tämä viesti on lainattu toiselta sivulta !!
Seuraava lainaus on STT:n haastatteleman uskontotieteen professori Juha Pentikäisen näkemys asiasta.
...epäilty internethahmo rc on seikkaillut aktiivisesti nettisivuilla, joilla käsitellään laajasti räjähteisiin liittyviä asioita. Viestiensä perään hahmo on liittänyt moton, jonka hän on lainannut ideologiselta liikkeeltä nimeltä Killuminati.
STT luetutti killuminaateista kerättyä verkkoaineistoa uskontotieteen professori Juha Pentikäisellä ja pyysi häntä arvioimaan lukemaansa. Sen perusteella Pentikäinen on taipuvainen uskomaan, että iskun motiivi oli poliittinen.
- Killuminaatit on muutokseen tähtäävä liike, joka pyrkii henkiseen ja psyykkiseen kehitykseen sekä erityisesti afrikkalaisten aseman nostamiseen. Se taistelee länsimaista markkinataloutta vastaan, jonka harteille killuminaatit panevat afrikkalaisten sorron, orjakaupan ja markkinavoimien tuottamat epäkohdat. Tämä kaikki on yhdessä killuminaattien vihollinen, illuminaatit ja erityisesti Amerikkka kolmella koolla, professori mainitsee.
Killuminati-liike on Pentikäiselle tuntematon, mutta hänen mukaansa tuskin yhden tai kahden suomalaisen keksimä liike.
- Liikkeellä on kohde, sanoma ja salattua symboliikkaa, jota rc myös viljelee. Jos pommi-iskun tekijä on liikkeen kannattaja, iskun luonne on terroristinen, Pentikäinen hahmottelee.
Suoranaista yllyttämistä väkivaltaan tai terroriin killuminaattien verkkosivuilta ei professorin mukaan voida lukea. Viittaukset maanalaisiin militanttijärjestöihin ja muun muassa afrikkalaisiin sissiryhmiin ovat Pentikäisen mukaan kuitenkin merkki siitä, että killuminaattien pyrkimykset ovat vallankumoukselliset.
- Poliisina tutkisin järjestön taustat ja kyseisen nettisivuston viestit pidemmältä ajalta, hän kehottaa
....Olemme ilmisesti joutuneet hyökkäyksen kohteeksi. Pitäsikö tehdä jotain?

Vastaukset 3
Vanhimmat
tämä on sittenkin järjestäytynyttä toimintaa ja tekijää ohjasi looginen aivotoiminta?
Pitihän se arvata..
looginen aivotoimintasi arveluttaa. Miten somalit tähän liittyy?