Olen yrittänyt kysellä eri eläekeläisyhdistyksiltä miksi ne eivät esiinny julkisuudessa kun kerran ilmoittavat olevansa myös edunvalvontajärjestöjä. Johdossa on entisiä poliitikkoja.Oamt eläkeasiat taitaa olla keksimääräistä paremmassa kunnossa. Siksikö halutaan olla sotkeutumatta edunvalvontaan ja puolueiden reviirille. Puolueethan taas ovat kimpassa ammattijärjestöjen kanssa ja ajavat selvästi vain palkansaajien asiaa. Olisi hyvä kuulla jonkun eläkeläisjärjestön edustajan palaute, vai eivätkö ne halua tulla norsunluutorneistaan kansan keskuuteen. Aika sujuu muutekin lässyttämällä tyhjänpäiväisyyksiä järjestölehtien palstoilla? Tiedän että kansantanhut ja sauvakävely ovat tärkeitä mutta jos pian ei aleta korjata esim eläkeindeksin laskuperusteita olemme suurin osa sossun luukulla 20 vuoden kuluttua. Eläkeläisiä petetään ja viedään kuin pässiä narusta joka vaiheessa. Viina-alesta maksoimme kohtuuttoman osuuden ja tulevasta ruoan alv-alesta tulemme taas maksamaan kohtuuttoman osa.
Missä eläkeläisjärjestöt piileskelevät?
44
2080
Vastaukset
- Kaino Untamoinen
Meitä eläkeläisiä on paljon. Ilmeisesti samoja puolueita äänestetään uskollisesti samalla tavalla kuin ennen eläköitymistä.
Kolme suurinta puoluetta, sosdemit, kepu ja kokooomus, ovat olleet vallassa niin kauan kuin muistan. Joku aina vuorollaan oppositiossa, mutta kuitenkin.
Ovat vastuussa eläkeläisten verokohtelusta. Sen takia suosittelen, että eläkeläiset eivät äänestä näitä kolmea suurpuoluetta. Tuntuva äänikato saattaisi havahduttaa.
En voi suositella mitä puoluetta kunkin tulisi äänestää, mutta on kristillisiä, perussuomalaisia, ruotsalaisia, kommareita ja ehkä joku eläkeläispuoluekin pyrkii saamaan edustajiaan eduskuntaan. Tärkeintä olisi olla äänestämättä suurpuolueita.- mirjamarja
Mutta jos emme äänestä, miten käy? Kuka siitä hyötyy?
Hyödymmekö itse minkään puolueen linjasta?
Tuntuu, että aina kun jokin asia uudistetaan, isketään eläke-etuihin.
Olenko väärässä? - eläkepappa
Valitettavasti pienpuolueilla ei ole sananvaltaa. Räksyttää voi mutta hallituksessa pitää olla koska kaikki päätökset tapahtuu budjettiraamin puittessa vaalikausittain. Jospa saisimme eläkejärjestöt ryhdistäytymään ja ottamaan mallia SAK:sta ja MTK:sta. Ne painostavat suurpuoluita uhkaamalla pakkotoimilla. Sak ei edes uhkaa vaan toimii ja saa kohtuuttomia etuja jäsenilleen. Mekin voisimme saada aikaan jotain jos saisimme vaihdettua eläkeläisjärjestöjemme johdon sellaiseksi että yleispoliittisista eroista huolimatta osaisimme toimia yhdessä esim kansaneläkkeen ja eläkeindeksin korjaamiseksi. Nykymenolla eläkeläiset asema kurjistuu kovaa vauhtia kohti nykyisen kansaeläkeläisparan elintasoa.Katsokaapa muuten eläkesläisjärjestöjen surkeita kotisivuja. Kyllä aktiivinen nopeasti kasvava joukkomme ansaitsee oman kunnonpoertaalin jossa voi ottaa kantaa ilman hörhöjen sekaantumista ja jossa voisi saada palautteen jopa omein järjestöjen palkatuilta edustajilta. Nythän ne ievät juuri vastaa ja jos vastaavat ovat selitykset surkeita . Kokeilkaa itse hyvät eläkeläiset.
- Kaino Untamoinen
mirjamarja kirjoitti:
Mutta jos emme äänestä, miten käy? Kuka siitä hyötyy?
Hyödymmekö itse minkään puolueen linjasta?
Tuntuu, että aina kun jokin asia uudistetaan, isketään eläke-etuihin.
Olenko väärässä?Luulisi senkin havahduttavan, kun miljoona eläkeläistä äänestäisi tyhjää.
- Pääsky64
päästä.Ne jotka nyt päättävät asioista,Me emme enää lisiä tarvitse.Jos parannus tulisi tähän päivään mekin ehtisimme nauttia.
Eläkeläisillä menee aika niin nopeaan ettei jää aikaa enää politiikkaan.Eläkeläisillä ei ole yhteismieltä niin paljon että kukaan pääsisi pitmmälle.- william.m
Totta on. On meillä muutakin tekemistä kuin ruveta politikoimaan.
Joskus 90-luvun alussa eläkeläiset todella esiintyivät mm. Kauppatorilla. Asiantuntemus yhteisistä asioista ja valtion taloudellisesta tilanteesta tuntui kuitenkin olevan sillä tasolla, että esiintyminen enemmänkin huvitti ja joku naureskeli "höppänöille".
Kun työläiset lakkoilevat, niitä sentään johtavat tehtävään koulutetut ammattiyhdistyskonkarit.
Sen koommin ei liene ollut eläkeläisten yhteisiä esiintymisiä.
Eihän mikään estä ketjun aloittanutta "eläkepappaa" heiluttamsta kapinalippua.
- peetukka
Aina on lapsia ja eläkeläisiä riistetty.
Heiltä on helppo ottaa. Kuin nappaisi
tikkarin pennulta. - Riittää hyvin
Miljoonsata eläkkeen saajasta lienee n.satatuhatta, jotka ovat jo laitoksissa eivätkä enää pysty vastaamaan omista asioistaan. Hyvin pieneksi näyttää jäävänkin se ryhmä, joka alituiseen on valittamassa eläkkeistään. Kuitenkin äänestivät jatkuvasti samoja puolueita. Itse orpona aloitin työn teon kuusi vuotiaana myymällä kauppatorilla kastematoja. Työ rupeamaa riittäisi vielä nyt seitsemän kymppisenäkin.Koluja kävin pakollisen määrän, kansakoulun kahdeksan luokkaa. Olin aikeissa ryhtyä kansanedustaja ehdokkaakaseksiksikkin. Puuhassa olisin menettänyt eläkkeeni.Eläkkeläiskerhossa olen toiminut johtokunnassakin. Kaiken kaikkian jouduin näkemään kerhojenkin puuha ihmisten pärjäävän hyvin. Sama hierakkia siellä vallitsee kuin työ-elämässäkkin.Monelle toiminta onkin välitöntä jatkoa työlle. Pienestä eläkkestä saa ensisijaisesti syyttää itseään. Eläkkeen perusta on ansaittu palkka.
Lohdutuksena sanoisin ettei täällä edes pakolaiset näe nälkää saati sitten kukaan Suomalainen. Jos sitten ette pärjää ajatelkaa ketä äänestitte Presidentiksi.Hän hoitaa vähävaraistenkin toimeen tulon. Tosin mahtaa naureskella tyhmille äänestäjilleen saadessan nyt roiman korotuksen palkkaansa.
Onko pilkkuja tarpeeksi ?- eläkepappa
en tiedä ikääsi mutta oletko ajatellut mikä on eläkkeesi ostovoima 15 vuoden. Ennuste on erittäin huono. Tästähän on kysymys- tyytyväinen täytyy olla jos saa olla jokseenkin terveenä eläkeellä. Toisaalta vain tyhmät antavat ryöstää itseään eli ei meidän pidä hyväksyä nykyistä eläkeläisten kohtelua.
Vanhusten hoito on surkeaa,eläkkeen ostovoima häviää. Juuri vanhusten tarvitsemat terveyspalvelut heikkenevät ja menevät maksullisiksi. Työssä olevat kyllä hoitaa työtervys. Tätä listaa voi jatkaa pitkään. Samaan aikaan rahaa kyllä on eduskunnan täysin turhiin juhliin, lähes tarpeettomaan presidenttiin, sataan turhaa kansanedustajaan, tyhjien kirkkojen ylläpitoon, 14 miljoonan euron sisäluisteluradan rakentamiseen , tätäkin voi jatkaa loputtomiin. - miun mielestäni
täysin Vanhasen veroinen, pilkkujenkin kanssa.
- Koulutettu nainen
Eläkkeesi varmasti riittää hyvin. Moni nainen ei saa niin paljon edes palkkaa ja eläke on vajaa puolet palkasta ja veroprosentti on isompi kuin työssä olevilla. Suurin osa eläkkeistä on paljon alle 1000 euroa ja silläkin pitäisi asumis- ym. kulut maksaa.
- 2000,00 eroa/kk
Koulutettu nainen kirjoitti:
Eläkkeesi varmasti riittää hyvin. Moni nainen ei saa niin paljon edes palkkaa ja eläke on vajaa puolet palkasta ja veroprosentti on isompi kuin työssä olevilla. Suurin osa eläkkeistä on paljon alle 1000 euroa ja silläkin pitäisi asumis- ym. kulut maksaa.
Sain kerran kutsun paikalliseen verovirastoon unohtaessani ilmoittaa verotukseen eräältä yhteistyö lumppanilta lahjaksi saamani polkupyörän. Lopen väsyneenä tehdessäni kolmea työtä saman aikaisesti menin verovirastoon. Verotarkastaja seurasi ikkunasata parkkeeraamistani hänen Toyotansa viereen. Olin juuri vaihtanut ihka uuteen Mersuun. Hänenkin ensi toteamuksesa oli saman oloinen. Kuinka teillä on varaa olla noin hieno auto ? Minä olen maisteri ja te ette ole mitään. Epämiellytävän käynnin lopputuloksena jouduin selvittäämään koko rahaliikenteeni viideltä viimeiseltä vuodelta ja maksamaan veron lahjaksi saamastani pölkupyörästä.
- 2000,00 euroa
eläkepappa kirjoitti:
en tiedä ikääsi mutta oletko ajatellut mikä on eläkkeesi ostovoima 15 vuoden. Ennuste on erittäin huono. Tästähän on kysymys- tyytyväinen täytyy olla jos saa olla jokseenkin terveenä eläkeellä. Toisaalta vain tyhmät antavat ryöstää itseään eli ei meidän pidä hyväksyä nykyistä eläkeläisten kohtelua.
Vanhusten hoito on surkeaa,eläkkeen ostovoima häviää. Juuri vanhusten tarvitsemat terveyspalvelut heikkenevät ja menevät maksullisiksi. Työssä olevat kyllä hoitaa työtervys. Tätä listaa voi jatkaa pitkään. Samaan aikaan rahaa kyllä on eduskunnan täysin turhiin juhliin, lähes tarpeettomaan presidenttiin, sataan turhaa kansanedustajaan, tyhjien kirkkojen ylläpitoon, 14 miljoonan euron sisäluisteluradan rakentamiseen , tätäkin voi jatkaa loputtomiin.Kohtaisen kookas eläke ei tietysti synny kansakoulun käyneelle tyhjästä. Eläke on ansaittava. Kuten jo kerroin tästä eläkkeläispuolueen sekoilusta johon olin aikeissa mennä. Puolueen saama äänimäärä ei riittänyt edes yhteen kansan edustajaan.
Puolueen voi kuka hyvänsä kansalaisluottamusta nauttiva perustaa. Viimeisempiä näyttääkin olevan vähäosaisille tarkoitettu puolue. Siinä puheenjohtaja keräsi viime kunnalis vaaleissa. alle kolmesataa ääntä. Joten vähänpä näitä huonosti toimeen tulevia oli puolen miljoonan asukkaan kaupungissa.Onhan aivan selvää,että palkkojen ylen määräinen korottelu johtaa inflaattion jossa ei tietenkää eläkkeet pysy perässä. Ainakin viisaammat ovat sijoittaneet säästönsä useampaan koriin.
Syötävä on huomennakin 68 v.
Tänne kirjoittaminenkin on tietysti ihan hyvä juttu, mutta oletko patistellut omaa yhdistystäsi kannanottoihin tai oletko ottanut yhteyttä omaan kansanedustajaasi tai kirjoittanut kirjeitä ministerille?
Tarttis varmaan tehrä jotain, meidän itse kunkin vaikka jo ennen eläkkeelle pääsemistä.;)- eläkepappa
Osuit naulan kantaan, Juuri tähän pitäisi keskustelumme johtaa. Muutenhan kirjoittelu jää itseterapian tasolle( joskus sekin on hyvä)Olen jo pannut viestiä eläkeläisjärjestööni, sain ynseän palautteen ja huomasin että yläpäässä pitää väkeä vaihtaa. Taitaa olla norsunluutornissa eläkeasiat kunnossa.Seuraavaksi väsään viestin kansanedustajalleni ja ilmoitan kohteliaasti että hän ei saa ääntäni ensi vaaleissa ellei tänä vuonna julkisesti edes ota kantaa työeläkeindeksin korjaamisen puolesta. Sitten ajattelin lähettää kapinaviestin ja samalla järjestäymään kehottamisviestin 10:lle lähivuosina eläkkeelle siirtyneelle tai siirtyvälle kolleegalleni/ työtoverilleni. Ehdotan että jokainen tämän tekstion lukija tekee samoin. Tästä se lähtee lumivyöry!!!
- Ei politiikkaa

Kyllä sinä jaksat eläkepappa ottaa aina tämän saman asian esiin. Jo uskotaan ,koeta toimia itse niinkuin puhut.
- yhteisvoimin
Ei politiikkaa kirjoitti:
Kyllä sinä jaksat eläkepappa ottaa aina tämän saman asian esiin. Jo uskotaan ,koeta toimia itse niinkuin puhut.
kahden tikun välissä tunkiolle. Jääköön sinne. Hyi.
- edunvalvonta
yhteisvoimin kirjoitti:
kahden tikun välissä tunkiolle. Jääköön sinne. Hyi.
on päässyt unohtumaan meiltä.
TARTUTAAN TOIMEEN! - vieläkin työkykyinen
edunvalvonta kirjoitti:
on päässyt unohtumaan meiltä.
TARTUTAAN TOIMEEN!60v:na, oli pakko jäädä. ei ollut mahdollisuutta pitkittää, vaikka voimia ja tahtoa olisi ollutkin. Eläke jäi sille tasolle,millä se nyt on ha eikä juuri nouse näillä indekseillä.
Luin juuri tämän päivän ET-lehdestä, kuinka eläkettään voi nykyään kasvattaa olemalla töissä pitempään.
Esim. jos palkka on 2.000,00 euroa ja jää eläkkeelle 62v:na saa eläkettä 1098,00 euroa. Jos jaksaa olla työssä 68v:ksi, saa eiäkettä jo 1866 e/kk.
On se niin väärin, että meillä ei ole mitään mahdollisuutta pysyä mukana "rahanarvon juoksun" kanssa. - eläkepappa
Ei politiikkaa kirjoitti:
Kyllä sinä jaksat eläkepappa ottaa aina tämän saman asian esiin. Jo uskotaan ,koeta toimia itse niinkuin puhut.
Tuloksia toivon itse kultakin jos asia on OK!
- pullaulla
vieläkin työkykyinen kirjoitti:
60v:na, oli pakko jäädä. ei ollut mahdollisuutta pitkittää, vaikka voimia ja tahtoa olisi ollutkin. Eläke jäi sille tasolle,millä se nyt on ha eikä juuri nouse näillä indekseillä.
Luin juuri tämän päivän ET-lehdestä, kuinka eläkettään voi nykyään kasvattaa olemalla töissä pitempään.
Esim. jos palkka on 2.000,00 euroa ja jää eläkkeelle 62v:na saa eläkettä 1098,00 euroa. Jos jaksaa olla työssä 68v:ksi, saa eiäkettä jo 1866 e/kk.
On se niin väärin, että meillä ei ole mitään mahdollisuutta pysyä mukana "rahanarvon juoksun" kanssa."onnen plikka" kun lähdin 50vuotiaana pois Suomesta . Silloin oli niitä konkurssia ja olen varma että minullekkin olisi tullut työttömyyttä . Tiesin että täällä Ruotsissa oli puutetta minun ammattilaisistani ,hain paikkaa ja sain . Kerkisin olla 15v täälä työssä ennen eläkeikää. Nyt en voi muutakun toivoa että saisin olla terveenä ja nauttia tianaamastani eläkkeestä.
Minua pyydettiin vielä eläkkeelle jäätyänikin tekemään kiireinä aikoina töitä---mutta minulle riitti se. Minä tiesin että jos olisin jäänyt eläkkeelle aikaisemmin olisi se otettu raskaasti eläkkeestäni pois. - Höpöhöpö
vieläkin työkykyinen kirjoitti:
60v:na, oli pakko jäädä. ei ollut mahdollisuutta pitkittää, vaikka voimia ja tahtoa olisi ollutkin. Eläke jäi sille tasolle,millä se nyt on ha eikä juuri nouse näillä indekseillä.
Luin juuri tämän päivän ET-lehdestä, kuinka eläkettään voi nykyään kasvattaa olemalla töissä pitempään.
Esim. jos palkka on 2.000,00 euroa ja jää eläkkeelle 62v:na saa eläkettä 1098,00 euroa. Jos jaksaa olla työssä 68v:ksi, saa eiäkettä jo 1866 e/kk.
On se niin väärin, että meillä ei ole mitään mahdollisuutta pysyä mukana "rahanarvon juoksun" kanssa.Ei se nyt noin yksinkertaista ole se eläkkeenlaskutapa. Jos palkka on 2.000,- jäädessäsi eläkkeelle 62 vuotiaana, eläkeesi lasketaan työhistoriasi mukaan (esim. oletko ollut työelämässä 40 vuotta vai 10 vuotta).
- Jaska
Suomessa ei toimi yhtään ainoata vapaata eläkeläisjärjesteöä. Jokainen on jonkin poliittisen puolueen alaosasto tai sen tapainen.
Mutta odotapa vähän, kohta taas ovat eduskuntavaalit - ja sitten olet kysyttyä tavaraa. Tarjotaan kaffeita ja kymmentä kaunista, mutta älä sorru odottamaan että mitään hyötyisit. Lupaukset unohtuvat takuuvarmasti vaalipäivän iltaan - ihan joka sakissa.
Meitä senioreita muuten on "vaalikarjasta" jo aika ronskisti yli 40 % ja jos ei nyt sukupuuttoon kuolla, kahden vaalikauden jälkeen riittäisi jo vaikkapa enemmistöönkin eduskunnassa. Mutta eihän sellaista, kun viisaasti ollaan sotkettu puoleen tusinaan eri porukkaan ja aina kellokkaita niissä riittää!- eläkepappa
Saataisiinko läpi ehdokkaita jotka sitotuisivat äänestämmän itsenäisesti siis ryhmääkin vastaan eläkeläisiä koskevissa asioissa. Oma puolue on kaukainen ajatus ja protestipuolueilta puuttuu valta. Räksyttäminen ei auta!
- uatukka+
Eläkepappa on vetänyt oikeasta narusta.
Asiaan on hyvä ratkaisu.
Ruikutetaan siitä Suomi24:ssä; varmaan asiat sillä tavoin paranevat ja viinan hinta nousee.- sanoisi
asiasta puhumista ruikuttamiseksi. Pikemminkin eläkepappa yrittää töniä porukkaa ajattelemaan omilla aivoillaan tätä asiaa. Mitä useampi herää toimimaan, sitä paremmat mahdollisuudet on saavuttaa tuloksia.
- loput
sanoisi kirjoitti:
asiasta puhumista ruikuttamiseksi. Pikemminkin eläkepappa yrittää töniä porukkaa ajattelemaan omilla aivoillaan tätä asiaa. Mitä useampi herää toimimaan, sitä paremmat mahdollisuudet on saavuttaa tuloksia.
Uuno tai Ulla Turhapuroja.
Eläkeläisiltä viedään kaikki.
Perustuslakiin kirjattu omaisuuden suoja ei koske eläkeläisiä.
Se nähtiin jo silloin, kun kansaneläkkeet vietiin pohjaosia myöten, kahteen kertaan.
Ne olivat rahoja meidän kukkarostamme.
TAKAISIN EI OLE MAKSETTU 10 vuoden ryöstöä.
-
- Outo lintu
Olemme niin hajanainen joukko eri ikäisiä ja erilaisella terveydellä, erilaisella tulo- ja varallisuustasolla. Ei voi yksi puolue ajaa kaikkien asioita.
Itse ajattelen enemmän lapsiperheiden toimeentuloa ja elämän hankaluuksia, kun sukuyhteys ei enää toimi ja avioliitoteivät ole elinikäisiä. Mitähän elämänarvoja ME olemme lapsillemme antaneet, kun itsekkyys ja omanedun-tavoittelu on eläkeläisillä päälimmäisenä.- eläkepappa
Voi hyvä sylvi. Tämä oli huippu, eläkeläisiä viedään kuin pässiä narusta ja joku epäilee että vaarana on oman edun tavoittelu. Joko Sinulla on liikaa rahaa tai olet jonkun elätettävänä tai sitten olet putkessa jossa 10 vuoden kuluttua elintasosi on romahtanut etkä ole huomannut kun on mennyt niin vähän kerralla. Anteeksi ryöpytys mutta Sinulla on juuri sen hellä ja anteeksipyytävä perusasenne jonka takia meitä juuri lyödään päähän joka päivä.
Oikeutta ei tässä maassa saa ellei sitä itse hanki. En ole kuvitellut että eläkeläiset veisimme jotain työttömiltä, lapsiperheiltä tai sairailta.
Päinvastoin järjestäytymällä voimme jopa painostaa näitä surkeitä päättäjiämme jotka nyt tuhlaavat veronmaksajien rahoja. Eläkeläisten rahat on ansaittu ja rahastoitu. Haluamme vaan säilyttää eläkkeemme ostovoiman ja parantaa pelkän kansaneläkkeen varassa elävien asemaa. Älä alistu Outo Lintu vaan taistele. - toinen outo
Jatkuva rähinänpito ja sellaisten eläkeläisten irvistely, jotka osallistuvat eläkeläisjärjestöjen toimintoihin sekä rientoihin. Täällä kiihotetaan vallankumoukseen ja barrigaadeille. Vaan sitten kun vallankumous syö eläkeläisensä, luikkivat kiihottajat koloihinsa.
- oikea...
toinen outo kirjoitti:

TURHAPURO.
- Mummolainen

Saapi täällä olla asioista muutakin mieltä kun eläkepappa henkenheimolaisineen.
- auttamista kannattava
Mummolainen kirjoitti:
Saapi täällä olla asioista muutakin mieltä kun eläkepappa henkenheimolaisineen.
Tuo vihan vimmassa mesoaminen ottaa päähän. Minä laittaisin huomioitavaksi vähällä toimeentulolla elävät samanarvoisiksi enkä nostaisi erityisesti eläkeläisiä etuoikeutetuiksi. Lait ja säädöksethän muuttuvat koko ajan, koska ajatkin muuttuu. Ei täällä Suomenmaassa tarvitse nälkää nähdä. Ja ei täällä vanhuksia oman onnensa nojaan jätetä. Jos näet laihan joskus, ei sekään ruoan puutteesta johdu. pitäisi vähän verrata näitä Suomen oloja muualle maailmaan. Voiskos kerrankin jotain hyvääkin nähdä. Tottakai on joutunut katsomaan eläkkeellä, mistä tinkii. Harkintaa vaateostoihin, auton voi myydä pois, pienenpään asuntoon voi muuttaa, ulkomaan matkoja vähentää jne. Silti elämän on elämisen arvoista eikä tarvi ruikuttaa.hän joka eläkkeensä on työllä tienannut sen pitäköön muiden kadehtimisesta huolimatta. Yhteiskunta, veronmaksajat pitäkööt huolen niistä, jotka tienanneet työaikana niin vähän ettei eläkettä ole kertynyt sekä muista syistä vähälle jääneet.
- eläkepappa
auttamista kannattava kirjoitti:

sen verran luulen ymmärtäväni että olet sen sortin sosialisti joka haluaa yhteiskunnan hoitavan itsensä
kehdosta hautaan.Otetaan sekin vähän mitä muut antavat ja ollaan onnellisia ja tyydytään vähään eikä purnata. Vähän niinkuin Raamatussa rikkaat eivät pääse... jne-. Sinäpä olet oikein palkansaajajärjestöjen ja vasemmiston toivevanhus. - Mummolainen
auttamista kannattava kirjoitti:
Tuo vihan vimmassa mesoaminen ottaa päähän. Minä laittaisin huomioitavaksi vähällä toimeentulolla elävät samanarvoisiksi enkä nostaisi erityisesti eläkeläisiä etuoikeutetuiksi. Lait ja säädöksethän muuttuvat koko ajan, koska ajatkin muuttuu. Ei täällä Suomenmaassa tarvitse nälkää nähdä. Ja ei täällä vanhuksia oman onnensa nojaan jätetä. Jos näet laihan joskus, ei sekään ruoan puutteesta johdu. pitäisi vähän verrata näitä Suomen oloja muualle maailmaan. Voiskos kerrankin jotain hyvääkin nähdä. Tottakai on joutunut katsomaan eläkkeellä, mistä tinkii. Harkintaa vaateostoihin, auton voi myydä pois, pienenpään asuntoon voi muuttaa, ulkomaan matkoja vähentää jne. Silti elämän on elämisen arvoista eikä tarvi ruikuttaa.hän joka eläkkeensä on työllä tienannut sen pitäköön muiden kadehtimisesta huolimatta. Yhteiskunta, veronmaksajat pitäkööt huolen niistä, jotka tienanneet työaikana niin vähän ettei eläkettä ole kertynyt sekä muista syistä vähälle jääneet.
Jos täällä ei ole eläkepapan mukana rähisemässä, niin sitä onkin jonkilainen vähä-älyinen petturi ja huonompi kansalainen. En hyväksy lainkaan tämän kiihottajan nimittelyjä kanssaihmisistään.
Hyvänkin asian ajaminen pelkällä haukkumisella ja toisten ajatusten vähättelyllä kääntyy tälläista "rähjäroopea" itseään vastaan aikaamyöden. - eläkepappa
Mummolainen kirjoitti:
Jos täällä ei ole eläkepapan mukana rähisemässä, niin sitä onkin jonkilainen vähä-älyinen petturi ja huonompi kansalainen. En hyväksy lainkaan tämän kiihottajan nimittelyjä kanssaihmisistään.
Hyvänkin asian ajaminen pelkällä haukkumisella ja toisten ajatusten vähättelyllä kääntyy tälläista "rähjäroopea" itseään vastaan aikaamyöden.Kärjistämättä ei keskustelua aloiteta. Pitää oli eri mielipiteitä jotta niitä voisi vaihtaa. Olen samaa mieltä että henkilökohtaisuuksiin ei pidä mennä. Toisaalta eipä tässä ketään voi suoraan loukatakaan kun kaikki ovat nimimerkkejä. Lupaan itse siistiä kieleni. Poliitikoille en tosin anna armoa, jos aihetta ilmenee, koska he pelaavat veronmaksajien varoilla eivätkä aidosti tunne vastuuta kuten sivistyneissä maissa. Siellähän itse erotaan jos möhlitään. Suomessa vain selitellään, syytetään muita ja tyhmä kansa äänestää uudelleen armosta näitä sorrettuja. Yhtä pahoja ovat tietenkin turhia lupaavat jotka juuri meitä eläkeläisiä yrittvät jymäyttää presidentistä lähtien
voi lisätä masentuneisuutta eläkeläisten keskuudessa.
Monet heistä kokevat, etteivät voi vaikuttaa siihen, että heidän kukkarosa avaa joku toinen, ja vie rahat, jotka hän on vuosikausien uutteralla työnteolla ansainnut ja säästänyt.- tikko
Kun eläkkeesi sattuu olemaan vaikka 1000e brutto
ja siitä viedään 50e per/kk se tuntuu jo ostos-
kassissasi mutta jos eläkkeesi 3000e per/kk mitä
vitun väliä sillä on jos siitä on viety 150e.
Tässä teille tasa-arvoa ,pappa taikka mummo ,joka
saa tuon 1000e on tehnyt saman täyden työhistorian
kun tämä isompaa eläkettä nauttivakin on vain
sattunut ns.etuoikeutettujen ryhmään syntymään. - eläkepappa
tikko kirjoitti:
Kun eläkkeesi sattuu olemaan vaikka 1000e brutto
ja siitä viedään 50e per/kk se tuntuu jo ostos-
kassissasi mutta jos eläkkeesi 3000e per/kk mitä
vitun väliä sillä on jos siitä on viety 150e.
Tässä teille tasa-arvoa ,pappa taikka mummo ,joka
saa tuon 1000e on tehnyt saman täyden työhistorian
kun tämä isompaa eläkettä nauttivakin on vain
sattunut ns.etuoikeutettujen ryhmään syntymään.Tulo ja eläkerot ovat ikuisuus kysymys.Verotkin ovat progressiivisia ja pientä ekäkettä saavat myös sosiaalitukia. Vaikea olla aivan solidaarinen. Sama palkkapuolella. Paperiliitto ei puhu mitään siitä että tehtaan siivooja tienaa parmmin kuin sairaanhoitaja.
Perusongelmaksi varmasti jää se että kaikkia työeläkkeistä pitää nostaa nykyistä enemmän. Turha riidellä keskenämme kun meitä kaikkia potkitaan päähän. Kansaneläke onkin sitten jo kansallinen häpeä - Moni on
tikko kirjoitti:
Kun eläkkeesi sattuu olemaan vaikka 1000e brutto
ja siitä viedään 50e per/kk se tuntuu jo ostos-
kassissasi mutta jos eläkkeesi 3000e per/kk mitä
vitun väliä sillä on jos siitä on viety 150e.
Tässä teille tasa-arvoa ,pappa taikka mummo ,joka
saa tuon 1000e on tehnyt saman täyden työhistorian
kun tämä isompaa eläkettä nauttivakin on vain
sattunut ns.etuoikeutettujen ryhmään syntymään.maalle syntyneenä tehnyt töitä pienestä asti, käynyt koulunsa ilman vapaaoppilaspaikkoja (koska omistaa maatilan), lukenut läksynsä rahan puutteen takia sisarensa kanssa samasta kirjasta, käyttänyt kirjastoa ainoana huvittelumuotonaan, koska se oli ilmainen, elänyt nälkärajalla rahan puutteessa, suorittanut siinä sivussa kiitettävästi työn ohessa tutkintoja lopulta yliopistossakin, sitten tehnyt yli 40 vuotta työtä pienellä palkalla, ja lopulta saanut eläkkeen, hiukan päälle 2000 €... Kansaneläkkeen, jota varten pienestä palkasta pidätettiin kuukausittain osa yli 40 vuotta, se häneltä otettiin pois, pohjaosa vielä toiseen kertaan jo ansaitusta työeläkkeestä, 10 vuoden ajan, eikä sitä ole maksettu takaisin, indeksi ym epäoikeudenmukaisuus...
Tässä KERTAUKSENA asioita, joista et ehkä ollut kuullut ennen tuota katkeroitunutta, vääriin tietoihin perustuvaa viestiäsi.
Minä en ole silti katkera, olen vain tehnyt parhaani, kasvattanut lapseni pienin palkoin. - Moni on
Moni on kirjoitti:
maalle syntyneenä tehnyt töitä pienestä asti, käynyt koulunsa ilman vapaaoppilaspaikkoja (koska omistaa maatilan), lukenut läksynsä rahan puutteen takia sisarensa kanssa samasta kirjasta, käyttänyt kirjastoa ainoana huvittelumuotonaan, koska se oli ilmainen, elänyt nälkärajalla rahan puutteessa, suorittanut siinä sivussa kiitettävästi työn ohessa tutkintoja lopulta yliopistossakin, sitten tehnyt yli 40 vuotta työtä pienellä palkalla, ja lopulta saanut eläkkeen, hiukan päälle 2000 €... Kansaneläkkeen, jota varten pienestä palkasta pidätettiin kuukausittain osa yli 40 vuotta, se häneltä otettiin pois, pohjaosa vielä toiseen kertaan jo ansaitusta työeläkkeestä, 10 vuoden ajan, eikä sitä ole maksettu takaisin, indeksi ym epäoikeudenmukaisuus...
Tässä KERTAUKSENA asioita, joista et ehkä ollut kuullut ennen tuota katkeroitunutta, vääriin tietoihin perustuvaa viestiäsi.
Minä en ole silti katkera, olen vain tehnyt parhaani, kasvattanut lapseni pienin palkoin.tai lienee tietoinen näistä...
Joskus miettinyt, miksi jaksoin nälkäisenä lukea ja yrittää.
Vastaus varmaan siihen on, että äiti osasi olla niin iloinen, kun toi hyvän todistuksen kotiin. Vaikka olin isän tyttö, ja aina hänen mukanaan katsomassa puiden pilkkomista ja saunan lämmitystä, hevosten ruokkimista ja heinätöissäkin, niin kuitenkin se, miten iloinen äiti osasi olla...! Hän sanoi aina, että "minä tiesin, että sinä osaat!"
Kun hän kuoli, samana vuonna menin takaisin yliopistoon, ja suoritin loppuun ylemmän tutkintoni, yliopisto, alma mater, lempeä äiti, tuli silloin jollain tavalla taas lähelle.
Se maatila, en ottanut siitä mitään itselleni, vaikka töitä tein siellä koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Se oli isälle jotain pyhää, pääomaan ei koskettu.( Sen otti hoitoonsa sitten rintamalta viiden vuoden jälkeen kotiutunut veljeni ja hänen vaimonsa. ) Äiti ja isä eivät oikein osanneet kuvitella, miten paljon rahaa meni vuokriin ja ruokiin ja lukukausimaksuihin ja kirjoihin...Ja isää ja äitiä piti vähän säästääkin, sotakin oli ollut ja heidän kaksi poikaansa rintamalla, minua parikymmentä vuotta vanhempia.
Niin kului lapsuus ja nuoruus, olen kiitollinen Luojalle hyvistä, rakastavista vanhemmistani.
Myös siitä maatilasta, lapsuuden ja nuoruden työpaikasta ja kasvuympäristöstä.
. - eläkepappa
Moni on kirjoitti:
tai lienee tietoinen näistä...

.näinhän Suomessa kävi monelle silloin 50- luvulla ei suinkaan kaikilla ja nuoremmille ja kaupunkilaisille tämä olo varmaanouto tarina.Its tunnistan tarinan ennen sotaa syntyneenä.
Sinulla toisalta on se kasvuhistoria että nykyiset ongelmat tuntuvat pieniltä. Monella sota-ajan kokeneella on sama tausta. Olisko niin että meistä iso osa on olut tyytyväisiä siihenkin vähään mitä eläkeläiset ovat saaneet. Päättäjät ovat tämän huomanneet ja hyväksikäyttäneet meitä raalla tavalla. - tulee mieleen
eläkepappa kirjoitti:
näinhän Suomessa kävi monelle silloin 50- luvulla ei suinkaan kaikilla ja nuoremmille ja kaupunkilaisille tämä olo varmaanouto tarina.Its tunnistan tarinan ennen sotaa syntyneenä.
Sinulla toisalta on se kasvuhistoria että nykyiset ongelmat tuntuvat pieniltä. Monella sota-ajan kokeneella on sama tausta. Olisko niin että meistä iso osa on olut tyytyväisiä siihenkin vähään mitä eläkeläiset ovat saaneet. Päättäjät ovat tämän huomanneet ja hyväksikäyttäneet meitä raalla tavalla.äidin naurahdus: "Työttömyyttä ei ole ikinä ollut, mutta rahattomuutta sitäkin enemmän!"
Hän kävi vielä 90-vuotiaana Hesassa luonamme, vaikka niihin aikoihin hän kyllä oli jo niin kevyt kuin heinäsirkka, pelkäsin, että tuuli vie hänet mennessään, kuuluu vain vähän kahinaa ja helinää...:)
Kai tuo heidän nöyryytensä on tarttunut, en voisi alkaa eläkkeeni puolesta taistelemaan.
He eivät ottaneet avustuksia vastaan.
Anteeksi, eläkepappa, olen vienyt tilaa ketjussasi ja asennoitumisenikin on vääränlainen!
Lupaan nyt antaa tilaa paremmille viesteille!
. - eläkepappa
tulee mieleen kirjoitti:
äidin naurahdus: "Työttömyyttä ei ole ikinä ollut, mutta rahattomuutta sitäkin enemmän!"
Hän kävi vielä 90-vuotiaana Hesassa luonamme, vaikka niihin aikoihin hän kyllä oli jo niin kevyt kuin heinäsirkka, pelkäsin, että tuuli vie hänet mennessään, kuuluu vain vähän kahinaa ja helinää...:)
Kai tuo heidän nöyryytensä on tarttunut, en voisi alkaa eläkkeeni puolesta taistelemaan.
He eivät ottaneet avustuksia vastaan.
Anteeksi, eläkepappa, olen vienyt tilaa ketjussasi ja asennoitumisenikin on vääränlainen!
Lupaan nyt antaa tilaa paremmille viesteille!
.Ajat muuttuu ja mehän vaan vaadimme että sovitut edut säilyvät eikä niitä yksipuolisesti heikennetä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6122246- 1081098
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,251095Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki5944Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101855- 86845
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50759Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?89752- 63725
- 65573