Suomalaiset rauhanturvaajat ovat saaneet kehuja ulkomailla suorittamistaan operaatioista. Tähän vaikuttaa tietenkin se, että sinne YK-joukkoihin on olemassa selvät hakukriteerit ja pääsevaatimukset, jonka mukaan parhaat yksilöt valitaan näihin tehtäviin.

    Ketään ei pakoteta menemään sinne vasten tahtoaan, joten kaikki ovat varmasti riittävän motivoituneita tehtäviinsä. Lisäksi nämä väkivaltaiset sotahullut putoavat varmasti pois heti testien alkumetreillä. Kannatan samanlaista systeemiä myös tässä asevelvollisuusasiassa, sillä mielestäni sellaisia ei kannata ottaa armeijaan jotka eivät siine syystä tai toisesta sovellu.

    Äänestä

  • hiiri kirjoitti:

    Tuota samaa minäkin olen ihmetellyt. Valtaosa sivareistakin pitää suomalaisten osallistumista rauhanturvaamiseen hyvänä asiana. He tuntuvat hyväksyvän sen, että suomalaiset kaukomailla tarvittaessa voimatoimin estävät esimerkiksi siviileihin kohdistuvat väkivaltaisuudet.

    Mutta kun saman armeijan pitäisi turvata omat siviilimme ja omat kotimme, siitä tuleekin äkkiä joku mörkö, jota on kaikin keinoin parjattava ja vastustettava!

    Miksi en voisi kannattaa suomalaisten osallistumista ulkomaiden rauhanturvaoperaatioihin?

    En ole koskaan ollut mikään täydellinen pasifisti, joka ei hyväksyisi minkäänlaisia voimakeinoja väkivaltaisuuksien taltuttamiseksi. Olen myös aina kannattanut poliisin oikeuksien ja määrärahojen lisäämistä, sillä mielestäni poliisilla pitäisi olla oikeus torjua rikollisuutta kovemmin keinoin.

    Ensinnäkin rauhanturvatehtävät ja yleinen asevelvollisuus eroavat täydellisesti toisistaan. Ketään ei pakoteta lähtemään YK-joukkoihin vasten tahtoaan, lisäksi rauhanturvaajat saavat hyvän palkan palvelusajaltaan. Asevelvolliset pakotetaan menemään armeijaan vasten tahtoaan ja kaiken lisäksi vielä ilmaiseksi.

    Rauhanturvatehtävissä on myös se hyvä puoli, että sinne ei oteta mukaan ihan ketä tahansa, kuten suomen asevelvollisuusarmeijaan. Mielestäni sellaisia henkilöitä on aivan turha ottaa armeijaan, jotka eivät ole motivoituneita tai eivät muuten sinne sovellu.

    Tiedän kyllä sen asia, että jokaisella itsenäisellä valtiolla on olemassa aina jonkinlainen armeija. Oli se sitten oma tai Nato-armeija. Suomen yleinen asevelvollisuus perustuu pelkästään vääryyteen ja epäoikeudenmukaisuuteen jota tulen varmasti vastustamaan myös jatkossakin.

    Ihmettelinkin kirjoituksessani lähinnä niitä sivareita, jotka kannattavat rauhanturvaamista ulkomailla, mutteivät sen turvaamista kotimaassa.

    Palkka/asevellisuuskysymyksestä on niin paljon keskustelua muissa ketjuissa, joten ei siitä tässä tämän enempää.

    Äänestä

  • ressu kirjoitti:

    Mukava kuulla Sinun arvostavan rauhanturvaajiamme.

    Pitää muistaa, että suurin osa rauhanturvatehtäviin lähtevistä on saanut sotilaskoulutuksen.

    Armeijan koulutus antaakin erittäin hyvän pohjan myös humanitaariseen toimintaan. Sen todistavat tulokset ja Suomalaisten saama arvostus maailmalla 50 vuoden ajalta. Lisäksi osansa on tietysti myös Suomalaisella rauhallisella ja kiihkottomalla kansanluonteella.

    Ehkä armeijan koulutus ei olekaan pelkkää tappamisen opettamista, rasistista ja kiihkoisänmaallista toimintaa, joka murskaa nuoren identiteetin ja tekee hänestä tappokoneen. Näinhän täällä eräät ovat väittäneet.

    Totuushan on aivan toinen.

    Siis hienoa, että arvostat rauhanturvaajiamme ulkomailla. Minua myös hämmentää, ettet tuekaan sitten rauhanturvaamista kotimaassa. Sitä varten ne puolustusvoimamme ovat.

    Yleisen asevelvollisuuden vastustaminen ja vasemmistolaisen politiikan kannattaminen ei ole mikään este, ettenkö voisi arvostaa rauhanturvaajia.

    En ole koskaan väittänytkään, että kaikki armeijan käyneet olisivat näitä ääri-isänmaallisia rasisteja, jotka ihailevat sotaa ja tappamista. Onneksi YK-joukkoihin ei kelpuuteta tämän kaltaisia sotahulluja, koska sinne on olemassa tietynlaiset pääsyvaatimukset, jotka karsivat huonot yksilöt pois joukosta.

    Suomen asevelvolisuusjärjestelmässä ei sen sijaan ole mitään vaatimuksia, jonka avulla saataisiin karsittua motivoitumattomat ja huonot yksilöt pois armeijasta.

    Tiedän sen ettei armeijan lakkauttaminen ole mitenkään realistista, koska jokaisella valtiolla on olemassa aina jonkinlainen armeija. Mutta suomen tapainen yleiseen asevelvollisuuteen perustuva pakkoarmeija on mielestäni kaikin tavoin epäoikeudenmukainen ja ihmisoikeuksien vastainen.

    Toistelet usein tuota epäoikeidenmukaisuutta. Voi olla että onkin. Mutta mitä sitten?

    Yhteiskunnassa on paljon asioita, joista aina joku on jonkun mielestä epäoikeudenmukaista. Minusta on epäoikeudenmukaista, että maksan prosentuaalisesti enemmän veroja kuin naapurini ja että minua koskevat samat nopeusrajoitukset kuin häntä, vaikka hänellä on Corolla ja minulla Mersu. Epäoikeudenmukaista on myös se, että minä maksan julkisestä päivähoidosta enemmän kuin tuo naapurini.

    Näin on yhteiskunta kuitenkin päättänyt. Minun täytyy nyt vaan yrittää se hyväksyä. Tuloksena olisi luultavasti täysi kaaos jos jokaiselle säädettäisiin oma nopeusrajoitukset tulojen mukaan tai jokainen saisi valita velvollisuuksista ne, jotka häntä itseään sattuvat kiinnostamaan.

    Valita ihmeessä ihmisoikeuksien vastaisuuksista johonkin kansainväliseen tuomioistuimeen. Kyllä ne siitä sitten poistuvat...

    Äänestä

palkkasotilaista yleensä. Itse ovat ammattinsa valinneet ja jos ovat valintaansa tyytyväisiä (kuten yleensä ovat), niin hyvä heille. En pidä heitä sen kummempina kuin vaikka insinöörejä tai partureita: ammattilaisia hekin.

Äänestä

Heistäkin löytyy ihan varmasti ns. "hyviä jätkiä" ja sitten myös niitä kusipäitä. Eli riipppuu aivan ihmisestä itsestään eikä siitä mikä hän tekee vaikka työkseen. "Hyvä jätkä" on mielestäni tyyppi, jolla ei ole mitään tarvetta pönkittää omaa egoaan muita halveksimalla tai loukkaamalla. Itseasiassa jatkuva ylimielinen asenne kaikkia kohtaan kertoo vaan erittäin huonosta itsetunnosta. Hyvästä itsetunnosta kielii myös se, että uskaltaa puolustautua eli ei anna itseään loukattavan jne.

Äänestä

NE MISTÄÄN UN:STÄ KÄSKYJÄ SAA...

Äänestä

Rauhanturvatehtävät on ehkä järkevin asia mihin Suomen armeijaa käytetään. Ja ne kaverit jotka niihin tehtäviin hakeutuu on erittäin ok.

Minä en muutenkaan jaksa aukoa päätäni muille heidän valinnoistaan. Mielestäni kaikki saa tehdä omat päätöksensä ja minä kunnioitan kaikkia aatesuuntia. Ei sivari ole totaalia huonompi, eikä armeija aseista kieltäytymistä huonompi vaihtoehto.

Tottakai sitä toivoisi, että useat ajattelisi samalla tavalla kuin itse, mutta niin se on koko elämän ajan. Ei voi koskaan olettaa, että kaikki on aina samaa mieltä keskenään - täytyy jättää tilaa erilaisille mielipiteille. Tämä heijastuu myös työelämään.

Mielestäni ryhmätyökyky on sitä, että pystyy ottamaan huomioon muiden samassa joukossa olevien mielipiteet ja toimia yhteisymmärryksessä erimielisyyksistä huolimatta. Tämän palstan perusteella tuntuu, ettei armeijassa opeteta lainkaan toisten ajatusten huomioonottamista. Ryhmätyökykyhän on nykypäivän työelämässä yksi välttämättömimmistä ominaisuuksista mitä työntekijöillä täytyy olla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

totaalit kirjoitti:

ja aseista kieltäytyjät, että mitä mieltä te olette rauhanturvaajista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu