S yntinen ja hengellinen ihminen

tiaana kirjoitti:

Paljastuu seuraavassa:

Ihminen koostuu kolmesta osasta: Ruumis, henki ja sielu.
Monet sotkevat sielun ja hengen samaksi, mikä on VAKAVA virhe, ja johtaa harhaan.
Ruumis on kuori, peite, se, minkä kautta ihminen on kosketuksissa tämän materiaalisen maailman kanssa.
Sielu on tahto ja tunteet, liha, persoona.
Henki on se, jolla ihminen on yhteydessä hengelliseen maailmaan, Jumalaan.

Sielu ja henki ovat kaksi eri asiaa.
Uudestisyntymättömän ihmisen henki on kuollut. Se on kyllä olemassa, mutta henki on kuollut Jumalalle. Siksi sanotaan että ihminen on hengellisesti kuollut.
Tämmöisen ihmisen henkeä ja sielua ei ole vielä erotettu, vaan ne ovat kietoutuneet yhdeksi, ihminen ei niitä itse erota, vaan pitää samana.

Hepr.4:12 Sillä Jumalan sana on elävä ja voimallinen ja terävämpi kuin mikään kaksiteräinen miekka ja tunkee lävitse, kunnes se erottaa sielun ja hengen, nivelet ja ytimet, ja on sydämen ajatusten ja aivoitusten tuomitsija.

Kun Jumala loi ihmisen, Hän muovasi hänet maan tomusta ja puhalsi sitten "elämän hengen" hänen sieraimiinsa. Heti kun elämän henki tuli ihmiseen, syntyi myös sielu. Siksi ihmistä kutsutaan eläväksi sieluksi.
Elämän hengestä tuli ihmisen henki, ja Jeesus sanoo, Joh. 6:63 HENKI on se, joka ELÄVÄKSI tekee.
Jeesus myös sanoi: Mikä on lihasta syntynyt, on liha, mikä on hengestä syntynyt on henki.
Tähän sisältyy valtava salaisuus!
Liha ja henki ovat kokonaan erilaisia, sillä ne ovat eri maailmasta.
Sielu on ihmisen vapaan tahdon elin, se ilmaiseen myös ihmisen yksilöllisyyden, siihen henki ja ruumis sulautuvat täydellisesti.
Jos ihmisen sielu tahtoo totella Jumalan sanaa, se sallii hengen hallita ihmistä Jumalan säätämälä tavalla. Halutessaan sielu voi myös tukahduttaa hengen ja tehdä jostain muusta mielihyvän aiheesta ihmisen herran.

Ruumiin kautta olemme tietoisia maailmasta. Sielu käsittää järjen ja tunteet, jotka ovat lähtöisin aisteista. Sielu on osa ihmisen omaa minää ja ilmentää persoonallisuutta. Henki on se osa, jolla olemme yhteydessä Jumalaan. Vain hengen kautta kykenenne käsittämään Häntä. Koska henki kertoo meille suhteestamme Jumalaan, sitä kutsutaan jumaltietoisuuden elementiksi.
Jumala asuu hengessä, minä asuu selussa ja aistit asuvat ruumissa.
Sielu on hengen ja ruumiin kohtauspaikka, sillä siellä nuo kaksi ovat sulautuneet yhteen.
Sielu on naiden kahden maailman välissä, mutta kuuluu kuitenkin molempiin. Se on yhteydessä hengelliseen maailmaan hengen kautta, ja aineelliseen maailmaan ruumiin kautta. Sillä on myös vapaan tahdon voima, ja niinpä se kykenee valitsemaan oman toimintaympäristönsä. Henki ei kykene vaikuttamaan ruumiiseen suoraan. Se tarvitsee väittäjän, ja tuona välittäjänä toimii sielu, joka on syntynyt hengen tullessa kosketuksiin ruumiin kanssa. Siksi sielu on hengen ja ruumiin välillä, ja sitoo nämä yhteen.
Näistä kolmesta henki on jaloin, sillä se on yhteydessä Jumalaan. Ruumis on alin, sillä se on yhteydessä materiaan.Näiden välillä oleva sielu liittää nuo kaksi yhteen ja omaksuu myös niiden luonteen.
Henki voi pitää ruumiin aisoissa sielun avulla, niin että se tottelee Jumalaa, mutta samalla tavalla ruumis voi sielun avulla vetää hengen rakastamaan maailmaa. Ihmisellä on siis vapaa tahto.
Sielun tehtävänä on pitää nämä kaksi oikealla paikallaan, jotta ne eivät menettäisi oikeaa suhdettaan. Nimittäin, että ruumis alimpana olisi hengelle alamainen, ja henki korkeimpana hallitsisi ruumista sielun kautta.

Kun henki on tottunut kommunikoimaan hengellisen maailman kanssa, ja ruumis luonnollisen maailman kanssa, sielu on näiden kahden välissä, ja käyttää voimaansa erottamaan ja päättämään, tulisiko hengellisen vai luonnollisen maailman hallita.
Joskus myös sielu itse ottaa ihmisestä hallintavallan järkensä avulla luoden siten käsitysmaailman, joka hallitsee ihmistä. Jotta henki voisi hallita, sielun on suostuttava siihen, mutten henki ei kykene säätelemään sielua ja ruumista. Tämä päätös riippuu sielusta, sillä siellä asuu ihmisen persoonallisuus.
Sielu on ihmisen koko olemuksen keskipiste, koska se sisältää ihmisen tahdon. Ainoastaan silloin kun sielu on valmis nöyrtymään, henki voi ohjata koko ihmistä.
Jos sielu kapinoi sellaista asemaa vastaan, hengellä ei ole voimaa hallita. Tämä selittää ihmisen vapaan tahdon merkityksen.
Ihminen ei ole automaatti, joka toimii Jumalan tahdon mukaan, vaan hänellä on pikemminkin suvereeni valta päättää omista asioistaan. Hän omistaa oman tahtonsa ja voi päättää joko seurata Jumalan tahtoa, tai vastustaa sitä ja seurata sen sijaan saatanan tahtoa.
Tahto päättää, hallitseeko ihmistä henki, ruumis tai jopa sielu itse.
Ennen kuin ihminen tulee uskoon, syntyy uudesti, hänen sielunsa on peittänyt ja ympäröinyt hengen niin täysin, että hänen on mahdotonta erottaa, saako jokin asia alkunsa sielusta vai hengestä. Sen lisäksi henki on menettänyt ensisijaisen tehtävän-yhteyden Jumalaan. Se on kuollut Jumalalle, se on kuolleessa tilassa.

Järjen, tunteiden ja tahdon vahvistuessa hengen tehtävät jäävät niin pahaan varjoon, että niistä tulee lähes tuntemattomia. Ihminen ei tunne niitä. Siksi on tapahduttava sielun ja hengen erottaminen toisistaan uskovan uudestisyntymän jälkeen.
Kun ihminen vastaanottaa Jeesuksen elämäänsä, hän syntyy uudesti ylhäältä. Henki virkoaa elämään.
Liha on niin voimakas, ettei ihminen milloinkaan voi ja pysty pitämään sitä kurissa omin voimin, eikä sitä pysty Jumalakaan muuttamaan, siksi se on kuoletettava. Lihan kuolettaminen tapahtuu sen kautta, että ihminen syntyy uudesti kokonaan, se peittoaa lihan vallan samalla. Liha kuolettuu, kun ihminen syntyy uudesti. Se on naulittu ristille.
Ennen kuin Jumala kielsi Adamia syömästä hyvän- ja pahantiedon puun hedelmää, Jumala varoitti häntä, että sinä päivänä kun hän söisi siitä, että hän kuolisi.
Näin kävi, Adamin yhteys Jumalaan katkesi, sillä hengen yhteys Jumalaan kuoli. Kapinoidessaan Jumalaa vastaan Adam ja Eva kehittivät sieluaan siinä määrin, että se syrjäytti heidän henkensä ja syöksi heidät pimeyteen.
Synnin tekemisessä on kysymys sielun tahosta: Niinpä sovituksen on kohdistuttava sieluun.
"sillä lihan sielu on veressä”: ja minä olen sen teille antanut alttarille (Jeesus ristillä), että se tuottaisi sieluillenne sovituksen, sillä veri tuottaa sovituksen sielulle.
Saadaksemme sieluillemme sovituksen, Herran edessä. Koska juuri sielu tekee syntiä, siitä seuraa, että sielu tarvitsee sovituksen. Sen lisäksi se voidaan sovittaa vain toisen sielulla.
Ero hengellisen ja sielullisen välillä on kristallinkirkas.
Ihminen ei kykene kuulemaan tai aistimaan Jumalan Hengen ääntä, jos hänen henkensä on kuolleessa tilassa, langenneessa tilassa.
Heprealaiskirjeen kirjoittaja julistaa jakeessa 4:12 että Jumalan Sana lävistää ja erottaa sielun ja hengen. Erottaminen on välttämätöntä, sillä yhtyneenä se suistavat ihmisen maailmaan, jossa kaikki tapahtuu älyn tai tunteiden sanelun mukaan. Henki on menettänyt aistinsa ja voimansa, ja nukkuu kuin kuoleman unta. Kaikki sen vaistot, joilla se tuntee Jumalan, ja palvelee Häntä, ovat täysin halvaantuneet. Se pysyy koomassa aivan kuin sitä ei olisi olemassa. Tästä puhutaan Juudan kirjeen jakeessa 19, jossa sanotaan: he ovat sielullisia, henkeä heillä ei ole.

Antaessaan periksi intohimoilleen ja haluilleen sielusta on tullut ruumiin orja, Niinpä Pyhä henki näkee, että sellaisessa ihmisessä on hyödytöntä yrittää tehdä Jumalalle tilaa. Tästä syystä Raamattu julistaa: Minun henkeni ei ole vetoava ihmiseen iankaikkisesti, koska hän on liha.
Kun ihminen on täysin lihan vallassa, hän ei kykene vapauttamaan itseään. Sielu on syrjäyttänyt hengen auktoriteetin. Kaikki tapahtuu itsenäisesti, ja ihmisen mielen käskyjen mukaan.
Jokainen Adamin jälkeläinen ei ole vain hengessään kuollut, vaan hän on myös maasta, ja maallinen.
Ihmiset, esim. ateistit, uudestisyntymättömät jotka vaeltavat sielunelämänsä ja fyysisten himojensa tahdon mukaan, ovat täysin lihan vallassa. Sellaiset eivät pysty olemaan yhteydessä Jumalaan. Toisinaan he mahtailevat älykkyydellään, ja toisinaan innokkuudellaan, mutta useimmin sekä älykkyydellä että innokkuudella. Liha hallitsee esteettä vahvasti koko ihmistä.
1. Kor. 2:14 puhuu tämänkaltaisesta uudestisyntymättömyydestä: Mutta luonnollinen (sielullinen) ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on, sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkittava hengellisesti.
Sellaiset ihmiset, joita heidän sielunsa hallitsee, ja joiden henget ovat tukahtuneet, ovat hengellisten ihmisten vastakohtia.
He saattavat olla erittäin älykkäitä, ja pystyvät esittämään nerokkaita ajautksia tai teorioita, mutta he eivät kuitenkaan suostu yksimielisyyteen Jumalan Hengen kanssa. He eivät kykene ottamaan vastaan Pyhän Hengen ilmestystä, joka eroaa suuresti ihmisten ajatuksista.
Ihminen voi pitää ihmisjärkeä ja päättelyä kaikkivoipana ja ajatella, että aivot pystyvät käsittämään kaikki maailman totuudet, mutta Jumalan Sanan tuomio kaikelle tälle on "turhuuksien turhuus".
Jumala haluaa hengen olevan ensimmäisellä sijalla ja hallitsevan sieluamme.
Jos ihmisestä kuitenkin tulee lihallinen, hänen henkensä vajoaa sielun orjuuteen. Synti on surmannut hengen jo Adamissa: Hengellinen kuolema tulee näin ollen kaikkien osaksi, sillä me olemme kaikki Adamin jälkeläisiä. Kaikki ovat kuolleita synteihinsä ja rikoksiinsa. Synti on lopulta antanut ruumiille voiman; niinpä syntinen luonto hallitsee ruumiin kautta. Siksi ihminen ei voi vapautua omalla tahdollaan asioista joista haluaisi, esim. tupakointi, juominen, vääränlainen seksi, pelko, katkeruus, kateus, anteeksiantamattomuus, ahneus, ym.
Uskova pääsee näistä vapaiksi, sillä hän on kuolettanut oman lihansa Jeesuksen ristillä, ja häntä hallitsee hänen henkensä, joka on yhteydessä Jumalaan, joka puolestaan antaa VOIMAN tulla Jumalan lapseksi. Tässä voimassa katoavat himot ja halut jotka ennen orjuuttivat ja hallitsivat ihmsien elämää.
Adam teki syntiä ja toi synnin maailmaan. Synnin kautta tuli kuolema maailmaan. Raamattu sanoo, että synnin palkka on kuolema, ja Raamattu sanoo myös että KAIKKI ovat syntiä tehneet. Toisin sanoen, me kaikki olemme syntisiä, ja meidän palkkamme on kuolema.
Synti on tuomittava ennen kuin kuolemasta voi pelastua. Herran Jeesuksen tuoma pelastus tarjoaa juuri tämän.
MIKSI JEESUKSEN OLI KUOLTAVA RISTILLÄ?
Kuolema on tunkeutunut kaikkien ihmisten henkeen, sieluun ja ruumiiseen. Ihmisessä itsessään ei ole mitään osaa, jonne se ei olisi löytänyt tietään. Siksi on ehdottoman välttämätöntä, että ihminen ottaa vastaan Jumalan elämän. Pelastuksen tie ei voi löytyä siitä, että ihminen parantaa tapansa, sillä "Kuolemaa" on mahdoton korjata.
Syntiä tekevän ihmisen on kuoltava. Mikään eläin tai enkeli ei voi kärsiä synnin rangaistusta ihmisien sijasta. Ihmisen koko kolmiyhteinen luonto tekee syntiä, ja siksi juuri ihmisen on kuoltava. Vain ihmisyys voi sovittaa ihmisyyden. Mutta koska ihmisen synti on hänen ihmisyydessään, ihmisen oma kuolema ei voi sovittaa hänen syntiään.
Herra Jeesus tuli siksi ihmiseksi, otti ihmisen muodon, omaksui inhimillisen luonnon, jotta Hänet voitaisiin tuomita ihmiskunnan sijasta. Hänen pyhä ihmisluontonsa ei ollut synnin tahraama. Siksi hän kykeni sovittamaan syntisen ihmiskunnan kuolemansa kautta. Jeesus kuoli sijaisuhrina, kärsi kaiken synnin rangaistuksen ja antoi elämänsä lunnaiksi meidän edestä. Sen seurauksena ketään, joka uskoo Häneen , ei enää tuomita.
Synti tuli yhden ihmisen kautta kaikkiin ihmisiin. Pelastus synnistä tuli yhden ihmisen kautta pelastukseksi kaikille niille, jotka tahtovat sen ottaa vastaan.
Koska ihmiskunta on tuomittava, Jumalan Poika- ihminen Jeesus Kristus kärsi hengessään, sielussaan ja ruumissaan ristillä maailman syntien puolesta.
Kukaan ei voi koskaan saada täyttä varmuutta siitä, miten kauttaaltaan Pelastajan sielu kärsi ristillä. Mietimme usein vian Hänen fyysistä kärsimystään, mutta jätämme huomiotta sen, mitä Hän tunsi sielussaan tai hengessään.
Viikkoa ennen pääsiäistä Jeesus sanoi: Minun sieluni on järkytetty. Hän sanoi myös: Minun sieluni on syvästi murheellinen, kuolemaan asti.
Jeesuksen henki kärsi suunnattomasti. Jumalan pyhä moitteeton, tahraton ja erotettu synnistä. Hänen henkensä oli täydellisesti yhteydessä Jumalaan. Jumalan läsnäolo hänessä oli aivan rikkumaton. Ristillä Hänen henkensä revittiin irti hänestä. Hetkellä jolloin Hän olisi eniten tarvinnut Jumalan läsnäoloa, se otettiin pois. Siksi Hän huusi: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Miten voimakkaasti hän koki yksinäisyyden, hylkäämisen ja eron?! Silti Poika suostui kaikkeen siihen, Poika totteli yhä Isän Jumalan tahtoa, mutta hänet oli kuitenkin hyljätty, ei Hänen itsensä tähden, vaan muiden tähden.
Näin täytyi käydä, koska Jeesus kantoi toisten syntejä. Mitä tapahtui niiden kolmen päivän aikana, jolloin Jeesus oli tuonelassa? Koska Jeesus oli synnitön itse, kuolemalla ei ollut valtaa Häntä pitää, VAAN JEESUS NOUSI KUOLLEISTA! synnin palkka on kuolema, mutta näin ei voinut olla Jeesuksen kohdalla, koska Jeesusn oli synnitön.
Ihmisen hengen on herättävä, koska se on syntynyt kuolleena.
Se uudestisyntymä, josta Jeesus puhui Nikodeemukselle, on hengen uusi syntymä. se ei ole todellakaan fyysinen syntymä, niin kuin Nikodeemus arveli, eikä se myöskään tapahdu sielussa.
UUDESTISYNTYMÄ TUO JUMALAN ELÄMÄN IHMSEN HENKEEN.
Koskapa Jeesus on toimittanut sovituksen sielumme puolesta, ja tuhonnut lihan voiman, me, jotka olemme liitetyt Häneen, uskon kautta, olemme myös ylösnousemuselämästä osallisia. Meidät on liitetty Hänen yhteyteensä Hänen kuolemassaan. Uusi syntymä on jotakin, mikä tapahtuu kokonaan hengessä, sillä ei ole yhteyttä sieluun eikä ruumiiseen.

Ihmistä ei tee ainutlaatuiseksi luomakunnassa se, että hänellä on sielu, vaan se että hänellä on henki, joka sieluun liittyneenä muodostaa ihmisen. Ihmisen sielu ei ole suoraan yhteydessä Jumalaan, vaan henki kommunikoi Jumalan kanssa.
Jumala itse on Henki, joten siksi kaikkien, jotka palvovat häntä, on palvottava hengessä. Yksin henki voi olla yhteydessä Häneen.

Sielu hallitsee lähes täysin uudestisyntymättömän elämää. Hän elää ehkä pelossa, uteliaisuudessa, ilossa, ylpeydessä, rakkaudessa, häpeässä, katumuksessa tai riemussa, nautinnossa, mielihyvässä, ihmettelyssä. Hän voi olla täynnä ihanteita, kuvitelmia, taikauskoa, epäilyjä, oletuksia, kysymyksiä, johtopäätöksiä tai itsetutkiskelua. Tai sitten halua saada valtaa, rikkauksia, sosiaalista tunnustusta, vapautta, asemaa, mainetta, kiitosta tai tietoa saa hänet tekemään monia rohkeita päätöksiä, ilmaisemaan itsepintaisesti mielipiteitään tai jopa kestämään kärsivällisesti koettelemuksia. Kaikki tämänkaltaiset asiat ovat pelkkiä sielun kolmen päätehtävän –tunteiden, järjen ja tahdon –ilmauksia. Eikö elämä koostu pääasiallisesti näistä asioista?
Mutta ne eivät koskaan saa aikaan uudestisyntymää.

Katumuksen tunteminen, pahoillaan oleminen synnin tähden, kyynelten vuodattaminen tai edes ratkaisujen tekeminen ei tuo pelastusta. Tunnustusta, ratkaisua, tai mitään muuta uskonnollista tekoa ei voi koksaan pitää uudestisyntymänä. Rationaaliset päätelmät, älyllinen ymmärtäminen, järjellä hyväksyminen tai hyvän, kauniin ja toden tavoittelu ovat pelkkiä sielun tekoja, jos ne eivät tavoita ja liikuta henkeä.
Raamatullinen uudestisyntymä tapahtuu ihmisen hengessä, jossa hän ottaa vastaan Jumalan hengen Pyhän Hengen kautta.
Sananlaskujen kirjoittaja sanoo: ihmisen henki on Herran lamppu. Kun ihminen syntyy uudesti, Pyhä Henki tulee hänen henkeensä ja sytyttää sen ikään kuin lamppu sytytettäisiin. Tämä on se uusi henki, joka mainitaan Hesekielin kirjassa, jakeessa 36.26: kuollut vaha henki herää elämään, kun Pyhä Henki täyttää sen Jumalan luomattomalla elämällä.
Luomaton tässä tarkoittaa sitä, että Jumalaa itseään ei ole luotu, eikä Hänen elämäänsä ole luotu, joten siksi kyseessä on iankaikkinen elämä. Kaikki luotu katoaa joskus.

Uskoessaan ihminen yhtyy Herraan. Jos ihminen uskoo herran Jeesuksen sijaiskuolemaan, hän uskoo samalla siihen, että häntä on jo rangaistu Hänessä.
Synnin rangaistus on kuolema, mutta Jeesus kärsi puolestani kuoleman, ja siksi minä olen kuollut Hänessä.
Pelastusta ei voi saada muulla tavoin.
Jokainen joka uskoo tämän tosiasian, kokee sen myös sen todellisuuden. Voimme siis sanoa, että kun syntinen uskoo herran Jeesuksen sijaiskuolemaan, hän uskoo Kristukseen, ja on siten yhtynyt Häneen.
Vaikka ihminen olisi kiinnostunut vain synnin rangaistuksen välttämisestä eikä synnin vallan voittamisesta, hän on kuitenkin yhtä Herran kanssa samoin kuin kaikki ne, jotka uskovat Kristukseen.
Se, joka ei ole yhtynyt Herraan, ei ole vielä uskonut eikä hänellä ole siksi osuutta Häneen.
Yhtyminen tarkoittaa kaiken sen kokemista, mitä Hän on kokenut.
Niinpä jokainen, joka uskoo Herran Jeesuksen kuolleen hänen puolestaan, on myös asemaltaan Herätetty Kristuksen kanssa.
Vaikka uskova ei vielä täysin kokisikaan Herran Jeesuksen kuoleman merkitystä, Jumala on tehnyt hänet kuitenkin eläväksi Kristuksen kanssa, ja hän on saanut uuden elämän Herran Jeesuksen ylösnousemusvoimassa. Tämä on uusi syntymä.
Uudestisyntymässä syntyy elävä suhde Jumalaan, ja uudestisyntymä muistuttaa lihallista syntymää siinä, että se on kertakaikkinen tapahtuma.
Kun ihminen on syntynyt Jumalasta, Jumala ei koksaan voi kohdella häntä niin kuin hän ei oli Hänestä syntynyt.
Tätä suhdetta ja asemaa ei voida mitätöidä, se johtuu siitä, että se, mitä uskova saa uudessa syntymässä, ei riipu hänen asteittaisista, hengellisistä ja pyhistä ponnisteluistaan sen jälkeen kun hän on uskonut, vaan se on puhdas Jumalan lahja. Jumala antaa iankaikkisen elämän.
tätä elämää ja asemaa ei ole mahdollista kumota.
Jumalan elämän vastaanottaminen uudestisyntymässä on kristillisen vaelluksen alku, uskovan vähimmäisvaatimus. Jumala pitää kuolleina niitä, jotka eivät ole vielä uskoneen Herran Jeesuksen kuolemaan ja vastaanottaneet yliluonnollista elämää( jota he eivät voi luonnostaan omistaa), huolimatta siitä, miten uskonnollisia, oppineita tai innokkaita he ehkä ovat. Ne, joilla ei ole Jumalan elämää, ovat Jumalalle kuolleita.
Vaikka vastaanotettu uusi syntymä on täydellinen elämä, se on vastapuhjennut hedelmä. Elämä on täydellistä, mutta vielä epäkypsää. Siksi kasvulle on rajattomat mahdollisuudet. Pyhä Henki kykenee antamaan ihmiselle täydellisen voiton ruumiista ja sielusta.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä