Mitähän

mieltä Jeesus on näistä keskusteluista täällä? Täällä kiistellään asioista ja syytellään toisia ja jokainen sanoo Jeesuksen olevan sitä sun tätä mieltä. Vaikuttaa vakavasti kunnioituksen ja puhtaan Jumalan pelon puutteelta. Eikö me voitaisi jokainen tehdä vain niitä ratkaisuja jotka meidän omatuntomme ja Jumalan sana meille ilmoittaa ilman, että lähdetään kiistelemään joistakin opillisista kysymyksistä. Miksei voida antaa toisten olla omaa mieltä asioista ilman, että kiihdytään ja lähdetään kiistelemään ja muokkaamaan toisten mielipiteitä. Suunnataan kasteemme ennemmin Jumalaan.
1112
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Luulen että Jeesus haluaisi uskovaisten myös huomaavan niitä asioita joista voi kiittää Jumalaa. Jokainen varmaan voisi löytää jotakin hyviä asioita elämästään ainaisten vikojen etsimisten sijaan. Toisia ihmisiä voisi tukea ja kannustaa hyviin asioihin virheistä syyttelemisen sijaan. Jeesus tuskin haluaisi lukea pilkkaamista ja haukkumista, joita valitettavasti viesteissä usein on. Jatkuvasti samojen vanhojen asioiden esille ottamiset, anteeksi annettujen asioiden anteeksiantamattomiksi tekemiset - tuskin Jeesusta miellyttäviä asioita.

En tarkoita että kaikkia pitäisi aina kiitellä kaikesta, vaan tilanteen mukaan. Ei pahoista asioista pidä kiitellä, mutta emme me kukaan ole toistemme tuomareita kuitenkaan.

Asioista rehellisesti ja avoimesti keskusteleminen, jos se vain olisi riitelemättä mahdollista, voisi tuoda jonkun ihmisen mieleen kiinnostuksen ottaa selvää näistä Jeesus-asioista. Tässähän on meille kaikille uskoville haastetta.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mrx kirjoitti:

mieltä Jeesus on näistä keskusteluista täällä? Täällä kiistellään asioista ja syytellään toisia ja jokainen sanoo Jeesuksen olevan sitä sun tätä mieltä. Vaikuttaa vakavasti kunnioituksen ja puhtaan Jumalan pelon puutteelta. Eikö me voitaisi jokainen tehdä vain niitä ratkaisuja jotka meidän omatuntomme ja Jumalan sana meille ilmoittaa ilman, että lähdetään kiistelemään joistakin opillisista kysymyksistä. Miksei voida antaa toisten olla omaa mieltä asioista ilman, että kiihdytään ja lähdetään kiistelemään ja muokkaamaan toisten mielipiteitä. Suunnataan kasteemme ennemmin Jumalaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu