Johannes Kastaja

suurin profeetta

Jeesus sanoi Johannes Kastajan olevan suurin kaikista profeetoista. Matt. 11:11 "Totisesti: yksikään naisesta syntynyt ei ole ollut Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän."

Miksi Johannes Kastaja oli suurin profeetoista?

http://koti.mbnet.fi/hulk/artikkelit/johannes_kastaja.html

12

513

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muistuttaja

      Johannes kastaja oli profetian pää. Johannes oli siis viimeinen profeetta, jonka jälkeen ei toisia ole tullut, eikä näin ollen tulekaan. Koska Jashuaan asti profetoitiin, ja kaikki mikä on kirjoitettu on kirjoitettu koskien Jashuaa ja Seurakuntaa, esikuvina ja vertauskuvina.

      Myös Johanneksen pään katkaiseminen oli ikään kuin vertauskuvana hengelliselle puolelle, eli sille ettei hänen jälkeensä tule toisia profeettoja, vaan profeetat päättyivät täyttymykseen, joka on Jashua HaMassaiah'in ristiinnaulitseminen.

      Siunausta ja rauhaa

    • Vai oisiko

      ollut suuri samassa merkityksessä sanottuna kuin puhutaan vaikkapa Aleksanteri Suuresta: että teki niinku suuria rohveetan töitä.

    • Kastaja

      on aikaisemmissa olemassaoloissaan (aikaisemmissa
      elämissään)tehnyt ihmislasten ja ihmiskunnan puo-
      lesta työn jota ei voi verrata kenenkään muun te-
      kemään työhön.Johannes Kastaja on myös erittäin rakas henkilö niin Jeesukselle kuin Isälle kuin Pyhälle Hengellekin.

      • RitariOlevainen

        yli kirjoitusten !


    • Tuossa aloituksen linkissä oli varsin mielenkiintoinen ja ajatusta herättävä kannanotto siitä, miksi Johannes Kastaja oli itsensä Jeesuksen sanojen mukaan profeetoista suurin. Linkin mukaan siis -jos käsitin oikein- siksi, että Johannes osoitti Jeesusta "Jumalan Karitsana, joka pois ottaa maailman synnin". Tulkinta voi olla hyvinkin oikein ja lisäksi tämä profetia on toteutunut kirjaimellisesti.

      Hyvää alkanutta maanantaipäivää itse kullekin.

      • kysyvä ei tieltä eksy

        mukaanlukien helluntailaisuus jeesuksen opetuksista ja ajatuksista olla harhaanjohtavia?

        ovatko paavalin tulkinnat totuus? onko olemassa mahdollisuus paavalin virhetulkinnoille?


        häh, taas vain tuli mieleen kysymyksiä.


    • tässä linkin

      kirjoitus!


      http://koti.mbnet.fi/hulk/artikkelit/johannes_kastaja.html

      Suurin profeetta
      ei tehnyt yhtään ihmettä
      Petri Malk


      --------------------------------------------------------------------------------

      JOHANNES KASTAJASTA kerrotaan "Johannes ei tehnyt yhtäkään tunnustekoa", Joh 10:41. Kuitenkin hänen sanotaan olleen suurin profeetoista:

      "Ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän.", Matt.11:11

      Mistä tämä johtuu?

      Johannes viittasi itsensä ulkopuolelle, Jeesukseen Kristukseen. Osoittaessaan Kristukseen hän ei viitannut Jumalan Poikaan ihmeiden tekijänä, ei terveyden tuojana, ei miehityksestä vapauttajana, vaan pelkästään syntien sovittajana: "Katso, Jumalan Karitsa, joka ottaa pois maailman synnin!", Joh 1:29.

      Suurta ei siis ole tehdä todellisia, kieltämättömiä ihmeitä, suurta ei ole osoittaa Jeesukseen ihmeiden tekijänä, vaan suurta on osoittaa Jeesukseen Kristukseen syntien sovittajana.

      Tämän vähäiseltä näyttävän asian tekeminen on suurinta, mitä ihminen voi tehdä. Tämän asian tekeminen jää kaikkien ihmeidentekijöiden varjoon meidänkin ajassamme. Jumalan valtakunnassa suurta ei ole tehdä suuria, ei pitää suurkokouksia, ei vaatia sata miljoonaa sielua saatanalta, vaan suurinta mitä ihminen voi tehdä, on viitata toiseen, joka on vielä suurempi, Jeesukseen Kristukseen. Näin Kristusta koroitetaan.

      Tämän suuren asian tekeminen saa Jumalan lakia eli Jumalan tahtoa rakastavien ihmisten mielet kuohuksiin. Johanneksen aikalaisen väittivätkin, että hänessä on riivaaja (Luuk 7:33).

      Meidän ajassamme Johannes Kastajaan ei kiinnitettäisi mitään huomiota, koska hän ei tee ihmeitä. Hän ei vetäisi jäähalleja tai stadioneja täyteen, sillä hänen esiintymisensä oli merkillisen arkista. Aikamme parantajaevankelistat sanoisivat, että Johannekselta puuttuu ihmeitätekevä usko.

      Tästä miehestä, jolta puuttuivat kaikki yliluonnolliselta näyttävät kyvyt, Raamattu todistaa: "Hän on oleva suuri Herran edessä; viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta." (Missä on ihmisen "ratkaisu", kohdussako?) Johannes ei herättänyt ketään kuolleista. Hän ei väittänyt, että ihmeiden tai suuren herätyksen aika olisi tulossa. Johannes ei kertonut suuresta tulevasta hengenvuodatuksesta, jolloin ihmiset muuttuisivat ja kääntyisivät kansakuntina Jumalan puoleen. Johannes ei tehnyt mitään tällaista.

      Minkä tähden Raamattu kuitenkin todistaa näin suurenmoisella tavalla Johanneksesta?

      Koska Johannes sanoi: "Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin."

    • keisarin uudet

      http://koti.mbnet.fi/hulk/pom/keisarin_uudet_vaatteet.html

      vaatteet

      Per-Olof Malk 12/2004


      --------------------------------------------------------------------------------

      Monet näyttävät nykyisin pelkäävän, että ihminen saattaa jäädä ilman jotakin hyvin tärkeää hengellistä siunausta, jos hän ei mene mukaan nykyisiin "eläviin liikkeisiin". Jeesus oli tietoinen tällaisista edessä olevista hengellisistä kiusauksista ja hän varoitti seuraajiaan niistä avoimesti. Hän sanoi mm.: "Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat: 'Minä olen Messias (kr. voideltu)' ja eksyttävät monia..."

      Matkaevääksi Jeesus jätti mm. seuraavan ohjeen: "Jos joku silloin sanoo teille: 'Täällä on Messias', tai: 'Messias on tuolla', älkää uskoko." Sillä "vääriä messiaita ja vääriä profeettoja ilmaantuu, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että he johtavat, jos mahdollista, valitutkin harhaan." Matt. 24:5, 23.

      Ihmiset ovat aina pelastuneet yksin Jumalan armon evankeliumin varassa ilman tietoa niistä uusista opeista ja elämyksistä, joita nyt saatetaan pitää varsinaisen kristillisyyden ilmentyminä ja jopa ytimenä. Pyhä Jumala ja hänen Poikansa Jeesus Kristus on Pyhän Hengen vaikutuksesta ollut tunnettu kristillisyydessä alusta lähtien.

      "Älkää uskoko", sanoi Jeesus. Monet kuitenkin toimivat tänä aikana niin kuin ihmiset toimivat H.C. Andersenin sadussa "Keisarin uudet vaatteet". Sadussa ihmiset ihastelivat keisarin uutta pukua sen tähden, että oli levinnyt tieto, jonka mukaan vain viisaat ihmiset näkivät puvun. Koska kukaan ei halunnut olla tyhmä, kaikki ylistivät keisarin puvun kauneutta – kunnes pieni lapsi sanoi totuuden ääneen: "Eihän keisarilla ole vaatteita ollenkaan".

      On tullut aika sanoa uuden kristillisyyden ihailijoille, jotka suurinkin joukoin kerääntyvät ihastelemaan keisarin uusia "hengellisiä vaatteita", ettei näitä vaatteita ole lainkaan olemassa. Tieto on kyllä levinnyt laajalle siitä, että se, joka ei näe näitä vaatteita, on epähengellinen. Koska kukaan ei halua olla epähengellinen, lähes kaikki ovat vaiti ja antavat tapahtumien mennä eteenpäin.

      "Uusina vaatteina" ymmärretään mm. niitä kokemuksia ja tapahtumia, joista kerrotaan ja joita näytetään kokouksissa. Jos sairaiden sanotaan paranevan, jos kuulijat kaatuvat, jos ilmapiiri on elävän ja aidon tuntuinen, niin uudet "hengelliset vaatteet" ovat upeat ja oikeat hengelliset ihmiset näkevät ne.

      Mutta kuka näissä tällaisissa vaatteissa aikoo pelastua tuomiopäivänä? Kuka voi Jumalan edessä peittää syyllisyytensä vetoamalla siihen, että maan päällä parantui taudistaan? Kuka voi pelastua tuomiolla sen tähden, että kaatui jossakin tilaisuuksissa lattialle? Kuka pelastuu sen perusteella, että kokouksissa oli lämmin, aito ja ystävällinen tunnelma tai että sai rukousvastauksen? Siihenkö viimeisenä päivänä voi panna toivonsa, että puhujat olivat kokouksissa vakuuttavia ja "palavia hengessä"? Siihenkö voi turvata, että on nähnyt ihmeitä ja tunnustekoja ja paljon ihmisiä koolla?

      Sonnustautukaamme Kristuksen lahjavanhurskauden vaatteeseen, ettei meitä viimeisenä päivänä havaittaisi "keisareiksi, joilla ei ole vaatteita ollenkaan". Kristuksen lahjavanhurskaus on ainoa vaate, jossa voimme toivoa perille pääsyä. Liittykäämme yhteen rukoillaksemme, että sanoma tästä lahjavanhurskaudesta olisi hengellisten kokousten pääasia nykyaikana. Jeesus tarjoaa syntien anteeksiantamusta tänäänkin.

      • Tämä on Kristukseen pukeutumista:

        Kolossalaiskirje 3
        12 "Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen,
        13 kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa.
        14 Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side." [Room.13:14; Ef. 6:11]


    • ...

      ...

      • ...

        ...


    • Jeesus ei sanonut Johannes Kastajan olleen suurin profeetoista, vaan "suurin vaimoista syntynritten joukosta."

      Matteus 11
      11 "Totisesti minä sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja; mutta vähäisin taivasten valtakunnassa on suurempi kuin hän." [Luuk. 7:28 ]

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      99
      959
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      158
      912
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      64
      740
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      26
      692
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      684
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      654
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      50
      638
    8. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      39
      580
    9. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      577
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      572
    11. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      543
    12. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      541
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      472
      539
    14. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      506
    15. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      493
    16. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      72
      490
    17. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      489
    18. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      31
      475
    19. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      471
    20. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      65
      444
    Aihe