TÄMÄ TAPAUS SATTUI KOKKOLASSA VIIME KESÄNÄ.
ERÄS YSTÄVÄNI OLI KÄYNNYT TODISTAJIEN KOKOUKSISSA JA MUISSA SUUREMISSA TAPAHTUMISSA YLI 2 VUOTTA.
HÄN OLI TUTKINUT ERÄÄN PERTTI NIMISEN VANHIMMAN KANSSA JO PITKÄÄN. ERÄÄNÄ KERTANA KOKOUKSEN JÄLKEEN
HÄN KYSYI ERÄÄLTÄ SISARELTA ETTÄ HÄN HALUAISI OPPIA TUNTEMAAN TÄMÄN PAREMMIN JA PYYSI HÄNTÄ KOTIIN SYÖMÄÄN. (sirar oli vapaa)
TÄHÄN SISAR TOKAISI -,PAREMPI KUIN SINÄ ET KULJE TÄÄLLÄ, SINUSTA EI OLE JEHOVANTODISTAJAKSI!
YMMÄRETTÄVISTÄ SYISTÄ YSTÄVÄNI JÄRKYTTYI MOISESTA KYLMÄSYDÄMMISYYDESTÄ JA KOKOUKSISSA KÄYNTI JÄI.
YSTÄVÄNI KERTOI TÄMÄN MINULLE VAROITUKSENA JEHOVALAISTEN KYLMÄKISKOISUUDESTA.
MIKÄ IHMINEN ON TUOMITSEMAAN SITÄ MIKÄ KUULUU JUMALALLE!
OLI SE AIKA KOVASTI SISARELTA SANOTTU,-ETTÄ EI SINUSTA OLE JEHOVANTODISTAJAKSI.
TÄMÄ KIRJOITUS EI OLE KEKSITTY VAAN SE PERUSTUU TODELLISEEN TAPATUMAAN.
TAPAUS SATTUI KOKKOLASSA. ITSE ASUN OULUSSA KUULIN TÄMÄN YSTÄVÄLTÄNI JOKA OPISKELEE NYT OULUSSA.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Onhan se tylyä sanoa tuolla tavalla toiselle ihmiselle, mutta kannattaa ajatella asian valoisaa puolta eli ystäväsi säästyi jehovantodistajuudelta. Eihän sitä tiedä jos hänestä vaikka olisikin ollut todistajaksi, mutta tuo onnekas sattuma esti sen.
Ystäväsi siis tapasi yhden ikävän ihmisen ja nyt sinä sen perusteella julistat että kaikki Jehovan todistajat ovat kylmäkiskoisia?
>>
HÄN KYSYI ERÄÄLTÄ SISARELTA ETTÄ HÄN HALUAISI OPPIA TUNTEMAAN TÄMÄN PAREMMIN JA PYYSI HÄNTÄ KOTIIN SYÖMÄÄN. (sirar oli vapaa)
TÄHÄN SISAR TOKAISI -,PAREMPI KUIN SINÄ ET KULJE TÄÄLLÄ, SINUSTA EI OLE JEHOVANTODISTAJAKSI!
>>
Eli ystäväsi teki itseään tykö naisihmiselle, joka halusi torjua hänet paitsi elämästään, niin myös seurakunnastaan. Jälkimmäinen ei totta tosiaan ollut hänen tehtävänsä, vaan vanhimpien jos sellaiseen aihetta ilmenee. Näin siis sen mukaan, miten JT:t opettavat.
Me, jotka luemme näitä juttuja täällä, emme tiedä ystäväsi äänensävyä ja tyyliä millä hän on asiansa esittänyt. Mieleen tulee arvelut että kyseinen naisihminen piti ystäväsi lähestymistä tökerönä iskuyrityksenä ja sellaisenaan Jehovan todistajille sopimattomana lähestymisenä.
Mikä oli Pertti nimisen vanhimman kanta tähän tapaukseen? Vahvistiko hän että sisar oli oikeassa vai oliko ystäväsi tämän vanhimmankin mielestä sopimaton todistajaksi ja millä perusteilla? Luulisi että ystäväsi olisi tapauksesta aidosti järkyttyneenä hakenut vahvistusta tai kumoamista tälle sisaren häntä järkyttäneelle mielipiteelle?
Aivan varma asia on että jokaisesta vähänkään suuremmasta joukosta löytyy tökeröitä ihmisiä, jotka sanovat ilkeästi ja kenties arvioivat toisen kelvollisuutta uskovaiseksi:( Se on ikävää ja tuomittavaa usein näiden joukkojen omankin opetuksen mukaan. Jehovan todistajilla nämä tällaiset asiat ratkaisee vanhimmat, eivätkä yksittäiset todistajat.
Ps. sulta unohtui Caps Lockit päälle, eli kirjoitit koko viestisi tikkukirjaimilla. Kannattaa huomioida jatkossa että se näyttää palstalla tökerönä huutamisena;)
TIKKUKIRJAIMIA LOPPU ELÄMÄS!!!!!!!!!!!
Heh, taas tämä sama lässytys täällä. Montako kertaa haluat tästä mielikuvituksen tuotteestasi keskustella?
ei ole mielikuvitusta, vaan koettu juttu, eihän kukaan jaksaisi jauhaa muuten samaa asiaa uudelleen ja uudelleen. Minä vastaisin. Elä elämääsi ja ymmärrä, että tapahtunut on mennyttä ja näitä sattuu ihmisille. Eteenpäin vaan kuin mummo lumessa.
Juu totta on, ihan niin kuin täällä useasti toistettu tapauskin, jossa isä palaa konventista kotiin kesken perheen raiskauksen.
Varmaan se kertojalle onkin totta, mutta totta se ei ole muille.
Jehovan todistajat ovat sosiaalisia ihmisiä ja mukavia ihmisiä. Tällä paikkakunnalla oli Jehovan todistaja seurusteleva pariskunta, mutta heillä oli "esiliina" mukana ja nyt onnellisesti naimisissa. Luterilaiset naapurit ovat tehneet siitä ison numeron. "Eivät asuneet yhdessä, ennen vihkimistä?" Hienoa nähdä, että Raamatun opetuksia noudatetaan, vaikka maailma on täynnä kieroutumisia, seksin, moraalin ja
joka alalla.