iltasatu

Kun tällä palstalla näemmä Vänrikit sun muut kertoilevat kaikenmaailman sotajuttuja, niin kannanpa omankin korteni kekoon:
____________________________________________

Eletään 2000-luvun toista vuosikymmentä.
Venäjä on jo usean kuukauden ajan esittänyt kiristyviä vaatimuksia Baltian maita sekä Suomea kohtaan. Suomi on samalla käynyt NATO-jäsenyyskeskusteluja, mutta ennen niin avoin NATO-optio vaikuttaa nyt jostain syystä lähes saavuttamattomalta. Osasyyksi tälle valtion virkamiehet esittävät Yhdysvaltojen hallintoalueiden ja muslimimaiden välisiä rajakiistoja Lähi-Idässä ja energiakriisin myötä vallitsevaa globaalia poliittista epätasapainoa.

Kun havaitaan Venäjän merkittävästi lisäävän sotilaallista kapasiteettiaan itärajan tuntumassa, kutsutaan palvelukseen mm. perustamisjoukot ja muut ensisijaisesti kutsuttavat, joista n. 5% jää saapumatta. Puolta näistä saapumatta jääneistä ei tavoiteta enää koskaan. Kiivaimmat tahot puolustusvoimien sisällä haluavat antaa medialle varoittavia lausuntoja maanpetturuudesta, mutta yleisen rauhallisuuden säilyttämiseksi päädytään ”kohottamaan kansan mielialaa” puheilla jokaisen kansalaisen panoksen tärkeydestä epävarmoina aikoina.

Yleiset huhut sodasta lähtevät liikkeelle viimeistään silloin, kun Nokia ja muutama muu monikansallinen yritys alkaa purkaa Suomessa olevaa infrastruktuuriaan. Kansan keskuudessa aletaan puhua ”taivaspaikoista”, eli korkeassa asemissa em. yritysten palveluksessa toimivien yllättävistä pitkäaikaisista ulkomaankomennuksista; huhutaanpa jopa ulos Suomesta vievistä, erikseen järjestetyistä yksityislennoista. Tässä vaiheessa PV haluaa kiristää uutisten ennakkosensuuria, sekä aloittaa toimenpiteet yksityisten internetliittymien joukkosulkemisen varalle. Tiedot tästä kuitenkin vuotavat kansan keskuuteen, josta seuraa mielenosoituksia ja valtio joutuu rauhoittamaan mielialaa lupauksilla sananvapauden koskemattomuudesta.

Tilanne alkaa käydä tukalaksi, kun puolustusvoimien pääjoukkoja kutsuttaessa havaitaan kasvava ihmisten maastapoistuminen. ”Luvattomat rajanylitykset” alkavat olla jokapäiväinen uutisaihe. Yhtä ahkerasti ei kuitenkaan uutisoida valtion suorittamia Nokian kaltaisten suuryritysten tuotantotilojen ostoja. Uutiset ovat täynnä juttuja lastentarhoista, maaseudun elämästä, yliopistojen teknisistä saavutuksista sekä Suomen luonnon hyvästä ekologisesta tilasta.

Internet ja digi-TV pimenevät koko valtakunnan alueella 10 tunniksi 2 viikkoa ennen sodan ensimmäisten laukausten ampumista. Suurin osa ihmisistä ymmärtää mitä on tapahtunut –Suomen palvelimiin on asennettu ennakkosensuuriohjelmistot. Media luonnollisestikin kieltää tämän, mutta ulkomaisten uutistoimistojen lähetyksiä vuotaa jatkuvasti läpi: ”Russian expansion policy - war in Europe?” kysyy CNN.

Kun sota lopulta syttyy, iskee todellisuus: Venäjä hyökkääjänä on varustautunut tällä kertaa täysin riittävästi, ja globaali energiakriisi rasittaa Suomen joukkoja entistä pahemmin, huolimatta ennalta säilötyistä öljyn hätävarastoista. Puolustusvoimien laitehankintapolitiikka ei antanut aikoinaan myöten ehdotuksille ekonomisemman, mutta ”huonommin Suomen oloihin soveltuvan” sotavälineistön hankinnalle, ja palvelukseen kutsutun Euroopan miesluvultaan suurimman armeijan jokainen siirtyminen iskee sietämättömän loven sotabudjettiin. Euroopan yhteispuolustus lähettää marginaalista apua Suomelle, mutta hitaasti saapuvat resurssit havaitaan huonosti yhteensopiviksi Suomen vanhahtavan puolustusdoktriinin kanssa.

Samaan aikaan useat yhteiskunnan taloudellisesti merkittävimmistä yrityksistä ilmoittavat käytännössä nollatulosta ja syykin on selvä: yritysjohto on siirtynyt pois maasta ajat sitten ja paikalliskonttoreihin on palkattu nukkejohtajia pitämään yllä näennäistoimintaa – miksi pitää arvokkaita resursseja ja projekteja käynnissä sellaisessa paikassa, joka tullaan joka tapauksessa pian pommittamaan maan tasalle? Näissä yrityksissä ei käytännössä tuoteta enää mitään, ja vaikutukset kansantalouteen alkavat tuntua yhä lujempaa: euroopan yhteisvaluutan ansiosta inflaatiota ei tapahdu juurikaan, vaan raha yksinkertaisesti loppuu, eli palkkoja ei enää makseta. Kansan tyytymättömyys lisääntyy räjähdysmäisesti ja heijastuu myös armeijan kurinpito-ongelmina. Niskurointi ja suoranaiset vahingonteot ovat lähes jokapäiväisiä. Helsingin pommitusten alkaessa alkavat myös kansan keskuudessa mellakat, sekä Suomen sotilashistorian ensimmäinen komppanianlaajuinen joukkokapina.

Venäjän maasotavoimat liikkuvat yllättävän hitaasti, mutta ne jauhavat auttamatta puolustusta kestämättömällä tavalla. Suomen puolustusvoimien puolella ruokahuolto pelaa vielä, mutta aseista ja polttoaineesta on huutava pula. Puolustusvoimat ymmärtää tilanteen vakavuuden ja määrää suoritettavaksi suuren vastaoffensiivin Venäjän joukkojen kylkeen. Operaatio johdetaan ja toteutetaan lähes täydellisesti, mutta vastustajan tekninen yliote tuottaa järkyttävät tappiot Suomen armeijalle. Tavoite kuitenkin saavutettiin; Venäjän Suomeen kohdistaneen hyökkäysarmeijan tärkeimmän kärjen huolto on katkaistu. Mottiin jäänelle kärjelle esitetään jo ensimmäiset antautumisehdot, kun keskellä yötä itäinen taivas valaistuu ikäänkuin aurinko olisi nousemassa. Venäjä on käyttänyt Suomen joukkoja vastaan ydinasetta. Tappiot ovat valtavat ja moraali murtuu täydellisesti. Ehdotonta antautumista ei kuitenkaan haluta antaa, ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen sovitaan rauhanehdoista: Suomen maapinta-alasta luovutetaan Venäjälle 75%, mm. keski-ja pohjois-Suomessa olevat tärkeät uraaniesiintymät. Jäljelle jää kapea kaistale länsirajan tuntumassa, juuri sen verran, että Venäjälle ei tule uutta maarajaa Ruotsin tai Norjan kanssa. Itäraja siirtyy 50 km päähän Helsingistä. Ehtoihin sisältyy myös irtisanoutuminen EU:sta ja sen puolustusyhteistyöstä.

Sota on ennenkuulumattoman lyhyt, mutta tappiot ovat todella raskaat. Useimmat rintamalle lähteneistä eivät palaa, millä on tuhoisat vaikutukset taloudelle, jonka rasitteena olivat jo ennestäänkin suuret eläkekulut ja muut sosiaalimenot, puhumattakaan alueluovutusten synnyttämistä evakkomääristä. ”Hyvinvointiyhteiskuntaa” aletaan pakon edessä purkaa. Työttömyysturva, eläkkeet, terveydenhuolto –kaikista leikataan yli puolet pois. Kuka tahansa, jolla on pieninkin mahdollisuus poistua maasta, tekee niin. Suomi kokee Rooman valtakunnan romahtamiseen verrattavissa olevan yhteiskunnallisen taantuman.
15936
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

pitäisi korvata ydinaseilla hyvä idea

Äänestä

Iltasatu on ihan lupaava tarinanalku ja ehdottomasti parhaasta päästä fiktioita mitä tällä palstalla on esiintynyt.

Muistanet kuitenkin että menestystarinan juoneen pitää kuulua sopivassa suhteessa realismia ja mahdollisuuksien rajoissa liikkuvaa fiktiota. Mielestäni nyt lyhyessä verryttelystoorissasi menee hiukan överiksi... mutta ei paljoa...

Äänestä

Olipas huono iltasatu. Parempi olisi esim.: Suomi kykenee estämään Venäjän hyökkäyksen aiheuttamalla sille niin paljon tappioita, että Venäjä katsoo hyökkäyksen hinnan liian kovaksi saavutettaviin hyötyihin nähden. Tämän Suomi tekee käyttämällä hyväkseen valtakunnan laajuutta ja maaston vaikeakulkuisuutta ja kuluttamalla hyökkääjää sen yrittäessä hitaasti edetä.

Ydinaseen käyttö on hankalaa ja tehotonta, koska Suomen joukot ovat hajallaan laajalla alueella ja ydinaseen vaikutusalue on parhaimmillaankin muutamia kymmeniä neliökilometrejä. Lisäksi ydinaseet ja kemialliset- ja biologiset aseet on kiellettyjä, joten ydinaseen käyttö on yhtä tuomittavaa kuin hermokaasujen käyttö joita Suomi on saanut pahimman varalle ja joilla voitaisiin pakottavassa tilanteessa viedä perikatoon Venäjä, tai ainakin Pietari, jos Suomelle kävisi pahin.

Äänestä
  • Koko vänrikki nappua wirn :D :D :D

    Äänestä

  • taidat olla joku provo kirjoitti:

    Koko vänrikki nappua wirn :D :D :D

    suuren osan reserviupseeri- ja aliupseerivahvuudestaan sodan ensi päivinä Venäjän pommittaessa Otaniemeä ja teknillistä korkeakoulua sekä muita maan korkeakoulucampuksia.

    Otaniemen pommittaminen on tapa neutraloida Suomen armeijan toimintakyky alkuunsa.

    Äänestä

  • "Lisäksi ydinaseet ja kemialliset- ja biologiset aseet on kiellettyjä, joten ydinaseen käyttö on yhtä tuomittavaa kuin hermokaasujen käyttö joita Suomi on saanut pahimman varalle ja joilla voitaisiin pakottavassa tilanteessa viedä perikatoon Venäjä, tai ainakin Pietari, jos Suomelle kävisi pahin."

    Lienetkö kloonivänrikki tai sitten humalassa, kun tuommoisen virkkeen sait aikaan. Eihän tuossa ole mitään järkeä.

    Kuka on kieltänyt ja keneltä?

    Äänestä

  • vitun tyhmä kirjoitti:

    "Lisäksi ydinaseet ja kemialliset- ja biologiset aseet on kiellettyjä, joten ydinaseen käyttö on yhtä tuomittavaa kuin hermokaasujen käyttö joita Suomi on saanut pahimman varalle ja joilla voitaisiin pakottavassa tilanteessa viedä perikatoon Venäjä, tai ainakin Pietari, jos Suomelle kävisi pahin."

    Lienetkö kloonivänrikki tai sitten humalassa, kun tuommoisen virkkeen sait aikaan. Eihän tuossa ole mitään järkeä.

    Kuka on kieltänyt ja keneltä?

    Oletkos ikinä kuullut Geneven sopimuksista tai kansainvälisistä sodan oikeussäännöistä? Joukkotuhoaseet on kielletty kansainvälisillä päätöksillä yhdessä. Siis ABC-aseita (atomic, biologic, chemical) ei saa käyttää, joskin jotkut roistovaltiot yrittävät, mutta tietänet mitä siitä yrittelystä on seurannut, kun USA lähtee hävittämään ja miehittämään laillisilla aseilla nämä maat ja ottavats amalla omat intressinsä huomioon: saavat öljyä yms. ja varmistavat oman ja maailman turvallisuuden.

    Äänestä

  • Vänrikki kirjoitti:

    Onko siellä Genev... oikeussäännöissä mitään omien sotilaitten teloittamisesta direktiiviä?

    Ite oot maininnut sodan syttyessä tulevan hirttotuomion voimaan.

    Pelaako Venäjän sotilaat sääntöjen mukaan?

    Äänestä

  • Vänrikki kirjoitti:

    Oletkos ikinä kuullut Geneven sopimuksista tai kansainvälisistä sodan oikeussäännöistä? Joukkotuhoaseet on kielletty kansainvälisillä päätöksillä yhdessä. Siis ABC-aseita (atomic, biologic, chemical) ei saa käyttää, joskin jotkut roistovaltiot yrittävät, mutta tietänet mitä siitä yrittelystä on seurannut, kun USA lähtee hävittämään ja miehittämään laillisilla aseilla nämä maat ja ottavats amalla omat intressinsä huomioon: saavat öljyä yms. ja varmistavat oman ja maailman turvallisuuden.

    ...toisiin valtioihin hyökkääminen valloitustarkoituksessa on kielletty?

    Ja nykypäivänä Venäjän hyökkäys Suomeen olisi sen laatuinen poliittinen uroteko, että kyllä siinä saman tien sitten niitä ydinaseitakin voi käytellä, varmasti olisi tullut kaikki mahdolliset kansainvälisten yhteisöjen tuomiot mitä vaan voi tulla jo muutenkin siinä vaiheessa.

    Äänestä

  • että myös kirjoitti:

    todella pokkaa lähteä uhittelemaan yhdellekään EU-maalle.

    Venäjällä nimittäin on riittävästi riesaa eteläisten tasavaltojen ja naapurien kanssa. Venäjä on kaupan päälle aika monen muslimimaan - mukaanlukien Iranin - rajanaapuri, ja kenenkään niistä kanssa Venäjä ei ole hyvää pataa.

    Muslimit vihaavat venäläisiä todella patologisesti - viha on vanhaa perua mongolivallan ja Iivana Julman valloituksista lähtien - ja länsimaille uhittelu merkitsee väistämättä heikennyksiä etelärintaman puolustukseen. Eli jos Venäjä kiinnittää huomionsa Suomen kurmoottamiseen, se on kuin avoin kutsu muslimeille, että tulkaa ja tehkää venäläisistä kebabia.

    Venäjällä on lisäksi setvimättömiä skismoja Kiinan kanssa. Venäläiset voivat vihata muslimeja, mutta he aivan oikeasti pelkäävät kiinalaisia. Venäjän ongelma on iso itäinen naapuri - joka vaurastuu ja nousee koko ajan. Amur- ja Ussuri-joen selkkaukset eivät ole niin kovin kaukaista historiaa.

    Sota minkä tahansa EU-maan kanssa olisi sekä sotilaallinen että varsinkin taloudellinen itsemurha. Uhittelu EU:lle merkitsisi investointien kotiuttamista - ja talouskatastrofia. Isot euromaat eivät katsele tumput suorina, kun heidän valuuttaansa vastaan hyökätään, vaan huonolla tuurilla hyökkäys yhtä euromaata kohtaan merkitsee NATO:n ase- ja tarvikeapua - tai pahimmillaan sodanjulistusta - ja sitä Venäjä ei halua riskeerata.

    Pahimmillaan interventio Suomeen merkitsee islamilaisten maiden hyökkäystä etelässä, sotaa Kiinan kanssa ja NATOn snktioita. Siihen Venäjällä ei ole varaa.

    Kaupan päälle tuulet menevät Suomessa lännestä itään. Ydinlaskeuma putoaa kivasti Pietarin päälle...

    Äänestä

  • "Suomi kykenee estämään Venäjän hyökkäyksen aiheuttamalla sille niin paljon tappioita, että Venäjä katsoo hyökkäyksen hinnan liian kovaksi saavutettaviin hyötyihin nähden. "

    Tarkoittaako se taas suomettumista, eli bruttokansantuote menee Venajalle 50 vuoden ajana ja maailma nauraa suomettumiselle - tyhma pieni kansa.

    "Tämän Suomi tekee käyttämällä hyväkseen valtakunnan laajuutta ja maaston vaikeakulkuisuutta ja kuluttamalla hyökkääjää sen yrittäessä hitaasti edetä. "

    Joo, loputkin luonnosta saastutetaan rautaromulla niin eipa Suomeen jaa kuin velka Venajalle. Milla se maksetaan - myydaan somalit niille ?

    "Ydinaseen käyttö on hankalaa ja tehotonta, koska Suomen joukot ovat hajallaan laajalla alueella ja ydinaseen vaikutusalue on parhaimmillaankin muutamia kymmeniä neliökilometrejä. "

    Ai. Miksi sitten Suomen marjat, hirvenliha ja sienet olivat saastuneita radioaktiivisuudella jo ennen Tsernobylia ?

    "Lisäksi ydinaseet ja kemialliset- ja biologiset aseet on kiellettyjä, joten ydinaseen käyttö on yhtä tuomittavaa kuin hermokaasujen käyttö joita Suomi on saanut pahimman varalle ja joilla voitaisiin pakottavassa tilanteessa viedä perikatoon Venäjä, tai ainakin Pietari, jos Suomelle kävisi pahin."

    Niin, ja pitka kiekko pitaa viheltaa. Suomen hermokaasut...voi hyvanen aika. Mista naita loytyy.... oikeastaan ihan suloinen tollanen pelle :D

    Äänestä

- Venäjällä tuossa tilanteessa ei olisi teknistä yliotetta. Venäjän kalusto on vielä pahemmin vanhanaikaista kuin Suomella.

- Venäjän talous on vielä pahemmassa jamassa kuin Suomessa. Tulos on myös Venäjälle Pyrrhoksen voitto. Seurauksena on muslimiseparatismin leimahtaminen roihuun Venäjän eteläisissä muslimitasavalloissa. Eteläinen Venäjä joutuu uskonnolliseen sisällissotaan, kossa kristityt tapetaan armotta. Ateistit heittävät lanttia, menevätkö he kristittyjen vaiko muslimien puolelle.

- Venäläisten asevelvollisten taisteluteho ja -moraali lähenee nollaa. Tuloksena on pitkällinen, kaiken tuhoava kulutussota, jossa aluksi nopeasti liikkuvat ja joustavat suomalaisjoukot tuhoavat venäläisiä kuin kananmunia, mutta polttoaineen ym huollon vaikeuduttua sota jumahtaa enemmän tai vähemmän kulutussodaksi

- Suomella on alusta saakka ilmaherruus, mutta kerosiinin alkaessa käydä vähiin venäläisten ilma-ase alkaa vaikuttaa suomalaisiin tehokkasti.

- Venäjän hyökkäys merkitsee vakavaa uhkaa euron arvolle. Euron arvon romahtaessa tilanne käy lopulta niin sietämättömäksi, että Saksa, Ranska ja muut isot EU-maat kotiuttavat investointinsa Venäjältä, ja Venäjä joutuu taloudelliseen ja ulkopoliittiseen paitsioon. Supervallaksi noussut Kiina, jolla on setvimättömiä asioita Venäjän kanssa 1800-luvulta lähtien, näkee tilaisuutensa. Rajakahakat Amur- ja Ussuri -joilla kiinalaisten kanssa eskaloituvat rajasodaksi.

- Suomen sota 2016 eskaloituu lopulta kolmanneksi maailmansodaksi. Vastakkain siinä ovat Venäjä ja sen liittolaiset, sekä muslimimaailman ja Kiinan koalitio. Tällä kertaa Eurooppa ja Amerikka jäävät sivustakatsojiksi.

Äänestä
  • Suomen vapaaehtoisuuteen perustuva armeija lakkautetaan 2012.

    Kansa vapautuu tuottavaan tyohon ja kilpailukyvysta saadaan jotain hyotya. Ihan niinkuin Iso-Britanniassa, joka on pienempi kuin Suomi, mutta Euroopan suurin talousmahti.

    Äänestä

Nimen omaan satuilua, huh huh...

Äänestä

Hyvin pitkälle tuolla tavoin varmasti tulisi käymään.

Tosin, venäjä ei tuskin tulisi käyttämään ydinasetta Suomea vastaan. Myöskään sodan syistä ei kerrota mitään, pääosin varmaankaan siksi että kukaan ei pysty keksimään mitään hyviä syitä miksi venäjä tänne hyökkäisi kahden vuosikymmenen sisällä. Ja vaikka kuinka hyviä syitä keksittäisiin, niin sodasta syntyisi niin paljon tappioita ja haittaa, ettei voitoilla olisi mitään väliä. Se olisi venäjän itsemurha jos tänne yrittäisivät hyökätä.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

teille kaikille kirjoitti:

Kun tällä palstalla näemmä Vänrikit sun muut kertoilevat kaikenmaailman sotajuttuja, niin kannanpa omankin korteni kekoon:
____________________________________________

Eletään 2000-luvun toista vuosikymmentä.
Venäjä on jo usean kuukauden ajan esittänyt kiristyviä vaatimuksia Baltian maita sekä Suomea kohtaan. Suomi on samalla käynyt NATO-jäsenyyskeskusteluja, mutta ennen niin avoin NATO-optio vaikuttaa nyt jostain syystä lähes saavuttamattomalta. Osasyyksi tälle valtion virkamiehet esittävät Yhdysvaltojen hallintoalueiden ja muslimimaiden välisiä rajakiistoja Lähi-Idässä ja energiakriisin myötä vallitsevaa globaalia poliittista epätasapainoa.

Kun havaitaan Venäjän merkittävästi lisäävän sotilaallista kapasiteettiaan itärajan tuntumassa, kutsutaan palvelukseen mm. perustamisjoukot ja muut ensisijaisesti kutsuttavat, joista n. 5% jää saapumatta. Puolta näistä saapumatta jääneistä ei tavoiteta enää koskaan. Kiivaimmat tahot puolustusvoimien sisällä haluavat antaa medialle varoittavia lausuntoja maanpetturuudesta, mutta yleisen rauhallisuuden säilyttämiseksi päädytään ”kohottamaan kansan mielialaa” puheilla jokaisen kansalaisen panoksen tärkeydestä epävarmoina aikoina.

Yleiset huhut sodasta lähtevät liikkeelle viimeistään silloin, kun Nokia ja muutama muu monikansallinen yritys alkaa purkaa Suomessa olevaa infrastruktuuriaan. Kansan keskuudessa aletaan puhua ”taivaspaikoista”, eli korkeassa asemissa em. yritysten palveluksessa toimivien yllättävistä pitkäaikaisista ulkomaankomennuksista; huhutaanpa jopa ulos Suomesta vievistä, erikseen järjestetyistä yksityislennoista. Tässä vaiheessa PV haluaa kiristää uutisten ennakkosensuuria, sekä aloittaa toimenpiteet yksityisten internetliittymien joukkosulkemisen varalle. Tiedot tästä kuitenkin vuotavat kansan keskuuteen, josta seuraa mielenosoituksia ja valtio joutuu rauhoittamaan mielialaa lupauksilla sananvapauden koskemattomuudesta.

Tilanne alkaa käydä tukalaksi, kun puolustusvoimien pääjoukkoja kutsuttaessa havaitaan kasvava ihmisten maastapoistuminen. ”Luvattomat rajanylitykset” alkavat olla jokapäiväinen uutisaihe. Yhtä ahkerasti ei kuitenkaan uutisoida valtion suorittamia Nokian kaltaisten suuryritysten tuotantotilojen ostoja. Uutiset ovat täynnä juttuja lastentarhoista, maaseudun elämästä, yliopistojen teknisistä saavutuksista sekä Suomen luonnon hyvästä ekologisesta tilasta.

Internet ja digi-TV pimenevät koko valtakunnan alueella 10 tunniksi 2 viikkoa ennen sodan ensimmäisten laukausten ampumista. Suurin osa ihmisistä ymmärtää mitä on tapahtunut –Suomen palvelimiin on asennettu ennakkosensuuriohjelmistot. Media luonnollisestikin kieltää tämän, mutta ulkomaisten uutistoimistojen lähetyksiä vuotaa jatkuvasti läpi: ”Russian expansion policy - war in Europe?” kysyy CNN.

Kun sota lopulta syttyy, iskee todellisuus: Venäjä hyökkääjänä on varustautunut tällä kertaa täysin riittävästi, ja globaali energiakriisi rasittaa Suomen joukkoja entistä pahemmin, huolimatta ennalta säilötyistä öljyn hätävarastoista. Puolustusvoimien laitehankintapolitiikka ei antanut aikoinaan myöten ehdotuksille ekonomisemman, mutta ”huonommin Suomen oloihin soveltuvan” sotavälineistön hankinnalle, ja palvelukseen kutsutun Euroopan miesluvultaan suurimman armeijan jokainen siirtyminen iskee sietämättömän loven sotabudjettiin. Euroopan yhteispuolustus lähettää marginaalista apua Suomelle, mutta hitaasti saapuvat resurssit havaitaan huonosti yhteensopiviksi Suomen vanhahtavan puolustusdoktriinin kanssa.

Samaan aikaan useat yhteiskunnan taloudellisesti merkittävimmistä yrityksistä ilmoittavat käytännössä nollatulosta ja syykin on selvä: yritysjohto on siirtynyt pois maasta ajat sitten ja paikalliskonttoreihin on palkattu nukkejohtajia pitämään yllä näennäistoimintaa – miksi pitää arvokkaita resursseja ja projekteja käynnissä sellaisessa paikassa, joka tullaan joka tapauksessa pian pommittamaan maan tasalle? Näissä yrityksissä ei käytännössä tuoteta enää mitään, ja vaikutukset kansantalouteen alkavat tuntua yhä lujempaa: euroopan yhteisvaluutan ansiosta inflaatiota ei tapahdu juurikaan, vaan raha yksinkertaisesti loppuu, eli palkkoja ei enää makseta. Kansan tyytymättömyys lisääntyy räjähdysmäisesti ja heijastuu myös armeijan kurinpito-ongelmina. Niskurointi ja suoranaiset vahingonteot ovat lähes jokapäiväisiä. Helsingin pommitusten alkaessa alkavat myös kansan keskuudessa mellakat, sekä Suomen sotilashistorian ensimmäinen komppanianlaajuinen joukkokapina.

Venäjän maasotavoimat liikkuvat yllättävän hitaasti, mutta ne jauhavat auttamatta puolustusta kestämättömällä tavalla. Suomen puolustusvoimien puolella ruokahuolto pelaa vielä, mutta aseista ja polttoaineesta on huutava pula. Puolustusvoimat ymmärtää tilanteen vakavuuden ja määrää suoritettavaksi suuren vastaoffensiivin Venäjän joukkojen kylkeen. Operaatio johdetaan ja toteutetaan lähes täydellisesti, mutta vastustajan tekninen yliote tuottaa järkyttävät tappiot Suomen armeijalle. Tavoite kuitenkin saavutettiin; Venäjän Suomeen kohdistaneen hyökkäysarmeijan tärkeimmän kärjen huolto on katkaistu. Mottiin jäänelle kärjelle esitetään jo ensimmäiset antautumisehdot, kun keskellä yötä itäinen taivas valaistuu ikäänkuin aurinko olisi nousemassa. Venäjä on käyttänyt Suomen joukkoja vastaan ydinasetta. Tappiot ovat valtavat ja moraali murtuu täydellisesti. Ehdotonta antautumista ei kuitenkaan haluta antaa, ja vaikeiden neuvottelujen jälkeen sovitaan rauhanehdoista: Suomen maapinta-alasta luovutetaan Venäjälle 75%, mm. keski-ja pohjois-Suomessa olevat tärkeät uraaniesiintymät. Jäljelle jää kapea kaistale länsirajan tuntumassa, juuri sen verran, että Venäjälle ei tule uutta maarajaa Ruotsin tai Norjan kanssa. Itäraja siirtyy 50 km päähän Helsingistä. Ehtoihin sisältyy myös irtisanoutuminen EU:sta ja sen puolustusyhteistyöstä.

Sota on ennenkuulumattoman lyhyt, mutta tappiot ovat todella raskaat. Useimmat rintamalle lähteneistä eivät palaa, millä on tuhoisat vaikutukset taloudelle, jonka rasitteena olivat jo ennestäänkin suuret eläkekulut ja muut sosiaalimenot, puhumattakaan alueluovutusten synnyttämistä evakkomääristä. ”Hyvinvointiyhteiskuntaa” aletaan pakon edessä purkaa. Työttömyysturva, eläkkeet, terveydenhuolto –kaikista leikataan yli puolet pois. Kuka tahansa, jolla on pieninkin mahdollisuus poistua maasta, tekee niin. Suomi kokee Rooman valtakunnan romahtamiseen verrattavissa olevan yhteiskunnallisen taantuman.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu