Suomalaiseen krisselismiin sopii täydellisesti postmodernismin periaate: Kaikki on tekstiä.
Tarkemmin sanottuna: r-lauseita ja niitten omaa egoa pönkittävää tulkintaa. Pulputusta, toisin sanoen.
Höysteeksi kauniita sanoja kauniiden sanojen sanakirjasta. Uhkauksia ja amatööridiagnooseja sekaan.
Sisältö puuttuu, mutta viis siitä. Siinä krisselismin täysi tyhjyys.
Tarkemmin sanottuna: r-lauseita ja niitten omaa egoa pönkittävää tulkintaa. Pulputusta, toisin sanoen.
Höysteeksi kauniita sanoja kauniiden sanojen sanakirjasta. Uhkauksia ja amatööridiagnooseja sekaan.
Sisältö puuttuu, mutta viis siitä. Siinä krisselismin täysi tyhjyys.
Vastaukset 9
Vanhimmat
noudattavat tuota pulputuksen periaatetta ilman ideaa.
Aikanaan apostolit olivat mytologisen taruston merkittäviä roolihahmoja. Sadussa heille oli sijoitettu opettavainen osuus jossa roolihenkilön egon pullistaminen vastatuuleen kusemalla ei ollut merkittävässä asemassa sisällöllisesti.
Miten minulle tulikaan veljemme mieleen ...
Jos kyseessä oli sarkastinen kommentti, hyväksyttäköön, mutta jos tarkoituksena oli edes hivenen vakavissaan ehdottaa moista, voisi Reiska tutkailla uudelleen käsitteensä.
"Suomalaiseen krisselismiin sopii täydellisesti postmodernismin periaate: Kaikki on tekstiä."
Tuosta tuskin kannattaa vetää johtopäätöstä eugenetiikkaan... Sitä paitsi esimerkiksi Foucault'n "postmoderni" linja on ennemminkin vallan suhteiden käsittelyä, kun taas juuri mm. Derrida tukeutuu ennemminkin tekstuaalisuuteen.
"Tarkemmin sanottuna: r-lauseita ja niitten omaa egoa pönkittävää tulkintaa. Pulputusta, toisin sanoen."
Tarkoituksena tosin ei ole asettaa ajattelulle rajoja, vaan opettaa ihminen ajattelemaan itse. Tässä en näe mitään muuta kuin syvän ristiriidan postmodernismin ja kristinuskon dogmatiikan välillä. Kuten Deleuze sanoi, hän ei pyrikään kirjoittamaan sellaista mitä pitäisi ymmärtää, vaan pyrkii tekstiään suuremman avaimen, avaimen ajatteluun.
"Höysteeksi kauniita sanoja kauniiden sanojen sanakirjasta. Uhkauksia ja amatööridiagnooseja sekaan"
Kauniit sanat tosin eivät postmodernismissa ole kauniita esteettisen tai agitatiivisen merkityksensä vuoksi, vaan uusien käsitteiden luomisen vuoksi.
"Sisältö puuttuu, mutta viis siitä. Siinä krisselismin täysi tyhjyys."
Sisältö perinteisessä merkityksessä voi puuttua, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö sillä olisi merkitystä. Sisällötön teksti kun voi antaa sitäkin nerokkaampia ajatuksia, kun sitä ei ennakolta rajoiteta.
Keskeisten käsitteiden hylkääminen, uudelleenmäärittely ja luominen on välttämätöntä, jossain määrin freireläisittäin. Sen me teemme.
Meitä ei kiinnosta postmodernismin "teoria", tekstiä mikä tekstiä. Foucault ei ole sinne päinkään. Postmodernismin käsite kuuluu meidän ympyröissämme tietenkin hylättävien joukkoon, siihen samaan roskikseen minne joutaa mm. sosiaalisen pääoman käsite ja eräät muut funktionalistiset räpellykset.
Mitä tänne joutuu on ajanvietettä eli "postmodernimsia".
Tosin voi olla niin, että postmodernismin käsite sinänsä on eräänlainen jatke modernin kriisille (post - modernina), ja ehkäpä nimitys "postmoderni" sinänsä sotii jopa itseään vastaan, mutta sen merkitystä en olisi silti niin valmis heittämään roskakoriin, kutsuttiinpa sitä postmoderniksi tai ei.
Elimmepä sitten post-postmodernia, tai post-post-postmodernia, kiinnostavaa ei lopulta ole, miksi mitäkin nimitämme, vaan mitä tuotamme. Ja tässä mielessä mielestäni yhteyden etsiminen "krisselismin" ja postmodernin välillä ei ollut kovinkaan pätevää.
Se mitä käsitteitä käytämme on ratkaisevaa sille mitä tuotamme, paitsi tietenkin suorassa vaistomaisessa toiminnassamme joka ei käsitteitä kaipaa.
Me (toimintaryhmämme) toimimme ekplisiittisesti noin 30 aika lailla kontekstualisoidun avainkäsitteen varassa, ja tuotamme hyvin konkreettista tavaraa. Emme edelleenkään ole pätkääkään kiinnostuneita käyttämään postmodernin käsitettä. Valitan.
"Se mitä käsitteitä käytämme on ratkaisevaa sille mitä tuotamme, paitsi tietenkin suorassa vaistomaisessa toiminnassamme joka ei käsitteitä kaipaa."
Enkä tätäkään vihjannut, sillä en pidä merkityksettömänä yleensä käsitteiden käyttämisen tarkkuutta, mutta sen sijaan halusinkin vain pitää kiinni siitä, että ei ole loppujen lopuksi väliä, kutsummeko jälkistrukturalismiin ja "modernin kriisiin" yhdistettyä ajattelua postmoderniksi vai emme. Ennemminkin perään kuuluttaisin sitä ajattelua, joka tuosta perinteestä on lähtenyt. Ja mielestäni sinulla olisi tehtävää ainakin ensimmäisen viestisi perusteella ihan jo "postmodernin" kanssa.
"Me (toimintaryhmämme) toimimme ekplisiittisesti noin 30 aika lailla kontekstualisoidun avainkäsitteen varassa, ja tuotamme hyvin konkreettista tavaraa. Emme edelleenkään ole pätkääkään kiinnostuneita käyttämään postmodernin käsitettä. Valitan."
Enpä sitä oikein pyytänytkään, vaan ennemminkin olisin pitänyt aiheellisena tarkistaa käsitteen "postmoderni" luonnetta, ennen kuin alat kirjoittaa aivan ihmeellistä scheissea sen ja "krisselismin" yhteydestä.
Ja sana tuli lihaksi, oikeammin sinun sanasi muuttui postmodernsimin postulaatin mukaan paskaksi. Sellaista on postmodernistinen diskurssi.
Mitä sillä on väliä, kiivas veliseni? Ei mitään. No importa. Sinä olet oman kontekstisi vanki, minä en.
Ensinnäkään postmodernismissa ei ole postulaatteja.
Toiseksi, oletkohan sinä edes saavuttanut postmodernin diskurssia, kun sen noin selvästi väistät tylsällä paatoksellasi. Ehkäpä sinä olet jotakin, joka on auttamattomasti jäljessä, jotta voisit mennä edes postmodernin yli. Ja sitäpä minä olen juuri tekemässä.
Kolmanneksi, postmodernin opetuksen voi ylittää, kun huomaa tarkasti sen opetuksen: se löytyy termistä "quodlibet ens", sellainen kuin. Se ei itse asiassa tarkoita jotakin, joka on, eikä sillä siksi ole merkitystä, vaan sitä, että se on jotakin, jolla on SILTI merkitystä. Kontekstin vankeja kaikki olemme, veli-kultaseni, ehkäpä opetus löytyneekin siitä, kuka sen tunnustaa ja vasta sitten kykenee sen ylittämään...