Seikkailtuani enemmän tai vähemmän värikkäästi eri palstoilla tykästyin tähän 50 palstaan. Miksikö, no siksi että täällä on hienoja kirjoittajia ja mielenkiintoisia aiheita joita käsitellään sekä huumorilla että tosissaan.
Sekä huumorilla että tosissaan kirjoitan nyt tämänkin uskoen ja ennen kaikkea toivoen saavani sekä h... että t... palautetta ja toivottavasti vertaistukea.
Kun minulla on elämäni toinen kolmenkympikriisi meneillään johtuen siitä että esikoispoikani täyttää näinä päivinä 30 vee.
Todellisuuden vesiämpäri kaatui äsken juuri niskaani kirjoittaessani sähköpostia ystävättärelleni (kansakoulun ekaluokalta asti) ja kertoessani tämän karmaisevan tosiasian hänelle. Sanoin siis ääneen: poikani täyttää 30.
* Siis MINUN poikani *
Tämähän tarkoittaa sitä, että MINÄ olen huomattavasti yli 30 vee. Minulla ei siis ole korkeintaan teini-ikäistä lasta vaan aikuinen.
Olen yrittänyt selittää itselleni, että poika on ex-aviomieheni ex-avioliitosta oleva lapsi. Ja ex-aviomieheni onkin vanha mies.
Mutta entäs minä sitten? Ja Miltäs Minusta Sitten Tuntuu kun ensimmäinen lapsenlapseni täyttää 30 v? Haloo, olen 70 v! Siis yhtä vanha kuin anoppini.
Voiiii minua poloista vanhaa naista.... jos edes jotain lohtua..... pientä sympatianpilkahdusta... edes jotain... ;.)
Kolmenkympikriisi
22
1173
Vastaukset
- mie..
..hanki isäpuoleks 29v "mies", niin koko suvulla
on miettimistä?,...et nyt se on täysin seonut.- Kylli.Kyllä
koska se ei KÄY.... koska se EI käy ... KOSKA se ei käy.
Kun se ei käy kun menee "pedofialiaksi" mun mielessä ....
Poikalasten äitinä ei käy, siis se ei käy!
Tulihan tämä selväksi ;)))) - Leena.
Kylli.Kyllä kirjoitti:
koska se ei KÄY.... koska se EI käy ... KOSKA se ei käy.
Kun se ei käy kun menee "pedofialiaksi" mun mielessä ....
Poikalasten äitinä ei käy, siis se ei käy!
Tulihan tämä selväksi ;))))tuosta asiasta kanssasi ihan samoin.
- elämä on
useimmilla tämän ikäluokan ihmisillä on
tuon ikäisiä lapsia.Sinua lähestyy uhkaavasti
50 kriisi ja elämän ehtoopuoli,mutta yritä
hiljalleen tottua ajatukseen että sinäkin olet
vanha,se helpottaa kun siihen tottuu:)- Kylli.Kyllä
tyttöjä viiksekkäitä... tyttö ja barbiensa kumpikin oooon!
- napanteriiiihhhhh
Napanteri auttaa. Koko illan. Vaikeista ajoista
olen päässyt ohi napantereilla.- Kylli.Kyllä
tuijotan napanteria juoden useinkin. Napani on parhaimmillaan napatanssia harrastaessani. Tuttu juttu mutta sillä ei OLE MITÄÄN TEKEMISTÄ SEN KANSSA että eka poikani on syntynyt TYKS:ssä ja hänellä on TYKS:n napa.
Toka poikani on syntyny Heidekenillä ja siten hänellä on Heidekenin napa.
Itse olen syntynyt Seikolla (muistaako joku vielä). Siis minulla on Seikon napa.
Uskokaa tai älkää, napanuoran katkaisutavalla on väliä! Siitä jää ikuinen jälki. Tai no, elämänmittainen.
- TYKSISSÄ
vuonna 89. Silloin siellä tuli joka ainoalle vauvalle napaan sieni! Kotikylän terkkari sitten hoiti sen Laapiksella (sitä ei kai enää saa käyttää???!!!)
Ihme juttu se, että KAIKKI vauvat saivat sienen napaansa!- esikoisesi
voi täyttää 30 jos on syntynyt -89, kysyn vaan?
- vaille54v.?
esikoisesi kirjoitti:
voi täyttää 30 jos on syntynyt -89, kysyn vaan?
minunkin toiseksi vanhin täytti 30v on syntynyt 1976 ja toiseksi nuorin 16v. syntyi 1989 jo. o.ja minä en ole vanha, vain elämää nähnyt.
- kuokkija muualta
siis luulin, että se "napaan sieni" on jokin napanuoran leikkaus malli! Hehehehehehe!
Sitten välähti, siis sieni, se sairaus. Voe tokkiinsa, olipa omat hauskat mulla tässä.
Miulla on 17v poika ja oon itte yli 50v nuori.
Kyllä on pakko olla ajassa kiinni, muuten mummottuu nopsaan. Ei olla niinku omat mummut oli, vanhoja jo nelikymppisinä.
Mutta! Aika on jo toinen kuin silloin ennen jne miten s elaulu meni. - Tuohan
esikoisesi kirjoitti:
voi täyttää 30 jos on syntynyt -89, kysyn vaan?
on eri ihminen kuin aloittaja. Eihän tuo jonka esikoinen on syntynyt v.-89 väitäkkään että se lapsi olis 30v.
- yksitypy
vanhin poikani, joka on nyt 32v. sanoi 30 täytettyään, että hänellä taitaa olla kolmenkympinkriisi. Kysyi onko minulla ollut sellaista. Eihän minulla mitään kriisiä ole tullut vieläkään. Aina olen tähän asti elänyt elämäni parasta aikaa :=)))
Minusta on alkanut tuntua, että nuo lapset saavat minut iässä kiinni ja jopa edelle menevät.
Pojanpoikani kanssa, joka on 8v. ollaan suunnilleen samalla tasolla :=)))))- yksitypy
liioittelin. Enhän minä ole vielä samalla tasolla pojanpoikanikaan kanssa. Hän osaa käyttää tietokonettakin paljon paremmin kun minä. Osaa luistella ja pelata jääkiekkoa paremmin kuin minä. Ja on monessa muussakin asiassa parempi :=)))))
- rosali2
muista vaalia laatua
jos et halua kaatua
määrään emme voi puuttua
emmekä ryppyihin suuttua
sisällön voimme laatia
ja elämäniloa vaatia
Tuonen herra tulee kyllä
tumma kaapu yllä
sitä odottaa ei voi
sen kellot aikanaan soi
Herra tää kysyy vain
olitko onnellinen lain
väsyitkö kokemaan
väsyitkö näkemään
elämää kiititkö silloin
kun murhe painoi illoin
elämä uusi nuorissa itää
se meidät iloisina pitää
tulevaisuuteen näämme
näihin tunnelmiin jäämme - Metusalem
ole tyytyväinen itseesi. Olet kunnialla hoitanut hommas ja nyt poikas hoitaa kyllä itsensä. Sinun VAPAA-AIKASI on alkanut. Nauti siitä ja heitä huolet nurkkaan. Nauti elämästä ja anna muiden hemmotellä sinua. Olet sen ansainnut.
- Kylli.Kyllä
löytäisinpä vielä jonkun joka hemmoittelisi!
Pahus vieköön onhan niitä, fysioterapeuttini, kampaajani ja ........ taloyhtiöni huoltomies ajaa lumet ja korjaa pikkuviat, pienet pojanpojat jotka juoksevat vastaan kädet levällään ja ovat iloisia nähdessään minut ja joita saa halata (vielä), sisarukseni ja ystäväni jotka kyselevät kuulumisiani.
Ja kaikki nämä täällä netissä jotka lukivat/kuuntelivat ja ne jotka vastasivat!
KIITOS
toistaiseksi olen kohdannut hyvin harvoja asioita, jotka olisivat kiellettyjä vaikka " 3 x kolmenkympin kriisin" jo viettäneille. Älä turhaa hätäile. Mukavia asioita tulee lisää ja hauskojen juttujen kokoelma kasvaa. Muisti tulee vuosi vuodelta valikoivammaksi, joten kaikki ikävä unohtuu. Iän myötä voimme alkaa hyödyntää myös kuulon heikkenemistä ja kuulla vain kivoja ja meitä kiinnostavia asioita.
Miksi numerot ovat ihmisille tärkeitä, ihmetteli Antoine de Saint=Exupéryn Pikku Prinssi ja minä yhdyn ihmettelyyn. ;)- minulla sama juttu
Olipa lohdullista lukea viestisi. Poikani täyttää 32 v huommenna ja itse olin nipin
napin 18 pojan syntyessä :) - remmari
Minä ostin äidilleni lahjan. Olin kuullut ajatuksen eräältä kaverini äidiltä, joka oli siitä niin ilahtunut, että unohti surra vanhenemistaan.
Jossakin TV-sarjassa sanottiin: "Lapset ovat äänekäs kalenteri, joka koko ajan muistuttaa, että itse vanhenet."- Ihanainen
tuntuu, että minä olen se äänekäs kalenteri. Huomaan usein päivitteleväni mitenkä nuo lapset nykyään vanhenee ihan hirmuisella nopeudella. Minunkin vanhin täyttää seuraavasti jo 38.
Onko tässä ajan kiireessä tällainenkin tapahtuma käynnissä meistä seuraavalla sukupolvella. Vakavasti siltä näyttää. Kyllä oli onni kun pääsi maailmaan sukupolvea aikaisemmin. - Tuhiwai*
Ihanainen kirjoitti:
tuntuu, että minä olen se äänekäs kalenteri. Huomaan usein päivitteleväni mitenkä nuo lapset nykyään vanhenee ihan hirmuisella nopeudella. Minunkin vanhin täyttää seuraavasti jo 38.
Onko tässä ajan kiireessä tällainenkin tapahtuma käynnissä meistä seuraavalla sukupolvella. Vakavasti siltä näyttää. Kyllä oli onni kun pääsi maailmaan sukupolvea aikaisemmin.Minulla ja äidilläni on ikäeroa 21 vuotta. Äitini ei siis ole itsekään vielä kuin muutaman vuoden päälle seitsemänkymmenen. Hän on vakaasti sitä mieltä, että jos minä jatkan vanhenemistani tätä nykyistä vauhtia, olen kohta yhtä vanha kuin hän.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla5611923- 93950
Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,18927Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k101826Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki2767Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50739- 69718
- 63715
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?74668- 65553