Karjalasta vielä

Kannataisi lukea historiaa useamman vuosisadan takaa, sillä silloin saa oikeat mittasuhteet suomi/ruotsi/venäjä. Ei vain suomen historiaa, sillä se kertoo hyvin vähän esim. karjalasta, sen synnystä ja vaiheista. Jos tarkkoja ollaan niin ainakin 1500 luvulle asti puhuttiin Ruotsi-Suomesta. Ruotsi siis hallitsi ankaralla kädellä suomea. Toisaalta venäjäkin tuli 1400 - luvun lopulla. Ennen sitä oli keskuksena Nowgorod, jonka hallintaan esim. Käskisalmen lääni kuului. 1600-luvulla sinne muutti savolaisia ja lännessä asuvia karjalaisia. Senaikainen Käskisalmen läänin asujamisto tuhottiin asukkaiden puolelta niin, että ne joutuivat lähtemään venäjälle. Valitettavasti historian valossa on todettava että heimoveljemme, jotka kuuluivat Viipurin karjalan puolelle olivat jossain vaiheessa vihollisia Käkisalmen läänin asukkaille. Kun luet esm. Kirkisen kirjoittamia Karjalan historiaa käsitteliviä kirjoja, huomaat, ettei tämä suomenniemllä asuva kansa olekaan sitä, miltä nyt tuntuu näyttävän. Vienankarjalassa, vienanmeren rannalla, aunuksessa esim. on asunut aikoinaan suomalaisten esi-vanhempia. Siellä myös todennäköisesti asuu karjalaisen kansan sellainen pieni jäännös, johon kannattaisi ehkä tutustua.

Luovutettu karjala oli pääosin luterilainen. Vaikka vanhempasi ovat tulleet sieltä, et voi olla varma, etkö olisi juuri niiden ortodoksikarjalaisten jälkeläisiä, mikäli et pääse tutkimuksissa esi. sukututkimuksen kautta 1500-luvulle.

Omat vanhempani ovat asuneet juuri siellä, josta yli puolet joutui lähtemään 1600-luvulla. Olivatko he sinne muuttaineita via jo siellä asuneita, en tiedä. Mutta historian tutkiminen on tuonut uusia näkökulmia suomen että naapurimaiden suhteisiin.
6245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ja osa suvustani on vieläkin ortodokseja, osa taas asetuttuaan nykyisille asuinsijoilleen liittyi luterilaiseen kirkkoon. Olenko siis karjalainen vai hämäläinen vai kenties savolainen? Ainakin täällä päin on suhteuduttu nyreästi evakoihin.
Mutta mitä mieltä olet itse asiasta, Karjalan palauttamisesta Suomelle?

Äänestä
  • Olen suoraan alenevassa polvessa 1692 Hiitolankylässä syntyneen Risto Kiurun jälkeläinen.

    Palauttaa pitäisi. Tietysti.

    Äänestä

  • polvessa kirjoitti:

    Olen suoraan alenevassa polvessa 1692 Hiitolankylässä syntyneen Risto Kiurun jälkeläinen.

    Palauttaa pitäisi. Tietysti.

    Taitaa olla useimpien ihmisten 1500 - 1600 -luvun historia hämärän peitossa. Sinulle kiurun jälkeläiselle terveisiä vaan, minun juuret ovat siltä viereisestä pitäjästä. Meidän sukua ei olla päästy kuin 1700-luvun alkuun. Onko sinun suku tullut sitten savosta, tai suomen puolen karjalasta, kun ruotsi 1500 - 1600 luvulla sai Käkisalmen karjalan mukaan lukien esim. sukujesi pitäjän Hiitolan. Hiitolahan kuului kai niihin pitäjiin, joissa ennen ruotsien (luter.suomal) tultua oli suurin osa ortodokseja, jotka sitten joutuivat lähtemään kauemmaksi juuri esim. Tverin karjalaan. Ymmärrän, että vanhempamme ja sukulaisemme surevat menetettyä karjalaa, mutta en ainakaan itse halua sitä takaisin tällä hetkellä, enkä usko monien muidenkaan sitä haluavan. Yhteistyö ja muu kulttuurivaihto tulee tietenkin kysymykseen.

    Äänestä

  • juuret karjalassa kirjoitti:

    Ihan karjalaista sukujuurta, kyllä Hiitolassa asui tuolloin myös ev.lut suomalaisia, ei ne kaikki sinne kerralla tulleet.

    Mikään "kulttuurivaihto ja yhiestyö" ei ole ole niin kauan luonnollista ja myös Suomen kannalta kannattavaa, kun Suomen Karjala on vielä Venäjän hallussa. Minä haluan ehdottomasti alueemme takaisin Suomen hallintaan.

    Äänestä

  • puhtaasti ... kirjoitti:

    Tänäänkin on uutisissa kerrottu, että Venäjä painostaa Suomea ottamaan Venäjän suljettavaksi luokitellusta ydinlaitoksesta ydinsähköä. Valitettavasti maittemme välinen yhteistyö tahtoo olla Venäjän edun mukaista. Milloin Venäjä huomaa, että on sen edun mukaista palauttaa suomalaislta viedyt alueet takaisin!

    Äänestä

)))))))

Äänestä

Kommentoi aloitusta

juuret karjalassa kirjoitti:

Kannataisi lukea historiaa useamman vuosisadan takaa, sillä silloin saa oikeat mittasuhteet suomi/ruotsi/venäjä. Ei vain suomen historiaa, sillä se kertoo hyvin vähän esim. karjalasta, sen synnystä ja vaiheista. Jos tarkkoja ollaan niin ainakin 1500 luvulle asti puhuttiin Ruotsi-Suomesta. Ruotsi siis hallitsi ankaralla kädellä suomea. Toisaalta venäjäkin tuli 1400 - luvun lopulla. Ennen sitä oli keskuksena Nowgorod, jonka hallintaan esim. Käskisalmen lääni kuului. 1600-luvulla sinne muutti savolaisia ja lännessä asuvia karjalaisia. Senaikainen Käskisalmen läänin asujamisto tuhottiin asukkaiden puolelta niin, että ne joutuivat lähtemään venäjälle. Valitettavasti historian valossa on todettava että heimoveljemme, jotka kuuluivat Viipurin karjalan puolelle olivat jossain vaiheessa vihollisia Käkisalmen läänin asukkaille. Kun luet esm. Kirkisen kirjoittamia Karjalan historiaa käsitteliviä kirjoja, huomaat, ettei tämä suomenniemllä asuva kansa olekaan sitä, miltä nyt tuntuu näyttävän. Vienankarjalassa, vienanmeren rannalla, aunuksessa esim. on asunut aikoinaan suomalaisten esi-vanhempia. Siellä myös todennäköisesti asuu karjalaisen kansan sellainen pieni jäännös, johon kannattaisi ehkä tutustua.

Luovutettu karjala oli pääosin luterilainen. Vaikka vanhempasi ovat tulleet sieltä, et voi olla varma, etkö olisi juuri niiden ortodoksikarjalaisten jälkeläisiä, mikäli et pääse tutkimuksissa esi. sukututkimuksen kautta 1500-luvulle.

Omat vanhempani ovat asuneet juuri siellä, josta yli puolet joutui lähtemään 1600-luvulla. Olivatko he sinne muuttaineita via jo siellä asuneita, en tiedä. Mutta historian tutkiminen on tuonut uusia näkökulmia suomen että naapurimaiden suhteisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu