Teatterikirkko

Jumala sanoi: "Minun huoneeni pitää kutsua kaikkien kansojen rukoushuoneeksi", mutta juutalaiset tekivät siitä ryövärien luolan.
Meillä siitä tehdään teatteri. Menin kerran kirkkokonserttiin jossa esiintyi tunnettu laulaja ja odotin saavani kuulla kauniita hengellisiä lauluja ja ehkä laulajan mietteitä uskosta ja Jumalasta. En kuullut yhtäkään, vain muita lauluja, tosin kauniita nekin mutta eivät lainkaan hengellisiä.
Eräässä jumalanpalveluksessa oli kourallinen ihmisiä, mutta kun palvelus päättyi, eteisessä seisoi suuri joukko ihmisiä odottelemassa pääsyä kirkossa seuraavaksi alkavaan konserttiin ja lisää oli tulossa. Kirkko varmasti täyttyi. Kerran näin autoja tienvieretkin täynnä kirkon edessä - sisällä oli kuuluisan iskelmälaulajan konsertti.
Kirkoissa järjestetään lapsille teatteria ja leikkejä joilla ei ole enää mitään tekemistä Jumalan, Jeesuksen ja evankeliumien kanssa.
Jotkut pappien saarnat ovat tarinoita ihmisistä, heidän kohtaloistaan ja ajatuksistaan, hyvistä pyrkimyksistään tai teoistaan, joukossa yksi lause jossa mainitaan Jumala tai jokin raamatunlause. Viihdyttävä musiikki ja laulaminen kattaa suurimman osan palveluksesta. Kauneimmat joululaulut keräävät kyllä kirkot täyteen ihmisiä.
Ja kun Kuoro esiintyy, muut ovat silloin hiljaa, eivätkä saa pilata tärkeää esitystä. Kuoroa mainostetaan samoin kuin vierailevia laulajia, jotka ovat aina tähtiä jumalanpalveluksessa.
Toinen kumma ovat hölkkä-, terveys- ja makkarakirkot tai muut erikoisteemakirkot, joilla ihmisiä kalastellaan tulemaan. Ihmiset jo odottavat kirkossa olevan mukavaa ohjelmaa, nautinnollista musiikkihetkeä tai sitten he lähtevät etsimään "elävää" kirkkoa jossa on kovaa säpinää, huutoa ja naurua ja lattialla kierimistä. Heille järjestetään sitä mitä he haluavat, ei sitä mitä he tarvitsevat.
11564
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

On tärkeää että kirkko täyttyy laulajan kuulemisesta.
Se tuo lisää rahaa kirkon vajaaseen kassaan.
Normaali jumalanpalvelus ei ketään kiinnosta ja ne muutamat mummut ja vaarit jättävät haaviin kovin vähän.
Rahan takia kirkko on muuttunut teatterilaitokseksi.
Rahaa kalastellaan kaikin keinoin.
Kirkon alkuperäinen tarkoitus on saanut mennä.
Valitettavasti

Äänestä
  • En tiedä konserttia tai kolehtia, jonka tuotto olisi tilitetty "kirkon kassaan". Tiedätkö sinä?

    Äänestä

  • ksdbjgr kirjoitti:

    En tiedä konserttia tai kolehtia, jonka tuotto olisi tilitetty "kirkon kassaan". Tiedätkö sinä?

    palkkioistaan.
    Luulisin sen olevan joku osa kassatuloista.

    Äänestä

Jos sinulle on muoto tärkeämpää kuin sisältö, niin ole huoleti. Kyllä niitä turvallisen tylsiä jumalanpalveluksia toimitetaan jatkossakin sinunkaltaisille muotokristityille.

Sisältöä etsiville on sitten omat juttunsa. Omat kirkkokonserttinsa ja kirkkoteatterinsa.

Jeesus ei muuten ollut kovin tarkka muodon suhteen. Hän saarnasi vuorella, järvellä ja milloin missäkin. Häntä eivät kiinnostaneet puitteet vaan se, kuunteleeko ylipäätään kukaan.

Äänestä
  • Jumalan sanaa:ja Pyhässä Hengessä! Voitelu sanan julistajalla on kaiken A ja O.
    Silloin kuulijatkin kokevat nyt Jumala puhuu palvelijansa kautta.
    Silloinkin kun näin hyvin pääsee käymään, tapahtuu:toiset suuttuvat ja toiset muuttuvat.
    Uudestatestamentista saamme lukea, monet loukkaantuivat Jeesuksen sanoihin, ja lähtivät pois!

    Äänestä

  • Käsitit minut väärin. Tarkoitin juuri sitä samaa mitä sinäkin ja edellä olevat kirjoittajat. Halusin valittaa juuri niistä turvallisen tylsistä ja kuivista menoista joita yritetään uudistaa ihmisjärjen mukaan sekä miellyttämällä ihmisten korvasyyhyjä ja kosiskelemalla milloin milläkin viihdytysohjelmalla. Aitoa koskettavaa ja Hengen elävöittämää Jumalan sanaa ja aitoa Pyhän Hengen vaikutusta ei enää helposti evlut.kirkon jumalanpalveluksista löydy.
    Jeesushan lopulta uudisti täysin silloisen temppelipalveluksen muodon niille jotka uskoivat häneen; kyyhkysten uhraaminen menetti merkityksensä ja tuli helluntaipäivä, alettiin viettää ehtoollista, kastaa ja julistaa evankeliumia.
    Vastauksistanne tuli mieleen että Jeesus tahtoi ihmisten kuulevan ja uskovan häntä, hän puhui heille yksinkertaisesti ja otti esimerkit arjen elämästä mutta ei välittänyt miellyttää heitä kauniilla sanoilla, ja monet tosiaankin loukkaantuivat häneen. Opetuslastenkin mielestä hänellä oli "kova puhe" ja Jeesus kysyi huolissaan tahtoivatko hekin lähteä pois hänen luotaan. Hän ei kuitenkaan perunut eikä silotellut puheitaan.
    Samoin puhuivat Pietari ja Stefanus ja muut hänen seuraajansa. Mitä tapahtuisi jos joku pappi alkaisi saarnata kirkossa samalla tavalla?

    Äänestä

  • Yksmaria kirjoitti:

    Käsitit minut väärin. Tarkoitin juuri sitä samaa mitä sinäkin ja edellä olevat kirjoittajat. Halusin valittaa juuri niistä turvallisen tylsistä ja kuivista menoista joita yritetään uudistaa ihmisjärjen mukaan sekä miellyttämällä ihmisten korvasyyhyjä ja kosiskelemalla milloin milläkin viihdytysohjelmalla. Aitoa koskettavaa ja Hengen elävöittämää Jumalan sanaa ja aitoa Pyhän Hengen vaikutusta ei enää helposti evlut.kirkon jumalanpalveluksista löydy.
    Jeesushan lopulta uudisti täysin silloisen temppelipalveluksen muodon niille jotka uskoivat häneen; kyyhkysten uhraaminen menetti merkityksensä ja tuli helluntaipäivä, alettiin viettää ehtoollista, kastaa ja julistaa evankeliumia.
    Vastauksistanne tuli mieleen että Jeesus tahtoi ihmisten kuulevan ja uskovan häntä, hän puhui heille yksinkertaisesti ja otti esimerkit arjen elämästä mutta ei välittänyt miellyttää heitä kauniilla sanoilla, ja monet tosiaankin loukkaantuivat häneen. Opetuslastenkin mielestä hänellä oli "kova puhe" ja Jeesus kysyi huolissaan tahtoivatko hekin lähteä pois hänen luotaan. Hän ei kuitenkaan perunut eikä silotellut puheitaan.
    Samoin puhuivat Pietari ja Stefanus ja muut hänen seuraajansa. Mitä tapahtuisi jos joku pappi alkaisi saarnata kirkossa samalla tavalla?

    "Jeesushan lopulta uudisti täysin silloisen temppelipalveluksen muodon niille jotka uskoivat häneen; kyyhkysten uhraaminen menetti merkityksensä ja tuli helluntaipäivä, alettiin viettää ehtoollista, kastaa ja julistaa evankeliumia. "

    Juuri noin luterilaista jumalanpalvelusta tänäänkin vietetään.

    Äänestä

  • dfsjgöd kirjoitti:

    Pyhä Henki toimia ev.lut kirkossa kun "saarnatekstit " valitaan jo joka päivälle vuodeksi eteen päin.
    Ja pappi paasaa...............Mutta jos Henki saa ottaa ohjat, sitten!

    Äänestä

Että sinä tiedät, millä tavalla kristityn pitää jumalaansa palvoa. En ymmärrä missä kaikki kristuksen saarnaama rakkaus on teissä ihmisissä, jotka jatkuvasti panettelette kaikkea mahdollista nykypäivän uskontoon liittyvää. Jeesuskin sanoi "Olkaa täydelliset niinkuin teidän taivaallinen isännekin on"

Äänestä
  • Sitä en yritä kertoa MITEN Jumalaa pitää palvoa.Palvonnasta tiedän hyvin vähän! Palvelunikin on heikkoa. Mutta jokainen ihminen tekee omalla tavallaan. Kunhan ihmiset vain suorittaisivat sen täydestä sydämestään, rakastaen Jumalaa ja sitä penkillä vieressä istuvaa lähimmäistä! Tämähän sinustakin on tärkeintä. Ne asiat joita panettelin eivät mielestäni ole aitoa kristillistä jumalanpalvelusta tai edes kuulu kirkkoon. Niiden keskipiste ei ole Jumala, eikä Jeesus Kristus ja hänen sovitustyönsä ja sen kiittäminen ja palveleminen vaan ihmisten oma suoritus, pelkkä muotomeno tai vain ihmisten viihdyttäminen.

    Äänestä

  • Yksmaria kirjoitti:

    Sitä en yritä kertoa MITEN Jumalaa pitää palvoa.Palvonnasta tiedän hyvin vähän! Palvelunikin on heikkoa. Mutta jokainen ihminen tekee omalla tavallaan. Kunhan ihmiset vain suorittaisivat sen täydestä sydämestään, rakastaen Jumalaa ja sitä penkillä vieressä istuvaa lähimmäistä! Tämähän sinustakin on tärkeintä. Ne asiat joita panettelin eivät mielestäni ole aitoa kristillistä jumalanpalvelusta tai edes kuulu kirkkoon. Niiden keskipiste ei ole Jumala, eikä Jeesus Kristus ja hänen sovitustyönsä ja sen kiittäminen ja palveleminen vaan ihmisten oma suoritus, pelkkä muotomeno tai vain ihmisten viihdyttäminen.

    tässä kohdassa ja lukekaa mitä iinä jatkossa on:

    http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1142789742341&search=&rng=0&ref=Jaak. 1:27&ctx=2&submit2=Lue&mod1=FinPR&mod2=FinRaam&mod3=FinBiblia

    niin raamatullinen vai ei?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Yksmaria kirjoitti:

Jumala sanoi: "Minun huoneeni pitää kutsua kaikkien kansojen rukoushuoneeksi", mutta juutalaiset tekivät siitä ryövärien luolan.
Meillä siitä tehdään teatteri. Menin kerran kirkkokonserttiin jossa esiintyi tunnettu laulaja ja odotin saavani kuulla kauniita hengellisiä lauluja ja ehkä laulajan mietteitä uskosta ja Jumalasta. En kuullut yhtäkään, vain muita lauluja, tosin kauniita nekin mutta eivät lainkaan hengellisiä.
Eräässä jumalanpalveluksessa oli kourallinen ihmisiä, mutta kun palvelus päättyi, eteisessä seisoi suuri joukko ihmisiä odottelemassa pääsyä kirkossa seuraavaksi alkavaan konserttiin ja lisää oli tulossa. Kirkko varmasti täyttyi. Kerran näin autoja tienvieretkin täynnä kirkon edessä - sisällä oli kuuluisan iskelmälaulajan konsertti.
Kirkoissa järjestetään lapsille teatteria ja leikkejä joilla ei ole enää mitään tekemistä Jumalan, Jeesuksen ja evankeliumien kanssa.
Jotkut pappien saarnat ovat tarinoita ihmisistä, heidän kohtaloistaan ja ajatuksistaan, hyvistä pyrkimyksistään tai teoistaan, joukossa yksi lause jossa mainitaan Jumala tai jokin raamatunlause. Viihdyttävä musiikki ja laulaminen kattaa suurimman osan palveluksesta. Kauneimmat joululaulut keräävät kyllä kirkot täyteen ihmisiä.
Ja kun Kuoro esiintyy, muut ovat silloin hiljaa, eivätkä saa pilata tärkeää esitystä. Kuoroa mainostetaan samoin kuin vierailevia laulajia, jotka ovat aina tähtiä jumalanpalveluksessa.
Toinen kumma ovat hölkkä-, terveys- ja makkarakirkot tai muut erikoisteemakirkot, joilla ihmisiä kalastellaan tulemaan. Ihmiset jo odottavat kirkossa olevan mukavaa ohjelmaa, nautinnollista musiikkihetkeä tai sitten he lähtevät etsimään "elävää" kirkkoa jossa on kovaa säpinää, huutoa ja naurua ja lattialla kierimistä. Heille järjestetään sitä mitä he haluavat, ei sitä mitä he tarvitsevat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu