Lordista

Sen on sanottu olevan saatananpalvoja-bändi mikä on aika lailla puppua kun ottaa huomioon että on kirjoittanut biisin devil is a loser.
Yhdellä toisella palstalla taas arveltiin lordin luulevan olevansa yli-piru kun pukeutuu sillä lailla ja sanoo devil is a loser and he`s my bitch.
Sanoisin että siitä että lordi edustaa Suomea euroviisuissa on mesottu vähän liikaa.En minäkään siitä naamarista pidä mutta pahempia ovat.Kíss jolla oli homomaskit ja kappale "join with the devil", tai acdc jolla oli kappale highway to hell,ja mikäs se bändi oli joka teki kappaleen "hell aint the bad place" ja se kotimainen bändi jonka kappaleessa sanottiin ettei rukouksesta ole apua.

Jotkut kristityt kiinnittävät liiaksi huomiota siihen miltä jokin ulkoisesti näyttää,oleellisempaa hommassa on sisältö(en nyt tässä väitä että se mitään ihmeellisen hienoa on,mutta ei siitä niin kannata mesoomaan ryhtyä).Kannattaisi joittenkin sen sijaan katsoa mitä on naamarin takana.Pahempia ovat ne jotka ovat susia lampaan vaatteissa,ne jotka naamioivat oman mädäntyneisyytensä hyvyyden naamariin.
Sen voin kyllä sanoa ettei tuo lordi ole lapsille ja vanhuksille sopivaa nähtävää.

Harry Potterit on selvästi vakavampi asia koska niissä on kaikenlaista noituutta yms.
8724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

..ovat selvästi vakavampi asia koska niissä on kaikenlaista noituutta yms."

Pyhä elämä teidän kanssanne! :D Minä jo luulin että tästä olisi päästy yli. Maailmasta löytyy jos jonkinlaista fiktiota, parempaa ja pahempaa, enkä voi käsittää miten joku kykenee tarttumaan tuohon. Joo, on noituutta. On vaikka mitä muutakin, kuten esim. sanomaa.

Äänestä

mitä tarkottaa "Kíss jolla oli homomaskit"

Äänestä
  • Aloittaja

    Kiss niminen yhtye jolla oli homomaskit.

    Äänestä

  • eugen04 kirjoitti:

    Kiss niminen yhtye jolla oli homomaskit.

    bandin. kysyn vaan että mitä tekemistä niillä maskeilla on homojen kanssa?

    Äänestä

taputuksia

Äänestä

"Hell aint bad place..." on AC/DCn tuotantoa. Aika paha, vai mitä. Ja sitten se Black Sabbath, joka ekan plattansa nimikkobiisissä avoimesti flirttaili pirun kanssa. Ja Sabbathin legendaarinen LiveEvil, josta mm. sanoituspätkä: "...Big black shape with eyes of fire - Telling people their desire -
Satan's sitting there, he's smiling..." Tuotapa ei voi muuksi kuin pahaksi sanoa. Ei ihme että yksi bändin kitaristeista leimahti liekkeihin Alabaman keikalla ´76.

Loppukaneettina, Lordi on ihan hyvää kamaa. Kuten sanoit.

Äänestä
  • Aloittaja

    luin tekstini uudelleen ja siinä ei lue että Lordi olisi hyvää kamaa vaan että ei niin paha miltä näyttää.
    Nuo tuollaiset kuvailemasi bändit ovat haitallisia ja vaarallisia koska ne levittävät sellaista kuvaa että helvetti on kiva,ei paha vaan rokkaava mesta.Todellisuudessa siellä itketään ja kiristellään hampaita.

    Helvetin vastakohta on taivas siellä on kirkkautta ja rikkautta joista ei osaa edes kuvitella.Sinne pääsee kun:
    "Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi,että Jumala on hänet kuolleista herättänyt niin sinä pelastut,sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan"
    Room 10:9-10
    Eikä Jeesusta saa myöskään kieltää.

    Äänestä

... saatanasta niin sitten on koko Lord of the Rings trilogia. Siinähän on vielä karmeampia monstereita, tuhansittain.
Lakatkaa nyt uskikset piipittämästä, sehän on vain musiikkia. Aina sama ruikutus kun Yhdysvalloissa on republikaanihallinto (vrt. 80-luku).
Enpä ole ikinä kuullut että Black Sabbathin Tony Iommi olisi ikinä leimahtanut liekkeihin. Uskovaiset valehtelevat aina kun jäävät keskustelussa alakynteen (eli aina).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eugen04 kirjoitti:

Sen on sanottu olevan saatananpalvoja-bändi mikä on aika lailla puppua kun ottaa huomioon että on kirjoittanut biisin devil is a loser.
Yhdellä toisella palstalla taas arveltiin lordin luulevan olevansa yli-piru kun pukeutuu sillä lailla ja sanoo devil is a loser and he`s my bitch.
Sanoisin että siitä että lordi edustaa Suomea euroviisuissa on mesottu vähän liikaa.En minäkään siitä naamarista pidä mutta pahempia ovat.Kíss jolla oli homomaskit ja kappale "join with the devil", tai acdc jolla oli kappale highway to hell,ja mikäs se bändi oli joka teki kappaleen "hell aint the bad place" ja se kotimainen bändi jonka kappaleessa sanottiin ettei rukouksesta ole apua.

Jotkut kristityt kiinnittävät liiaksi huomiota siihen miltä jokin ulkoisesti näyttää,oleellisempaa hommassa on sisältö(en nyt tässä väitä että se mitään ihmeellisen hienoa on,mutta ei siitä niin kannata mesoomaan ryhtyä).Kannattaisi joittenkin sen sijaan katsoa mitä on naamarin takana.Pahempia ovat ne jotka ovat susia lampaan vaatteissa,ne jotka naamioivat oman mädäntyneisyytensä hyvyyden naamariin.
Sen voin kyllä sanoa ettei tuo lordi ole lapsille ja vanhuksille sopivaa nähtävää.

Harry Potterit on selvästi vakavampi asia koska niissä on kaikenlaista noituutta yms.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu