Minun on joskus vaikeaa osallistua katumuksen mysteeriin.. siis synnintunnustus jne.. Onko kellään muulla sama ongelma? Tiedän eten saisi ajatella niin, mutta mietin sitä mitä Pappi mahtaa pohtia ja ovatko syntini jotenkin hullunkurisia tai outoja tai kertovatko ne että olen itsekuriton ja veltto ihminen. :(
Haluan kovasti osallistua, ja mennä sen jälkeen ehtoolliselle, mutta kuten sanottu tämä katumuksen sakramentti on vaikea asia. Kertokaa te muut kuinka koette sen.
Haluan kovasti osallistua, ja mennä sen jälkeen ehtoolliselle, mutta kuten sanottu tämä katumuksen sakramentti on vaikea asia. Kertokaa te muut kuinka koette sen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
http://www.ortodoksi.net/opetuspuheet/katumuksen_sakramentti.htm
On tuo hyvin kirjoitettu tuo puhe. Kyllä itse ainakin haluaisin erottua noista pahoista teoista. Tuntuu vain niin tyhmältä kun aina tulee silti tehtyä samoja pahoja.. ajateltua pahoja muista ihmisistä, joskus tulee Valehdeltua ja lisäksi nyt paaston aikana on monta kertaa tullut mässättyä. :( :( Joskus tulee epätoivoinen olo kun ajattelee omaa kompurointia elämän tiellä. Mahtaa Pappikin jo tuskastua, lienee kovin raskasta kuunnella ihmisten pahuuksia.
tapaamistani papeista (siis pienellä kirjoitettuna) ovat sanoneet, että katumuksen sakramentissa kuultuja asioita ei saa eikä pidä jäädä miettimään/pyörittelemään. Eli ei tarvitse huolestua siitä, että pappi joutuu kuuntelemaan ihmisten pahuuksia. Se kuuntelu/synninkatumuksen sakramentin toimittaminen kuuluu papin työhön.
Ihminen tekee pahoja tekoja niin kauan kuin elää maanpäällä ihmisenä. Anteeksi vain kyynisyyteni - mutta... maanpäällä ei voi olla täydellistä ihmistä niin kauan kuin hän on ihminen. Siispä ainut tie lienee se, että yrittää parantaa tapojaan. Ja jos erehtyy uudelleen niin yrittää oppia erehdyksistään. Jumalan avulla siis tietty.
..ovat varmasti kuulleet vaikka mitä asioita. En usko heidän hämmästyvän mistään kuulemastaan (ainakaan he eivät saa näyttää sitä). Rohkaise mielesi ja keskustele papin kanssa. Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo, vai miten se vanha sanonta menikään.
Synnintunnustus eli katumuksen sakramentti, on jo sitä mitä nimikin kertoo. Se on yksi ortodoksisen kirkon pyhistä mysteereistä. Valmistautuminen synnintunnustukselle on osa sitä, ikäänkuin portti tai kynnys, joka mielessä on ylitettävä. Sitä edeltää myös paasto, koska usein katumuksen sakramentin jälkeen on mahdollisuus osallistua puhtain sydämin eukaristiassa vastaanottamaan Kristuksen ruumis ja veri. Älä siis yhtään ujostele mennä synnintunnustukselle, vaan kerro papille kaikki, mitään salaamatta, mikä mieltäsi painaa. Olipa sitten rukouselämäsi retuperällä, tai olet rikkonut lähimmäistä kohtaan sanoin tai teoin, voit kerto myös epäuskostasi, sillä rippisalaisuus on ehdoton. Kuuntele hartaalla mielellä katumuksen sakramentin pyhiä sanoja. Tee ristinmerkit - nehän ovat rukousta - alttariin päin, lopussa olet polvillasi papin epitraktiililiina pääsi päällä ja saat synninpäästön, suutelet ristiä ja evankeliumikirjaa. Näin mielesi keventyy ja olet kuin uudestisyntynyt. Sinä olet saanut syntisi anteeksi Kristukselta, jonka edustaja maan päällä pappi on. Katumuksen sakramentti on sekä hengellisesti hoitava että sielullisesi terapeuttinen tapahtuma. Jokaisella ortodoksilla tulisi olla rippi-isä.
Jos et ole vielä lukenut Valamon vanhuksen kirjeitä, niin siinä on skeemaigumeni Johanneksen
lohdullinen elämänviisaus rippilapsilleen samojen kansien välissä.
Yleinen synnintunnustus palveluksen alkaessa tai sen aikana, on usein varsin lyhyt.
Varaa siis aika rippi-isältäsi "yksiyiseen" katumuksen sakramenttiin.
Rippi-isäni ei ole minulle naureskellut, vaikka mukanani on joskus oikein lunttilappu :-)
Kristus nousi kuolleista!
Sebastianos
maallikkoveli
osallistua katumuksen sakramentiin. Kun käy aina saman papin luona niin siinä tulee tutuksi ja puhuminen helpottuu, ainakin omalla kohdallani on näin.
Kun saa sanottua ääneen mieltä painavat asiat, ne kutistuvat. Oma rippi-isäni on sanonut että jo se että tulee ristin ja evankeliumin eteen, antaa Jumalan armon katujalle. Että eikun rohkeesti vaan...
Ja ihan varmasti se kaikkia aina jännittää!
ihan ulkopuolisena kyselen, että mennäänkö synnintunnustukselle aina ennen ehtoollista, siis joka viikko? Olen aina miettinyt tätä ripittäytymistä. Se olisi varmaan ihmismieltä tervehdyttävä asia, mutta ajattelen kuten aloittaja, että miten sitä kehtaisi, kun aina niitä samoja ja eikö niistä samoista pääse ikinä eroon ja mitä pappikin ajattelee...ja jos joka viikko kävisi, niin varmaan pappikin saisi hepulikohtauksen.
Miten pappiskoulutuksessa opetetaan kohtaamaan samoja ihmisiä samojen syntien kanssa?
Suomen ortodoksisessa kirkossa synnintunnustuksella käydään yleensä noin kahdesta neljään kertaa vuodessa sekä lisäksi silloin, jos on jotain vakavaa on tapahtunut.
Joissain muissa paikalliskirkoissa (esimerkiksi Moskovan patriarkaatti, Venäjän kirkko) käydään synnintunnustuksella joka kerta ennen ehtoollista.
Papit ovat tavallisia ihmisiä ja hekin lankeavat synteihin. He ovat varmaan kuulleet kaikenlaista eivätkä enää taivastele katuvien puheita...
ei tunnusteta syntejä papille, vaan itselleen Kristukselle. Meidän tulee siksi enemmän ajatella sitä, mitä Hän meistä ajattelee, kuin mitä rippi-isämme meistä ajattelee.
Mielestäni kilvoitteluelämään kuuluu joskus tietty arkuus tai ahdistus siitä, että me aina toistamme ne samat helmasyntimme, mutta ei pappi niitä muista. Muistaako Jumalakaan?
Oma rippi-isäni on sanonut, että papit pyrkivät aktiivisesti unohtamaan kaiken ripillä kuulemansa, koska niitä tietoja ei voi missään käyttää. Tämä on hyvä asia.
tuo onkin hyvä muistaa, kun tulee ajateltua vain sitä, mitä pappi tuumaa. Olimmepa ajattelemattomia :(
Mutta miten tämä tapahtuu käytännössä, varataanko aika papilta? Jos on iso seurakunta ja kaikki käyvät ahkerasti ripillä, kuinka pappi ennättää ottaa kaikki vastaan? Varaako pappi jonkin tietyn ajan, esim. 15 minuuttia, vai voiko siellä "vuodattaa" tunninkin?
koska rippi-isäni on pyytänyt niin tekemään. Isoissa seurakunnissa on monta pappia ja usein lauantain iltajumalanpalveluksen ajan joku papeista vastaanottaa koko ajan synnintunnustuksia. Valitettavasti kaikki ortodoksit eivät ripittäydy. Omasta perheestänikin olen ainoa säännöllisesti ripittäytyvä.
Itse en voi käydä jumalanpalveluksen aikana synnintunnustuksella huonokuuloisuuteni tähden, sillä jos on taustaääniä, en kuule mitään, ja synnintunnustuksella pitää toisaalta tietysti puhua niin hiljaa, etteivät muut kuule, mitä pappi ja rippilapsi keskenään puhuvat.
Kunnon synnintunnustus kestää ainakin puoli tuntia, mutta valitettavasti tässäkin asiassa esiintyy meillä liukuhihnahommaa. En halua olla yksi jonosta. Senkin takia varaan aina ajan.
Minullekin KS on usein vaikea asia; miten siihen pitäisi valmistautua ja kuinka perusteellisesti, kuulostaako tämä asia ihan hölmöltä jne. Viimeksi tuskaillessani aiheesta rippi-isälleni hän neuvoi, että pääasia on Jumalan armo, jonka sakramentissa kohtaamme. Omakin osuutemme on tietysti tärkeä, ja kyllähän se itsetutkiskelu on olennainen osa kilvoittelua. Mutta armo tulee käsinkosketeltavalla tavalla näkyviin synninpäästössä, ja se on mielestäni tärkeä kokemus.
Voit mielestäni hyvin kertoa papille, että sinua jännittää. Se nyt ainakaan ei ole synti, ja kaikkiahan tuollainen tilanne ainakin jollain lailla jännittää. Pappi ei taatusti pidä kenenkään tunnustuksia hölmöinä tai vähäpätöisinä. Rohkeutta sinulle, ja meille kaikille muillekin!
Mikään asia ei ole liian naurettava tunnustettavaksi, jos se painaa mieltä. Keskustele kaikista ongelmallisilta tuntuvista asioista. Pappi kuuntelee, mutta hän myös neuvoo, jos pyydät.
Monissa kirkoissa on mahdollisuus katumuksen sakramenttiin sekä vigilian, että liturgian alkuosan aikana. Menet vain jonoon seisomaan.