Katsoin kyseisen elokuvan jo ensi-illassa. Olen ihmetellyt kuinka se on voitu nostaa mestariteosten joukkoon. En voi sanoa pitäneeni elokuvasta, erityisesti minua häiritsi juonen epäloogisuus. Tuntui järjettömältä kuinka paatunut roisto (Harvey Keitel) voi puolustaa tuttujen kavereiden edessä tuntematonta tyyppiä (Tim Roth) oman henkensä uhalla. Nyt toisella katselukerralla ajan virrattua ja muihinkin Tarantinon tuotoksiin tutustuttuani ei mielipiteeni ole muuttunut.
Mutta nyt tajusin miksi se tuntui niin vastenmieliseltä ja epäloogiselta. Kohtauksessa jossa Harvey Keitel ja Steve Buscemi tappelevat ja Steve kyselee, että oletko sinä onneton kertonut nimesi Timille? Johon Harvey vastaa, että pari päivää aiemmin Tim oli kysellyt ja hän oli kertonut! Ja hetkeä myöhemmin, että miten hän saattoi olla kertomatta kuolemaa tekevälle viitaten kaaosmaiseen pakoon haavoittuneen Timin kansa. Tämähän viitta siihen, että he olivat olleet jo aiemmin ”läheisemmässä” suhteessa joka Harveyltä lipsahti. Myös se paapominen ja paijaaminen mitä Harvey Timille osoitti oli kuin rakastavaisten. Tulin siihen lopputulokseen, että miehinen elokuva onkin homoviritteinen! Jutellessani elokuvasta pitävien kanssa huomiostani kuulin, että näitä asioita on joissakin artikkeleissa pohdittu. Itse en ole tämän suuntaisia juttuja nähnyt vaikka tarkasti kaikki elokuviin liittyvät artikkelit tutkinkin.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Miehiset elokuvat on usein homoviritteisiä. Tarantinon seuraavassa elokuvassa Pulp Fiction homoviritteisyys oli jo vähemmän hienoviritteistä, kun gangsteripomo raiskattiin perseeseen. Tarantino taitaa kyllä itse olla tietoinen näistä viritelmistään, sillä Sleep with me -elokuvassa hän sivuosaroolissaan esittää homoeroottisen tulkinnan Top Gun -elokuvasta ("you can ride my tail").
sen verran yksinkertainen etten tahdo aina huomata kyseisiä virityksiä ja vihjeitä. Pulp Fiction suoran perverssion kyllä ymmärsin. Mutta tuollainen pääosaesittäjän homorakkaus ei heti mene ymmärrykseen ja se aiheuttaa epäloogisuutta juoneen kun sitä ei tajua.
No monethan puhuvat isä/poika suhteesta. Mutta kyllä siinä on enemmän vivahteita mainitsemaasi homoviritelmään kuin isä/poika tutkielmaan. Itse en pitänyt elokuvan väkivaltaisuudesta ja verellä mässäilystä.
En ryhdy analyyttiseksi, koska en sitä osaa, mutta..
Eikös siinä tappelukohdassa puhuttu asuinpaikasta, joka oli paljastunut aiemmin ja sitten se nimi kun tyyppiä jo oli ammuttu. Ja miehet olivat tietysti tavanneet porukalla jo ennen keikkaa. Ja kaikki olivat toisilleen yhtä tuntemattomia.
Nyt ajateltuna tuo homo-viritys kyllä tuntuu loogiselta, aiemmin laitoin ne paapomiset sun muut vaan järkytyksen ja pelon piikkiin. Mutta sekin kuinka Keitel syytti itseään siitä ampumisesta oli aika kumma.
Ja kokeneiksi rikollisiksi tyypit kyllä oli luvattoman paljon paniikissa ja sähläsivät.