Kello tulee vasta yhdeksän perjantai-illalla, mutta kohta menen vuoteeseen vaipuakseni taas vähäksi aikaa unohduksen pehmeään syliin, kunnes aamuyöllä herään katuvalon singotessa ikkunasta sisään viiltäviä säteitään. Silloin en saa enää armahdusta, vaan makaan valveilla odottaen oranssin tulipallon kohoavan vastapäisen talon katonharjan takaa. Vasta se päästää minut pahasta.
Makaan yksin valtavassa sängyssäni ja Sinä saavut taas luokseni. Et ole ole kiinteää lihaa, et suonissa kohisevaa verta, vaan yö yön jälkeen kalpeneva kuva, lopulta pelkkä varjo. Syleilen alastoman vartaloni lämmittämää peittoa ja haen siltä lohtua toivoen että seuraavan kerran herätessäni Sinä olisit pitkästä aikaa vieressäni. Haluaisin sulaa Sinusta hohtavaan lämpöön, juosta viipyilevinä puroina kuumalla ihollasi. Tahtoisin hukkua ruskeisiin silmiisi ja pelastua tarttuen ojennettuun käteesi.
Katuvalon myrkyllinen elohopealamppu ilkkuu ikkunan takana kylmää kajoaan. Aurinko paistaa vasta Atlantille, kestää tunteja ennekuin se saavuttaa minut yksinäisessä vuoteessani ja karkottaa varjosi taas päiväksi. Nousen ja laitan musiikin soimaan hiljaa. Sinä et laula mutta lauseet ovat Sinun. Koko vanha talo, sen tuhannet kivitonnit ovat hiljaa, kuin odottaen, vain Sinun sanasi heijastuvat seinistä täyttäen asuntoni uudestaan ja uudestaan. 4.36 hohtaa nurkassa fosforisen vihreänä. Vielä kolme tuntia ja olen taas hetkeksi vapautettu.
Makaan yksin valtavassa sängyssäni ja Sinä saavut taas luokseni. Et ole ole kiinteää lihaa, et suonissa kohisevaa verta, vaan yö yön jälkeen kalpeneva kuva, lopulta pelkkä varjo. Syleilen alastoman vartaloni lämmittämää peittoa ja haen siltä lohtua toivoen että seuraavan kerran herätessäni Sinä olisit pitkästä aikaa vieressäni. Haluaisin sulaa Sinusta hohtavaan lämpöön, juosta viipyilevinä puroina kuumalla ihollasi. Tahtoisin hukkua ruskeisiin silmiisi ja pelastua tarttuen ojennettuun käteesi.
Katuvalon myrkyllinen elohopealamppu ilkkuu ikkunan takana kylmää kajoaan. Aurinko paistaa vasta Atlantille, kestää tunteja ennekuin se saavuttaa minut yksinäisessä vuoteessani ja karkottaa varjosi taas päiväksi. Nousen ja laitan musiikin soimaan hiljaa. Sinä et laula mutta lauseet ovat Sinun. Koko vanha talo, sen tuhannet kivitonnit ovat hiljaa, kuin odottaen, vain Sinun sanasi heijastuvat seinistä täyttäen asuntoni uudestaan ja uudestaan. 4.36 hohtaa nurkassa fosforisen vihreänä. Vielä kolme tuntia ja olen taas hetkeksi vapautettu.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.